tilanteessa, nuoruudessani lapsen saatuani jälkitarkastuksessa löysivät syöpään viittaavaa solumuutosta minusta. Kun menin jatkotutkimuksiin, todettiin että "rouvahan on jo raskaana".
Eli sain hetken miettiä, jatketaanko tutkimusta minun osaltani, silloin en voisi olla raskaana, vai mitähän tekisin?
Mitäs Te olisitte tehneet?
Myöhemmin voin kertoa mihin ratkaisuun päädyin.
Eli sain hetken miettiä, jatketaanko tutkimusta minun osaltani, silloin en voisi olla raskaana, vai mitähän tekisin?
Mitäs Te olisitte tehneet?
Myöhemmin voin kertoa mihin ratkaisuun päädyin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
kun tuolla jossain kerroin tuttavieni vastaavista kokemuksista joissa aborttipäätös on helppo tehdä niin kommentteina oli mm että tuttavani ilmeisesti ovat suunnilleen huoria tai mootoristihuligaaneja.. Toivottavasti saat parempia vastauksia!
Tosin tuttavillani tai oikeastaan ystävilläni kyse ei ollut enää epävarmasta tilanteesta eikä alkuraskauksista vaan varmoista sairauksista ja jo pidemmälle edenneistä raskauksistakin. Raskaita päätöksiä ne ovat kuitenkin aina kun ne kohdall eosuu joko itselle tai läheiselle jonk akanssa asioita on käytävä läpi.
Minä olisin keskeyttänyt raskauden. Tietenkin ensin selvitettyäni mahdollisimman hyvin, että se todella on välttämätöntä minun (sinun) terveyteni kannalta. Siis juuri sen jo syntyneen lapsen parhaan tähden, jotta takaisin mahdollisimman suurella todennäköisyydellä hänelle äidin. Ja myöskin mahdollisesti tulevien lasten tähden. Eiköhän koko perheen etu ole terve äiti.
aborttien vastustajien mielipide.
-eikös tähän uskalleta vastata?
Nyt kun olisi mahdollisuus tappaa "henkisesti" äiti-ihminen syöpään?
kuinka aggressiivisesta syövästä on mahdollisesti kyse ja mihin tahtiin etenee.
Olisiko ollut mitenkään mahdollista lykätä hoitojen aloittamista niille viikoille joilloin sikiö voisi selvitä keskosena. jos ei niin minkälaisia vaaroja aloitetuista hoidoista, esim lääkkeistä? sikiölle koituisi jne.
Tietysti jos näyttäisi siltä että mitään mahdollisuuksia molempien henkiinjäämiselle ei olis niin silloin on pakko yrittää pelastaa edes toinen (äiti) koska jos äiti kuolisi ennen sikiön selviämistä keskosviikoille, niin kuolisi sikiökin.
että kuinka agresiivisesta oli kysymys, koska eivät sitä itsekkään käsittääkseni tienneet, ja sanoivat että mahdoton ennustaa. Yksin jättivät tuntoineni heittämään arpaa elämästäni/elämistämme.
Mutta jatkettu tutkimus jo aiheuttaisi keskenmenon. Saatikka sitten hoito.
syöpää kun niin montaa lajia että kun se todetaan voidaan vain arvailla sen etenemistahtia. Onko sitten parempi antaa tilaisuus ja tehdä se abortti vaikka viikolla 16 kun on selvää, että tauti vie molemmat? Ja silloinkin se saattaa olla myöhäistä?
Syöpä voi myös jäädä lepäämään ja aktivoitua sitten äkkiä ja radikaalisti, etäpesäkkeiden olemassaolon saa tietää kun niitä löytyy sitä enenn voi tuudittautua turvaan kun niitä ei löydy.
Hoidon siirto on samalal hoidon tehon laskemista. varhain aloitettu hoito tehoa aaina parhaiten ja juuri syövän heikko ennustettavuus etenemisessä ja sen mahdolliset muutokset tekee siitä hankalan hoitaa.
Täytyy olal todella idealisti että alkaa leikkiä elämällään todennäköisyysprosenttien perusteella. Todennäköisyys kun on keskiarvo ja jokainen sairaus on oma lukunsa siinä keskiarvossa. Mediaaniarvojahan ei lääketieteessä lasketa.
Kaikki syöpälääkkeet ovat myrkkyjä joten se siitä turvallisuudesta. Kys eon hoidosta tai hoitamattomuudesta. Riskin ottaa nainen ja kantaa seuraukset. Ei muuten ole kiva olla se lapsi jonka takia äitiä ei hoidettu ja hän kuoli..
Joskus maailam on aika mustavalkoinen joko tai asetelmineen. Tavallan sitä toivoo etttä kaikki idealistit joskus joutuvat törmäämään siihen tilanteeseen jossa on tehtävä tuollainen päätös tai vastaava. Kuitenkaan jos sellaisen päätöksen eteen on joutunut tai sellaisen teoss aon ollut tukena niin sitä ei kellekkään toivo.
Esimerkissä oli vielä niinkin hauska piirre, että oli kyse alkuraskaudesta, mutta mitäs jos viikoja on nuo 15-16 ja on selvää ettei äiti elä niin pitkään ilman hoitoja että lapsi selviää. Onko todella riskin arvoista yrittää saada sikiö keskoskuntoon oman hengen menetyksellä? sanoisin että silloin ei taida olla ihmisellä kaikki kohdallaan ja itsetuho on varmaan ajatuksena tuttu muutenkin.
Tiesittekö muuten, että jos ei ole keltä kysyä tai ohjetta ei saada niin aina yritetään pelastaa äiti?
itse kuitenki ottasin sen riskin...yrittäisin sinnitellä ja seurailisin oireita.
En voisi elää myöhemmin itseni kanssa jollen olisi kaikkeni yrittänyt lapsen elämän säästämiseksi. Ei olisi hauskaa elää myöhemmin itse selvinneenä tietäen että se eteen uhrasin lapseni, eikä varsinkaan jos sen olisi tehnyt ihan vaan varmuuden vuoksi, pelkän oletuksen perusteella.. ehkä en osaa nyt selittää tätä, mutta jospa ymmärrät mitä tarkotan.
veikkaan, että sinulla ei ole lapsia tai jos on niin ne ei ole ihan noin vain tulleita vaan on teettänyt työtä enemmänkin. Ajatus oman elämän uhraamisesta lapsen eteen on nimittäin naiivi ja romanttinen vailla järkeä.
Ymmärrän silti mitä haet takaa sanoillasi. Kun vaan se tilanne voi sitten oikesti olla niin, että jää luu käteen eli kumpikin menehtyy niin silloinhan ei jää suremaan kuin se mies josta ei kai kannata välittää sen vertaa kuin abortoidusta sikiöstä. Mietitkö sitä, että kun keho sairauden myötä rasittuu niin se ei ehkä jaksa pitää sikiötä ja se menee kesken? Silloin on uhrattu sikiö ja luultavasti oma terveytesi ikuisesti. Tilanne voi olla jopa niin huono, että lapsensaantikykysi heikenee niin että et lopulta saa lapsia ollenkaan. Onko se silloinkin ollut kaiken arvoista?
On kiva sanonta toivoa parasta ja pelätä pahinta. Kun on oikeasti sellaisessa tilanteessa niin pelaa varman päälle jos sellainen vaihtoehto on eikä haihattele.
Kun sain keskenmenon liki raskauden puolivälissä niin vanha työtoverini sanoi että lapsia tulee ja menee. Siitä olisi voinut loukkaantua, mutta viesti oli se, että kun niitä jo oli niin niitä saa lisää kyllä. Kesti tovin vain huomata tuo sanonnan tarkoitus..
Oletus ei nykyisin ole sama kuin aloittajan aikana vaan diagnosointi on kehittynyt ja varmuuksia saa toisella tapaa. Pelkän oletuksen varassa ei tarvitse ollatai tehdä päätöksiä.
Ehkä omaa näkökantaani voi oivaltaa siitäkin kun neljä nuorta sai surmansa kolarissa kesäisenä yönä niin kahden vanhemmat kokivat että jaksoivat tukea kolmatta perhettä sillä heille jäi lapsia, mutta kolmannelle perheelle ei jäänyt yhtään kahden menehtyneen jälkeen. Lohduttomin oli se jolla ei ollut mitään, paljosta voi aina antaa jotakin ja vielä jää jäljelle..
kyllä on lapsi joka tuli vieläpä suunnittelematta ja ns. kertasohasulla..
Siltikään en kovin heppoisin perustein lähtisi uhraamaan yhdenkään lapseni elämää. Kyllä siinä pitäisi olla sitten 100% varmuudella oma hengenlähtö edessä, eikä se sittenkään helppoa olisi. Tilannehan olisi silloin joko tai. Kuoleeko yksi vai kaksi. Pakko olisi ajatella niitä olemassa olevia ja mahdollisesti tulevia lapsia.
..voisivat viitata papa-muutoksiin, joka siis on seulontatesti, ei diagnostiikkaa. Raskaudenkin aikana on mahdollista tutkia ja hoitaa kohdunkaulan esiastemuutoksia (ja jopa alkuvaiheen syöpää), tosin esim. keskenmenon ja äidin verenvuodon (äärimmäisen harvoin henkeä uhkaava) riski on suurempi. Tällaisessa tilanteessa, jos raskaus olisi toivottu, en ensimmäiseksi neuvoisi potilasta keskeyttämään raskautta, vaan kertoisin mahdollisuudesta tutkimuksiin, hoitoon ja tarkkaan seurantaan. Syöpää raskaanaolevalla tavataan n. 1 / 1000 raskautta, papamuutoksia huomattavasti useammin.
Voihan tautiepäily olla joku muukin, mutta nykykäsityksen mukaan raskaus sinänsä ei huononna syövän ennustetta. Lähes kaikissa syöpätaudeissa voidaan ainakin aluksi pohtia miten diagnostisoida ja hoitaa sekä syöpä että pitää raskaus.
Termi "nuoruudessani" voi tietysti viitata ajankohtaan, jolloin ajatuksena oli että raskaana olevan syöpä olisi jotenkin aggressiivisempi ja ennuste sen takia huono, ja käytännössä aina neuvottiin keskeytämään raskaus.
Ja tekniikka ei ollut niin kehittynyttä, eikä lääketiedekkään.
kysymys on hyvä ja aiheellinen sen tähden, että aina tulee uusia sairauksia jne. joita ei vielä osata hoitaa sikiön elämää päättämättä, vaikka tuo kyseinen tapaus ehkä jo nykyään osattaisiinkin (sitähän emme tosin noilla tiedoilla pysty tietämään :D ).
ottaa ärhäkkäästi kantaa, harmi, sillä tilanne oli todella elävästä elämästä, ja aiheutti "päänvaivaa" silloin kun kohdalle aikanaan osui.
Olisi ollut hauska kuulla kuinka muut olisivat sen ratkaisseet.
Jos ymmärsin kysymyksesi oikein eli raskauden jatkaminen saattaisi todella merkitä hengen menoa, niin harkitsisin vakavasti aborttia. Enkä pelkästään itseni takia, vaan kolmen jo olemassa olevan lapseni vuoksi. Jos jatkaisin raskautta tietoisena siitä, että se saattaa maksaa henkeni, voisin ihan yhtä hyvin sanoa heille suoraan päin näköä, että syntymätön lapsi on minulle tärkeämpi kuin he kolme.
Katson, että minulla ei ole oikeutta tehdä sellaisia omaa elämääni koskevia päätöksiä, jotka voivat aiheuttaa lasteni jäämisen puoliorvoiksi. Ensisijainen tehtäväni tässä maailmassa on saattaa lapseni turvallisesti aikuisiksi ja opettaa heille, miten täällä kuuluu elää.
Ei se tietenkään mikään helppo päätös olisi. Hyi, kamalaa ajatellakaan koko tilannetta :(
on mahdotonta sanoa juu tai ei. Sen ainakin tiedän, että olisin pannut lääkärit koville ja kaikki mahdolliset tiedot asiasta -ja olisin jatkanut raskautta, jos se suinkin olisi ollut mahdollista.
silloin tilanteessa sain.
olisin ehdottomasti hoitanu itseni kuntoon ja miettiny uusia tulokkaita vasta sitten kun olisin taas kunnossa. mitä järkeä lähteä leikkimään omalla hengellään, vaikka kyse olisikin noin kallisarvoisesta asiasta kuin oma lapsi. raskaus olis keskeytyny siihen paikkaan minä suunnitanu hoitoihin. kukaan täysjärkinen ihminen, edes abortinvastustajat, eivät voi olla niin tekopyhiä että leikkivät omalla hengellään vaan sen takia että lasta ei murhattaisi!!
Kuten ymmärrätte, tilanne ei ollut haluamani, ja kotona odotti vuoden vanha esikoinen, jota rakastin mielettömästi, -kas, samallaisella palavalla innolla rakastin syntymätöntä lastani, joka vatsassani rauhallisesti odotteli tulevaa, autuaan tietämättömänä äitinsä valinnasta.
Päätin, (pakkohan minun oli se päätös tehdä, juuri tasan näillä tiedoilla jotka olen nyt antanut, että eipä hyvältä näytä, ja kukaan viisaampikaan ei osaa mitään järkevää tulevaisuudesta kertoa, voisi käydä kuinka vaan) -isältään en siis edes kysynyt, tilanne oli tarpeasi vaikea ilman että päätökseeni vaikutettaisiin ulkopuolelta.
Tuossa hetkessä kuitekin olin kiitollinen että sain päättää itse, minulle ei vain saneltu, että tee näin tai näin. Sain itse päättää jatkaisinko kantamani lapsen elämää, ja ottaisinko riskin omasta selviämisestäni. Tutkittaisiiko syövän aste, ja itse saisin näin päättää elämästäni.
En halunnut että syöpä-epäilyä tutkittaisiin enempää, hautasin sen syvälle sieluuni ja sanoin että haluan antaa lapselle mahdollisuuden selvitä ensin ulos. Tutkitaan sen jälkeen, jos on mitä tutkia. Koska tämä lapsi oli MINUN lapseni, sillä piti olla mahdollisuus elää.
Tänävuonna poika täyttää 18 vuotta, ja tulee täysi-ikäiseksi, kunnon poika, vaikka itse sanonkin. Paljon mahtuu näihin vuosiin asioita. Ja koskaan en ole katunut päätöstäni, ja olenpa ajatellut kuinka pienestä se on joskus kiinni, että joutuuko ihminen viemäriin vai ei.
No, sitä syöpääkään en sitten saanut, -solumuutokset olivat kadonneet seuraavan synnytyksen jälkeen, -kuin tuhka tuuleen.
Nyt on helppo sanoa että valitsin oikein. Mutta kuinka helppoa onkaan sanoa se näin jälkikäteen?
Voittajan on helppo hymyillä, mitä jää häviäjälle?
Sitä on nyt vaikea tietää.
Myöhemmällä iällä olen nyt saanut seurata läheiseni kuolemista syöpään (äitini) Ja voin kertoa, että vaikka hän taisteli urheasti, käyden jokaisen hoidon läpi sinnikyydellä ja perinpohjaisesti, joutui hän luovuttamaan vahvempien voimien edessä. Itse en tiedä olisiko minusta ollut noin esimerkilliseksi taistelijaksi ollenkaan. Syöpä vei hitaasti ja kiduttaen, lisäten vain lonkeroitaan, ja tyhjentäen pala palalta sitä pientä elämän liekkiä, joka meissä kaikissa on.
Nyt kun odotan kolmatta lastani 42 vuotiaana, kannatan edelleen abortin mahdollisuutta olemassa olevana elementtinä. Itse en ole niin rohkea, ehkä että sitä koskaan käyttäisin/minulla ei ole ollut vaan vielä tarpeeksi vaikeata sitä käyttääkseni, mutta kunnioitan ihmisen oiketutta päättää itse niistä ratkaisuista joiden kanssa joutuu lopun elämää kulkemaan.
en olisi ollut noin vahva. jos todella olisi ollut vaihtoehtoina teettää abortti ja tutkituttaa itseni vasta sitten tai odotus, olisin valinnut ensimmäisen. onneksi tänä päivänä nuo tutkimukset ovat vähän toista luokkaa ja toivottavasti minä tai kukaan muukaan ei joudu samaan tilanteeseen. jaksamisia!!
Täytyy sanoa, että tuohon en pysty vastaamaan kuin ehkä vain siinä tapauksessa että itse olisin ihan samassa tilanteessa.
Luulen kuitenkin, että olisin antanut raskauden jatkua, koska olisin ajatellut, että kovin radikaaleja muutoksia ei voi tapahtua niiden muutaman kuukauden aikana mitä raskaus kestää. Ja oletan että kyseessä oli kuitenkin papakokeessa löydetty solumuutos, en olisi ollut kovin järkyttynyt muutenkaan. (Vrt. ihomuutos tai löytö munuaisesta, maksasta, keuhkoista, tms.)