Katsoin alle tammikuussa rek. laitetun 2001 Astran alle, aivan turhaan.
Kynnyskoteloiden muovisuoja ajattelutti, mutta alla oli aivan puhdasta
uutta autoa, kuin uutena.
(alle näkee hyvin, jos ottaa alta ”napit” pois ja raottaa sisäpuolelta,
napit lähtevät helpolla kun työntää keskiön sisään ja takaisin laittaessa korvaa keskiön sopivalla 5,5 mm peltiruuvilla, tai muulla)
Myös koko alustan tarkastin, missään ei näkynyt minkäänlaista kulumaa tai vastaavaa.
Koteloissa oli runsas vaha ja puhdas peltipinta.
Eli kun 6 vuota säilynyt uutena, enää ei ole tarve alustaan katsoa koskaan.
-----------------------------
Toki suihkutin koko alustaan ja koteloihin Dinitrol ML
ja levitin sitä hieman alustassa pensselillä.
Ajattelin että tuo tunkeentuu/imeytyy kaikkiin rakoihin ja
jos mahdollisesti alustan suojauksessa olisi pieniä halkeamia.
Näin menettelen kaikkien autojeni kanssa, ja ruosteettomia ovat olleet,
aina myydessäni ne 10-18v ikäisenä.
(niin näin olen tehnyt vain kerran omistusaikanani)
-----------
Alustan olen pessyt vai puhtaalla vedellä ja käsiletkulla,
ei koskaan painepesuria, tai mitään aineita.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ajetussa Astrassa oli 4 lapiollista hiekkaa muovihelmoissa ja takapuskurin irroituksen jälkeen 6 lapiollista.
Sitten ilmastoinnin puhaltimen irroituksen jälkeen puoli lapiollista lisää.
Siis yhteensä KUUSI ja PUOLI lapilollista hiekkää kätkeytyeenä farkku Astraan G-98!!!!!!
Paljon oli tehtävä helmojen pintasuojaukseen ja sitten takapyörien hiekan heittämään takaosaan puskurin takana massat myös.
Ottakaa tämä tosissanne, muuten saatte viiden vuoden päästä hitsailla galvanoitua autoa. Sinkki-hitsihöyryt eivät ole terveellisiä.
PS. Luulin, että sain pelastettua ilmastoinin lauhduttajan; mutta korroosio jatkui ja kylmäaineet oli kaikki pois neljässä kuukaudessa, nyt paikattu Plas..c Padd..g leak gluella ja on toiminut pari viikkoa.
"Sitten ilmastoinnin puhaltimen irroituksen jälkeen puoli lapiollista lisää."
Tuo sai vastaaman,
meillä oli aivan jäähdyttäjän edessä todella yli 5 litraa hiekkaa, jo ekana vuonna.
Astrassahan näkee hyvin jäähdyttäjän eteen, kun konepellin aukaisee.
Huuhtelin sen hiekan pois vesiletkulla, eikä uutta ole tullut.
Kovin mietin, mistä oli tullut, oli kuin hiekkakasaan ajettu,
mutta etuosassa ei ollut naarmuakaan.
Kylkilistojen alla, muovin päällä oli vain muutama murunen hiekkaa, aj.130 tkm.
Takapuskuriin tietysti kertyy ja kuivuu hiekkaa ja kuraa hiekkateillä,
huuhtelen letkulla ne pois, alustanpesussa 2-5 kertaa vuodessa.
Takapuskuri oli melko puhdas, kun viimevuonna koukun laitoin..
Ruostumiseen liittyen,
ei ole ruostunut ensimmäisenä vuonna tulleet pari isompaa kiveniskelmää konepelillä.
Väri on sellainen hyvin kirkas oranssi/punainen, ei metalliväri.