Taide-elokuva

että mikään edellä luetelluista ylevistä tavoitteista ei toteudu vain sillä, että ilmoittaa niitä tavoittelevansa. Maailman elokuvafestarit pursuavat tekijöitä, jotka mielestään edustavat OIKEAA ELOKUVAA, mutta joiden tuotokset puhuttelevat ihan yhtä vähän kuin Hollywoodin tusinatuotteet. Niistä haltioituminen vaatii katsojalta aktiivista itsensä pettämistä tai sitten ihmisellä ei yksinkertaisesti ole tietoa paremmasta, ja tärkeintä hänelle on vain omassa viiteympäristössään profiloitua "fiksuksi". Siihen voi riittää keskinkertainenkin elokuva, kunhan sitä vain markkinoidaan "taiteena".

Charlie Chaplinin sanoin: hyvin tehty viihde voi olla myös taidetta, mutta huonosti tehty taide ei edes viihdytä.

"Eli toisinsanoen kyseessä on OIKEAA ELOKUVAA."

elokuvalla on aina ollut myös viihdearvo. myös "kaupalliset" elokuvat voivat sisältää filosofisia ja moraalisia kysymyksiä.

"Taide-elokuvan päämäränä on, että ohjaaja on itse elokuvaansa tyytyväinen"

eikähän jokaisessa produktiossa ole tuo päämäärä. aika oudolta tuntuu, että joku ohjaaja lähtis jostain muusta lähtökohdasta tekemään duunia.

huono itsetuntosten elitistien paskapuhe-erottelua taide/muu-leffa. enimmäkseen ns. taide-elokuvat on skeidaa. usein jos tekijät lähtee tekemään taide-elokuvaa, se myös lopputuloksessa näkyy. eikä positiivisessa mielessä. elokuvaa (pitäisi) tehdään katsojille, ei kenenkään egon pönkittämiseksi.

huttu on huttuu, mut hyvä elokuva ei ole yhtä kuin taide-elokuva.

vaikka elokuvaopiskelijat muuta väittäisivätkin.

... kirjoitti:

"Eli toisinsanoen kyseessä on OIKEAA ELOKUVAA."

elokuvalla on aina ollut myös viihdearvo. myös "kaupalliset" elokuvat voivat sisältää filosofisia ja moraalisia kysymyksiä.

"Taide-elokuvan päämäränä on, että ohjaaja on itse elokuvaansa tyytyväinen"

eikähän jokaisessa produktiossa ole tuo päämäärä. aika oudolta tuntuu, että joku ohjaaja lähtis jostain muusta lähtökohdasta tekemään duunia.

huono itsetuntosten elitistien paskapuhe-erottelua taide/muu-leffa. enimmäkseen ns. taide-elokuvat on skeidaa. usein jos tekijät lähtee tekemään taide-elokuvaa, se myös lopputuloksessa näkyy. eikä positiivisessa mielessä. elokuvaa (pitäisi) tehdään katsojille, ei kenenkään egon pönkittämiseksi.

huttu on huttuu, mut hyvä elokuva ei ole yhtä kuin taide-elokuva.

vaikka elokuvaopiskelijat muuta väittäisivätkin.

Lue lisää

""Taide-elokuvan päämäränä on, että ohjaaja on itse elokuvaansa tyytyväinen"

eikähän jokaisessa produktiossa ole tuo päämäärä. aika oudolta tuntuu, että joku ohjaaja lähtis jostain muusta lähtökohdasta tekemään duunia."

Pointtani tässä oli, että ohjaaja, joka tekee tietoisesti taide-elokuvaa ei odota yleisön pitävän hänen elokuvastaan, eikä häntä kiinnosta vittuakaan menestyykö elokuva kaupallisesti hyvin, vaan pääasia on se, että tämä on itse tuotokseensa tyytyväinen. Jos verrataan jotain Michael Bayta ja David Lynchiä keskeneään, niin Baylle on päämääränä, että yleisö viihtyy, vaikka sisältöä ei elokuvassa ole, ja rahaa tulee. Kun taas Lynch tekee elokuviaan itseään varten, eikä missään vaiheessa tavoittele kaupallista menestystä.


"myös "kaupalliset" elokuvat voivat sisältää filosofisia ja moraalisia kysymyksiä."

Jos kaupallisella elokuvalla tosiaan voisi olla filosofisia tai moraalisia kysymyksiä, se ei olisi enää kaupallinen elokuva. Kaupallisuus ja puhuttelevuus hyvin hyvin harvoin kulkevat käsi kädessä. Kolmekymmentä vuotta sitten vielä oli tapauksia, jossa kaupallisuus ja puhutteluvuus olivat joskus yhdessä, mutta ei enää.


"enimmäkseen ns. taide-elokuvat on skeidaa."

Ja perustat väittämäsi mihin? Juuri tällainen paskapuhe kertoo jo kirjoittajasta kaiken.

The Wolf kirjoitti:

""Taide-elokuvan päämäränä on, että ohjaaja on itse elokuvaansa tyytyväinen"

eikähän jokaisessa produktiossa ole tuo päämäärä. aika oudolta tuntuu, että joku ohjaaja lähtis jostain muusta lähtökohdasta tekemään duunia."

Pointtani tässä oli, että ohjaaja, joka tekee tietoisesti taide-elokuvaa ei odota yleisön pitävän hänen elokuvastaan, eikä häntä kiinnosta vittuakaan menestyykö elokuva kaupallisesti hyvin, vaan pääasia on se, että tämä on itse tuotokseensa tyytyväinen. Jos verrataan jotain Michael Bayta ja David Lynchiä keskeneään, niin Baylle on päämääränä, että yleisö viihtyy, vaikka sisältöä ei elokuvassa ole, ja rahaa tulee. Kun taas Lynch tekee elokuviaan itseään varten, eikä missään vaiheessa tavoittele kaupallista menestystä.


"myös "kaupalliset" elokuvat voivat sisältää filosofisia ja moraalisia kysymyksiä."

Jos kaupallisella elokuvalla tosiaan voisi olla filosofisia tai moraalisia kysymyksiä, se ei olisi enää kaupallinen elokuva. Kaupallisuus ja puhuttelevuus hyvin hyvin harvoin kulkevat käsi kädessä. Kolmekymmentä vuotta sitten vielä oli tapauksia, jossa kaupallisuus ja puhutteluvuus olivat joskus yhdessä, mutta ei enää.


"enimmäkseen ns. taide-elokuvat on skeidaa."

Ja perustat väittämäsi mihin? Juuri tällainen paskapuhe kertoo jo kirjoittajasta kaiken.

Lue lisää

"Lynch tekee elokuviaan itseään varten, eikä missään vaiheessa tavoittele kaupallista menestystä."

Käsittääkseni Lynch ei ole mitenkään erityisen ilahtunut siitä, että rahoittajien saaminen on muuttunut hänelle eittäin vaikeaksi - juuri sen takia, että elokuvilla on entistä vähemmän katsojia. Saako se hänet tekemään kompromisseja? Ei, mikä osoittaa Lynchilta kunnioitettavaa taiteellista tinkimättömyyttä, mutta sinulla menevät puurot ja vellit sekaisin, jos vedät tästä sen tulkinnan, ettei kaupallinen menestys kiinnostaisi Lynchia. Miksei kiinnostaisi?

"Jos kaupallisella elokuvalla tosiaan voisi olla filosofisia tai moraalisia kysymyksiä, se ei olisi enää kaupallinen elokuva."

Ja perustat väittämäsi mihin? Juuri tällainen paskapuhe kertoo jo kirjoittajasta kaiken.

Sinun sanakirjassasi taide-elokuva on arvokasta ja kaupallinen elokuva paskaa. Eli kääntäen: Jos elokuva sisältää filosofisia ja moraalisia kysmyksiä ja esittelee ne uskottavasti, se on taide-elokuva. Jos elokuva on paskaa, se on kaupallinen. Tästä taas seuraa, että taide-elokuva on arvokasta, ja kaupallinen elokuva paskaa, mistä seuraa, että arvokasta on taide-elokuva ja paska on kaupallista ja tästä taas...

Tärkein motiivi taitaa siis olla itsensä kokeminen valistuneeksi vaikka sitten kehäpäätelmän avulla. Huvinsa kullakin. Itse yritän seurata elokuvia yksi kerrallaan leimaamatta niitä etu- tai jälkikäteen yhtään miksikään aiheen, valmistusmaan, budjetin, näyttämöllepanon tyylin tms. takia. Kokisin sellaisen aika turvallisuushakuiseksi kulttuurirasismiksi; leimojen lyöminen elokuviin rajoittaisi mahdollisuuksiani löytää uusia oivalluksia joskus melko yllättävistäkin lähteistä - ja se saattaisi myös estää näkemästä, että perinteisesti arvostetusta lähteestä tuleva teos onkin ihan paskaa - sellaistakin kun sattuu.

Antoisia elokuvahetkiä vaan jatkussa Wolfillekin, toivottavasti se pipo ei ole liian tiukalla.

Pikku possu kirjoitti:

"Lynch tekee elokuviaan itseään varten, eikä missään vaiheessa tavoittele kaupallista menestystä."

Käsittääkseni Lynch ei ole mitenkään erityisen ilahtunut siitä, että rahoittajien saaminen on muuttunut hänelle eittäin vaikeaksi - juuri sen takia, että elokuvilla on entistä vähemmän katsojia. Saako se hänet tekemään kompromisseja? Ei, mikä osoittaa Lynchilta kunnioitettavaa taiteellista tinkimättömyyttä, mutta sinulla menevät puurot ja vellit sekaisin, jos vedät tästä sen tulkinnan, ettei kaupallinen menestys kiinnostaisi Lynchia. Miksei kiinnostaisi?

"Jos kaupallisella elokuvalla tosiaan voisi olla filosofisia tai moraalisia kysymyksiä, se ei olisi enää kaupallinen elokuva."

Ja perustat väittämäsi mihin? Juuri tällainen paskapuhe kertoo jo kirjoittajasta kaiken.

Sinun sanakirjassasi taide-elokuva on arvokasta ja kaupallinen elokuva paskaa. Eli kääntäen: Jos elokuva sisältää filosofisia ja moraalisia kysmyksiä ja esittelee ne uskottavasti, se on taide-elokuva. Jos elokuva on paskaa, se on kaupallinen. Tästä taas seuraa, että taide-elokuva on arvokasta, ja kaupallinen elokuva paskaa, mistä seuraa, että arvokasta on taide-elokuva ja paska on kaupallista ja tästä taas...

Tärkein motiivi taitaa siis olla itsensä kokeminen valistuneeksi vaikka sitten kehäpäätelmän avulla. Huvinsa kullakin. Itse yritän seurata elokuvia yksi kerrallaan leimaamatta niitä etu- tai jälkikäteen yhtään miksikään aiheen, valmistusmaan, budjetin, näyttämöllepanon tyylin tms. takia. Kokisin sellaisen aika turvallisuushakuiseksi kulttuurirasismiksi; leimojen lyöminen elokuviin rajoittaisi mahdollisuuksiani löytää uusia oivalluksia joskus melko yllättävistäkin lähteistä - ja se saattaisi myös estää näkemästä, että perinteisesti arvostetusta lähteestä tuleva teos onkin ihan paskaa - sellaistakin kun sattuu.

Antoisia elokuvahetkiä vaan jatkussa Wolfillekin, toivottavasti se pipo ei ole liian tiukalla.

Lue lisää

Kaikki ei-kaupallinen elokuva ei missään nimessä ole aina taide-elokuvaa, eikä kaikki elokuvat, jotka sisältävät moraalisia tai filosofisia käsitteitä. Eikä kaikki kaupalliset elokuvatkaan paskaa ole, oikeasti merkittäviä ne tosin hyvin harvoin ovat. Mutta minun mielestäni täysin kaupallinen elokuva ei voi sisältää uskottavalla tavalla moraalisia tai filosofisia käsitteitä, silloin se olisi jo jotain muuta kuin kaupallista. Kaupalliseen elokuvaan kuuluu yleisön kosiskelu minun näkökulmastani merkityksettömillä seikoilla, kuten erikoistehosteilla ja räiskinnällä.

The Wolf kirjoitti:

Kaikki ei-kaupallinen elokuva ei missään nimessä ole aina taide-elokuvaa, eikä kaikki elokuvat, jotka sisältävät moraalisia tai filosofisia käsitteitä. Eikä kaikki kaupalliset elokuvatkaan paskaa ole, oikeasti merkittäviä ne tosin hyvin harvoin ovat. Mutta minun mielestäni täysin kaupallinen elokuva ei voi sisältää uskottavalla tavalla moraalisia tai filosofisia käsitteitä, silloin se olisi jo jotain muuta kuin kaupallista. Kaupalliseen elokuvaan kuuluu yleisön kosiskelu minun näkökulmastani merkityksettömillä seikoilla, kuten erikoistehosteilla ja räiskinnällä.

Lue lisää

Eivät minuakaan räiskintäleffat jaksa kiinnostaa, enkä yritä väittää, että ne sisältäisivät jotain piiloviisaita merkityksiä. Tietenkin sosiaalihistorian näkökulmasta ne saattavat olla mielenkiintoisia dokumentteja ajan hengestä ja asenteista, jopa arvokkaampia kuin tiedostavammat elokuvat, koska ovat niin paljaan asenteellisia, mutta tätä kautta syntyvät merkitykset syntyvät jälkikäteen, eikä niitä voida lukea tekijöiden ansioksi, joten ei liene perusteltua silloinkaan puhua taiteesta.

Tässä keskustelussa provosoi ehkä eniten tapa, jolla kaupallinen-sanaa käytetään leimaavassa merkityksessä, vaikka täsmällisesti ottaen se tarkoittaa vain jotain vaihdannan välineenä käytettävää; toimintaa, jonka tarkoituksena on, että raha liikkuu. Oli elokuva kuinka taiteellisesti tinkimätön tahansa, sen tekemiseen on kuitenkin tarvittu rahaa ja vastineeksi sen näyttämisestä pyydetään rahaa. Elokuva on muotonsa vanki; se vaatii aina siinä määrin mittavia rahallisiakin satsauksia, että ollessaan taideteos se on silloinkin myös kaupallinen tuote.

Ei ole olemassa mitään yhteisesti hyväksyttyä määrittelyä budjettien koolle, yleisön koolle, iälle tai koulutustasolle, tai vaikkapa tuotantopalavereissa käydyille tavoitekeskusteluille, joita arvioimalla kyettäisiin täsmällisesti määrittelemään: tämä elokuva on kaupallinen, tämä elokuva on taidetta. Ääripään esimerkit vastakkain asettamalla erottelu näyttää helpolta, mutta se ei ole joko-tai kysymys, vaan kuin veteen piirretty viiva.

Viime kädessä elokuvan arvon taideteoksena määrittele vain ja ainoastaan se, minkä tunteen vallassa katsoja teatterista ulos kävelee; oliko kokemus juuri hänelle merkitysellinen vai ei.

Pikku Possu kirjoitti:

Eivät minuakaan räiskintäleffat jaksa kiinnostaa, enkä yritä väittää, että ne sisältäisivät jotain piiloviisaita merkityksiä. Tietenkin sosiaalihistorian näkökulmasta ne saattavat olla mielenkiintoisia dokumentteja ajan hengestä ja asenteista, jopa arvokkaampia kuin tiedostavammat elokuvat, koska ovat niin paljaan asenteellisia, mutta tätä kautta syntyvät merkitykset syntyvät jälkikäteen, eikä niitä voida lukea tekijöiden ansioksi, joten ei liene perusteltua silloinkaan puhua taiteesta.

Tässä keskustelussa provosoi ehkä eniten tapa, jolla kaupallinen-sanaa käytetään leimaavassa merkityksessä, vaikka täsmällisesti ottaen se tarkoittaa vain jotain vaihdannan välineenä käytettävää; toimintaa, jonka tarkoituksena on, että raha liikkuu. Oli elokuva kuinka taiteellisesti tinkimätön tahansa, sen tekemiseen on kuitenkin tarvittu rahaa ja vastineeksi sen näyttämisestä pyydetään rahaa. Elokuva on muotonsa vanki; se vaatii aina siinä määrin mittavia rahallisiakin satsauksia, että ollessaan taideteos se on silloinkin myös kaupallinen tuote.

Ei ole olemassa mitään yhteisesti hyväksyttyä määrittelyä budjettien koolle, yleisön koolle, iälle tai koulutustasolle, tai vaikkapa tuotantopalavereissa käydyille tavoitekeskusteluille, joita arvioimalla kyettäisiin täsmällisesti määrittelemään: tämä elokuva on kaupallinen, tämä elokuva on taidetta. Ääripään esimerkit vastakkain asettamalla erottelu näyttää helpolta, mutta se ei ole joko-tai kysymys, vaan kuin veteen piirretty viiva.

Viime kädessä elokuvan arvon taideteoksena määrittele vain ja ainoastaan se, minkä tunteen vallassa katsoja teatterista ulos kävelee; oliko kokemus juuri hänelle merkitysellinen vai ei.

Lue lisää

Kyllähän se näin on, mutta väitän kuitenkin, että ohjaajat, jotka tekevät tietoisesti blockbuster-elokuvia (tai ainakin tavoittelevat tuota) tekevät elokuviaan tarkoituksenaan saada rahaa, kun taas art-house -ohjaajille raha on loppujen lopuksi hyvin epäoleennainen asia verrattuna moniin muihin seikkoihin. Tappiolle ei kukaan tietenkään halua jäädä, mutta uskokaa tai älkää, on vieläkin olemassa elokuvantekijöitä, joille raha ei merkitse niin paljoa, kuin se, että on itse omaan elokuvaansa tyytyväinen. Yleensähän se on niin, että jos taiteellinen elokuva ei menesty, se on kiinni yleisöstä ja jos itsetarkoituksellisesti viihde-elokuvaksi tehty megabudjetin leffa ei menesty, syy on lähinnä tekijätiimin huolimattomuuden (köh, Kurkunleikkaajien saari, köh, köh...)

Kun yhä useammat ja useammat käsittävät elokuvan vain merkityksettömänä viihteenä, eikä taiteenlajina, ei ole mikään ihmekään ettei taide-elokuva menesty. Se kuitenkin on taiteilijoiden arkipäivää, että leivän vievät, ne jotka eivät osaa tehdä elokuvallisesti merkittäviä elokuvia, mutta osaavat käsitellä yleisöä. Yleisö puhuu lompakollaan.

The Wolf kirjoitti:

Kyllähän se näin on, mutta väitän kuitenkin, että ohjaajat, jotka tekevät tietoisesti blockbuster-elokuvia (tai ainakin tavoittelevat tuota) tekevät elokuviaan tarkoituksenaan saada rahaa, kun taas art-house -ohjaajille raha on loppujen lopuksi hyvin epäoleennainen asia verrattuna moniin muihin seikkoihin. Tappiolle ei kukaan tietenkään halua jäädä, mutta uskokaa tai älkää, on vieläkin olemassa elokuvantekijöitä, joille raha ei merkitse niin paljoa, kuin se, että on itse omaan elokuvaansa tyytyväinen. Yleensähän se on niin, että jos taiteellinen elokuva ei menesty, se on kiinni yleisöstä ja jos itsetarkoituksellisesti viihde-elokuvaksi tehty megabudjetin leffa ei menesty, syy on lähinnä tekijätiimin huolimattomuuden (köh, Kurkunleikkaajien saari, köh, köh...)

Kun yhä useammat ja useammat käsittävät elokuvan vain merkityksettömänä viihteenä, eikä taiteenlajina, ei ole mikään ihmekään ettei taide-elokuva menesty. Se kuitenkin on taiteilijoiden arkipäivää, että leivän vievät, ne jotka eivät osaa tehdä elokuvallisesti merkittäviä elokuvia, mutta osaavat käsitellä yleisöä. Yleisö puhuu lompakollaan.

Lue lisää

Jos kaupallinen kaavalla tehty megaviihde olisi automaattisesti myös parasta, miksi esim. musapuolella kaikki pitkätukkajätkät eivät vaalenna hiuksiaan, hanki oranssia tekorsuketusta ja siirry tekemään eurodiskoa ja britneyspearsia ja humppaa sekä tangoja? Idolsiinkin kannattaisi pyrkiä eikä vääntää kellarissa jotain progea tai heviä.

The Wolf kirjoitti:

Kyllähän se näin on, mutta väitän kuitenkin, että ohjaajat, jotka tekevät tietoisesti blockbuster-elokuvia (tai ainakin tavoittelevat tuota) tekevät elokuviaan tarkoituksenaan saada rahaa, kun taas art-house -ohjaajille raha on loppujen lopuksi hyvin epäoleennainen asia verrattuna moniin muihin seikkoihin. Tappiolle ei kukaan tietenkään halua jäädä, mutta uskokaa tai älkää, on vieläkin olemassa elokuvantekijöitä, joille raha ei merkitse niin paljoa, kuin se, että on itse omaan elokuvaansa tyytyväinen. Yleensähän se on niin, että jos taiteellinen elokuva ei menesty, se on kiinni yleisöstä ja jos itsetarkoituksellisesti viihde-elokuvaksi tehty megabudjetin leffa ei menesty, syy on lähinnä tekijätiimin huolimattomuuden (köh, Kurkunleikkaajien saari, köh, köh...)

Kun yhä useammat ja useammat käsittävät elokuvan vain merkityksettömänä viihteenä, eikä taiteenlajina, ei ole mikään ihmekään ettei taide-elokuva menesty. Se kuitenkin on taiteilijoiden arkipäivää, että leivän vievät, ne jotka eivät osaa tehdä elokuvallisesti merkittäviä elokuvia, mutta osaavat käsitellä yleisöä. Yleisö puhuu lompakollaan.

Lue lisää

ja mikä tekee siitä hienompaa&parempaa kuin viihde?

ihmisten (yleisön, luulisin, että kaikki elokuvantekjät haluavat, että elokuviansa katsotaan) aliarvioiminen on toki perseestä, mutta mikä tekee taiteesta arvostettua ja viihteestä skeidaa?

se ylemmyydentunneko, mikä tulee siitä, kun voi pitää itseään "parempana" ihmisenä?

ja miksi viihde on merkitysetöntä?

ja jos taide-elokuva menestyisi ja tuottaisi tekijöilleen miljoonia, olisiko se silloin kaupallinen elokuva?

hille2 kirjoitti:

Jos kaupallinen kaavalla tehty megaviihde olisi automaattisesti myös parasta, miksi esim. musapuolella kaikki pitkätukkajätkät eivät vaalenna hiuksiaan, hanki oranssia tekorsuketusta ja siirry tekemään eurodiskoa ja britneyspearsia ja humppaa sekä tangoja? Idolsiinkin kannattaisi pyrkiä eikä vääntää kellarissa jotain progea tai heviä.

Lue lisää

että makuasioilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

vai onko sittenkin?

The Wolf kirjoitti:

""Taide-elokuvan päämäränä on, että ohjaaja on itse elokuvaansa tyytyväinen"

eikähän jokaisessa produktiossa ole tuo päämäärä. aika oudolta tuntuu, että joku ohjaaja lähtis jostain muusta lähtökohdasta tekemään duunia."

Pointtani tässä oli, että ohjaaja, joka tekee tietoisesti taide-elokuvaa ei odota yleisön pitävän hänen elokuvastaan, eikä häntä kiinnosta vittuakaan menestyykö elokuva kaupallisesti hyvin, vaan pääasia on se, että tämä on itse tuotokseensa tyytyväinen. Jos verrataan jotain Michael Bayta ja David Lynchiä keskeneään, niin Baylle on päämääränä, että yleisö viihtyy, vaikka sisältöä ei elokuvassa ole, ja rahaa tulee. Kun taas Lynch tekee elokuviaan itseään varten, eikä missään vaiheessa tavoittele kaupallista menestystä.


"myös "kaupalliset" elokuvat voivat sisältää filosofisia ja moraalisia kysymyksiä."

Jos kaupallisella elokuvalla tosiaan voisi olla filosofisia tai moraalisia kysymyksiä, se ei olisi enää kaupallinen elokuva. Kaupallisuus ja puhuttelevuus hyvin hyvin harvoin kulkevat käsi kädessä. Kolmekymmentä vuotta sitten vielä oli tapauksia, jossa kaupallisuus ja puhutteluvuus olivat joskus yhdessä, mutta ei enää.


"enimmäkseen ns. taide-elokuvat on skeidaa."

Ja perustat väittämäsi mihin? Juuri tällainen paskapuhe kertoo jo kirjoittajasta kaiken.

Lue lisää

tuo on pakko korjata :D :

"Jos kaupallisella elokuvalla tosiaan voisi olla filosofisia tai moraalisia kysymyksiä, se ei olisi enää kaupallinen elokuva."

Kaupallisessa levityksessä olevat elokuvat ovat kaupallisia. Jos elokuvalla on tuottaja, hän haluaa elokuvaan sijoitetut rahansa takaisin. Eli ne David Lycnhinkin dvd:lle asti levitetyt elokuvat ovat ilman muuta kaupallisia elokuvia, vaikka ovatkin "taide-elokuvia".

Ja kaupallinen elokuva, kuten kaikki elokuvat, sisältävät jonkin teeman. Crash-leffakin kertoi kolareista, mutta filmissähän tutkiskeltiin rasismia. Elokuva voi kertoa vaikka zombieista, mutta sen teema voi olla vaikkapa oman itsensä voittaminen.

Edelleenkin näkee jatkuvasti filosofiaa sisältäviä kaupallisia elokuvia, ei ne monitasoiset elokuvat minnekään katoa vaikka elokuvantekoon olisi käytetty rahaakin :)

Fight Club, American Beauty, American History X, Forrest Gump, Gladiator.... kaupallisia elokuvia, joissa on suuret teemat, ja myös sitä filosofiaa.


"enimmäkseen ns. taide-elokuvat on skeidaa."

Taide-elokuvat eivät ole kovin massayleisöä kosiskelevia, joten kai ne on helppo luokitella skeidaksi. Mutta makuasioistahan on kyse, monesti juurikin isolla rahalla tuotettu, mutta persoonaton tai huonosti kirjoitettu (tai vaikkapa juuri filosofialtaan lattea tai olematon) elokuva on ainakin minusta isompaa skeidaa kuin rakkaudella elokuviin tuotettu minibudjetilla tehty fanileffa.

Mutta, makuasioita kaikki :D

plan.9 kirjoitti:

tuo on pakko korjata :D :

"Jos kaupallisella elokuvalla tosiaan voisi olla filosofisia tai moraalisia kysymyksiä, se ei olisi enää kaupallinen elokuva."

Kaupallisessa levityksessä olevat elokuvat ovat kaupallisia. Jos elokuvalla on tuottaja, hän haluaa elokuvaan sijoitetut rahansa takaisin. Eli ne David Lycnhinkin dvd:lle asti levitetyt elokuvat ovat ilman muuta kaupallisia elokuvia, vaikka ovatkin "taide-elokuvia".

Ja kaupallinen elokuva, kuten kaikki elokuvat, sisältävät jonkin teeman. Crash-leffakin kertoi kolareista, mutta filmissähän tutkiskeltiin rasismia. Elokuva voi kertoa vaikka zombieista, mutta sen teema voi olla vaikkapa oman itsensä voittaminen.

Edelleenkin näkee jatkuvasti filosofiaa sisältäviä kaupallisia elokuvia, ei ne monitasoiset elokuvat minnekään katoa vaikka elokuvantekoon olisi käytetty rahaakin :)

Fight Club, American Beauty, American History X, Forrest Gump, Gladiator.... kaupallisia elokuvia, joissa on suuret teemat, ja myös sitä filosofiaa.


"enimmäkseen ns. taide-elokuvat on skeidaa."

Taide-elokuvat eivät ole kovin massayleisöä kosiskelevia, joten kai ne on helppo luokitella skeidaksi. Mutta makuasioistahan on kyse, monesti juurikin isolla rahalla tuotettu, mutta persoonaton tai huonosti kirjoitettu (tai vaikkapa juuri filosofialtaan lattea tai olematon) elokuva on ainakin minusta isompaa skeidaa kuin rakkaudella elokuviin tuotettu minibudjetilla tehty fanileffa.

Mutta, makuasioita kaikki :D

Lue lisää

"Taide-elokuvat eivät ole kovin massayleisöä kosiskelevia, joten kai ne on helppo luokitella skeidaksi. "

ei se oo siitä kiinni. vaan siitä, että useasti kun tehdään taide-elokuvaa, niin muoto menee sisällön ohi. ei siis aina. mutta valitettavan usein. koska taide ei saa olla "helppoa". sikspä se mun näkökulmasta on teennäistä ja jopa elitistä.