Vai vielä kuskipula, kun ei edes kesäksi

Ajohaluinen

Kaikkialla toitotetaan kuskipulaa, ja MOL:n sivut täyttyvät paikoista. Sijaisia on kuulemma erityisen vaikea saada loman ajaksi.

Enpä usko enää. Kymmeniä hakemuksia ilman mitään tulosta.

Yli kolmekymppinen abecede -kortilla ja ajokokemuksella varustettu, mitä luotettavin työntekijä, eikä lainkaan viinamäen mies tai turhan kitisijä. Ainoa vika taitaa olla ylikoulutus, jota en ole halunnut sanoa kuin pakon edessä.

Kielitaitoakin on kertynyt, ja asuttukin on muualla kuin härmässä.

Mutta ei, kukaan ei taida tarvita kesäloman tekijää.

35

10096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulijoita.

      Nuorukaisia pitkä jono,hakevat seikkailua kuin merelle ennen.Turha on tuokin haave,kaikki on niin normitettua nykyään,kännyn ja GPS:n valvonnassa.

      • Ajohaluinen

        Laskin muuten, että hiton kolmekymppinen enään ole, kohta kääntyy neljäs lähemmäs...

        Kaipa ne nuoret sitten kantaa vielä rahaa taskuissakin, että pääsee ajamaan. Jotenkin vaan tuntuu, ettei tämäkään niin voisi olla... Jaa, mistä sen tietää.

        Kyllä minäkin työstä tykkään, mutta ilmaiseksi en tietysti tee. Ihan normaalilla palkalla kylläkin.

    • kyllä töitä tekevälle on aina

      Kyllä varmasti pääset töihin kuskiksi jos haluat ja saat vielä valita taksi,kuorma-auto,rekka yms... En oikein usko tuohon että olette laittaneet kymmenet hakemukset ilman tulosta, kun nykyisin jo pelkällä soitolla on talossa kiinni. Toinen juttu on se että mitä tarkoittaa ylikoulutus jos haetaan kuskiksi ei siinä tarvitse puhua edes pakon edessä siitä että olen muuten koulutukseltani lääkäri, ja siis olette valmis tekemään normaalipalkalla töitä eli esim. tes kyllä se yleensä maksetaan ja vähän enemmänkin jos kaveri hommansa hoitaa.

      • toinen ajohaluinen

        Ite asun itäsuomessa ja täältä olen tosiaan kolunnut joka firman. aina sama juttu että etsiivät jotain jolla on paljon kokemusta hommista. rekkahommiin ei taida päästä kun harvat valitut.

      • Tekevälle töitä on aina
        toinen ajohaluinen kirjoitti:

        Ite asun itäsuomessa ja täältä olen tosiaan kolunnut joka firman. aina sama juttu että etsiivät jotain jolla on paljon kokemusta hommista. rekkahommiin ei taida päästä kun harvat valitut.

        Hei!

        Itse olen täältä keski-suomen alueelta kyllä varmasti löytyy itä-suomen alueelta ainakin kesätöitä vaikka toukokuun alusta ihan varmasti, esim. kiitoautot etsii Mikkelin läheltä koko ajan. Mutta nyt pitää muistaa että mollin sivut ei kerro kuin puolet totuudesta pitää hiukan olla avara katseinen ja soitella tietyille tahoille ei siis joka firmaan. Vielä kokemuksesta, tietysti jos auto hommiin hakee niin hyvähän se ois osata autolla ajaa mutta työtehtäviä on niin monenlaisia että ei oikeesti työnantaja mitään tiettyä voi yleensä valita niin hyvin asiat ei ole. Tekemällä oppii kaiken hyvä ja rehellinen mieli niin paikka on teidän.

      • tat
        toinen ajohaluinen kirjoitti:

        Ite asun itäsuomessa ja täältä olen tosiaan kolunnut joka firman. aina sama juttu että etsiivät jotain jolla on paljon kokemusta hommista. rekkahommiin ei taida päästä kun harvat valitut.

        Ei tarvitse välttämättä kokemusta! Itse olen vasta ajamassa E korttia, ja minulle soitettiin kotiin että kiinnostaisiko pönttöauton ajaminen!!! Ja sisään mentiin...

    • alueelta

      Mistä suunnalta olet? Ja mistä työpaikka täytyisi löytyä?

      • että töitä on

      • Aloittaja

        Päijät-hämeestä olen.

      • Aloittaja
        Aloittaja kirjoitti:

        Päijät-hämeestä olen.

        Päijät-Hämeen maakunta, itä-hämettä on alue. Ihan sama minulle, missä firma sijaitsee, jos vaan on mahdollista täältä käsin tehdä. Eli siedettävä matka, tai mahdollisuus pitää auto kotona.

      • kuski78

        vai pitäis teiän velliperseiden päästä kotio yöks.... ei tol asenteel mitää varmaa löydykkään..... harkitte kuule toisii hommii...

      • Aloittaja
        kuski78 kirjoitti:

        vai pitäis teiän velliperseiden päästä kotio yöks.... ei tol asenteel mitää varmaa löydykkään..... harkitte kuule toisii hommii...

