Julkinen panettelu

Olen useammalta taholta saanut toimeksiannon koskien erilaisissa foorumeissa käytävää ns keskustelua julkisuuden henkilöistä.Liian usein nämä "keskustelut" ja "mielipiteet"täyttävä julkisen herjauksen rajat,joten tarkkana jatkossa.
6645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onneksi olkoon vaan, ilmoittele kun saat ensimmäiset lainvoimaiset tuomiot ulos.

Mikko Alatalo on mulkku!!

Äänestä

Siinähän se vika on kun ihmiset katsovat että ketään muuta ei tarvitse huomioida kuin itseään niin toisista voi sanoa mitä vaan.Yleensä tätät harrastetaan toisten selän takana ja varsinkin poliittisessa pelissä lienee kovaa Ainakin olin huomaavani demareilla jopa pientä mustamaalaus kampanjaa kilpailijaa kohtaan.On todettavav että nykyaika on sikäli vinksahtanutta että myös jos kehuu jotain henkilöä niin saattaa olla ettei ole kaukana että saa syytteet siitä.Kas kun positiiviset kommentitkin otetaan vittuiluna.

Äänestä

ensin kirjoittamaan ennen kuin alat valehtelemaan.

Äänestä

Se on viimeisen vuoden aikana huomattu, että ihmisiä aletaan ahdistelemaan netin kautta jatkuvasti enemmän. Mitä tahansa perättömiä väitteitä on ihmisistä väitetty ja syytetty tekemättömistä rikoksista lähtien.

Äänestä

Julkkikset
Näitkö Vanessan tai Marcon ravintolassa, kuulitko mehevän juorun, onko jollakin kihahtanut maine päähän? Vapaata keskustelua julkkiksista.

Mikä siis on vapaata keskustelua?
Pelkkä kehuminenko?

Äänestä

Joko sinä idiootti olet ahteen perheestä, tai edes sukua, muuten ei jaksa ymmärtää tota katkeraa pälpätystä. Olet varmaan joutunut itse mollatuksi. KETÄ kiinnostaa yksikään "varatuomari" joka luulee itsestään liikoja.

Jos todella on niin onnettomasti käynyt, että olet kyseisen ammatin harjoittaja, en sitä sinuna pahemmin kyllä mainostaisi, menee siltä ammattikunnalta viimeinenkin uskottavuus.

Ryhdy vaikka vartijaksi. Siinä hommassa pääset pätemään ihan livenä. Voi ressukkaa. Osta elämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varatuomari kirjoitti:

Olen useammalta taholta saanut toimeksiannon koskien erilaisissa foorumeissa käytävää ns keskustelua julkisuuden henkilöistä.Liian usein nämä "keskustelut" ja "mielipiteet"täyttävä julkisen herjauksen rajat,joten tarkkana jatkossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu