En ole seuraillut näitä kerkusteluja, mutta muutaman viestin lukeneena ilmaista mielipiteeni.En usko, että täällä oikeasti on juurikaan vl uskoisia keskustelijoita. Melkein kaikki "minullaonongelma" keskustelujen aloittajista ovat uskottomia, tai entisiä "veeälliä" eli lestejä, miten halutaan lyhyesti sanoa. Ainakaan kukaan täysjärkinen lesti ei täältä tulisi hakemaan apua ongelmiinsa. Luulen, että viesteillä yritetään jotenkin provosoida jotenkin.
Joku keskustelijoista sanoikin hyvin, että luetuimmissa viesteissä on puolet vl -keskusteluja, eli netissä keskustellaan mutta se loppuu siihen. Ja veikattiin, että lestit eivät saa puhua asioistaan livenä. Höpöphöpö, taas nähtiin tikku toisen silmässä mutta ei tukkia omasssa. Kuinka moni teistä oikeasti tuntee (muuten kuin vain nimeltä) jonkun lestadiolaisen. Onko joku lestadiolainen joskus kieltäytynyt puhumasta uskonasioista kanssasi livenä. En usko sitäkään, eli taidan vierittää tätä teidän itsennekin niskoille: ette ole vaan rohjenneet kysyä!
Nettihän ei oikein ole meidän uskovaisten paikka, sitähän oikeastaan pitäisi välttää samalla tavalla kuin tv:tä, mutta monelle meisätkin se on silti välttämättömyys. Silti sanoisin, että tämä suomi24:n keskustelupalsta on huono paikka, ei pelkästään näiden vääristyneiden uskonasiakeskustelujen takia, vaan kaiken muun huonon takia. Siksipä sanoisin sulle että paina raksia ja äkkiä, puhutaan nämä kaikki asiat livenä, eikä täällä maskien takana.
Minäkö tekopyhä, ehen! :D :D No ei, ei oikein nyt tullut muuta keinoa mieleen sanoa sanottavanssa. Lupaan silti painaa raksia ja äkkiä
Joku keskustelijoista sanoikin hyvin, että luetuimmissa viesteissä on puolet vl -keskusteluja, eli netissä keskustellaan mutta se loppuu siihen. Ja veikattiin, että lestit eivät saa puhua asioistaan livenä. Höpöphöpö, taas nähtiin tikku toisen silmässä mutta ei tukkia omasssa. Kuinka moni teistä oikeasti tuntee (muuten kuin vain nimeltä) jonkun lestadiolaisen. Onko joku lestadiolainen joskus kieltäytynyt puhumasta uskonasioista kanssasi livenä. En usko sitäkään, eli taidan vierittää tätä teidän itsennekin niskoille: ette ole vaan rohjenneet kysyä!
Nettihän ei oikein ole meidän uskovaisten paikka, sitähän oikeastaan pitäisi välttää samalla tavalla kuin tv:tä, mutta monelle meisätkin se on silti välttämättömyys. Silti sanoisin, että tämä suomi24:n keskustelupalsta on huono paikka, ei pelkästään näiden vääristyneiden uskonasiakeskustelujen takia, vaan kaiken muun huonon takia. Siksipä sanoisin sulle että paina raksia ja äkkiä, puhutaan nämä kaikki asiat livenä, eikä täällä maskien takana.
Minäkö tekopyhä, ehen! :D :D No ei, ei oikein nyt tullut muuta keinoa mieleen sanoa sanottavanssa. Lupaan silti painaa raksia ja äkkiä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Netissä asioihin saadaan paljon enenmmän syvyyttä, koska kukaan ei voi puhua päälle, kaikki voivat tuoda esiin oman näkökantansa ja erilaisten lähteiden siteeraaminen on huomattavan helppoa. Minun mielestäni ry:n livekeskusteluihin pitäisi pystyä osallistumaan myös netin kautta. Se toisi keskusteluihin aivan uusia ulottuvuuksia.
Palstalla on aivan varmasti suurin osa "veeälliä", entisiä ja nykyisiä. Tämä palsta on ollut monelle ainoa keino "puhua" ongelmistaan. On selvää, että esim. kovassa uskonnollisessa painostuksessa ihminen tarvitsee olkapäätä. Kun ei uskalla ankaran yhteisön sisällä puhua ongelmistaan eli luonnollisista inhimillisitä asioista, (syntyvyyden säännöstely, seksuaalisuus ym.) on helpottavaa saada vaikka nimettömänä asiansa esille.
Monelle lestadiolaiselle internet on myös ainoa keino saada tietoa, kirjallisuuden ohella. Usein kuulee, että tieto lisää tuskaa. Monesti näin onkin, varsinkin kun tutkittu fakta on monissa vanhoillisissa piireissä syntiä, saastaa tai muuten vain sairasta.
Monissa uskonnollisssa yhteisöissä pyritään saamaan seurakunta ajattelemaan samalla tavalla opillisissa asioissa. Tästä seuraa usein kovaakin painostusta. Usein tämä kohdistuu juuri herkimpiin yksilöihin, vahvemmat pystyvät paremmin eläytymään yleisiin sääntöihin.
Kun ihmisen persoonaa ja ajatusmaailmaa pyritään muokkaamaan johonkin muuhun suuntaan kuin mitä se on, seuraukset ovat usein huonot. Aivot ovat ihmisten tärkeimpiä elimiä. Jos esim. lihasta lakkaa käyttämästä toimintakyky heikkenee. Sama pätee ihmisen aivoihin. Kun jotain asiaa ei saa ajatella vaan alistutaan jonkun yhteisön säännön määrämänä ja ollaan ajattelematta, heikkenee esim. ongelmanratkaisu kyky. Pitkään jatkuessa tästä seuraa ahdistusta ja mielenterveydellisiä ongelmia.
Onko sulla kokemusta tai faktoja tästä, että vl-yhteisö jotenkin painostaa ajattelemattomuuteen tai siihen, että ongelmat pitää salata? Tai siis siihen, että kaikkien pitää ajatella samalla tavalla!
Tiedätkö mitä varteen ihmiset käyvät seuroissa. Siellä puhutaan yleensä kolme varttia juuri näistä ongelmista, pistetään kuulijat ajattelemaan, yhdistämään faktat ja raamattu! Mutta jos yhtään puhetta olet kuullut, niin ainakin tämmöiselle 17 vee nuorelle asiat ovat aika monimutkaisia ja tulkinnanavaraisia. Oikeastaan se on vain huono asia, että meillä lesteillä ei ole selviä sääntöjä miten pitää toimia.
Onneksi on omatunto, joka muistuttaa väärästä, vaikkakaan emme aina tottele sitä!
Äh, olipa turha tänne avautua. Täällä monella on niin pinttyneet ajatusmaailmat, eikä suvaita edes tutustua vanhoillislestadiolaisuusteen ennen kuin tänne kirjoitetaan. Oikeastaan pitäisikin olla sääntö, että yksi seurapuhe pitäisi kuunnella, tai oikeasti keskustella lestin kanssa näistä asioista ennen kuin tänne saa ajatuksiaan kirjoitella.
"....Oikeastaan se on vain huono asia, että meillä lesteillä ei ole selviä sääntöjä miten pitää toimia. Onneksi on omatunto, joka muistuttaa väärästä, vaikkakaan emme aina tottele sitä!"
Tässä sinullekin tietoa teidän omista saannöistänne. Päivitetty vl-syntilista aihepiireittäin:
Päihteet
- viina, viini, olut, siideri
- maljan nostaminen
- huumeet
- alaikäisen tupakointi
Seksuaalisuus ja avioliitto
- ehkäisy (kaikki muodot)
- sterilisaatio
- seksi aviopuolison kanssa, jos puoliso käyttää ehkäisyä
- homoseksuaalisuuden toteuttaminen
- eroottisuus ja seksiviihde
- itsetyydytys
- tyttöjen ja poikien yhteiset mökkireissut ja uimarannalla olo
- seksuaalinen elämä ennen avioliittoa
- paljastavat ja tiukat vaatteet, stringit
- mies/naisonnitteluhalaus
- avioliitto ei-VL:n kanssa
- avioeron ottaminen
Maailmallisuus
- meikkaaminen
- hiusten ja kynsien värjääminen
- korvakorut ja lävistykset
- kulmakarvojen muokkaaminen
- kauneusleikkaukset
- miesten pitkä tukka ja parta
- kiroilu ja maailmallinen puhetyyli
Yhteiskunta ja politiikka
- muut puolueet kuin keskusta ja kokoomus
- ei-VL:ta äänestäminen jos VL on ehdokkaana
- korkea-arvoiset virat, esim. ministeri (mm. maljannostamisvaara)
- siviilipalvelus
Kulttuuri ja viihde
- televisio
- elokuvat (kotona ja elokuvateattereissa)
- teatteri
- ooppera
- tanssi
- kevyt musiikki ja gospel
- konsertit muualla kuin kirkoissa (esiintyminen ja kuunteleminen)
- kuorolaulu muualla kuin SRK:n piirissä ja kirkkokuoroissa
- juorulehtien lukeminen ja tilaaminen
- sirkus ja tivoli
- viihteellinen elämä
Urheilu
- kilpaurheilu
- kilpailujen seuraaminen katsomosta
- ravit
Kirkko ja muu hengellisyys
- seurakunnan lapsi- ja nuorisotoimintaan osallistuminen
- lähetystyö (muu kuin SRK:n oma)
- vapaaehtoinen osallistuminen muiden ryhmien hengellisiin tilaisuuksiin
- syvällisempi ystävyys ei-VL:n kanssa
Kriittisyys ja passiivisuus
- saarnojen, alustuksien ja SRK:n julkaisujen arvosteleminen
- johtokunnan arvosteleminen
- keskustelupalstoille osallistuminen
- hoitokokouksista puhuminen
- rauhanyhdistysten tehtävien ja työvuorojen välttely
Vapaa-aika ja harrastus
- huoltoasemalla istuminen iltaisin
- kaupungilla hengailu seurojen jälkeen
- rahapelit
- pelikortit
- partio
- urheiluseurat
Pyhäpäivä
- vapaaehtoinen työnteko
- kalastus
- marjastus
- metsästys
- käsityöt
- leipominen
- harrastaminen
- saunominen
säännöistä siis....SInä joka löysit jostakin nämä säännöt mitä meillä on niin kerrotko mistä????Olen itse vanhoillislestaadiolainen ja itse en ole koskaan törmänny kyseisiin sääntöihin....olisi mukava tietää mistä näitä sääntöjä saa...
""Tässä sinullekin tietoa teidän omista saannöistänne. Päivitetty vl-syntilista aihepiireittäin:
Päihteet
- viina, viini, olut, siideri
- maljan nostaminen
- huumeet
- alaikäisen tupakointi KUKA RIKKOISI LAKIA?????
Seksuaalisuus ja avioliitto
- ehkäisy (kaikki muodot)
- sterilisaatio
- seksi aviopuolison kanssa, jos puoliso käyttää ehkäisyä
- homoseksuaalisuuden toteuttaminen
- eroottisuus ja seksiviihde ??????????????
- itsetyydytys
- tyttöjen ja poikien yhteiset mökkireissut ja uimarannalla olo ????????????????
- seksuaalinen elämä ennen avioliittoa
- paljastavat ja tiukat vaatteet, stringit??????
- mies/naisonnitteluhalaus???????
- avioliitto ei-VL:n kanssa
- avioeron ottaminen
Maailmallisuus
- meikkaaminen
- hiusten ja kynsien värjääminen
- korvakorut ja lävistykset
- kulmakarvojen muokkaaminen????
- kauneusleikkaukset
- miesten pitkä tukka ja parta?????????????????
- kiroilu ja maailmallinen puhetyyli??????????
Yhteiskunta ja politiikka
- muut puolueet kuin keskusta ja kokoomus
- ei-VL:ta äänestäminen jos VL on ehdokkaana?????
- korkea-arvoiset virat, esim. ministeri (mm. maljannostamisvaara)?????????????
- siviilipalvelus???????????????
Kulttuuri ja viihde
- televisio
- elokuvat (kotona ja elokuvateattereissa)
- teatteri
- ooppera
- tanssi
- kevyt musiikki ja gospel??????????????????
- konsertit muualla kuin kirkoissa (esiintyminen ja kuunteleminen)?????????????????
- kuorolaulu muualla kuin SRK:n piirissä ja kirkkokuoroissa?????????????????
- juorulehtien lukeminen ja tilaaminen???????????
- sirkus ja tivoli??????????????????
- viihteellinen elämä????????????????
Urheilu
- kilpaurheilu
- kilpailujen seuraaminen katsomosta????????
- ravit????????????
Kirkko ja muu hengellisyys
- seurakunnan lapsi- ja nuorisotoimintaan osallistuminen????????????????
- lähetystyö (muu kuin SRK:n oma)???????????????
- vapaaehtoinen osallistuminen muiden ryhmien hengellisiin tilaisuuksiin???????????
- syvällisempi ystävyys ei-VL:n kanssa????????
Kriittisyys ja passiivisuus
- saarnojen, alustuksien ja SRK:n julkaisujen arvosteleminen????????????????
- johtokunnan arvosteleminen???????????
- keskustelupalstoille osallistuminen?????????????
- hoitokokouksista puhuminen?????????????
- rauhanyhdistysten tehtävien ja työvuorojen välttely???????????????????
Vapaa-aika ja harrastus
- huoltoasemalla istuminen iltaisin???????????
- kaupungilla hengailu seurojen jälkeen?????????
- rahapelit
- pelikortit
- partio???????????
- urheiluseurat
Pyhäpäivä
- vapaaehtoinen työnteko???????????????
- kalastus??????????????
- marjastus???????????
- metsästys?????????????
- käsityöt??????????????
- leipominen????????????
- harrastaminen??????????????
- saunominen???????????????"""
Voisit hiukan paremmin miettiä mitä laitat..etes todellista......!!!!
JA teille kaikille ANTAKAA TOISTEN USKOA MITEN HALUAVAT....EIKÖ SE TEILLE OO SAMA MITEN TOISET USKOO JOS ITSE ETTE NÄE SITÄ OMAKOHTAISEKSI....?????????
Aiku kivat säännöt muuten, en oo kuullukkaa moisista. Tuossa oli paljo asiaa mutta toinen puoli tuulesta temmattuja :D
Parhaat naurut tälle päivälle :D
parhaita paloja :D
- mies/naisonnitteluhalaus
- avioliitto ei-VL:n kanssa
muut puolueet kuin keskusta ja kokoomus
- ei-VL:ta äänestäminen jos VL on ehdokkaana
- korkea-arvoiset virat, esim. ministeri (mm. maljannostamisvaara)
- siviilipalvelus
Kriittisyys ja passiivisuus
- saarnojen, alustuksien ja SRK:n julkaisujen arvosteleminen
- johtokunnan arvosteleminen
- keskustelupalstoille osallistuminen
- hoitokokouksista puhuminen
- rauhanyhdistysten tehtävien ja työvuorojen välttely
Ja tämä :D
-miesten pitkä tukka ja parta
Kukaan ei voi sanoa että tuo olisi syntiä, eihän sitä ole raamatussakaan! :D Yleensä se on vaan siisteys kysymys!
Kaikkien pitäs muistaa että vl on raamattu-uskonto. Me eletään raamatun antamien ohjeitten mukaan!
ei kannata niin kevyesti syytellä provoksi. Meitä on monia, jotka vilpittömästi kunnioitamme lestadiolaisia, vaikka emme itse jaksaneetkaan uskoa, kuka mistäkin syystä.hyvä, että hoitokokousasiat ovat pinnalla, ainakin itselleni nuoruutta silloin eläneeni, ne jättivät sisimpään pelon, joka on vasta nyt alkanut hälventyä, kun olen tämän palstan myötä huomannut, että en ole yksin. Jumalan siunausta sinulle aito uskovainen.