Olen ala-asteelta lähtien ollut koulukiusattu. Se alkoi kun menin toiselle luokalle uuteen kouluun. Kiusaajilleni annoin takaisin samalla mitalla, usein väkivaltaisesti kun ei sana tehonnut. Ei kuitenkaan auttanut ja kiusaaminen jatkui. Opettajatkaan eivät välittäneet, sanoivat vain että se on leikkiä ja pitää oppia elämään sen kanssa. Sitten yhdessä vaiheessa meno yltyi sen verran pahaksi että maikat päättivät lähettää minut psykiatriseen tutkimukseen "väkivaltaisen käytöksen takia". Olin "hoidoissa" ja "tutkimuksissa" jonkin aikaa eikä mitään varsinaista vikaa löytynyt. Lääkärit kuitenkin kirjoittivat papereihin että olen ahdistunut ja pelokas lapsi.
Se oli kuitenkin täyttä puppua. Ahdistusta ei ollut, en ollut kovin pelokaskaan saati masentunut. Tarina kuitenkin jatkuu ja kiusaaminen sai uusia muotoja vuosien myötä. Yläasteelle mentäessäni vanhempani käskivät minun pysyä nahoissani ja olla "välittämättä" kiusaajista. Se oli elämäni pahin virhe minkä tein kun silloin vanhempiani kuuntelin. Yläasteella kiusaajia oli monin verroin enemmän ja sitten yhdessä vaiheessa ahdistuin, tuli masennusta ja pelkotiloja.
Kiusaaminen jatkui lukioon asti ja edelleen masennus sekä ahdistus vaivaa jonkin verran. Nykyisin en uskalla ilmaista tunteitani vapaasti koska vanhempani silloin käskivät pitää turpani kiinni. Lisäksi he myös syyttelivät minua että se olisi omaa vikaani kun näin on käynyt. Minun olisi kuulemma pitänyt vain ottaa "hoito" vastaan silloin kun olin siellä pöpilässä tutkimuksissa. Ei minulle edes kerrottu minkä takia hoitoa pitäisi antaa kun kyselin, sanottiin vain että se voisi olla hyödyksi. En vain käsitä mitä hoitoa siellä olisi voitu antaa olemattomiin ongelmiin. Kenties kyrpää perseeseen?
Tämä kaikki tapahtui 90-luvun taitteessa Helsingissä enkä tiedä mitkä nykyiset käytännöt ovat. Tuskin on asiat paljon muuttuneet paremmiksi.
Se oli kuitenkin täyttä puppua. Ahdistusta ei ollut, en ollut kovin pelokaskaan saati masentunut. Tarina kuitenkin jatkuu ja kiusaaminen sai uusia muotoja vuosien myötä. Yläasteelle mentäessäni vanhempani käskivät minun pysyä nahoissani ja olla "välittämättä" kiusaajista. Se oli elämäni pahin virhe minkä tein kun silloin vanhempiani kuuntelin. Yläasteella kiusaajia oli monin verroin enemmän ja sitten yhdessä vaiheessa ahdistuin, tuli masennusta ja pelkotiloja.
Kiusaaminen jatkui lukioon asti ja edelleen masennus sekä ahdistus vaivaa jonkin verran. Nykyisin en uskalla ilmaista tunteitani vapaasti koska vanhempani silloin käskivät pitää turpani kiinni. Lisäksi he myös syyttelivät minua että se olisi omaa vikaani kun näin on käynyt. Minun olisi kuulemma pitänyt vain ottaa "hoito" vastaan silloin kun olin siellä pöpilässä tutkimuksissa. Ei minulle edes kerrottu minkä takia hoitoa pitäisi antaa kun kyselin, sanottiin vain että se voisi olla hyödyksi. En vain käsitä mitä hoitoa siellä olisi voitu antaa olemattomiin ongelmiin. Kenties kyrpää perseeseen?
Tämä kaikki tapahtui 90-luvun taitteessa Helsingissä enkä tiedä mitkä nykyiset käytännöt ovat. Tuskin on asiat paljon muuttuneet paremmiksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mielestäni koulukiusaus on pysyvää ja neuvot miten kohdata sitä aina vääriä. Eiköhän se ole niin, että kiusattu saa kaikki 'paskat' ja sen seuraamukset koko elämänsä ajaksi ja se joka kaiken aiheutti, se avun tarpeessa oleva, pääsee kuin koira veräjästä.
Minunkin tapauksessani KAIKKI tiesivät, että minua kiusataan. Tänäkin päivänä samassa koulussa kiusataan oppilaita (työkaverini lapset ovat tässä koulussa), eikä kiusaajille tehdä mitään. Ala-asteella ainakin on liian 'heikko' (opettajien mielestä) jos ei jaksa kestää ainaista kiusaamista. Ylä-asteella niiden kiinnostus koskee kahvin juontia eikä sitä mitä tapahtuu tunnilla ja niiden välissä.
Minun vanhempi lapseni aloitti koulun viime syksynä. Pelkäsin, että häntä kiusataan. Osin kävi toteen. Koulussa otettiin heti asia puheeksi. Meille tuli kotiin viesti asiasta ja kiusaajan/kiusaajien kanssa asia otettiin HETI esille. Kiusaaminen loppui lyhyeen. Tästä asiasta olen kiitollinen koululle ja sen opettajille. Voin nukkua yöni hyvin mielin ja lapseni pitää koulun käynnistä.