        Kyllä on ollut tapana joskus kotona käydä, ja ajattelin jatkossakin.
        Jos ei joka yö, niin poikkeilla silloin tällöin.

        Aikuisena ymmärrät sitten sen kotona käymisenkin arvon.

      • mutta itte kyllä
        kuski78 kirjoitti:

        vai pitäis teiän velliperseiden päästä kotio yöks.... ei tol asenteel mitää varmaa löydykkään..... harkitte kuule toisii hommii...

        Eihän sitä nyt autossa viitsi nukkua.. Se on ajamista varten. Tunnit täyteen, toinen kuski jatkamaan ja itte kotiin viettämään vapaata. Koirien hommia asua jossaa kopissa, eikä parkissa seisova auto ja nukkuva kuski tuota isännällekkään mitään..

      • alkuperäseen
        mutta itte kyllä kirjoitti:

        Eihän sitä nyt autossa viitsi nukkua.. Se on ajamista varten. Tunnit täyteen, toinen kuski jatkamaan ja itte kotiin viettämään vapaata. Koirien hommia asua jossaa kopissa, eikä parkissa seisova auto ja nukkuva kuski tuota isännällekkään mitään..

        Mitenkäs viestisi liittyy asiaan?

      • luulisin
        Aloittaja kirjoitti:

        Päijät-Hämeen maakunta, itä-hämettä on alue. Ihan sama minulle, missä firma sijaitsee, jos vaan on mahdollista täältä käsin tehdä. Eli siedettävä matka, tai mahdollisuus pitää auto kotona.

        No niin nyt tää rupee vähän aukeamaan tää juttu. Päijät-häme osuu ilmeisesti jonnekin Tampereen itä puolelle, siis luulisin että jos lähdetään ajamaan runko kuljetuksia niin ainakin Tampereella vaihto mahdollinen, mutta ei kotona säilytellä autoa. Jos taas haluat viedä välillä kotiin auton, niin pitää lähteä ihan toiselta kantilta hakemaan eli tuollaset puolikas hommat prosentti palkalla asiakas paikat vaihtuu ja olet yhtäaikaa auton isäntä ja renki ja voit viedä sen välillä pihoillekin. Eli toisin sanoen järjestetyissä ajoissa mahdottomuus pitää autoa omassa pihassa.

      • Aloittaja
        luulisin kirjoitti:

        Päijät-häme on Lahden ympäristöä, laaja alue tosin. Kuljetusliikkeitä on paljon. Runkoajoissa on toki kuten sanoit, mutta olen toki valmis ajamaan järkevät matkat vaihtopaikoille, kuten kirjoitinkin. Esim. 50-80km suuntaansa on ihan siedettävää työmatkaksi.

        Sitten irtoperähommissa, ja joissain muissakin ajoissa, joissa aika paljon asutaan autossa, on joskus tapana sekin että kuski pitää auton sen yön kotona, jolloin sinne ehtii. Ihan normaali käytäntö.

        Ei tämä tähän ole tökännyt lainkaan, miksi olisikaan kun harvempi on valmis tällaisiin työmatkoihin, vaan siihen ettei kenelläkään ole ilmeisesti pulaa kuljettajasta.

      • tosiaan..

        Ok. Ymmärrän, enkä näkisi mitään estettä työnaloittamiselle. Ihan tarkkaan en tiedä Lahden suunnalta tilannetta, mutta ilmeisesti siellä on yllättävän hyvä tilanne kuskeista. Tosin aika outoo sekin..??

      • Aloittaja
        tosiaan.. kirjoitti:

        Ja kyllä nyt on lähtenyt hakemusta hakemuksen perään jo koko Suomeen, tosin silloin tämä asuinpaikka voi jo usein merkitä.

        Mutta kun uloskin olen valmis ajamaan, jos sellaista on tarjolla...

      • hakee
        Aloittaja kirjoitti:

        Päijät-Hämeen maakunta, itä-hämettä on alue. Ihan sama minulle, missä firma sijaitsee, jos vaan on mahdollista täältä käsin tehdä. Eli siedettävä matka, tai mahdollisuus pitää auto kotona.

        lahteen kuskeja. jos melitse ei onnaa soita niille.

        ja sinullako oli linkku kortti nii soitas piruuttasi lehtimäen liikenteelle ajaa nastola lahti väliä salpakangas on 4a/b linjoilla mukana. tauot on kuin kuuluu ja palkat palkapäivänä. iso talo lehtimato on

      • huomata
        hakee kirjoitti:

        Schenker hakee kuskeja Lahden talousalueelle. Kovin paljon ei siis maailmankuva avarru.

    • varmasti paikkoja on

      Ihan oikeesti töitä on pilvin pimein esim.kiitoautot,kaukokiiidot hakevat koko ajan porukkaa töihin työllistävät tuhansia suomessa. Ei ole mitään ylikoulutusta kuljetusalalla unohda se kokonaan, sano vaan että aina valmis ja kortit löytyy .

    • vastauksia sataa

      sellainen palsta tämä on

      • jos töitä vailla

        Mikäs tässä nyt niin kusipäistä on, yritetään vaan saada jannulle töitä.. kyllä niitä riittää

      • Aloittaja

        Suuri osa oli ihan mukavien tyyppien asiallisia vastauksia. Toki aina joku muukin purkautuu.

    • tällaista

      Itse olen Pohjanmaalta ja meikäläisistä työnantajista ainakin Kuljetusliike Pöytälaakso etsii kuskia Lahteen. Ainakin voisit kysyä. Siistiä ja selvää hommaa välillä Lahti-Helsinki.

      www.poytalaakso.fi

      • Aloittaja

        Mielellään otan vinkit vastaan, kiitos niistä!

      • varma.
        Aloittaja kirjoitti:

        Mielellään otan vinkit vastaan, kiitos niistä!

        Menokuormat ovat ilmeisesti leipää.

      • Aloittaja
        varma. kirjoitti:

        Menokuormat ovat ilmeisesti leipää.

        Taisin muuten laittaa tuonnekin hakemuksen sisään, hakivat mollin kautta. Leipää se oli.

      • vieläkin
        Aloittaja kirjoitti:

        Taisin muuten laittaa tuonnekin hakemuksen sisään, hakivat mollin kautta. Leipää se oli.

        Kannattaa soittaa omistajalle, jos ei ole kuulunut mitään. Aktiivisuus kannattaa.

      • Aloittaja
        vieläkin kirjoitti:

        Kannattaa soittaa omistajalle, jos ei ole kuulunut mitään. Aktiivisuus kannattaa.

        Toki.

      • tuolla ulkona
        Aloittaja kirjoitti:

        Toki.

        Suurin osa hakuyrityksistä ei tärppää, koska työnantajilla ei ole mitään käsitystä siitä, että minkälainen hampuusi sieltä olisi töihin tulossa. Siksi on hyvä soitella, puhelimessa saa jo jonkinlaisen käsityksen henkilöstä.

        Kyytiinkin hommia katsomaan voi ainakin jakohommiin tarjoutua, naamatusten on helpompi tehdä hyvä vaikutelma mahdolliseen tulevaan pomomieheen ja kynnys palkkaamiseen madaltuu.

        Paperihakemukset ovat enimmäkseen turhia, isoissa firmoissa niitä on liikaa ja näinollen tälläisen perusteella edes haastatteluun pääsy on epätodennäköistä. Jos haastatteluun kuitenkin kutsutaan, niin sinne kutsutaan muitakin varteenotettavia ehdokkaita ja paljon ja ikävä kyllä, mutta aina löytyy joku sinua parempi, ainakin omien puheidensa perusteella. Pienissä firmoissa taas, kuten tiedät, ei ole aikaa hakemuksia lueskella.

      • valittaa
        Aloittaja kirjoitti:

        Toki.

        Joku oikein toi sinulle työpaikan nenän eteen. Mutta onko sinussa miestä edes soittaa kyseiseen paikkaan? Valittaa ei ainakaan tänne kannata, jos et uskalla tarttua puhelimeen.

      • Aloittaja
        valittaa kirjoitti:

        Joku oikein toi sinulle työpaikan nenän eteen. Mutta onko sinussa miestä edes soittaa kyseiseen paikkaan? Valittaa ei ainakaan tänne kannata, jos et uskalla tarttua puhelimeen.

        Muut varmaan ymmärsivät, että "toki" tarkoittaa soittelemista tuossa kohtaa. Toki soittelen, aina. Ihme urputusta.

      • Niinpä...
        Aloittaja kirjoitti:

        Muut varmaan ymmärsivät, että "toki" tarkoittaa soittelemista tuossa kohtaa. Toki soittelen, aina. Ihme urputusta.

        Tuntuvat monet laiskuuttaan pitävän paikkaa auki MOLlissa tai sitten siksi, että kuskeille muodostuisi kuva firmasta johon pääsee helposti hommiin ja näin soittajia saadaan enemmän.

        Alalla käänteet ovat todella nopeita ja siksi yllätyksiä tulee. Varmanakin pidetyt kuskit saattavat soittaa päivänä minä hyvänsä ja ilmoittaa lopettavansa. Siinä jää sitten minimissään se kaksi viikkoa aikaa löytää ja kouluttaa uusi kuski ja silloin on hyvä, jos joku sattuu soittamaan juuri silloin.

      • Aloittaja
        Niinpä... kirjoitti:

        MOL:ssa pidetään "avoinna" paikkoja, joita ei todellisuudessa aina edes ole. Mainostetaan ilmaiseksi firmaan työnantajan, mahdollisen tulevaisuuden tarpeen varalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      82
      1379
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      66
      1175
    3. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      212
      1170
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      200
      1164
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1039
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      103
      983
    7. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      906
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      128
      881
    9. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      778
    10. Tiesin, että olet jotenkin paha ihminen

      Vaikka muuta osaat esittää.
      Ikävä
      77
      755
    Aihe