Löytyykö kohtalotovereita raskusajanvietosta? Ensimmäinen raskaus meneillään, ensimmäisellä kolmanneksella vasta, ja lapsen isään on väliä 400 km. Kesällä kylläkin toivottavasti ollaan samaan osoitteeseen pääsemässä, mutta tämä yksinolo pelottaa.. Kun kaikki on niin uutta, ja kaikki muuttuu, eikä sitten ole ketään läheistä täällä keneen purkaa pelkojaan tai hormoni-itkujaan.. Itse asun tällä hetkellä opiskelukaupungissani, ei siis ole perhettäkään lähellä. Onhan onneksi koulukavereita, mutta ei niitä läheisimpiä ihmisiä missään lähettyvillä.. Niin paljon on ajateltavaa, jo vauva sinänsä ja kaikki mitä se tuo mukanaan, eikä ole motivaatiota yrittää mitään täällä harmaassa arjessa yksikseen..
Harmittaa niin suunnattomasti kokea näitä asioita yksin, vielä kun tosiaan ensimmäinen raskaus.. Tällä viikolla oli ultrakin. Mahtava tunne oli nähdä se pieni sydän sykkimässä, ja sikiö sattui vielä juuri ultran aikana heiluttelemaan pienen pieniä jalkojaan ja käsiään..:) Sitä tunnetta ei kokematta tiedä, ja jotenkin niin turhauttaa että yksin sekin tuli koettua, eikä mieheni saa sitä kokea..:( Sitten kun on turhautunut ja tympääntynyt yksin miettimään niin tulee miehellekin tiuskittua ja sanottua pahasti ihan liikaa, ja sitten tapellaan ja on taas vähän hankalampi olla kaukana toisista..:(
Harmittaa niin suunnattomasti kokea näitä asioita yksin, vielä kun tosiaan ensimmäinen raskaus.. Tällä viikolla oli ultrakin. Mahtava tunne oli nähdä se pieni sydän sykkimässä, ja sikiö sattui vielä juuri ultran aikana heiluttelemaan pienen pieniä jalkojaan ja käsiään..:) Sitä tunnetta ei kokematta tiedä, ja jotenkin niin turhauttaa että yksin sekin tuli koettua, eikä mieheni saa sitä kokea..:( Sitten kun on turhautunut ja tympääntynyt yksin miettimään niin tulee miehellekin tiuskittua ja sanottua pahasti ihan liikaa, ja sitten tapellaan ja on taas vähän hankalampi olla kaukana toisista..:(
Vastaukset 2
Vanhimmat
En tiiä, ei varmaan hirveest auta jos sanon että lohduttaudu ajatuksella että mies on sitten samassa osoitteessa kun vaavi syntyy ja aikaa on koko loppuelämä tutustua tulokkaaseen!?!? Niin ja kesäänkin on vaan niin vähän aikaa, eikö?
Ota kuvia masusta ja kirjoita päiväkirjaa miehelle luettavaksi. Sitä on varmasti kiva lukea sitten myöhemmin itsekkin ja alkaa toisen mukulan kuumeilu :)
Tiedän kyllä miltä sinusta tuntuu eikä niille tunteille sinänsä mahda mitään, jos on tosi yksinäinen olo eikä ole läheisiä ympärillä. Tosi ikävää, mutta usko pois, se on niin lyhyt aika ja nuo tuntemukset unohtuu äkkiä, kohan et jää niitä märehtimään sitten. ;)
eli minusta pahempaa olisi jos miehesi olisikin paikalla ja olisit silti yksin.Näinkin voi olla.
Kysäise neuvolasta josko siellä olisi jotain ryhmää joka kokoontuisi silloin tällöin.Tai perusta itse.
Eiväthän hekään olisi läheisiä mutta raskaana olevia ja olisi jutunjuurta:)
Koeta vaan piristää mieltäsi,rupea kirjoittamaan päiväkirjaa odotusajasta.Itse kirjoitin vaikkei tilanne ollutkaan sama kuin sinulla,mutta ei kuitenkaan kaikkia pelkoja ja höpsötyksiä voinut miehelle tai kellekkään muulekkaan kertoa niin kirjoitin niitä paperille.Sittemmin kirjoitin ja kirjoitan lapsen elämän kohokohtia siihen perään vieläkin.
Tsemppiä ja aurinkoista odotusaikaa!