vaikea tilanne

Mulla on kohta 5v tytär, ja hän ei tällä hetkellä tapaa isäänsä ollenkaan, mikä on erittäin monimutkainen juttu. Alkuun isä ei ollut kanssamme ollenkaan tekemisissä, tietyistä syistä johtuen. ja kun hän alkoi tapaamaan tytärtään oli tyttö jotain n 2v, alkuun meni ihan mukavasti ja hän kävi katsomassa tyttöä meidän luona, mutta sitten alkoi ensin hänen äitinsä perua sovittuja tapaamisia, taikka hoitoon ottammisia (mitkä tuli lähes kaikki heidän puoleltaan, ei siis mistään painostuksista ole kyse.) Sitten sain kuulla lapsen isältä että hänen äidillään oli ollut ns "parempaa tekemistä" jäänyt ns putki päälle. Vähän sen jälkeen alkoi isä oireilla samalla tavoin, peruutteli tapaamisia, ei pahemmin soitellut eikä mitään. Tämä kaikki siis tapahtui noin puolen vuoden sisällä. Olimme muuttamassa tyttäreni ja silloisen miesystäväni kanssa uuteen asuntoon ja isä jopa tarjoutui ottamaan tytön hoitoon että saataisiin pakata rauhassa, hän lupasi soittaa vielä asiasta eikä mitään kuulunut. sen jälkeen hänb soitti kyllä kun oltiin jo muutettu ja sama juttu jatkui. Olin jo siinä vaiheessa aivan loppu asiasta, ja sanoin suoraan että jos et meinaa lapsellesi olla kunnon isä ketä tapaa häntä niin on parempi kun ei tapaa ollenkaan, koska toinen vaan pettyy kun sovittuja asioita perutaan koko ajan. Nyt on tapahtuneesta kulunut n 2v, eikä hän ole ollut yhteydessä meihin millään tavalla, edes tyttären syntymäpäivillä ei ole edes viestiä laittanut. Asiat on muuttunut entisestään sen verran että hänellä on uusi nainen ja lapsi tämän kanssa, siis tyttärelläni olisi sisko puoli, mutta yrityksistä huolimatta tämäisä ei anna sisarusten tutustua toisiinsa. Olen koittanut sanoa hänelle, että menneet on menneitä ja voitaisiin olla väleissä edes lapsen tähden. Ja jos hän haluaa, niin nyt olisi vielä mahdollista tutustua tyttäreen, kun lapsi on pieni. Mutta hän kääntää asiat vihaksi, ja syyttää varmaan minua koko asiasta. Eniten satuttaa lapseni puolesta koska hän ei ole tehnyt mitään pahaa. Enkä koe itsekkään tehneeni mitään väärää. Miksi ei ihminen voi ymmärtää että on turhaa jälkikäteen syyttää muita omista virheistään, kun asiat voisi vielä korjata, jos vaan suostuisi puhumaan niistä oikeilla nimillä??!! Hän luulee pääsevänsä asiassa helpolla, ja että tämän voisi lakaista maton alle, mutta kun ei voi. Aion itse tehdä kaikkeni sen eteen että tyttäreni saa sen mihin hänellä on oikeus, ja mielestäni sisaruksilla nyt ainakin olisi oikeus saada tutustua toisiinsa, sitä asiaa hän ei voi päättää yksin. Myös hänen äitinsä olisi kiinnostunut tapaamaan lapsenlastaan, mutta on tilanteen takia puun ja kuoren välissä. Onko olemassa toisia kenellä vastaavan tapainen tilanne? laittakaahan kommentteja, vastaan parhaani mukaan. huom (Itsekkään en ole mikään lapsi/ teini joten ei ole sellaisesta nyt kyse.)
2330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että haluat olla tiiviisti tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa joilla tuppaa aika ajoin jäämään putki päälle? Tarkoitan vaan että sinä olisit luultavasti jatkossakin se ihminen joka järjestelee ja sovittelee tapaamisia ja selittää sitten lapselle miksi taas tapaaminen peruuntui.

Jos vastuunkantokyky lapsen isällä on tuota luokkaa, niin sinun ja lapsesi kannalta voi olla jopa parempikin että suhde isään ja siskopuoleen on etäinen ja pysyy sellaisena. Eihän se välttämättä näin ole, mutta se on silti mahdollista, mikä kannattaa ottaa huomioon yhtenä vaihtoehtona.

Any way, hyvää kevättä ja jaksamista sinulle!

Äänestä
  • Samaa olen itsekkin ajatellut, mutta kyseessä ei siis ole isä kenellä on ollut "putki päällä", vaan hänen äitinsä. Minut on itse kasvatettu perhe arvoja kunnioittaen, ja itsellänikin kun on veli, vaikka biologinen onkin. Niin olisi kamalaa ajatella elämää ilman häntä, saatika jos saisin myöhemmin kuulla minulla olevan sisaruksia, joista en aiemmin tiennyt. Minusta tässä on kumminkin veri vettä sakeampaa, ja täytyy ajatella lapsen parasta, jos ajattelisin vain omaa napaani, niin olisin jo antanut koko jutun olla. Mutta en halua myöhemmin kärsiä siitä, mitä sen tiedon salaaminen tekisi minulle, ja tyttärelleni. Mielestäni liikaa on jo asiaa pitkitetty ja olisi korkea aika nostaa kissa pöydälle, olisi vaan hyvä että voisi edes lasten takia olla väleissä ja käyttäytyä niin kuin kahden aikuisen kuuluisi. En ole muutenkaan kaunaa kantava ihminen, ja olen mielestäni kaikkeni tehnyt sovittelun eteen. Mutta toivotaan että alkaisi asiat ratketa :) hyvää kevättä myös sinne. Ja kiitos paljon palautteestasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


simple life kirjoitti:

Mulla on kohta 5v tytär, ja hän ei tällä hetkellä tapaa isäänsä ollenkaan, mikä on erittäin monimutkainen juttu. Alkuun isä ei ollut kanssamme ollenkaan tekemisissä, tietyistä syistä johtuen. ja kun hän alkoi tapaamaan tytärtään oli tyttö jotain n 2v, alkuun meni ihan mukavasti ja hän kävi katsomassa tyttöä meidän luona, mutta sitten alkoi ensin hänen äitinsä perua sovittuja tapaamisia, taikka hoitoon ottammisia (mitkä tuli lähes kaikki heidän puoleltaan, ei siis mistään painostuksista ole kyse.) Sitten sain kuulla lapsen isältä että hänen äidillään oli ollut ns "parempaa tekemistä" jäänyt ns putki päälle. Vähän sen jälkeen alkoi isä oireilla samalla tavoin, peruutteli tapaamisia, ei pahemmin soitellut eikä mitään. Tämä kaikki siis tapahtui noin puolen vuoden sisällä. Olimme muuttamassa tyttäreni ja silloisen miesystäväni kanssa uuteen asuntoon ja isä jopa tarjoutui ottamaan tytön hoitoon että saataisiin pakata rauhassa, hän lupasi soittaa vielä asiasta eikä mitään kuulunut. sen jälkeen hänb soitti kyllä kun oltiin jo muutettu ja sama juttu jatkui. Olin jo siinä vaiheessa aivan loppu asiasta, ja sanoin suoraan että jos et meinaa lapsellesi olla kunnon isä ketä tapaa häntä niin on parempi kun ei tapaa ollenkaan, koska toinen vaan pettyy kun sovittuja asioita perutaan koko ajan. Nyt on tapahtuneesta kulunut n 2v, eikä hän ole ollut yhteydessä meihin millään tavalla, edes tyttären syntymäpäivillä ei ole edes viestiä laittanut. Asiat on muuttunut entisestään sen verran että hänellä on uusi nainen ja lapsi tämän kanssa, siis tyttärelläni olisi sisko puoli, mutta yrityksistä huolimatta tämäisä ei anna sisarusten tutustua toisiinsa. Olen koittanut sanoa hänelle, että menneet on menneitä ja voitaisiin olla väleissä edes lapsen tähden. Ja jos hän haluaa, niin nyt olisi vielä mahdollista tutustua tyttäreen, kun lapsi on pieni. Mutta hän kääntää asiat vihaksi, ja syyttää varmaan minua koko asiasta. Eniten satuttaa lapseni puolesta koska hän ei ole tehnyt mitään pahaa. Enkä koe itsekkään tehneeni mitään väärää. Miksi ei ihminen voi ymmärtää että on turhaa jälkikäteen syyttää muita omista virheistään, kun asiat voisi vielä korjata, jos vaan suostuisi puhumaan niistä oikeilla nimillä??!! Hän luulee pääsevänsä asiassa helpolla, ja että tämän voisi lakaista maton alle, mutta kun ei voi. Aion itse tehdä kaikkeni sen eteen että tyttäreni saa sen mihin hänellä on oikeus, ja mielestäni sisaruksilla nyt ainakin olisi oikeus saada tutustua toisiinsa, sitä asiaa hän ei voi päättää yksin. Myös hänen äitinsä olisi kiinnostunut tapaamaan lapsenlastaan, mutta on tilanteen takia puun ja kuoren välissä. Onko olemassa toisia kenellä vastaavan tapainen tilanne? laittakaahan kommentteja, vastaan parhaani mukaan. huom (Itsekkään en ole mikään lapsi/ teini joten ei ole sellaisesta nyt kyse.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu