Koulukiusaaminen

Koulukiusaaminen on myös vakava asia, koska sillä voi olla kiusattuun todella traagisia seurauksia.Koko lapsen tulevaisuus voi olla vaarassa. Katsoin sunnuntaina tv:stä ohjelman, jossa haastateltiin erästä äitiä, jonka tytär oli tehnyt itsemurhan 15-vuotiaana. Tyttö oli koulussa menestynyt hyvin, mutta oli ollut koulukiusattu eikä hänellä ollut koulussa yhtään kaveria. Pikku hiljaa hän oli alkanut muuttumaan, kääntynyt sisäänpäin ja lopuksi tehnyt itsemurhan.
Koulukiusaaminen vaikuttaa lapsen tai nuoren itsetuntoon ja mielenterveyteen. Toiset kestävät kiusaamista enemmän kuin toiset. Joskus tuntuu, että kaikki eivät ymmärrä, kuinka vakavia seurauksia kiusaamisella voi olla.
Haukiputaaltakin löytyy useita esimerkkejä koulukiusaamisesta. Nuorilta on mennyt mielenterveys ja koko nuoren elämä on pilalla.
171629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kiusaamista on todella vaikea huomata. Jokaisella lapsella on oikeus käydä turvallisessa ympäristössä koulua. Paneudutaankohan koulussa riittävästi asiaan? Käsitelläänkö millään tunnilla näitä asioita? Minun mielestäni kouluopetuksessa pitää paljon enemmän nuorille puhua ihmisten oukeudesta olla oma itsensä, jokaisella on oikeus tuntea olla arvokas.

Tupakasta ja huumeista annetaan "shokeeraavia" tietoiskuja kouluissa mitä seuraamuksia niistä voi olla, mutta annetaanko kiusaamisen seuraamuksista samankaltaista tietoiskua? Pitäisi antaa, se voisi pistää miettimään jokaisen nuoren ja vanhemmankin ajattelemaan toden teolla.

Äänestä

Näinhän se on, mutta miten toimit kun kiusaajaryhmä on uskonlahkoon kuuluvia ja samaan lahkoon kuuluvat opet katsovat "läpi sormien" kiusaajien toimintaa.Osa lapsista tuntee pelkoa koulussa juuri tämän takia.

Äänestä

Koskettava asia ja pakko oli kirjoittaa, saada tavallaan purkaa pahaa oloaan.

Kiitos aloittaja hyvästä, mutta erittäin vakavasta aiheesta.

Minun poikaa kiusasi ala-asteella aina sama poika. Oli kateellinen hänen hoikasta, komeasta ulkomuodosta ja menestyksestä koulussa ja urheilussa. Kiusaaja kun oli erittäin ylipainoinen eikä menestynyt koulussa, mutta osasi manipuloida opettajia ja muita ihmisiä, hänestä ei olisi uskonut ulospäin kuinka julma hän oli luonteeltaan.

Tätä jatkui, vaikka asiaan puuttuin. Opettaja yritti asialle tehdä jotain, mutta ei riittävästi, sillä opettaja oli jatkuvasti pois ja luokka oli keskenään.Siellähän oli hyvä kiusata, kun kukaan ei kertonut, ei edes poikani.

Kiusattu häpeää tapahtumaa ja luulee, että hänessä on vika, sillä ei kerro mitään vaan salaa.
Yritin monesti kysyä miten on mennyt koulussa jne. laps aina suuttui, että kyllä hän hoitaa asiansa.

Haukkumista jatkui vielä ammattikoulussa, vaikka olivat eri linjalla.

Tämä tuhosi iloisen,urheilullisen lapseni elämän. Hyvin herkkänä luonteena ei pääse asiasta yli.
Lapsestani tuli mielenterveyspotilas. Hän on masentunut ja antanut kaiken mennä. Ei kykene elämään normaalia elämää. Hän luulee, että joka paikassa haukutaan vain häntä.
Hän on sanonutkin, että ilman äidin tukea olisi jo luovuttanut kokonaan ja tehnyt itsemurhan.

Voitte kuvitella kuinka tuskaa on elämä, kuinka surullista. Kyynel silmin kirjoitan tätäkin. Ei mikään ole niin kauheaa kuin nähdä toisen tuska, mutta ei kykene auttamaan.

Kiusaaminen on aina erittäin vakava asia. Olkoon se koulu-tai työpaikkakiusaamista. Asiaan on puututtava. Ikuiset traumat se jättää, syvät ja parantumattomat.

Miksi ihminen on niin julma??

Äänestä
  • Kuulostaapa tosi tutulta. Samoin kävi minun tyttärelleni muutama vuosi sitten. Hänet pudotettiin yläasteella tyttöryhmästä pois. Eikä hänellä ollut ketään kaveria. Häntä nimiteltiin ja hänelle naurettiin. Tyttäreni menestyi kuitenkin koulussa erittäin hyvin ja sai kiitettäviä arvosanoja. Yläasteen todistuksen keskiarvo oli yli 9. Ehkä häntä kadehdittiinkin juuri sen takia.
    Kokemukset olivat kuitenkin liian kovia ja hänestä tuli myös mielenterveyspotilas. Elämänhalu ei ole vieläkään palautunut. Hän ei ole pystynyt opintojaan jatkamaan ja tulevaisuus näyttää synkältä. Hän on itse sanonut, että ei häntä kukaan pysty enää auttamaan. Hän on luovuttanut.

    Äänestä

  • Huolestunut äiti kirjoitti:

    Kuulostaapa tosi tutulta. Samoin kävi minun tyttärelleni muutama vuosi sitten. Hänet pudotettiin yläasteella tyttöryhmästä pois. Eikä hänellä ollut ketään kaveria. Häntä nimiteltiin ja hänelle naurettiin. Tyttäreni menestyi kuitenkin koulussa erittäin hyvin ja sai kiitettäviä arvosanoja. Yläasteen todistuksen keskiarvo oli yli 9. Ehkä häntä kadehdittiinkin juuri sen takia.
    Kokemukset olivat kuitenkin liian kovia ja hänestä tuli myös mielenterveyspotilas. Elämänhalu ei ole vieläkään palautunut. Hän ei ole pystynyt opintojaan jatkamaan ja tulevaisuus näyttää synkältä. Hän on itse sanonut, että ei häntä kukaan pysty enää auttamaan. Hän on luovuttanut.

    Miltä tuntuu nuoresta olla "leimattu" kuten tänä päivänä Suomessa niin ajatellaan. Herkässä vaiheessa oleva nuori sairastuu mielenterveysongelmiin. Hän joutuu käymään psykiatrilla ja kaikenmaailman testeissä. Minun lapseni on sanonut, etten minä tyhmä ole minä vain olen rikki.

    Surullista kuultavaa, kun nuori jolla elämä edessä laskee vain päiviä ja vuosia päästäkseen haudan lepoon, sillä hän on sanonut, ettei halua tehdä omalle äidille sitä, että tekisi itsemurhan, mutta mitä jos minulle tapahtuu jotain, kysyin?
    Hän vastaa, sitten on aivan sama, en jaksaisi enään.

    Järkyttävää, että joku voi olla niin pirullisen julma, että tuhoaa toisen ihmisen elämän.

    Ihmeellistä, että koulumenestyjästä ja erittäin viisaasta nuoresta tehdään kiusauksenkohde. Täytyy vain miettiä, miten jotkut perheet kasvattavat lapsensa, sillä sanotaan, että kiusaaja voi todella huonosti ja ettei hänellä ole kaikki kohdallaan, mutta eipä se yhtään lohduta äitiä, joka menetti elämää rakastavan lapsensa, synkän metsän kulkijaksi.

    Äänestä

koulukiusattu. Olen jo 32-vuotias, mutta edelleen koulukiusaus vaikuttaa elämääni.

Olin erittäin seurallinen, iloinen ja onnellinen lapsi. Harrastin balettia, näytelmäkerhoa, partiota ja urheilua.

Viidennellä luokalla jouduin parhaan ystäväni hampaisiin (ihan vain koska kummankin silloinen ihastus "valitsi" minut). Tämä tyttö oli mainio manipuloimaan ja kieroilemaan ja puolessa vuodessa oli saanut kaikki ystäväni ja luokkatoverini kääntymään minua vastaan.

Minut siis eristettiin täysin luokan ulkopuolelle, haukuttiin ja leviteltiin perättömiä juttuja. Meille kotiin soiteltiin pilasoittoja ja puhuttiin törkeyksiä puhelinvastaajaan.

Kerroin asiasta kotona ja äitini olikin useasti yhteydessä kouluun, tuloksetta.

Kerran kiusaajani oli puhuttelussa, josta ei minulle hyvää seurannut.

Minä sen sijaan olin monet kerrat opon ja koulupsykologin juttusilla. Ihan kuin siis kiusaaminen olisi ollut minun syytäni.

Mentiin jopa niin pitkälle, että meidän perhe passitettiin perheneuvolaan. Kuvitelkaa, minusta se on ollut hävyttömyyden huippu.

Pienessä kylässä tilanne levisi jopa aukuistenkin pariin ja vanhempanikin saivat osakseen kyräilyä.

Muutimme paikkakuntaa vasta kahdeksannen luokan päätyttyä. Tästä asiasta olen katkera vanhemmilleni, joten jos siis lastasi kiusataan eikä tilanne muutu kouluun ilmoittamisen jälkeen, muuttakaa muualle jos lapsesi sitä pyytää.

Yhdeksännellä keskiarvoni nousi huimasti ja sain uusia ystäviä. Mutta monen vuoden piina oli jo jättänyt minuun jälkensä ja jouduin lopettamaan päivälukion kesken toisena vuotena paniikkihäiriön takia. Muutin kotoa pois 18-vuotiaana ja melkein heti sairastuin masennukseen ja syömishäiriöön. Lukion sain sinnillä käytyä loppuun, mutta kirjoituksia en enää jaksanut viedä läpi.

Lihoin ja voin erittäin huonosti monta vuotta. Jatko-opiskeluihin en hakeutunut pahan paniikkihäiriön vuoksi. Paniikkihäiriö oirehti vain koulussa, jopa silloinkin kun jouduin työni vuoksi menemään erästä koulua loppusiivoamaan.

Uskaltauduin jatko-opintoihin vasta v. 1997 eli 23-vuotiaana, tällöinkin hankin lääkityksen ja terapeutin avuksi, jotta saisin vihdoinkin itselleni ammatin ja hieman edes itsekunnioitusta.

Ennen koulukiusausta ja uupumistani olin päättänyt opiskella psykologiksi. Siihen ei voimani ole riittäneet. Olen kuitenkin liiketalouden opistotutkinnon, palkanlaskijan tutkin
non ja taloushallinnon ammattitutkinnon suorittanut. Kaikki opinnot olen joutunut sinnillä viemään loppuun.

Minulla on perhe, aviomies ja 3 kuukauden ikäinen tytär, työskentelen perheyrityksessä (muuallekin haluaisin töihin, mutta en uskalla hakea, pelkään joutuvani jälleen ympäristöön jossa altistun kiusaamiselle).

Kaikki on periaatteessa ok, mutta terapioista huolimatta en ikinä tule pääsemään kiusaamisen ja hyljinnän yli kokonaan. Olen erittäin herkkä ja kärsin luottamuspulasta ystävyyssuhteissani. Minua voisi tituleerata jopa erakoksi, olen mieluiten perheeni seurassa. En juuri edes pidä ihmisistä ja asetan joskus miehenikin sanomiset suurennuslasin alle ja testaan hänen uskollisuuttaan.

Kiusaus jätti parantumattomat jäljet minuun, ja jos joskus tyttäreni joutuu samaan tilanteeseen tulen taistelemaan tiikeriemon tavoin.

Pitkään harkitsin rikosilmoituksen tekemistä(kiusaamisesta oli jo kulunut 10 vuotta), Suomikin on jo saanut ennakkotapauksensa koulukiusaamisjutuissa. Turvautukaa tähän jos muu ei auta.

Viekää lapsenne pahasta kiusaustilanteesta pois, puhukaa ja tsempatkaa häntä. Opettakaa hänet puolustamaan itseään. Minun vanhempani eivät näitä asioita nuoruuttaan osanneet tehdä. Kuuntele lastasi !

Äänestä
  • Sinulle "olen ollut", kirjoituksesi järkytti minua. Itse olen taistellut jo seitsemättä vuotta poikani puolesta ja alan olla todella neuvoton tilanteesta.

    Kaikki alkoi jo melko heti kun poikani aloitti ensimmäisen luokan. Pokani sairastaa kroonista sairautta, joka aiheuttaa ajoittain pahaa hengityksen hajua ja häntä siitä kiusattu.

    Ensimmäisessä koulussa yllätin luokan pojat välitunnilla oman pokani kimpusta, eikä välituntivalvojaa mailla eikä halmeilla ja ainoa kommentti ko. koulusta oli luokanvalvojan reaktio: onneksi ei ollut minun vuoroni valvoa ja rehtorin kommentti: poikasi itse provosoi kiusaamista. Otin poikani pois koulusta ja siirsin toiseen kouluun.

    Kaikki meni hyvin kunnes neljännellä luokalla opettaja vaihtui, siitä alkoi kiusaaminen uudestaan. Olin yhteydessä kouluun, mutta tuloksetta, kiusaaminen vain jatkui. Poikia otettiin puhutteluun, mutta eiväthän he "ymmärtäneet" kiusaavansa. Ainoa miten ala-asteella puututtiin kiusaamiseen oli että minä ja poikani syyllistettiin siitä että poikani suuttui, yritti puolustautua, sillä seurauksella että poikani talutettiin kuraattorille ja kiusaajat joutuivat "puhutteluun". Keino mitä kuraattori neuvoi oli, vältä kiusaamistilanteita ja mene niistä pois.

    Yläasteella muutimme ja koulupiiri vaihtui, mutta ikävä kyllä samassa kaupungissa. No näistä kiusaajista päästiin eroon, mutta kiusaaminen alkoi jonkin ajan kulttua uudestaan en tiedä onko syy enää sama vai onko jokin muu, harrastukset (Partio, tanssi, teatterikoulu, pianonsoitto) vai hyvä koulumenestys.
    Jokatapauksessa poikaani nälvitään, potkitaan ym. mutta poikani ei saa puolustautua, jos puolustautuu hänet talutetaan koulukuraattorille koska hänen käytöksensä on "arvaamatonta". Toisinsanoen kun häntä kiusataan niin hän suuttuu ja käy kiusaajan kimppuun ja yrittää puolustaa itseään. Ja tämähän vain lisää kiusaamista. Ymmärrän poikaani, sillä kukaan ei kiusaamista kauaa jaksa. Kiusaamisen lopettamiseksi opettaja puhuttelee kiusaajia ja minun poikani talutetaan kuraattorille.
    Toinen koulun ratkaisu tilanteeseen oli että meidät kutsuttiin neuvotteluun jossa oli koulupsykologi, kuraattori, terveydenhoitaja, vararehtori ja luokanvalvoja minun ja poikani lisäksi.
    Luokanvalvoja oli kerännyt kahdelta muulta opettajalta sekä kahdelta eri koulunkäyntiavustajalta kirjalliset lausunnot pojastani, jotka eivät kaikilta osin todellakaan täsmenneet poikani kertomukseen tapahtuneesta, mutta eniten minua loukkasi pojan luokanvalvojan kirjoittama viesti, että minun poikani on "tikittävä aikapommi" ja että toiset oppilaat pelkäävät poikaani (mitä hän ei kuitenkaan pystynyt yksilöimään tapaamisessa).

    Koulupsykoligin mielestä minun poikani tarvitsee psykiatrista apua, mutta kiusaajista ei puhuttu mitään eivätkä he olleetkaan neuvottelussa läsnä. Kuuntelin mitä heillä oli sanottavanaan, mutta kieltäydyin "hoidosta". En todellakaan halua että lahjakas lapseni jo heti nuoruutensa alkuvuosina leimataan sairaaksi.
    Toinen apu oli että jos poikani tapaisi tätä koulupsykologia, niin en usko että tulee tapaamaan, mikäli se minusta on kiinni. Jos pokani tarvitsee apua, haen sen omia väyliäni, en ko. koulun kautta.
    Poikani on aina avoimesti kertonut minulle kiusaamisista ja olen ollut niistä aina tietoinen ja niistä on kotona keskusteltu. Onneksi hänellä on ystäviä koulun ulkopuolella ja harrastuksissa ja luokaltakin on löytynyt pari kaveria.
    Ja jos oppilaat "pelkäävät" partiopoikaani niin otan poikani pois koulusta ja opetan vaikka itse häntä kotona.

    Kaikesta kiusaamisesta huolimatta poikani on jatkanut harrastuksiaan rohkeasti ja menestyy koulussa ja siitä olenkin ylpeä. Toivon vain että jaksan itse tukea lastani, sillä sivustaseuraaminen on todella raskasta ja se vaatii voimia. Toivoisinkin konkreettisia neuvoja koulukiusaamisen lopettamiseksi, mitä puolustuskeinoja voisi vielä olla, kun ei välinpitämättömyyskään auta ja "turpaankaan ei saa vetää", ettei tule kuraattorin mukaisesti eroitetuksi koulusta.

    Äänestä

  • surullinen äiti kirjoitti:

    Sinulle "olen ollut", kirjoituksesi järkytti minua. Itse olen taistellut jo seitsemättä vuotta poikani puolesta ja alan olla todella neuvoton tilanteesta.

    Kiusaaja on yleensä niin kiero ja ovela "pikku-herttainen-open-lellikki" että osaa vetää oikeasta narusta.

    Kiusatusta tulee yleensä uhri sekä syyllinen.
    Minunkin pojastani tehtiin lopulta syyllinen, koska hän oli niin kiltti ja hiljainen, ettei osannut puolustaa itseään. Hiljaisessahan on aina jokin vika, toisten mielestä.

    Minä kasvattajana syytän itseäni siittä, että opetin poikani liian nöyräksi, liian ystävälliseksi ja liian sinisilmäiseksi muita ihmisiä kohtaan. Totuus on kuitenkin se, että tänä päivänä ei liian kiltit pärjää. Pitää olla huutava, röyhkeä ja itsekäs niin jopas opettajat hiljaa hyssyttelevät ja kehuvat kun luokan häirikkö eka kerran viittaa tunnilla. Hiljaiset ja ahkerat jäävät aivan unholaan. Täysin sairasta.

    Hiljaisesta pojasta tehtiin mielisairas. Hänen pitää mennä sinne ja siihen testiin.
    Tekemällä saa tilattua. Nyt poikani pitää itseään hylkiönä, mielisairaana ja haluaa kuolla.
    Hän syyttää itseään ja inhoaa itseään.
    Kenenkään apu ei auta. Koko maailma on murskattu jalkojen alle. Hän ei voi luottaa enään kenenkään.

    Hän sairastui paranoidiin.

    Paranoidisuus lähtee jatkuvasta tunteesta, että "jokin on pielessä." Tätä tunnetta kutsutaan epäluuloisuudeksi, kun se kohdistetaan johonkin ilmiöön, tai henkilöön. Ihmisryhmiin kohdistuessaan sitä nimitetään ennakkoluuloisuudeksi. Epäluuloisuus voi kohdistua moniin eri asioihin, sekä se voi olla voimakkuudeltaan hyvin eritasoista. Sen ilmenemismuotoja ovat liiallinen varovaisuus, pätemisen tarve ja vääryyden kohteeksi joutumisen pelko. Ainainen huolestuneisuus maailman epäjärjestyksestä, vaarallisuudesta, petollisuudesta ja ihmisistä, jotka aiheuttavat sen.
    Hän menetti ihmisiin luottamuksen.

    Kiusaaja saa jatkaa omaa elämää, mutta kiusatun elämä on pilalla.

    Äänestä

Vain harva koulukiusatuista päätyy tähän samaan ratkaisuun, kuin tämän dokumentin tyttö. Kiusaaminen tietysti on taas yksi niistä asioista, mitä ei kukaan hyväksy, mutta mitä monet näkevät. Samaten nämä tapaukset ovat ainakin minun mielestä kaikki omiaan. Ja tottahan tuo taitaa olla, mitä sanoit, että ei tiedetä seurauksia. Ainakaan tässä ala-aste kiusaamisessa en usko, että osapuolista kumpikaan olisi vielä lukenut näistä asioista, ja voisi tieten tahtoen ajaa toista pois tolaltaan. Aikuiset sen sijaan tietävät varmasti, näissä tapauksissa siis kiusaajien vanhemmat ja opettajat, sen vuoksi pienestäkin pitäisi ilmoitella kotia päin. Omassa tapauksessa sen sijaan sovittiin aina "kahden keskeisesti" asiat.

Ja jos nyt vielä: Itseä kiusattiin se ala-asteen kuusivuotta, syystä jos kolmannestakin. Seurauksia toki on, mutta en sanoisi, että kaikki ovat negatiivisia. Veikkaisin, että tupakka ja alakomahooli karsiutuivat pois, kun yläasteella oli kriittisempi seuran suhteen, ja sen vuoksi ei periaatteessa ollut kaverit painostamassa... Tupakkaa toki tuli joskus kokeiltua, mutta sen pidemmälle ei tarvinnut mennä. Okei, negatiivisia puolia tietenkin tämä, ettei pysty luottamaan täysillä keneenkään, vaikka tahtoisi. Samaten sitä tarkkailee jatkuvasti itseään, ettei mokaa ja provosoi toista. Hyviä ja huonoja puolia toki on, ja paljon.

Tärkeää näissä tapauksissa on saada ne loppumaan heti alkuunsa. Tämä taas tarkoittanee sitä, mitä ei ainakaan minun tapauksessa käynyt, eli vanhemmat pitää soittaa heti alusta asti kuulemaan sitä, mitä heidän silmien ulkopuolella tapahtuu. Samaten pitäisi alkaa miettimään sitä, mikä kiusaajalla on eikä sitä, mikä kiusatussa. Näyttämisen halu se minulle tulisi mieleen tuosta, miksi kiusata. Ala-asteella kaveripiirit kuitenkin vielä jakautuvat sen perusteella, kenellä eniten karkkia ja parhaat pelikoneet, no okei, meneehän tuo kiusaaminenkin, onhan se sentään kova juttu aukoo päätä pienemmille...

Äänestä
  • tulee mieleen, että ne tollot tajusivat jo ala-asteella, että sinulla on jotakin, mitä heillä ei ole... nimittäin järkeä ja älykkyyttä. Kateudesta se hevonenkin potkii...

    Äänestä

  • Kirjoituksiasi lukeneena... kirjoitti:

    tulee mieleen, että ne tollot tajusivat jo ala-asteella, että sinulla on jotakin, mitä heillä ei ole... nimittäin järkeä ja älykkyyttä. Kateudesta se hevonenkin potkii...

    ole aina kyse rakkaudesta :)

    Äänestä

  • Kirjoituksiasi lukeneena... kirjoitti:

    tulee mieleen, että ne tollot tajusivat jo ala-asteella, että sinulla on jotakin, mitä heillä ei ole... nimittäin järkeä ja älykkyyttä. Kateudesta se hevonenkin potkii...

    Lapsi tai nuori joutuu jostain syystä suurennuslasin alle. Lahjakas on minunkin omani ja suuria ihmeellisiä taitoja hänestä löytyy. Toiset sen osaavat hyödyntää, mutta toiset eivät. Yksi asia on kuitenkin varma. Onneksi on joku joka vielä syntistä rangaisee!

    Äänestä

Mielenkiintoinen ja vaikea aihe teillä hampaissa tällä kertaa. Itse olin kiusattu jossain määrin, mutta onneksi on siunattu pirullisella luonteella, jotta osasin antaa takaisin. Onnekseni löysin myös ystäviä, jotka kantoivat pahimman ohi. Jäljet varmaan jäi, mutta kuten Riesallakin, opin paljon hyvääkin asian seuraksena...eikä vähiten kykyä empatiaan ja tahdon puuttua epäkohtiin heti niitä kohdatessani.

Omien lapsieni kohdalla olen yrittänyt ennakoida kiusatuksi joutumisen vaaraa ja luennoinut rutkasti aiheesta "toisten kohteleminen/kiusaaminen ". Siitäkin huolimatta olen joutunut jo asiaa käsittelemään heti esikouluiässä...onneksemme asialla on ollut perheitä, joissa kaikissa on haluttu puuttua lasten käyttäytymiseen jo alkumetreillä ja näissä tapauksissa uskon opetusten menneen perille.

Kiusaamisen syitä ja kiusatuksi joutumisen syitä on varmasti yhtä paljon, kuin tapauksiakin. Yleisimpiä syitä kait ovat lasten oma pahaolo, johtuen yleensä kotioloista, sekä kaveripiirin "tyhmistävä" vaikutus. Hoitona ongelmaan näen vain ja ainoastaan meidän vanhempien ja opettajien/hoitajien yhteistuumaisen puuttumisen asiaan. Sieltä se kaikki alkaa.

Äänestä

Ihminen kun on ainutlaatuinen, oma luonne. Toisilla koulukiusatuilla trauma jatkuu läpi elämän ja toisilla tapahtuma kasvattaa vain sinniä.

Perheeni kiusatulle, kiusausta jatkoi vielä opettaja. Alkoi kaikkien kuullen sanomaan "Sinähän olet se, joka kuulet, mutta et tajua" suomennettuna alkoi tahallaan haukkumaan kiusattua ja hiljaista syrjäänvetäytyjää ihmiseksi, jolla on ongelmia mielenterveydessä.

Ensimmäisessä tapaamisessa, kyseinen opettaja sanoi heti kättelyn jälkeen, että lapsesi ei ole terve vie hänet hoitoon. Erittäin järkyttävä tapaaminen.
Opettaja lisäsi vielä siihen, etten minäkään ole terve ja joudun käymään mielenterveystoimistossa. NO,lapsi lähti toiseen kouluun,onneksi.

Huvittavaa, melkein,huvittavaa, että siellä ne on monesti olleet yhtäaikaa odottamassa vuoroaan mielenterveystoimistossa opettaja ja lapseni.
Siis opettajakin voi kiusata oppilasta.

Lastani kiusasi eräs poika yhdeksän vuotta.
Nyt jälkeen päin harmittaa suuresti, että olisinko voinut tehdä enemmän,syytän välillä itseäni.
Poika osasi niin manipuloida opettajat, että hekään eivät uskoneet aina. Tuntui kuin lapseni olisi ollut se syyllinen ja "liian herkkä" kuten eräs opettaja sanoi. Soittamiset eivät juuri auttaneet, joten kuvioihin tuli myös lintsaaminen.

Vuosia on kulunut, mikään ei ole muuttunut nuoren mielessä. Hän on yhä rikki revitty ja traumat eivät häviä koskaan. Ehkä niitä ei muista ihan joka päivä enään, mutta ikuisena taakkana niitä kannetaan.

Äänestä

Menen itse kiusaajan puheille ja kiusaan häntä samalla lailla kun hän muita, jonkun on puututtava ja vanhemmat on sitä varten puolustamassa omia lapsiaan.

Äänestä
  • Lueskelin näitä juttuja, ja tuli mieleeni, että kokeilkaapas kiusattujen lasten vanhemmat ottaa yhteyttä lapsenne opettajan esimieheen, ja jos se ei auta niin siitä seuraava taho ylöspäin. Aikoinaan oma kiusaamiseni sai jatkua niin kauan, että vanhempani ottivat yhteyttä koululautakuntaan ja kunnan päättäviin elimiin. Tai sanotaan näin, että kiusaaminen koulussa loppui.

    Pisti silmään jonkun kirjoitus tuossa ylempänä "olen niin pirullisella luonteella varustettu, että pistin hanttiin". Eipä voisi pahemmin kiusatulle sanoa, ihan kuin sanoisit että "mitäs olit niin heikko, mitä annoit kiusata".

    Koska useimmissa pidempiaikaisissa kiusaamisissa on toiminta melko "järjestäytynyttä" ja siinä on lähes aina myös opettaja jollain tapaa mukana (provosoimassa, sallimassa tilanteet ja tapahtumat tai ummistamassa silmänsä) on ihan sama vaikka pistäisi hanttiin; turpiin tulee, henkisesti ja/tai fyysisesti.

    Selvisin hengissä, mutta luonteeseeni, persoonaani ja käytökseeni kiusaaminen on jättänyt lähtemättömät jäljet. Esimerkiksi nämä: En edelleenkään sopeudu ryhmään, vaan tunnen oloni ulkopuoliseksi. Olen myös hyvin herkkä aistimaan ihmisten mielenliikkeet ja suhtautumiset, joskus olisi parempi ettei kiinnittäisi kaikkeen huomiota, mutta väkisinkin kulutan energiaani tilanteen tarkkailuun ja selustani turvaamiseen. En myöskään luota ihmisiin kovin hyvin, vain harva ansaitsee ystävyyteni. En myöskään osaa arvostaa itseäni tai osaamistani.

    Äänestä

Koulukiusaaminen on väärin ja sitä on joka koulussa jonkin verran mutta itse en ymmärrä miksi kiusattu ei välttämättä kerro opettajalle ja mikä siinä on että jotakin pitää kiusata? minusta kiusaamis muotoja on erillaisia voi olla tuuppimista hakkaaamista tai sitten nimittelyä seläntakana haukkumista tunnen 2 tyyppiä jotka tekivät itsemurhan kun heitä kiusattiin ja on väärin että se kiusattu laitettiin toiseen kouluun EI! minusta se kiusaajan pitää lähtä vittuun sieltä ja ellei opettajat puutu voihan aina mennä puhumaan viranomaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Läheltä seurannut kirjoitti:

Koulukiusaaminen on myös vakava asia, koska sillä voi olla kiusattuun todella traagisia seurauksia.Koko lapsen tulevaisuus voi olla vaarassa. Katsoin sunnuntaina tv:stä ohjelman, jossa haastateltiin erästä äitiä, jonka tytär oli tehnyt itsemurhan 15-vuotiaana. Tyttö oli koulussa menestynyt hyvin, mutta oli ollut koulukiusattu eikä hänellä ollut koulussa yhtään kaveria. Pikku hiljaa hän oli alkanut muuttumaan, kääntynyt sisäänpäin ja lopuksi tehnyt itsemurhan.
Koulukiusaaminen vaikuttaa lapsen tai nuoren itsetuntoon ja mielenterveyteen. Toiset kestävät kiusaamista enemmän kuin toiset. Joskus tuntuu, että kaikki eivät ymmärrä, kuinka vakavia seurauksia kiusaamisella voi olla.
Haukiputaaltakin löytyy useita esimerkkejä koulukiusaamisesta. Nuorilta on mennyt mielenterveys ja koko nuoren elämä on pilalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu