Läpimurto!

Onko muilla tapana elää kokoajan tulevaa aikaa jättäen tämän hetken kokonaan noteeraamatta muuna kuin surkeana siirtymä-aikana suureen tavoitteeseen= uusi laihtunut JUMALAISEN kaunis muodokas kroppa, uudet upeat käytöstavat, uudet aidot ystävät,uusi kämppä, uusi työ (tai ylennys),harrastuksia ja uusi tapa suhtautua ruokaan. Se on ilmennyt ihan typerissä asioissa kuten: -olen muuttanut kolmesti parin vuoden sisällä, enkä ole purkanut kuin osan muuttolaatikoista koska odotan jo melkein heti sitä unelmien kämpän eteen tupsahtamista. En ole käynyt kampaajalla, kosmetologilla vuosiin, koska olen ajatellut sen olevan kannattavaa ja ansaittua vasta sitten kun olen kropaltani ja käytöstavoiltani tavoitteeni saavuttanut. vaatteita,meikkejä,shampoita yms. en luonnollisesti osta kuin välttämättömät halpahalleista (samasta syystä kuin em.)
Ei tule varmaan yllätyksenä mitä näen kun katson itseäni peilistä tai ajattelen tämän hetkistä elämmäni! Näen vaan säälittävän, itsekurittoman, ruman ja laiskan ylipainoisen häviäjän. Koulu kesken ja työpaikka toki vakituinen, mutta 3.v lapsi pystyisi siitä suoriutumaan. Miesvalintani on varmaankin ainoa, josta tietää, että minä olen jonain päivänä se upea "tavoite-tyttö" Mieheni on upea (tosin taidan tuoda hänen huonot puolensa esiin myös, mutta ne ovat niin mitättömät ettei niistä harmia!) Jos löytyy tällainen edelläeläjä, joka haluaisi opetella elämään ja NAUTTIMAAN tästä hetkestä, niin kirjoita! Olen jo luiskahtanut neljännesvuosisadan yli, joten mistään murrosiän olen-hukassa-vaiheesta ei ole kysymys..
3457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heips,

iski silmään kohta tekstissäsi : "En ole käynyt kampaajalla, kosmetologilla vuosiin, koska olen ajatellut sen olevan kannattavaa ja ansaittua vasta sitten kun olen kropaltani ja käytöstavoiltani tavoitteeni saavuttanut."

Ajattelen monesti ihan samoin! Mulla tuohon sarjaan kuuluu vielä urheilu! Mitä sitä nyt tänään aloittamaan kun ei se yksi juoksulenkki tee ihmeitä! Kaiken pitäis tapahtua tässä ja nyt! Elämä alkaa sitten kun olen entisissä mitoissani, mitoissa ennen ensimmäistä hullunlaista laihduttamista joskus teinivuosina..

Suuri positiivinen vaikuttaja omassa paranemisessani oli vähän yli vuosi sitten uusi työpaikka ja aivan mahtava työyhteisö! Viihdyn siellä jopa turhankin hyvin, opiskelullekin pitäis jaksaa antaa aikaa :)

Nykyään en enää tuijota vaakanumeroita vaan peiliä . Siinä näkyy sopusuhtainen, mutta ei vielä hoikka vartalo. Tarvitsisin ehdottomasti jonkun "kohtalotoverin", jonka kanssa tsempata toisiaan, jonkun joka on samassa tilanteessa. Kaikkein masentavinta on ottaa "hyviä neuvoja" henkilöltä, joka on ihannevartaloinen..

Itsekin alan lähestyä uhkaavasti tuota vuosineljänneksen ylitystä, ensi vuonna edessä. Opiskelukaverit on parikymppisiä ja se ei ainakaan yhtään motivoi kun tuntuu vaan, että heillä on vielä ns. koko elämä edessä..

Jos jaksoit lukea tänne asti niin vaihdan mielelläni ajatuksia asiaan liittyen!

[email protected]

Äänestä
  • sama.. (minä en tosin sairasta, enkä ole sairastanut bulimiaa) En siis osaa elää ollenkaan tässä hetkessä, ajattelen että voin tehdä asioita esim. käydä kampaajalla ja kosmetologilla vasta sitten kun olen haluamassani mitoissa. Minua ei haittaa, miltä näytän peilistä koska SITTEN MYÖHEMMIN KUN OLEN LAIHDUTTANUT alan vasta parannella ulkonäköäni muullakin tavoin..

    Äänestä

  • tai ainakin melkein kirjoitti:

    sama.. (minä en tosin sairasta, enkä ole sairastanut bulimiaa) En siis osaa elää ollenkaan tässä hetkessä, ajattelen että voin tehdä asioita esim. käydä kampaajalla ja kosmetologilla vasta sitten kun olen haluamassani mitoissa. Minua ei haittaa, miltä näytän peilistä koska SITTEN MYÖHEMMIN KUN OLEN LAIHDUTTANUT alan vasta parannella ulkonäköäni muullakin tavoin..

    Olen kärsinyt bulimiasta pari vuotta, enemmän tai vähemmän säännöllisestä sellaisesta.. Kai tämä välillä on kääntynyt anoreksian puolelle, vaikka tietyn kilomäärän ali en antaisi painoni mennä - enkä halua, että lihakset häviävät. Päätin tuossa joulun jälkeen, että vasta sitten kun painan 52kg voin mennä kampaajalle.. No, pääsin ko painoon ja menin kampaajalle. Paino tippui vielä siitäkin muutaman kilon, ja kun läheiset huolestuivat hieman liian laihasta ulkomuodostani, lihoin parisen kiloa takaisin, jotka nyt sitten jostakin typerästä syystä olen päättänyt laihduttaa...

    Pääsiäisen aikana söin "normaalisti" vanhempien luona (mikä on siis omien kriteerieni mukaan liikaa jos en oksenna edes osaa) ja sen jälkeen kun palasin kämpille, söin aivan uskomattoman määrän kaikkea mahdollista mitä vaan kaapista löytyi, sillä olin onnistunut olemaan herkkulakossa ennen pääsiäistä ja sitä myöten myös oksentamatta jonkin aikaa. Jonkinlainen kiero itsenipalkitsemisyritys.. Nyt sitten kai rankaisen itseäni pääsiäisen herkuttelusta ja etenkin tuosta yhdestä illasta (jonka seurauksena joudun taas käyttämään hillittömän paksua meikkivoidetta, että verenpurkaumat kasvoissa peittyvät...) ja olen syömättä enemmän kuin 1000 kaloria päivässä. Tällä liikuntamäärällä paino tippuu taas...

    Tarkoitus olisi ostaa uusia vaatteita sitten kun.. no, en edes tiedä, minkä painorajan jälkeen ja onko mitään järkeä niin tehdä, jos sitten lihonkin enkä mahdu enää niihin.

    Ehkä laihdutan itseni hieman alipainoiseksi, jotta voin sitten muutaman päivän syödä mitä sattuu, eikä haittaa vaikka lihoisin. -Vaikka tietäähän sen, että oksentamaan päädyn kuitenkin...

    Mitä halusin tällä kertoa... Ihannevartalo ei tarkoita sitä, että olisi tyytyväinen. Omituisinta on se, että välillä näen itseni liian laihana, välillä liian lihavana. Ja poden siitäkin huonoa omaatuntoa, kun voisin todellakin olla vain tyytyväinen, syödä normaalisti ja ELÄÄ!! Neljännesvuosisata lähestyy muuten täälläkin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pöntönpitäjä kirjoitti:

Onko muilla tapana elää kokoajan tulevaa aikaa jättäen tämän hetken kokonaan noteeraamatta muuna kuin surkeana siirtymä-aikana suureen tavoitteeseen= uusi laihtunut JUMALAISEN kaunis muodokas kroppa, uudet upeat käytöstavat, uudet aidot ystävät,uusi kämppä, uusi työ (tai ylennys),harrastuksia ja uusi tapa suhtautua ruokaan. Se on ilmennyt ihan typerissä asioissa kuten: -olen muuttanut kolmesti parin vuoden sisällä, enkä ole purkanut kuin osan muuttolaatikoista koska odotan jo melkein heti sitä unelmien kämpän eteen tupsahtamista. En ole käynyt kampaajalla, kosmetologilla vuosiin, koska olen ajatellut sen olevan kannattavaa ja ansaittua vasta sitten kun olen kropaltani ja käytöstavoiltani tavoitteeni saavuttanut. vaatteita,meikkejä,shampoita yms. en luonnollisesti osta kuin välttämättömät halpahalleista (samasta syystä kuin em.)
Ei tule varmaan yllätyksenä mitä näen kun katson itseäni peilistä tai ajattelen tämän hetkistä elämmäni! Näen vaan säälittävän, itsekurittoman, ruman ja laiskan ylipainoisen häviäjän. Koulu kesken ja työpaikka toki vakituinen, mutta 3.v lapsi pystyisi siitä suoriutumaan. Miesvalintani on varmaankin ainoa, josta tietää, että minä olen jonain päivänä se upea "tavoite-tyttö" Mieheni on upea (tosin taidan tuoda hänen huonot puolensa esiin myös, mutta ne ovat niin mitättömät ettei niistä harmia!) Jos löytyy tällainen edelläeläjä, joka haluaisi opetella elämään ja NAUTTIMAAN tästä hetkestä, niin kirjoita! Olen jo luiskahtanut neljännesvuosisadan yli, joten mistään murrosiän olen-hukassa-vaiheesta ei ole kysymys..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu