Täällä sitä ollaan uudelleen naimisissa ja edellisestä liitosta 7 v poitsu.
On meillä suunnilleen joka toinen viikonloppu...välillä joka kolmas.
Ja se ongelma....vaimolla ei ole lasta
eli meillä ei ole yhteistä lasta.
Omaa isäänsä hän ei ole tavannut sitten kun
oli 3 v.
Ja sitten tänään sanoi että pidän liikaa yhteyttä
poikaani ????
Että pitäsi ottaa etäisyyttä...koska se ei ole
" rakkauden hedelmä "...( tavallaan vahinkolapsi )
Minä tuohon että ei se muuta sitä että
olen pojan isä , rakastan häntä, haluan viettää
aikaa hänen kanssaan.
Vastaus oli vaan että jos olisi tämän tiennyt etukäteen...olisi harkinnut koko juttua.
Minä aivan äimän käkenä........
Taitaa peilata koko juttua omaan lapsuuteensa.
ehkäpä ??????
Hohhoijaa....neuvoja !!!!
On meillä suunnilleen joka toinen viikonloppu...välillä joka kolmas.
Ja se ongelma....vaimolla ei ole lasta
eli meillä ei ole yhteistä lasta.
Omaa isäänsä hän ei ole tavannut sitten kun
oli 3 v.
Ja sitten tänään sanoi että pidän liikaa yhteyttä
poikaani ????
Että pitäsi ottaa etäisyyttä...koska se ei ole
" rakkauden hedelmä "...( tavallaan vahinkolapsi )
Minä tuohon että ei se muuta sitä että
olen pojan isä , rakastan häntä, haluan viettää
aikaa hänen kanssaan.
Vastaus oli vaan että jos olisi tämän tiennyt etukäteen...olisi harkinnut koko juttua.
Minä aivan äimän käkenä........
Taitaa peilata koko juttua omaan lapsuuteensa.
ehkäpä ??????
Hohhoijaa....neuvoja !!!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
se osoittaa ettet ota asiaa vakavasti... Ongelma on varmaan vaimollesi suuri.
Itse olen vastaavassa tilanteessa kuin vaimosi. Miehellä "vahinko" mutta silti hänelle rakas, onhan se hänen oma poikansa! Minulle tuotti ääretöntä surua joutua ulkopuoliseksi aina kun poika oli meillä. Sitten mieheni alkoi kuitenkin yhä enemmän kysymään myös minun mielipidettäni poikaa koskevissa asioissa ja pikkuhiljaa huomasin että olin alkanut pitää siitä pikku miehestä.
Eli, ketään ei pitäisi jättää ulkopuolelle....
Otan kyllä asian vakavasti...
sovimme aina yhdessä koska poitsuni tulee meille.
Ja tiedän että tuo " äitipuolena " oleminen
ei ole helppoa.
Tätä olen yrittänyt helpottaa antamalla hengähdystaukoja vaimolleni kun poitsu on meillä.
Mutta mutta...kun vaimoni sanoo ettei
pidä pojastani yhtään.
Näyttää kuulemma liikaa exältäni ja tuo
elämäämme exäni olemuksellaan.
Tavallisesti poitsu on meillä pari päivää ja tottakai me " miehet " puuhailemme kaikenlaista.
Ja illalla poitsu nukkumaan ennen 2100 ja sitten kaikki huomio 100 % vaimolle.
Jakamaanhan sitä huomiota joutuu päivällä kun
poitsu meillä...silti halailen & suukottelen
vaimoani koko ajan.
Mietin vain miten tämän tilanteen tekisi helpommaksi vaimolleni.....
tuntuu, että vaimosi on mustasukkainen lapsellesi.
Nyt kannattaa kyllä keksustella asiasta, ennenkuin se menee pahempaan suuntaan.
Kerro tunteistasi vaimoasi kohtaan, mutta kerro hänelle myös se mitä tunnet poikaasi kohtaan.
Minusta vaimosi käytös osoittaa kypsymättömyyttä, hän varmasti on tiennyt siitä että sinulla on poika, joten hänenkin on vain joustettava.
Jos poika on joka toinen viikonloppu tai kolmas, niin jäähän teidä parisuhteelle sitten reilusti aikaa. Kerro vaimollesi, että eihän se ole kuin muutama päivä kuukaudesta kun saat olla poikasi kanssa. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi tuollainen ymmärtää.
Tehkää yhdessä jotakin kivaa, mutta on hienoa että annat myös pojallesi oman aikasi.
Lapsi kaipaa sinua ja sinun huomiotasi, kyllä silloin kypsä aikuinen sen asian ymmärtää kun siitä puhutaan reilusti.
tsemppiä
edelleen "uuden vaimon" asemaa ja puhun omasta kokemuksesta! Kypsynyt tai ei, mutta uusi vaimo saa helposti sellaisen käsityksen että " ethän sä mitään ymmärrä"!!! Eli ota uusi vaimosi mukaan lapsen kasvatukseen, kysy hänen mielipidettään:- minne voitais mennä, mitä voitais tehdä.... Kaikkein pahinta on : nyt on aikaa pojalle, sitten vaimolle- ajattelu. Siinä tulee helposti molemmat ( uusi vaimo ja poika) mustasukkaisiksi.
Kysy joskus pojalta, miten voitais "uutta äitiä " ilahduttaa.... kysy myös vaimoltasi, mitä voisi pojalle ostaa synttärilahjaksi. Usko pois, se tepsii........
Voin hiukan samaistua. Minulla on omat vanhemmat kuollu ja miehelläni myös viikonloppupoika.
Ei se poika, mutta se kaikki hössötys pojan ympärillä. Jäin kasvatuksellisista, sekä muista asioista aina ulkopuolelle. Mieheni neuvotteli aina exänsä kanssa, eikä ikinä antanut ehdotusteni tai ääneni kuulua lapsiasioissa. Haihduin ikään kuin omasta elämästäni. Näytä vaimollesi, että hän on tärkeä. Kysy mielipidetta lapsi-asiassa häneltä, älä aina exältä. Osoita, että te olette tiimi numero yksi. Hylätyksi tulemisen pelko on varmasti hänellä meinaan suuri. Nopeasti kokee joutuvansa laumasta hylätyksi uusiokuvioissa, ja vaikka onkin aikuinen, ei yksinolon tunteelle mahda mitään. Huomaan itse ajattelevani, että pojalla on sentään isä, isäpuoli,äiti, mummit, ukit ja uusioisovanhemmat.. Minulla ei ole ketään. Ota vaimosi mukaan lapsiasioihin, hän saattaa olla paljon eksyneempi, kuin erolapsi. Tajusin tämän itse vasta äskettäin, kun aina keskityttiin pojan parhaaseen, kuitenkin tapasin nykyisen mieheni vain 3kk äitini ja vuosi isäni kuoleman jälkeen. Minulla saattoi olla moni asia suruni keskellä kesken ja ehkä ainainen poikaan keskittyminen ahdisti minua. Sinun vaimollasi saattaa olla samankaltainen tunne, joka korostuu nyt kun pienimies on keskipiste. Usko pois. Oman isäni ikävä iskee ajoittain, kun katson heitä yhdessä, vaikkakin olen iloinen heidän puolestaan.. Ota molemmat siis kainaloon.
ei uusikko ole mikään uusi äiti, ei hän ole lapsen äiti!!! Ei edes puolikas äiti!
Voisi noin kypsymättömät ihmiset mennä jojnnekin kasvamaan. Miksei isällä ja pojalla saisi olla yhteistä, kahdenkeskistä aikaa? Isäänsähän lapsi tulee tapaamaan, EI tämän uutta puolisoa! Siis äly hoi! Älkää olko noin itsekkäitä!
Siis en todellakaan ymmärrä tuollaista ajatusmaailmaa, että isän pitäisi kysellä uusikoltaan että mitä saa lapsensa kanssa tehdä, kuinka usein lapsi saa käydä tai mitä lapselle ostetaan lahjaksi!
"Kysy mielipidetta lapsi-asiassa häneltä, älä aina exältä. Osoita, että te olette tiimi numero yksi"
Että uusikko on lapsenkasvatuksessa tärkeämpi tiimikaveri kuin lapsen äiti? Jestas että ootte itsekkäitä! Miltähän teistä tuntuisi vastaavassa tilanteessa. Lapsen YKKÖSTIIMI hänen kasvatuksessaan ovat äiti ja isä, EI isä ja tämän uusikko!
Painotat siihen, että uusikon tunteita ajateltava ja otettava mukaan!
Miten lapsen tunteet? Miten lapsen oikeus? Hän tulee tapaamaan isäänsä, mutta ei saakkaan viettää tämän kanssa kahdenkeskeistä aikaa. Miltä tämä tuntuu lapsesta? Miksi aikuisen, mustasukkaisen ihmisen tunteet ovat tärkeämmän kuin lapsen, joka tapaa harvoin isäänsä. uusikkohan vioettää miehen kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa kuin isä poikansa kanssa, ja sitäkin pitäisi uusikon vuoksi harventaa. En ymmärrä tällaista ajattelumaailmaa!
Menkää terapiaan jos ette kestä sitä, että isä viettää kahdenkeskistä aikaa lapsensa kanssa.
joku mies joskus haluaisi sinun kanssasi vielä perustaa perheen (no, voidaan näin ainakin teoriassa ajatella), miten tämä onnistuisi? Kuka muuttaisi sinne huoltoasemalle? Ensimmäiset (ne tärkeät, oikeat) lapset vaiko uusi perheesi (mies ja mahdollisesti tulevat lapset)?
Toki nyt sanot, että on vain yhdet ja ainoat oikeat lapset ja yksi ja ainoa oikea mies ja ettet aio ottaa uutta vaivoiksesi. Kaikki me kuitenkin tiedämme, miksi näin sanot – pelkäät, ettei kukaan enää huoli sinua.
Ei sen näin tarvitse olla. Kyllä niitä miehiä vielä löytyy sinullekin.
Aläkä turhaan ole katkera ex-miehesi uudelle naiselle, hän saattaa olla ihan yhtä rajoittunut ja onneton kuin sinä, vaikka näyttääkin paremmalta ja vaikuttaa fiksummalta.
Eilen ei sitten puhuttu ollenkaan....tänä aamuna vähän.
Homma klikkaa siinä että keskityn kuulemma
poikaani liikaa ja pitäisi ottaa etäisyyttä ja ajatella meidän tulevaisuutta.
Onko se liikaa että tapaa 2-3 viikon välein muutaman päivän...välittää ja rakastaa.
Rakastan vaimoani aivan julmetusti ja tietysti poikaani ( mutta eri tavalla )
Kaiken tuon välisen ajan olemme " kahdestaan "
Ostan kukkia...laitan ruokaa...pidän hyvänä.
Enkä unohda häntä kun poitsu meillä....en tietenkään...mutta silloin ei tietystikkään saa 100 % huomiota.
Älä hyvä mies ainakaan etäisyyttä poikaasi ala ottaa! Paremminkin toisin päin; anna lapsellesi laatuaikaa kun vain mahdollista. Lapsi kuitenkin näyttäisi olevan melko vähän luonasi; ymmärsinkö oikein n.4 päivää/kk?
Vaimosi on nyt todellakin hakoteillä; anteeksi jos kärjistän, mutta tuntuisi olevan kuten täällä joskus kirjoittavat "inhoan mieheni lasta"-tyypit. Lienee kyse mustasukkaisuudesta, itsekkyydestä yms. Älä kuitenkaan anna periksi; jos juuri nyt ei juttu luista, niin ehkäpä joku toinen päivä.
Itse asun miehen ja hänen lapsensa kanssa, ja yritän pitää huolen siitä että isä ja lapsi saavat riittävästi myös kahden keskistä aikaa. "Ajan" heidät välillä kahdestaan kauppaan tai ulkoilemaan. Meidän aikuisten kuherteluaika on sitten niinä viikonloppuina kun lapsi on äidillään; onneksi säännöllisesti ;)
Mieheni on ilmoittanut lapsilleen, että minä, siis uusi puoliso "määrään" kaikesta hänen kotonaan. Hän on sanonut, että kaikki tehdään antamieni ohjeiden mukaan. Lapset ovat ymmärtäneet hyvin, että talossa talon tavalla. Mitään eksiä siihen ei tarvita.
kyllä ne pikku kullannuputkin äkkiä oppii ( ja on syytäkin oppia) että ihmisiä on monenlaisia ja kaikkien tapaa elää tulee kunnioittaa. Jokainen on kuningas omalla maallaan.
Yksi kysymys: Katoaako synnytyksen myötä lukemisen ymmärtäminen ja normaali järki?
Nyt järkeä peliin sinulle, ja sukkelaan. Kannattaa selvittää itsellesi, ja tarvittaessa myös uudelle vaimollesi, mikä on kenenkin asema. Lapsesi, vieläpä noin nuori, on ainoa, joka ei ole voinut valita tilannettaan lainkaan. Hän on ympyröihinne syntynyt ja vaikkakin vahinkolapsena, niin ansaitsee nyt saada kokea, että on rakastettu ja tulee huomioiduksi.
Kaikki muut, uusi puolisosi mukaanlukien, ovat tilanteessa aikuisia, jotka voivat tehdä omia valintojaan. Tuskin pimitit häneltä tietoa lapsesta seurusteluaikananne? Varmaan hän tiesi, mihin on päänsä pistämässä.
Jos hän ei pärjää oman lapsuutensa kanssa henkisesti, niin oikea paikka sen käsittelemiseen on vaikka mielenterveystoimisto. Puoliso (eli sinä) ei voi olla toisen terapeuttina ja korvata sitä haittaa, jonka hänen vanhempansa ovat hänelle lapsuudessa tehneet. Sitä ei kannata edes yrittää, koska kyseessä voivat olla ilkeätkin käsittelemättömät traumat, eikä ole asiallista, että ne kohdistuvat tavallaan sinuun puolisona.
Pidä kiinni oikeudestasi olla poikasi isä, onhan niitäkin isiä, jotka erojen riitaisuuksien vuoksi eivät siihen saa mahdollisuutta. Älä anna uuden puolisosi aiheuttaa sitä, että lapsesi kokee saman hylkäämisen isänsä taholta kuin hän on kohdannut oman isänsä taholta.
Selvää on, että kun ollaan teidän huushollissa, niin eletään teidän säännöillä, joten jos teillä ei saa hyppiä sohvilla ja exäsi luona lapsi saa niin tehdä, tietenkin lapsen tulee oppia teillä tottelemaan myös nykyistä puolisoasi. Mutta lapsenkasvatukselliset ratkaisut teette tietenkin ensisijassa lapsen äidin kanssa. Tehän olette tilanteessa ne, jotka eivät voi uhkailla lähtemisellä, kuten ilmeisesti uusi puolisosi "rivien välissä" yrittää tehdä.
Jos uutesi ei pysty elämään sen totuuden kanssa, että hän ei ole lapsen äiti, mutta sinä olet sen isä, niin hänen täytyy ongelma selvittää itselleen. Kertauksen vuoksi, hän on aikuinen.
Mutta siis itse juuri siitä pidän ja kunnioitan miehessäni, että on läsnä lapsen elämässä mahdollisimman paljon (lähi) huolimatta oliko vahinko tai mitä tahansa. Ja jokatoinen viikonloppu tai kolmas ei todellakaan ole liikaa. Miten hän ei voinut tätä aikoinaan tietää tai huomata, jos siis tapaamiset olleet täysin samanlaisia? Olettamiset on pepusta, suoraan olisi pitänyt hänenkin sitten avautua asiasta, jos se ei hänelle sovi.
En tiedä, voi olla peilausta omaan lapsuuteen, voi olla ahdistusta uuspehrekuviosta - mitä tahansa. Ehkä sitä jos haluatte yhteistä, niin hänellä on jotenkin vaikea käsitellä poikaa? En tiedä...Mutta siksi kannattaakin kysyä vaimolta mistä nyt on todella kyse ja katsoa onko taustalla jotain sellaista, jonka voisitte yhdessä ratkoa.
Tässä keskustelussa on uusi mies pyytänyt apua, vaimonsa käytökseen. Mitä tapahtuu??? Kaikki akat alkavat riidellä keskenään. Itse kirjoitin tyyliin: Ota vaimosi mukaan lapsiasioihin, kysy myös hänen mielipidettään etc. Joku (ilm. biologinen äiti) heittäytyy heti hysteeriseksi tyyliin: Vai että uusikko kasvattaisi lapsen, ja aina pitäisi kysä uusikolta. Olin käyttänyt sanaa MYÖS!!!
Asiat tällä palstalla luetaan juuri niin kuin ne itse halutaan nähdä. Eli hirrrveä kotkotus alkaa.
HUOMIO! Mies on kertonut ongelmastaan vaimonsa suhteen. Ihmetellyt! Vastauksia ei anneta hänelle, vaan keskitytään aivan epäolennaiseen. En usko, että mikään ehdottomuus auttaa asiaa. Annetaan neuvoja "jätä vaimo" tai "ehdottomasti lapselle annettava laatuaikaa". Kun kalikka kalahtaa liian lähellä, joukko narttuja älähtää. Sori vaan naiset.
Mies rakastaa uutta vaimoaan, ja vaímolla on ahdistuksia lapsiasiassa. Auttakaa siis. Haloo!! Uusioperheen alkukuviot harvoin sujuvat ongelmitta! En minäkään mahtanut mitään ahdistuksilleni. Eikä kyseessä ollut mustasukkaisuus poikaa kohtaan. Vaan tunne ettei kuulu oikein mihinkään. Tunteillensa kun ei voi mitään! Pitäisikö rakastavan miehen jättää heti vaimonsa? Sitten olisi tuloksena yksi tosi surullinen isi ja sitä myötä surullinen erolapsi. Ratkaisuko?
Onneksi mieheni ei tehnyt niin, ja on ymmärtänyt minua, kuitenkaan vaikuttamatta mitenkään lapsen hyvinvointiin. Meillä menee oiken hyvin nyt, kun hän on uskaltanut päästää minutkin lähemmäs ratkaisuja. Tiimityöskennellään nimenomaan. Kuunellaan exääkin, mutta ei enää liikaa!!! Herääkin mieleen kysymys miehelle, ahdistuuko vaimosi juuri pojasta, vai poikaan liittyvistä asioista?
Ja kyllä aikuiset ihmiset osaavat käyttää omaakin järkeä niinä harvoina viikonloppuina, kun lapsi on kylässä.
Suosittelen myös, että otat puheeksi aiheen oma-aloitteisesti, vaikkakin se ei varmasti ole hauskaa. Tärkein on kuitenkin rakkaus (vaimosi ja lapsesi). Samalla kun käsitelet arkaa asiaa, kerro juuri tuo, kuinka paljon häntä rakastat.. Luulen, että vaimosi on peloissaan. Googlaa Venla Hiidensalon-sivuille. Erittäin hyvä tutkimus, josta siis yhteenveto.
Esimerkiksi syöpäpotilaat ja sydänsairaat kokevat jopa enemmän oman elämänsä hallintaa. Saatika, kun lisätään vielä, että vaimollasi on oman isän hylkäyskokemus, ei hän voi ajoittaisille ahdistuksille mitään.
Sitäpaitsi toisin kuin luullaan, tämä laatuaika voi tuottaa hallaakin. Jos lapsi ja isä aina eristäytyvät uudesta vaimosta, lapsi kokee tulevansa isän luokse kylään ja uusikko on vain väliaikáinen paha-juttu. Eikä tuo ole minun suustani, vaan psykologi Seppo Heinosen. Sitäpaitsi hienoa laatuaikaa voi olla myös kolmistaan! Joten kohtuus kaikessa.
Älä kuuntele ehdottomuuksia. Toivottavasti en itsekkään niitä jakele. Kuuntele sydäntäsi, ja rohkeasti vaan härkää sarvista, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Olen niin kiitollinen, että mieheni kuunteli minua ja olemme löytäneet hyviä kompromisseja. Nm. Rakkauden puolesta
Aivan järkyttyneenä ja ahdistuksen vallassa luin ap:n saaamia vastauksia! Eikö ihmiset _yhtään_ ajattele, enne kuin alkavat syytellä ja heitellä kiviä? Miehen uusi puoliso on näköjään sellaista vapaata riistaa, ettei mitään rajaa.
Tottakai jokainen on itsekäs, mustasukkainenkin ja haluaa itse pitää oman elämänsä hallinnassa! Eihän tämä nyt ole edes mikään pahe! Se ei tarkoita, että ihminen olisi jotenkin vajaa tai huono. Hän on vain ihminen. On _hyvä_ että uskaltaa sanoa tunteitaan ääneen, niin niistä voi päästä. Ap:na antaisin vaimolle aikaa, ymmärrystä ja tukea (keskustelua!) - ja samalla pitäisi kiinni tapaamisista. Kyllä vaimo sen ennen pitkää ymmärtää, että lapsi ja isä tarvitsevat toisiaan. Hänellä on vain älyttömästi prosessoitavaa omasta lapsuudestaan; vaikka uusperheellisyys on haastavaa muutenkin!
Eli tehkää yhdessä. Ota vaimo mukaan tekemisiin (ei siis niin, että vaimo saa toimia yleisönä sinun ja pojan kivalle hellittelylle tai toimia kotiorjana sillä aikaa kun te pojan kanssa pidätte hauskaa). Mutta annan vaimolle myös poikaviikonloppujen aikana mahdollisuus vetäytyä yksin huilaamaan ja keräämään akkuja. KÄRSIVÄLLISYYTTÄ ja keskustelua. Kyllä se siitä!
uskaltaa sanoa ääneen tämänkaltaisia asioita..anna todellakin vaimollesi aikaa ja olkaa se TIIMI, jolloin vaimosi tuntee kuuluvansa tiimiin mukaan, ja on myös tärkeä!!välillä "poikien jutut" ihan paikallaan, silloin saa vaimokin omaa aikaa!!
ja totta tuo että hysteeriset äidit nyt hieman lukee sanan sieltä ja sanan täältä ja muodostaa omia kuvitelmiaan, ja hyökkää vastaan.
te olette TEIDÄN tiimi, ja päätätte asioista sillä porukalla!
annan esimerkin: miehelläni on poika, ja silloin alkuaikoina ei vielä tätä yhteistä typyä ollut..mutta, miehen ex todellakin koitti hallita lapsen kautta ja toiminnallaan meidän tiimiä ja toimintaa, ilmoitti että lapsen TÄYTYY olla nukkumassa aina ennen klo.21.00, ja iltapalaksi antaa sitä ja tätä, eikä sitten saa antaa ruoaksi sitä jatätä, ja lounaan lapsi syö aina 12 jälkeen, ja välipaloja ei pidä tuputtaa..tämmöstä se sitten oli, puheluita tuli vaille 22, kuunneltiin ollaanko noudatettu ohjeita..siis suorastaan MINULLE tuli niin ulkopuolinen olo, ja tuntui kun hoitaisimme exän lasta molemmat emmekä saa vaikuttaa tai kuulua mitenkään muuten lapsen elämään!
iltasadut oli liian pitkiä tai vääriä, kun lapsi niistä innostunut tarinoimaan äidilleen!!
lopulta teimme päätöksen MEILLÄ toimitaan MEIDÄN tavoilla, ja YHDESSÄ! varsinkin yhteisemme syntymän jälkeen olemme PERHE!
tuli sanomista tästä laatuajan puutteesta isän ja lapsen välillä, mies kuittasi sillä sen, että kaikki tässä perheessä ollaan tärkeitä ja ketään ei jätetä ulkopuolelle!
toki isä ja lapsi tekevät välillä juttuja kahdestaan, ei meitä tyttöjä aina kiinnosta miesten jutut, mutta kukaan ei tunne oloaan ulkopuoliseksi se on tärkeintä!
anna aikaa vaimollesi, osoita että hän on tärkeä myös lapsen läsnäollessa, ja voitte yhdessä lapsen kanssa osoittaa sitä, tällöin varmasti vaimosi huomaa ettei ole yhtään vähemmän rakastettu kuin lapsikaan, vaan olette kaikki tärkeitä toisillenne!!
voimia ja tsemppiä sinulle!
Hyvä kirjoitus!