Luin noita palstanne ikäviä kiusaamistapauksia ja tuli tässä mieleeni, kun eräs mies sanoi, että oli yrittänyt itsemurhaa, mutta se ei ollut kumminkaan onnistunut. Hän oli sen tapauksen myötä tullut uskoon ja sanoi olevansa kuin toinen mies, elämä oli muuttunut ihanaksi, elämisen arvoiseksi. Minullekkin sanoi eräs haapavetinen, lestadiolainen mies näin, että: "Jos ei usko Jumalaan, ei jaksa elää täällä Haapavedellä". Olisiko näistä apua teidän kiusatuille lapsillenne, joilta on elämänhalu mennyt, toivottavasti. Itsekkin olen joutunut olemaan kiusattuna mm. yläasteella koulussa ja olen joutunut pahoinpidellyksi useamman kerran, mutta silti täytyy jaksaa ja unohtaa pahimmat eikä saa antaa mielen painua alas. Lenkkeily on hyvä keino virkistää mieltä. Kiusatut nuoret voisivat mennä, vaikka toisen vanhempansa kanssa reippaalle lenkille. Eiköhän se elämänhalu sieltä palaa, kun vain vanhemmat yrittävät yhdessä lapsensa kanssa ja lopettaisivat pohdiskelun, että mitä minä teen lapseni hyväksi. Nuo ajatukset pitää muuttaa teoiksi.
Usko Jumalaan auttaa, sanoi eräs
haapavetinen lestadiolainen...
7448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun juuri tuota olen yrittänyt uskoa parempaan ja uskoa Korkeimpaan, mutta tässä vaiheessa nuori on niin lyöty, että tuntuu kuin päätä hakkaisin seinään. Hän on niin täynnä vihaa, ettei usko enään Häneen, koska juuri Hän nylkäsi ja antoi kaiken tapahtua. Mikä kauheinta nuori uskoo siihen toiseen, paholaiseen ja aikoo tehdä hänen kanssa sopimuksen. Olen puhunut ja puhunut, itkenyt ja jopa raivonnut, kuinka inhoan tuollaisia puheita. Hän kait nauttii huomiosta, nuori on ihan hukassa.
Kaikkeen tähän kun astuu vielä kuvioihin pirulainen, alkoholi on niin väkevä soppa valmis, että onko ulospääsyyn enään mahdollisuutta?
Kun masennus on iskenyt se vie täysin voimat ja mielenkiinnon. Nuori ei tunne enään mitään, ei tuskaa, ei iloa, ei rakkautta. Näin hän sanoo, mutta en voi uskoa tuota. Sillä kerran kun nuori oli juonut muutaman oluen, en siittä tavasta pidä, niin hän rohkaistui ja sanoi, et usko äiti kuinka minä rakastan sinua. Silloin ajattelin, että onhan hällä tunteet, hän vain salaa ne, piilottaa. Varmaankin siksi, ettei kukaan enään koskaan pääse häntä satuttamaan.
Musiikki on hänen elämänsä, tuki,lohtu ja turva.
Uskon, että jonain päivänä hän hyväksyy itsensä ja huomaa kuinka ihana elämä on, toivon niin koska, en yksin surussani jaksaisi minäkään, mutta onneksi minulla on lohtu, Hän keneltä apua pyydän.
Kiitos sinulle, jotenkin helpotti kun luin kirjoituksesi,en siis ole yksin, eikä näin ollen lapseni ole yksin.
Onko nuorenne saanut ammattiapua? Onko hän saanut vertaistukea?
Kiusaaminen on hirveä ja julma asia, eikä moni sen jättämistä jäljistä itse selviä. Nuoren ihmisen minäkuva muuttuu kiusaamisen myötä ja hän alkaa usein todella nähdä itsensä esim. rumana ja epämiellyttävänä. Usein kiusattu nuori saattaa alkaa siis myöskin itse inhoamaan itseään, muuttunutta minäkuvaansa. Siksi olisi tärkeää hakea ammattiapua, koska vääristynyt identiteetti pitäisi korjata ja nuori pitäisi saada ymmärtämään, että se on kiusaamisen seurausta, ja että hän ei todellisuudessa ole niin epäonnistunut luomus, kuin hän sillä hetkellä luulee.
Hankkikaa ihmeessä ammattiapua ja vertaistukea nuorellenne. Myöskin ympäristönvaihdos voisi olla hänelle hyväksi, ei välttämättä kuitenkaan pois muuttaminen. Olisiko teillä mahdollista viedä hänet esim. jonnekin lomapaikkaan, jossa olisi muita samanikäisiä, _hänelle outoja_ nuoria? Nuorenne pitäisi saada huomata, että hän ei ole kaikkialla kiusattu ja syrjitty, joten yksikin hänet hyväksyvä toinen nuori antaisi hänelle toivoa ja itseluottamusta.
Lapselle ja etenkin nuorelle on, kaikkien kehityspsykologian oppien mukaan, erittäin tärkeää saada toisten samanikäisten hyväksyntää. Siksi juuri ikätovereiden harrastama kiusaaminen murentaa nuoren terveen minäkuvan ja hänen itsetuntonsa.
Onko nuorellanne yhtään ystävää? Vaikka sinun tukesi äitinä on erittäin tärkeää, olisi vielä tärkeämpää, että nuorella olisi kontaktia myöskin ikätovereihinsa, edes yhteen.
Kiusaaminen on, niin julmaa kuin se onkin, joillekin vain ajanvietettä, eivätkä he ymmärrä sitä, mitä "heidän kevytmielinen huvinsa" aiheuttaa toiselle. Kiusaamisen ei nuorten keskuudessa tarvitse johtua siitä, että kiusattu olisi jotenkin epämiellyttävä, vaan usein vain otetaan joku, jota aletaan huvikseen kiusata. Silti toisaalta usein kiusaamiseen on syynä jonkinlainen kiusatun poikkeavuus, mutta silloinkin syy on kiusaajien, ei kiusatun, vaikka usein kiusattu alkaa tuntemaan "ansainneensa" kiusaamisen, koska on "sellainen, kuin kiusaajat sanovat". Nämä harhaluulot täytyy kitkeä kiusatun mielestä, ja sitten voi alkaa paraneminen ja minäkuvan uudelleen rakentuminen. Toivoa on!
Niin hyvin olit osannut kirjoittaa. Pukea sanoihin sen oleellisen,kiitos sinulle.Olisipa tuollaisia ihmisiä enemmän.
Juuri tuokohan on sitten tapahtunut pojalleni. Hän muutti täysin ulkomuotonsa, luonteensa ja harrastuksensa toisenlaiseksi. Hänestä tuli kuin vastakohta sille "kiusatulle minälle" moni ei tunnistaisi sitä "kilttiä poikaa" samaksi näöltään kuin mitä nyt on, mutta luonne varmaankin on kutakuinkin sama, mutta hän vain kovistelee, esittää julmuria, joka ei tunne mitään, silti hän monesti painottaa hyviä käytöstapoja, koska ne oppi jo hyvin pienenä. Hän olikin mummojen suosikki, koska kaupassa oli innokkaana aukaisemassa heille oveja ja auttamassa. Sydän on siis vielä puhdasta kultaa, mutta se on kuin piilossa, suojassa, ettei sitä kukaan riko enään.
Kyllä hän käy mielenterveystoimistossa juttelemassa. Usein olen pyytänyt saisinko lähteä mukaan, koska äitikin tarvitsee apua. Hän sanoo, ettei halua, että oma äiti näkee, että hän on hullu? Eihän hän hullu ole ja moni hakee sieltä apua,sanon hänelle. Sitten vastaus on en halua, että kuulet mitä puhun ja sitä paitsi turhaan siellä käyn, pian lopetan.
Hän on alkanut myös inhoamaan tätä paikkakuntaa. Haluaa muuttaa kauas pois, missä häntä ei tunneta.
Hänellä on oikeastaan paljon ystäviä, mutta ei yhtäkään, jolle hän kertoisi salaisuuksia. Hän käy nyt koulua, joka on sopiva esim.nuorille,joilla on jotain esim. masennusta tai liikuntarajoitteita. Hän on hyvin suosittu siellä kaveri piirissä, mutta ei sekään häntä ilahduta.
Uskon, että hänellä on vielä paljon annettavaa, sillä lahjakas ihminen hän on. Ehkä hän ei vielä itsekkään tajua omia taitoja tai elämän arvokkuutta.Hän oli kirjoittanut aineen, pojasta joka ei halunnut enään elää, koska ei hyväksynyt itseään eikä ymmärtänyt itseään. Opettaja soitti minulle kotiin asti kertoakseen kuinka tajuttoman, käsittämättömän hyvä se aine oli ja kuulin,että se oli koskettanut opettajaa syvältä, itkun pidätyksen kuulin puhelimessakin.Hän oli ainut opettaja, joka halusi auttaa poikaani.
Se on niin pienestä kiinni tämä hänen elämä, kuin vuoristorata. Vastoinkäymisiä ei kestä yhtään. Pikku asioista syntyy kuin maailmanloppu ja halu kuolla kasvaa voimakkaasti.
Joskus kun yritän opastaa häntä, vastaus on vain mitäs synnytit minut tänne, aivan kuin minä olisin yhtäkkiä syyllinen. Vaikeaa on, täytyy myöntää.
Kiitos sinulle. Sinulla on jokin ihmeellinen taito saada minut tuntemaan, että kyllä se siittä ja lämpimän käden tunnen olkapäällä, joka taputtaa antaakseen voimaa.
Jos poikani tietäisi, että olen tänne kirjoittanut, suuttuisi hän, mutta toivon, että jokainen lukija ymmärtäisi, että erittäin vakavasta, vaikeasta ja herkästä asiasta on kyse ja meitä on yllättävän monta uhria. Koko perhe on uhri, ei vain se jota on kiusattu.
Uskonto ja uskoon tulo tuskin tulee ensimmäisenä mieleen nuorelle jonka sydän on revitty rikki ja sielu sirpaleina.
Uskoon tulo täytyy itse kokea, ei sitä voi pakottaa tai yrittää ehdottaa. Voiko sitä tulla noin vain uskoon?
Eipä sitä tiedä edes kaikkea mitä nuoren ihmisen mielessä liikkuu, koska ei halua kertoa itsestään juuri mitään. Rikki revitty sielu ei korjaannu laastarilla, vaan se vie aikaa, en tiedä kuinka kauan, ehkä läpi elämän. Aikaa on kulunut, mutta mitään ei ole tapahtunut. Nuori käy juttelemassa mielenterveystoimistossa, mutta niinkuin hän on itsekkin sanonut, ei ole mitään apua.
Tiedä onko edes pätevä tämä entinen avustaja, joka nyt paikkaa oikeiden psykiatrien tointa.
Lääkäri määrää vain unilääkkeitä. Itse olen sitä mieltä, että jos tuossa on kaikki apu mitä Haukiputaan kunta voi tarjota vakavasti sairaalle nuorelle, niin eipä paljon lohduta.
Lue tuo edellinen vastaukseni. Se voisi olla yhtä hyvin sinulle. Voimia!
Vaellan edes takaisin täällä pahassa maailmassa. Ei ole voimia uskoa mihinkään ei ihmisiin, ei ylempään.
Tässä hetkessä olen vain minä, jonka sielu on rikki ja ruumis huutaa joka päivä tuskasta, vieden elämänilon, rauhan ja yöunet.
Suru, tuska ja viha on niin voimakkaita, että jokapäivästä selviytyminen on suuri taakka. Hyvä, että hengittää jaksan. Millään ei ole enään väliä.
..."rakkaus ei ole luonut merkityksetöntä maailmaa,
eikä merkityksetöntä elämää maailmaan.
Sinunkaan elämäsi ei ole merkityksetön sattuma."
Lämmin halaus minulta, tuntemattomalta, juuri sinulle.