ekseema/psori?

Onko kellään alkanut psori jalkapohjasta?
Kävin ihotautilääkärillä pitkään jatkuneen, todella pahannäköisen jalkapohjien ihottuman takia. Hän määritteli sen ekseemaksi, mutta lääke oli samaa, mitä käytetään psoriasiksen hoidossa. (Nimeä en nyt muista, kun olen töissä). Neljä viikkoa on maksimi, kun sitä saa käyttää, on jotain tosi vahvaa. Nyt komas viikko menossa ja jalkapohjat ehkä ihan hiukan parempana, mutta aika hurjan näköiset ja kutina ihan valtava.

Olen nyt vähän epätoivoinen, jos ei lähdekään tuolla lääkkeellä.
Lääkäri ei voinut kuulema olla 100% varma diagnoosista.

Millälailla psoriasis todetaan? Vain silmämääräisesti, vai onko jotain testiä tai koetta?
114479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mulla on nyt diaknoosi PPP
ja puhjennut noin 8 v välein ensin sitäkin
hoidettiin vain nimellä psorin sukulainen.
Nyt hoidettu 2 v yhtäjaksoisesti.
Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajauksia. ja
miten paranemisesi etenee. Kerro salvan nimi
Niin katson olenko käyttänyt ja onko ollut
haittaa vai hyötyä.

Äänestä
  • Pitää kattoo se salvan nimi, kunhan tänään menen kotiin. Kerron sitten huomenna.
    Tämän viikon vielä voin käyttää sitä, sitten tulee 4 vkoa täyteen ja liiallisen käytön on todettu aiheuttavan jotain hankaluuksia (?), mutta ei ole selvinnyt, millaisia.

    Jalkapohjat ovat tosiaan vähän parempana, mutta kun hikoavat, niin kutina on valtava. Joskus tuntuu jonkinlaista kipuakin juuri noissa ihottumakohdissa.
    Luin netistä tuosta PPP:stä, että suurin osa tupakoi...poltatkos sinä? Eipä ole tullut ajateltua, että tupakoinnilla on näittenkin asioiden kanssa tekemistä. (Itse poltan.)

    Minkäslaisia hoitoja sinulla on nyt ollut vaivaasi?

    Äänestä

  • hämmentynyt^^ kirjoitti:

    Pitää kattoo se salvan nimi, kunhan tänään menen kotiin. Kerron sitten huomenna.
    Tämän viikon vielä voin käyttää sitä, sitten tulee 4 vkoa täyteen ja liiallisen käytön on todettu aiheuttavan jotain hankaluuksia (?), mutta ei ole selvinnyt, millaisia.

    Jalkapohjat ovat tosiaan vähän parempana, mutta kun hikoavat, niin kutina on valtava. Joskus tuntuu jonkinlaista kipuakin juuri noissa ihottumakohdissa.
    Luin netistä tuosta PPP:stä, että suurin osa tupakoi...poltatkos sinä? Eipä ole tullut ajateltua, että tupakoinnilla on näittenkin asioiden kanssa tekemistä. (Itse poltan.)

    Minkäslaisia hoitoja sinulla on nyt ollut vaivaasi?

    Tällä Hetkellä on voiteina Daivonet ja Daivobet
    Olen myös syönyt hoidon aikana pitkän antibiotti-
    kuurin 3x100 kpl , sen aikana oli jalkapohjat melko hyvät. Nyt pelkillä voiteilla ei oikein pärjää. Ja kyllä tupakoin. Eihän sitä Sinun ihot-
    tumaa ole märitelty PPP:ksi. Toivottavasti saat
    paranemaan helpommin. Toivoisin kuitenkin, että keskustellaan, mikä auttaa pääsemään siitä eroon.
    Mulla on ollut täydellisiä monen vuoden jaksoja
    aivan normaali olotila, eli täysin poissa.

    Äänestä

  • neuvot tarpeen kirjoitti:

    Joo, ihan mukava olis vaihtaa ajatuksia.

    Mulle ei tosiaan vielä ole tehty muuta diagnoosia kuin se ekseema ja odottelenkin lähetettä lääkärille, niin ehkä sitten olisin viisaampi.

    Onkos sulle kukaan lekuri ”arvaillut”, mistä sairautesi voisi johtua?
    Mulla on ollut yleiskunto ehkä vähän huono viime aikoina pitkään jatkuneen flunssankin takia.

    Ja vähän joka lähtöön on allergioitkina: mm. pöly, jtakin lääkeaineallergioita, hajuallergiaa, iho reagoi kaikenlaisiin tuoksullisiin voiteisiin ym. ym.

    Suvussa on hyvin monipuolisesti vaikka minkälaista allergiaa, ihosyöpää ja tädillä ja serkulla on psoriasis molemmilla.
    Eli taustaa näille mulla ainakin löytyy, tiedä sitten, onko sillä miten suuri vaikutus juuri tähän asiaan.

    Harmi kun en muista sen lääkkeen nimeä nyt...

    Oletko muuten nainen vai mies?

    Palataan!

    T. Hämmentynyt^^(nainen 48 v)

    Esim. stressiä ajateltiin silloin 80.luvulla ja
    vielä 90-luvullakin.Allergiat tutkittiin,(ei selvää ilmennyt)ja silloinkin todettiin, että psorin tapainen. Sitten oli poissa vuoteen 2005. ja tällöin oli kekattu ppp.Eitodella tiedetä mistä tulee. Silloin eka kerralla itse ajattelin Tsernobiiliä,mutteivat lekurit oikein olleet samaa mieltä. Ja nainen olen 58v. Paltaan ja mietitään onko jotain kokeiltavaa.
    Mielenkiintoista,voiteita, voiteita päivästä toiseen.

    Eli mulle lekuri määräsi jalkapohjan ihottumaan 4 viikon ajaksi korkeintaan Dermovat 0.05:ttä. Ja sitten erittäin rasvaista Locobasea.
    Just kattelin, että jalkapohjat on parempana, ts. kuivempana, mutt kuin norsun iho:(

    Niin, n. reilu puoli kuukautta, niin sitten pääsen lekurille. Ei tosin sama kuin viimeksi, ja ehkä parempikin.

    Kirjoitellaan
    (Vai olisiko meilailu mahdollista?)

    Mulle kävi sen dermovatin kanssa, että näytti että paranee, mutta mutta lopuksi oli kuin lasipinta ja kauhea kiristys ja kipi ja särky, ettei nukkua voinut. Voi jukra. Kyllä voidaan
    meilata, kun ei näytä tähän ketjuun tulevan muita,
    jos sulla on joku avattu meili niin laita.
    mulla ei ole kun tämä ainoa meili niin
    en sitä haluaisi ihan tälle palstalle antaa.
    Kuulostaa niin sammanlaiselta vaivalta kun mulla.
    että meilaamaan

    Äänestä

  • näin kävi kirjoitti:

    Tässä osoite, johon voit kirjoitella:
    [email protected]

    Äänestä

  • hämmentynyt^^ kirjoitti:

    Tässä osoite, johon voit kirjoitella:
    [email protected]

    tuliko?

    Äänestä

  • neuvot tarpeen kirjoitti:

    Esim. stressiä ajateltiin silloin 80.luvulla ja
    vielä 90-luvullakin.Allergiat tutkittiin,(ei selvää ilmennyt)ja silloinkin todettiin, että psorin tapainen. Sitten oli poissa vuoteen 2005. ja tällöin oli kekattu ppp.Eitodella tiedetä mistä tulee. Silloin eka kerralla itse ajattelin Tsernobiiliä,mutteivat lekurit oikein olleet samaa mieltä. Ja nainen olen 58v. Paltaan ja mietitään onko jotain kokeiltavaa.
    Mielenkiintoista,voiteita, voiteita päivästä toiseen.

    Olen viiskymppinen nainen, jolla myös plantaaripustuliitti. Ollut pari vuotta. Daivonexia ollut hoitona, mutta siitä huonot tulokset. Vuosia sitten oli myös ihottumaläiskä, jonka lääkäri diagnostisoi psoriksi, koska äidillänikin on psoriaasis. Sillä kertaa läiskä häipyi muutamaksi vuodeksi ja nyt siis tullut takaisin hankalampana. Toisessa jalkapohjassa ihottuma on jo melko laaja ja kipeä ja nyt on myös toiseen jalkaan tullut läiskä. Olen menossa työpaikan terveystarkastukseen ja aion pyytää lähetettä ihotautilääkäriin näyttämään jalkojani. Jospa jotain apua löytyisi ja kesällä pääsisi lenkkeilemään. Olisi mukava vertailla hoitoja kohtalotovereden kanssa.

    Äänestä

Mulla alkoi psori myöskin jalkapohjasta ja ensimmäiset 10 v. (!) se luokiteltiin ekseemaksi, koska on myös atooppinen iho. Samanlaisia läikkiä tuli kämmeniin ja pysyivät sitkeästi, vaikka kaikkialla muualla iho oli ´puhdas´. Luin myöhemmin sitten palmoplantaaripsoriaasista (psoriasis palmoplantaris), joka on juurikin kämmenissä ja jalkapohjissa esiintyvä muoto (ei pidä sekoittaa PPP:hen, vaikka niistä kirjoitetaankin usein samassa yhteydessä).

Psori diagnosoidaan koepalasta tutkimalla psorille tyypillisiä solumuutoksia. Mutta aina niitä ei näy , eli lääkärin pitää tehdä diagnoosi katsomalla muita oireita (jotka luonnollisesti AINA ovat muutenkin olennainen osa diagnoosia). Psori-ihottumallehan tyypillisesti läikät ovat erittäin tarkkarajaiset ja iho paksuuntuu/karstottuu hilseilee. Ja käsittääkseni psori-ihottuma ei (useimmiten ainakaan) kutia, mikä voisi puhua sen puolesta, että ihottumasi ei ehkä ole psori.

Lääkkeet kumpaankin (psoriin ja ekseemaan) ovat tyypillisimmin vahvoja kortisonivoiteita (saamasi hoito on varmaan siis hyvä taudin nimestä riippumatta). En halua masentaa, mutta mulla tuo jalkapohjaihottuma ei ole helpottanut merkittävästi, vaikka onkin vaihdettu hoitokohde ekseemasta psoriksi... Hieman se on helpottanut, kämmenissä varsinkin, mutta ei merkittävästi. Parhaiten oireiden lieventämiseen auttaa säännöllinen hoito.

Tsemppiä ihottuman kanssa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hämmentynyt^^ kirjoitti:

Onko kellään alkanut psori jalkapohjasta?
Kävin ihotautilääkärillä pitkään jatkuneen, todella pahannäköisen jalkapohjien ihottuman takia. Hän määritteli sen ekseemaksi, mutta lääke oli samaa, mitä käytetään psoriasiksen hoidossa. (Nimeä en nyt muista, kun olen töissä). Neljä viikkoa on maksimi, kun sitä saa käyttää, on jotain tosi vahvaa. Nyt komas viikko menossa ja jalkapohjat ehkä ihan hiukan parempana, mutta aika hurjan näköiset ja kutina ihan valtava.

Olen nyt vähän epätoivoinen, jos ei lähdekään tuolla lääkkeellä.
Lääkäri ei voinut kuulema olla 100% varma diagnoosista.

Millälailla psoriasis todetaan? Vain silmämääräisesti, vai onko jotain testiä tai koetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu