Tanskalainen Muslimi tuomittiin terrorismista

MITÄ MIELTÄ OLETTE?

Helsinginsanomissa oli 12.4 siis eilen juttu.
Tanskalainen muslimi tuomittiin terrorismiin yllyttämisestä.

Kööpenhamina. Markkolaissyntyinen tanskalaismies tuomittiin keskiviikkona 3,5 vuoden vankeuteen pyhään sotaan yllyttämisestä. Miehen levittämillä DVD-levyillä näytettiin muun muassa mestauksia Tsetseniassa. Syyskuussa 2005 pidätettyä SAID Mansuria syytettiin syyskuun 11 päivän terrori iskujen jälkeen laadittujen lakien nojalla.

Syyttäjän mukaan Mansur oli tuottanut ja levittänyt materiaalia joka sisälsi "yllyttäviä jihadistisia puheita"
"Todistusaineisto on kiistatonta sanoi tuomari Jens Stausbol.

Mansur poistui oikeussalista hymyillen ja huutaen "Jumala on suuri"
Hänen asianajajansa sanoivat valittavansa tuomiosta.

"Antaa todella ajattelemisen aihetta, että on mahdollista tulla tuomituksi, vaikka on ollut niin kaukana rikoksesta" sanoi asianajaja Gitte Juul Jensen.

NÄIN TANSKASSA. Onkohan Tanskan linja muuttunut?
21778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tuo Mansur on hurskas muslimi? Sillä noudattaa Koraanissa ja Haditheissa (islam-uskonnon perimätieto) olevaa johtajansa Muhammedin opetuksia?

Äänestä

...tuomitaan rikokseen syyllistyneitä. Terroritoiminnan valmistelu ja terroriin yllyttäminen ovat kummassakin maassa rikos, joten tuomiossa ei mielestäni ollut mitään kummallista. Oikeusvaltioissa tuomitaan lakien mukaan, ei jonkin "linjanmuutoksen" perusteella.

Suomessa vastaavista rikoksista voidaan tuomita vankeuteen enintään kymmeneksi vuodeksi ja törkeitten tapausten ollessa kyseessä elinkautiseen. Joten Tanskassa tuomittu rangaistus viitannee varsin samankaltaisiin asiaa koskeviin lakeihin.

Äänestä
  • Varmana tietona koko yhteisössä on että muutamat ovat supon listoilla ja kuulusteluissa olleet ja kannattavat takfir ym. Bin Laden figuureita.Ja lainailevat heidän artikkeleitaan ja lietsovat länsivihaa.Miksi noita ei ole pidätetty tai karkoitettu Suomesta?No noiden amerikkalaiskäännynnäisten vaimot kun ovat suomalaisia mutta entäs nuo amerikkalaiset lentokoneentuomat käännynnäiset sitten.

    Kysy keneltä hyvänsä niin tietävät keitä tarkoitan.

    Äänestä

  • sa-virtu-m-atire kirjoitti:

    Varmana tietona koko yhteisössä on että muutamat ovat supon listoilla ja kuulusteluissa olleet ja kannattavat takfir ym. Bin Laden figuureita.Ja lainailevat heidän artikkeleitaan ja lietsovat länsivihaa.Miksi noita ei ole pidätetty tai karkoitettu Suomesta?No noiden amerikkalaiskäännynnäisten vaimot kun ovat suomalaisia mutta entäs nuo amerikkalaiset lentokoneentuomat käännynnäiset sitten.

    Kysy keneltä hyvänsä niin tietävät keitä tarkoitan.

    ...jonkin valtion sisäisestä turvallisuudesta vastaavat viranomaiset eli sisäinen turvallisuuspalvelu toimii tietyllä tavalla eikä jollakin toisella, kuuluu asioihin, joita ei yleensä perustella julkisesti. Kuvaamasi kaltaisissa tapauksissa lentolippu ulos maasta on niin sanoakseni valmiina.

    Äänestä

  • sa-virtu-m-atire kirjoitti:

    Varmana tietona koko yhteisössä on että muutamat ovat supon listoilla ja kuulusteluissa olleet ja kannattavat takfir ym. Bin Laden figuureita.Ja lainailevat heidän artikkeleitaan ja lietsovat länsivihaa.Miksi noita ei ole pidätetty tai karkoitettu Suomesta?No noiden amerikkalaiskäännynnäisten vaimot kun ovat suomalaisia mutta entäs nuo amerikkalaiset lentokoneentuomat käännynnäiset sitten.

    Kysy keneltä hyvänsä niin tietävät keitä tarkoitan.

    Ja kuinka monen kanssa olet jutellut kyseisistä asioista suoraan? Vai seuraatko vain juoruja ja varmistamatta levität niitä eteenpäin?

    Nämä ovat aiheetonta panettelua mitkä johtuvat kateudesta ja lahkoontumisesta. Esimerkiksi henkilö jota väitetään Suomen "takfir-muslimien" johtajaksi on julkisesti ideologialtaan suufipohjainen ja myös supo tietää tämän ja on myöntänyt että suurin osa ilmiannoista pohjautuu täysin muihin syihin kuin siihen mitä on ilmoitettu.

    Tässä syy miksi jokaiselle heistä on annettu oleskelulupa Suomeen supon useiden haastattelujen jälkeen. Nämä juorut ovat peräisin henkilöiltä jotka eivät hyväksy mitään muita näkökantoja kuin omansa.

    Äänestä

sillä muidenkin rikosten yhteydessä tuomitaan yllyttäjä varsinaisen tekijän ohella.

Äänestä

Musliminkin pitään maan lakia noudattaa, joten ei mitään ihmeellistä uutisessa.

Äänestä

taitaa olla mm. Ruotsissa sellaiset, ettei terroristeja voida tuomita, jos eivät ole tehneet mitään terroritekoa. Tällaista olen lukenut sanomalehdistä. En ole lakia lukenut.
Se on hyvä vaan, että niitä voidaan ottaa kiinni ennenkuin jotain räjäyttelevät.
Pari terroristiksi epäiltyä lähetettiin Egyptiin ja siitä on ollut kova äläkkä, etteivät ne mitään terroristeja olleet.
Se on aina sellaista, etteivät he ole mihinkään syyllisiä ennenkuin ovat onnistuneet jotain räjäyttämään.

Äänestä
  • Mielestäni outoa.

    Kysymyksessä lienee jotenkin sairas ihminen, joka tarvitsisi mielestäni ensin apua / hoitoa, tai psykoterapiaa.

    Vankila ei liene oikea paikka tuollaiselle ihmiselle, joka ei ymmärrä, että yksityinen ihminen ei voi horjuttaa demokraattista oikeusvaltiota, jonka juuret on syvällä peruskalliossa.

    Ei liene väärin ajatella, mutta tuoda julki ja levittää ideologiaa, joka on vastoin yleistä oikeustajua ei ole normaalia.

    Toivotaan ettei suomessa tapahdu samaa, vaikkakin täällä kyllä muuta pahaa riittää.

    Tämmöiset provokatiiviset mielenilmaukset haittaavat yleensäkin suuren enemmistön asiaa, eikä tästä saa tehdä mitään yleistä johtopäätelmää.

    Äänestä

  • Siniristi kirjoitti:

    Mielestäni outoa.

    Kaksi vaihtoehtoa, islman on muslimeille todellista terapiaa. Hoitona rukoilu päivittäin ja ryhmäistunto perjanataisin.

    Tai muslimit ovat sairaita ja tervitsevat terapiaa, psykoterapiaa, jonka ihmiskuvasta puuttuu Jumala. Yliminä, joka valvoo.
    Muslimit pelkäävät helvettiä ja siksi toimivat ns. oikein omassa kontekstissaan. Kukapa sitten sanomaan, onko helvettiä vai ei, kun ei ole sieltä tullut porukkaa kertomaan.

    Muslimit ovat niin aivopestyjä uskoonsa, sitä ei poista hevillä mikään.

    Äänestä

"Terrorismiaineiston" levittäminen on videoiden, joita netissä on tuhansia kopioiminen DVD-levylle ja antaminen eteenpäin.

Näissä videoissa näytetään hyökkäyksiä esim. Irakissa amerikkalaisia vastaan ja niitä on nähtävissä myöskin youtubessa.

Mitä rikollista tälläisessä on? Myös uutisissa näytetään pommituksia.

Äänestä
  • Allahillekkin niyaah eli aikomus on tärkein.

    Eikö niin?

    Niinpä myös yhteiskunnalle se on tärkeä.

    Eräs tv-dokumenttikin kertoi että tälläinen terroristiaines pyrkii mainostamaan tekojaan juuri edellä kuvatuilla levittämistavoilla.

    Se siitä.

    Äänestä

  • sa-virtu-m-atire kirjoitti:

    Allahillekkin niyaah eli aikomus on tärkein.

    Eikö niin?

    Niinpä myös yhteiskunnalle se on tärkeä.

    Eräs tv-dokumenttikin kertoi että tälläinen terroristiaines pyrkii mainostamaan tekojaan juuri edellä kuvatuilla levittämistavoilla.

    Se siitä.

    Minkä moraalisen/inhimillisen/rationaalisen määritelmän mukaan väkivaltaista ja kutsumatonta miehittäjää vastaan omassa kotimaassaan iskeminen on terrorismiä?

    Äänestä

  • määritelmä? kirjoitti:

    Minkä moraalisen/inhimillisen/rationaalisen määritelmän mukaan väkivaltaista ja kutsumatonta miehittäjää vastaan omassa kotimaassaan iskeminen on terrorismiä?

    koska terroristit eivät käy sotaa sotilaita vastaan, vaan sotivat aseettomia siviilejä vastaan rauhallisilla alueilla.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    koska terroristit eivät käy sotaa sotilaita vastaan, vaan sotivat aseettomia siviilejä vastaan rauhallisilla alueilla.

    Ja sitäkö tämä "terroristi-aineiston" levittäminen oli? Näissä levitetyissä videoissa näytetään iskuja MIEHITTÄJÄÄ vastaan ja sitä vain pahin ja kieroin ihminen voisi kutsua terrorismiksi. Se on laillista ja oikeutettua vastarintaa.

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    - Syyttäjän mukaan Mansur oli tuottanut ja levittänyt materiaalia joka sisälsi "yllyttäviä jihadistisia puheita"
    - "Todistusaineisto on kiistatonta sanoi tuomari Jens Stausbol.

    Mitä nämä sinun väitteesi ovat? Eivät näytä olavan samaa asiaa mitä oikeudessa käsiteltiin.

    Äänestä

  • sa-virtu-m-atire kirjoitti:

    Allahillekkin niyaah eli aikomus on tärkein.

    Eikö niin?

    Niinpä myös yhteiskunnalle se on tärkeä.

    Eräs tv-dokumenttikin kertoi että tälläinen terroristiaines pyrkii mainostamaan tekojaan juuri edellä kuvatuilla levittämistavoilla.

    Se siitä.

    ...ovat mainostaneet myös näiden terroristiainesten tekoja ja siten pelanneet heidän edukseen heidän peliään.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    - Syyttäjän mukaan Mansur oli tuottanut ja levittänyt materiaalia joka sisälsi "yllyttäviä jihadistisia puheita"
    - "Todistusaineisto on kiistatonta sanoi tuomari Jens Stausbol.

    Mitä nämä sinun väitteesi ovat? Eivät näytä olavan samaa asiaa mitä oikeudessa käsiteltiin.

    Useimmissa videoissa kehotetaan myös jatkamaan ja lisäämään vastarintaa niin kauan kuin miehittäjät ovat vieraassa maassa.

    Surullista kyllä, mutta tämä näyttää olevan näinä hulluina aikoina "terrorismiin yllyttämistä". Samalla logiikalla esim. Mannerheim oli myöskin suuri terrorismiin yllyttäjä kehottaessaan suomalaisia puolustamaan maataan.

    Äänestä

  • kehotetaan kirjoitti:

    terroriin yllättämiseksi. Irakissa muslimit tappavat enimmäkseen toisiaan.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    terroriin yllättämiseksi. Irakissa muslimit tappavat enimmäkseen toisiaan.

    Unohditko jo että Tanska kuuluu samaan valloittajakoalitioon Amerikan kanssa? Tanska on myös lähettänyt sotilaita Irakiin (ikävä kyllä vain 6 on palannut kotiin sinkkiarkuissa), eli se ei ole ihmeellistä jos Tanskan lain mukaan tälläinen valtion suorittaman väkivallan vastustaminen olisi kiellettyä. Se vaan ei ole moraalista miltään kannalta katsottuna.

    Irakissa on Amerikan luoma sisällissota menossa. Ennen Amerikan hyökkäystä sunneilla ja shiioilla ei ollut mitään ongelmia keskenään. Irakin hallituksestakin yli puolet olivat shiioja ja myös kristitty oli varapääministerinä ja entisenä ulkoministerinä ja kansanryhmät asuivat sulassa sovussa. Amerikka käytti hajoita ja hallitse strategiaa korostaen eroja ja rahoittaen ja suosien tiettyjä tahoja luodakseen jännitteitä eri kansanryhmien välille niin että kansa ei olisi yhtenäinen miehittäjää vastaan vaan taistelisi keskenään.

    Äänestä

saanut vapauttavan päätöksen. Sillä kuuluuhan tuo islamiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Siniristi kirjoitti:

MITÄ MIELTÄ OLETTE?

Helsinginsanomissa oli 12.4 siis eilen juttu.
Tanskalainen muslimi tuomittiin terrorismiin yllyttämisestä.

Kööpenhamina. Markkolaissyntyinen tanskalaismies tuomittiin keskiviikkona 3,5 vuoden vankeuteen pyhään sotaan yllyttämisestä. Miehen levittämillä DVD-levyillä näytettiin muun muassa mestauksia Tsetseniassa. Syyskuussa 2005 pidätettyä SAID Mansuria syytettiin syyskuun 11 päivän terrori iskujen jälkeen laadittujen lakien nojalla.

Syyttäjän mukaan Mansur oli tuottanut ja levittänyt materiaalia joka sisälsi "yllyttäviä jihadistisia puheita"
"Todistusaineisto on kiistatonta sanoi tuomari Jens Stausbol.

Mansur poistui oikeussalista hymyillen ja huutaen "Jumala on suuri"
Hänen asianajajansa sanoivat valittavansa tuomiosta.

"Antaa todella ajattelemisen aihetta, että on mahdollista tulla tuomituksi, vaikka on ollut niin kaukana rikoksesta" sanoi asianajaja Gitte Juul Jensen.

NÄIN TANSKASSA. Onkohan Tanskan linja muuttunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu