herää? Löytyi googlettamalla WMCI:
Riitta Lehtonen:
SOSIAALITYÖN MONIMUOTOINEN ASIAKKUUS
KATJA JA NÄKYMÄTÖN VAUVA
SISÄLTÖ
Johdanto………………………………………………………3
1.WMCI – malli tarinan tulkinnallisena välineenä………….4
2.Näkymätön vauva…………………………………………6
3.Työliitto vai taistelupari…………………………………..8
4.Varhaisen vuorovaikutuksen tutkimus arjen apuna………10
5.Pohdinta………………………………………………….11
6.Lähteet……………………………………………………13
JOHDANTO
SOSNET – yliopistoverkoston opetuksen puitteissa avautui tammikuussa 2005 SOSWEB – Sosiaalityön työmenetelmät verkkosivusto. Sivuston tehtävä on tukea sosiaalityön yliopisto-opetusta ja samalla virtuaalimateriaali avaa kentän sosiaalityöntoimijoille oivallisen väylän itseopiskeluun ja ammattitietojen päivitykseen.
Sosiaalityön erityisyyttä tehdään näkyväksi työtarinoiden kautta. Tarinat hahmottavat sosiaalityön työprosessia erilaisissa asiakaskonteksteissa. Pääosin materiaali on sosiaalityöntekijöiden itsensä tuottamaa, joten käytännön ammattilaisten ääni kuuluu kerronnassa vahvana. Tässä esityksessä tarkastelen Katjan ja vauvan tarinaa. Ensinnäkin pyrin hahmottamaan minkälaisena työntekijä hahmottaa Katjan ja vauvan varhaisen suhteen, toiseksi tarkastelen työntekijän puhetta Katjasta ja Katjan asiakkuudesta sekä kolmanneksi peilaan Katjan ja vauvan tarinaa suhteessa omiin ammattikäytäntöihini, millaisena tämä äiti-vauva tarina minulle näyttäytyy ja mitä olisin tehnyt toisin.
Työntekijän tuottamia tulkintoja Katjan äitiydestä ja suhteesta vauvaan peilaan Zeanahin työryhmineen kehittämän WMCI-mallin, Working Model of the Child Interview, pohjalta (Zeanah, Larrieu, Heller & Valliere 2000, 230). Asiakkuuspuhetta hahmotan työntekijän tuottaman narratiivin kerronnallisesta sisällöstä. Kertoessaan Katjan tarinaa sosiaalityöntekijä esittelee käsityksiä ja näkemyksiä, jotka luovat pohjan ja oikeutuksen ammatilliselle toiminnalle. Minkälaisen mielikuvan Katjan ja työntekijän kohtaamisesta lukija muodostaa työntekijän tuottaman narratiivin perusteella? Millaisena äitiys ja erityisesti riskiäitiys näyttäytyy? Minkä viestin tarina välittää lukijalle, juuttuuko tarina sellaisiin teemoihin, jotka sulkevat pois onnellisen lopputuloksen mahdollisuuden (Jokinen 2000, 132).
1.WMCI - malli tarinan tulkinnallisena välineenä
Esittelen aluksi Zeanahin työryhmineen kehittämän WMCI - mallin peruslähtökohtia ja menetelmän käyttöä tarinan tulkinnallisena välineenä. Myöhemmin tässä esityksessä tulen tarkastelemaan sosiaalityöntekijän tuottamaa tarinaa Katjan ja vauvan asiakkuudesta WMCI - mallin teoreettisia viitekehyksiä hyödyntäen. Minkälaisen mielikuvan lukija Katjasta ja vauvasta muodostaa sosiaalityöntekijän tuottaman tarinan pohjalta? Onko kertomus koherentti äititarina ja voiko kerronnan pohjalta muodostaa elävän mielikuvan vauvasta? (Ahlqvist, Pennanen WMCI - koulutus 2005)
WMCI – menetelmä on tapa tutkia vanhemman vuorovaikutusmielikuvia lapsestaan. Mielikuvien muodostumisen perusta on muististruktuuri, jota ohjaa yksilön aikaisemmat kokemukset ihmissuhteista. Vanhemmuutta arvioitaessa on tärkeä muistaa, että päätelmiä ei koskaan saa perustaa yhden menetelmän tuottamaan tietoon.
WMCI – analyysin pohjana on asiakkaalle tehty puolistrukturoitu noin tunnin kestävä haastattelu. WMCI - menetelmä soveltuu käytettäväksi sekä äitien että isien kanssa. Haastattelijan tulee olla neutraali, läsnä oleva ja rohkaiseva. Tavoite on asiakkaan vapaasti tuottamat vastaukset, joten tarkentavia kysymyksiä pyritään välttämään. Videoitu haastattelu tilanne nauhoitetaan ja analysoidaan myöhemmin. Nauha on hyödyllistä katsoa myöhemmin yhdessä asiakkaan kanssa. Nauha toimii tuolloin paitsi tutkimuskäytössä myös asiakastyön reflektiivisenä interventiovälineenä. (Ahlqvist, Pennanen WMCI- koulutus 2005).
Haastattelussa kartoitetaan vanhemman sisäisiä representaatioita ja sisäisiä oletusmalleja lapsestaan. WMCI - menetelmän avulla on mahdollista tutkia kerronnan erilaisia tasoja ja
tarinan yksittäisten episodien kautta voidaan tavoittaa suhteen toiminnalliset elementit. Vanhempi – lapsi suhdetta arvioitaessa on tärkeä kiinnittää huomio neljään seikkaan: suhteeseen lapsen kehityksen kontekstina, suhteen erityisyyteen, suhteen koherenssiin ja suhteeseen lapsen psykopatologian näyttämönä. Vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa laadulliset tekijät ovat keskeisiä. Laadullisten piirteiden analysointi ja oikea tulkinnallinen ymmärtäminen ovat avaintekijöitä tunnistettaessa lapsen kehitystä vaurioittavia riskitekijöitä. Tutkijat (Zeanah, Larrieu, Heller Vallerie 2000, 223) ovat havainneet riskitekijöiden, kuten teiniäitiyden, äidin mielenterveysongelmien ja perheen köyhyyden, muodostavan kehityksellisen uhan lapselle vain, jos ne välittyvät vanhemman ja lapsen hoivasuhteeseen. Lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteen laatuun vaikuttavat vanhemman omat lapsuuden hoivakokemukset. Asettuminen vanhempi suhteeseen siirtyy sukupolvelta toiselle. Yhtäältä hoidollisen fokuksen tavoite tulisi aina olla negatiivisen sukupolviketjun katkaiseminen ja toisaalta kunnioittaa vanhemmuuteen edellisiltä sukupolvilta siirtyneitä vahvuuksia. Vanhemman tuottaman narratiivin avulla voidaan jo raskausaikana ennakoida vauva – vanhempi dyadin tulevaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutusmielikuvat ovat monilta osin pysyviä lapsen syntymän jälkeenkin. Mielikuvien pohja on vanhemman omissa kiintymyssuhdemalleissa. Zeanah tutkimusryhmineen totesi mielikuvien ennustavan sitoutuneisuutta vanhemmuuteen. Tarinassa Katja vakuuttaa rakastavansa lasta, rakastaminen sellaisenaan ei vielä riitä. Keskeistä on miten vanhemmuutta toteutetaan ja tulevatko lapsen kehitykselliset tarpeet riittävästi huomioiduiksi.
2.Näkymätön vauva
Katjan odotusaikaa kuvaa kaoottisuus, päihteiden käyttö, epäonnistuneet ja poikkimenneet auttamissuhteet. Äitiyttä arvioitaessa on tärkeä näkökohta, milloin vauva alkaa tuntua odottavasta äidistä todelliselta. Katjalla on ennestään kaksi lasta ja lukuisia keskenmenoja. Huolimatta aikaisemmista kokemuksistaan odottavana äitinä Katjalla ei ole mahdollisuutta raskauden aikana asettua äitiyden tilaan ja mielikuvat tulevasta vauvasta syntyvät negaatioiden kautta. Katja ei saa onnitteluja raskaudestaan, vaan tiedon mahdollisesti vammaisena syntyvästä lapsesta. Jatkaessaan alkoholinkäyttöä Katja pakenee omia pelottavia mielikuviaan ja kieltää itseltään mahdollisuuden äitiyteen valmistautumiseen. Sosiaalityöntekijä jää pohtimaan, miksi terveydenhoitaja ei ottanut lastensuojeluun yhteyttä Katjan raskauden aikana. Vauva ei ole puolustusasemiin asettuneen Katjan mielessä elävä ja vauvan kannalta on kohtalokasta, että hän ei myöskään elä terveydenhoitajan mielessä. Terveydenhoitaja juuttuu hoitamaan Katjaa ja unohtaa vauvan.
Katjan vauva on syntyessään pienipainoinen ja joutuu välittömästi tehohoitoon. Varhainen vanhemman ja vauvan suhde katkeaa ensimmäisen kerran traumaattisesti heti syntymän jälkeen. Zeanhin työryhmän mukaan (2000) traumaattinen syntymätapahtuma muodostaa erityisen riskitekijän toimivan vuorovaikutuksen syntymiselle.
Vauvalla on imemisongelmia ja Katjan huoli vauvasta on adekvaattia. Sosiaalityöntekijä tulkitsee äidin pelot lapsen menettämisestä Katjan omasta syyllisyydestä johtuviksi. Tilanne on mahdollista tulkita myös toisin. Ajatellen vauvan vaikeuksia Katja on äitinä aidosti huolissaan vauvasta eikä omasta äitiydestään. Mikäli Katjan pelkoja olisi lähestytty äidin aidon huolen tulkintana, olisiko tulevilla interventioilla ollut paremmat onnistumisen mahdollisuudet? Vauvan ja vanhemman ensimmäiset yhteiset viikot ovat aikaa, jolloin vauva – vanhempi dyadi tarvitsee erityistä kannattelua. Viranomaisten taholta Katjan varhaisen äitiyden kannattelu ei ole erityisen sensitiivistä. Lastensuojelun huoltosuunnitelma laaditaan verkostokokouksessa vain päivä äidin ja vauvan kotiutumisen jälkeen. Paikalla on Katjan ja vauvan lisäksi seitsemän viranomaista. Kenen verkostosta on kysymys ja miltä mahtaa tuntua väsyneestä ja hämmentyneestä äidistä? Ensimmäisten syntymän jälkeisten kotiviikkojen vauvan ja vanhemman yhteisen toimintarytmin tarkastelu on keskeisenä osana WMCI-menetelmän avulla tuotettua tarinaa. Sosiaalityön tehtävä on mahdollistaa arjen rakenteiden turvallinen järjestys ja rytmi. Katjan ja vauvan kohdalla rytmi rikkoutuu ensimetreillä, viranomaisten toimesta.
Katjan vauvan ensimmäisiä elinkuukausia leimaa ennakoimattomuus ja odottamattomat muutokset. Katja ei äitinä ole paikalla, vauva kokee hylkäämisen toisensa jälkeen. Kiintymyssuhdeteorian pohjalta tarkasteltuna sosiaalityöntekijän perustelu Katjan ja vauvan sijoittamista päihdehoitoyksikköön viittaamalla syntyneeseen kiintymyssuhteeseen ja vuorovaikutussuhteen jatkumiseen on ristiriitainen. Tämän vauvan tilanteessa turvallista kiintymyssuhdetta ei ole voinut muodostua ja uskoisin, että esimerkiksi WMCI - haastattelu luokittelisi Katjan äitiyden irralliseksi ja ennakoimattomaksi. Edellä mainittu kritiikki ei tarkoita, etteikö sijoitus toimisi interventiona. Perustelut pitäisi kuitenkin rakentaa toisin. Sijoituksen tehtävä on turvata äidille ja vauvalle uusi mahdollisuus kiintymyssuhteen rakentamiseen ja vuorovaikutuksen laadun korjaamiseen. Sijoitus yksin ei ole Katjan ja vauvan tapauksessa riittävä tuki. Sijoituksen tulee sisältää äiti-vauva suhteen intensiivinen hoito. Hoidon tavoite on vauvan näkyväksi tekeminen ja pysyminen äidin mielessä omana arvokkaana itsenään.
Vauvan subjektiivisia kokemuksia voidaan lähestyä kysymällä, miltä tuntuisi olla tämän äidin vauva? Äidin näkökulmasta taas on tärkeä nostaa esiin teemat, miltä tuntuisi olla äiti tälle vauvalle? Em. kysymykset auttavat työntekijää ymmärtämään vauvana ja äitinä olemisen tilaa ja erityisyyttä. Työntekijän tarinan pohjalta kuva vauvasta jää lopultakin ohueksi, tätä kuvannee hyvin tarinan pieni yksityiskohta; vauva pysyy loppuun asti Katjan nimettömänä poikavauvana.
3.Työliitto vai taistelupari
Katjan ja sosiaalityöntekijän kohtaamisten keskeinen sisällöllinen teema on äitiys ja erityisesti päihdeäitiys. Katja ei tule ensimmäistä kertaa äidiksi. Minkälaiset ovat Katjan aikaisemmat kokemukset äitiydestä, itse äitinä ja erityisesti jonkun äidin lapsena? Sternin mukaan äidin hoitaessa omaa vauvaansa aktivoituu hänen mielessään itse koettu hoivasuhde. Katjan tarinasta puuttuu vanhemmuuden näkökulmasta oleellinen; ylisukupolvinen vanhemmuus jää tavoittamatta. Tavallisesti asiakas toistaa vuorovaikutussuhteissaan lapsuudessa opittuja toimintamalleja. Äitiys voi joissakin tilanteissa olla ylivoimaista. Muistissa aktivoituu oma saavuttamatta jäänyt hoiva, miten silloin vastata vauvan hätään ja tarpeisiin (Törrönen 1998, 48).
Katjan sukupuun työstäminen olisi tarjonnut työvälineitä uuteen ymmärrykseen. Yhtäältä Katjalle näyttää olevan tyypillistä välttämiskäyttäytyminen, pako ahdistavista tilanteista ja luovuttaminen. Toisaalta Katjan maailma on mustavalkoinen, tämänkaltainen maailmantulkinta johtaa tyypillisesti taistelutilanteisiin ympäristön kanssa, näin Katjankin kohdalla. Menneisyyden tunnesuhteiden kartoitus olisi auttanut työntekijää tekemään näkyväksi osan niistä karikoista, joihin väistämättä törmää Katjan kanssa työskenneltäessä. Mielenkiintoista on, että työntekijä ajoittain toimii Katjan tavoin. Esimerkkinä sosiaalityöntekijän voimakas viesti siitä, miten hän koki menettäneensä toisin toimimisen mahdollisuuden terveydenhoitajan jätettyä lastensuojeluilmoituksen tekemättä. Bernler ja Johnsson (1985) ovat kuvanneet kyseisen paralleeli - ilmiön tapahtuvan tyypillisesti niissä tilanteissa jolloin työskennellään päihdeongelmaisen asiakkaan kanssa. Sosiaalityöntekijä kritisoi terveydenhoitajaa myös tämän valitsemasta aikuistyön positiosta. Onko sosiaalityöntekijän oma työorientaatio aikuis- vai lapsisosiaalityössä? Mielestäni on erittäin huomionarvoista, että sosiaalityöntekijän tuottaman tarinan erillisten episodien pohjalta Katjasta muodostuu huomattavasti elävämpi ja todempi kuva kuin Katjan nimettömäksi jäävästä poikavauvasta. Elävä aikuiskuva tulee konkreettisesti esiin seuraavasta tarinan episodista, entä missä on vauva?
Äiti kertoo, miten hän on nyt rauhoittanut vanhankin kotinsa päihteiltä. Hän ei päästä sisälle päihtyneitä ystäviään. Äiti
kertoo käyneensä viikonloppuna tapaamassa ystäviään ja he kävivät yhdessä ravintolassa. Äiti kertoo juoneensa ”muutaman”.
WMCI – haastattelussa vanhemmalta kartoitetaan vauvan ja vanhemman erotilanteita vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana. Erityisesti painotetaan kummankin osapuolen tunnekokemuksia kysymällä miltä sinusta tuntui kun jouduit eroon vauvasta ja miltä arvelit vauvasta tuntuneen? Sosiaalityöntekijän viesti Katjalle sisältää kaksi tasoa ensinnäkin positiivisen palautteen siitä, miten Katja on järjestänyt lapselle hoitajan ja toiseksi kontrolloivan mielipiteen vauvan jättämisestä. Asettamalla sanansa hieman toisin työntekijä olisi voinut auttaa Katjaa lähestymään tilannetta tunnetasolla. Vauvatyössä arvioidaan ja hoidetaan sitä, mikä on lapsen ja vanhemman välillä eli varhaista vuorovaikutussuhdetta. Työskentelyssä on tärkeä pitäytyä suhdetason teemoissa. Oletko huomannut, miten vauva suhtautuu sinuun eritavalla kuin muihin hoitajiin? Katsooko vauva sinua aivan erityisellä tavalla? Mistä tiedät milloin vauvalla on nälkä tai hän kaipaa seuraa? Edellä esiteltyjen tyyppisiä kysymyksiä esittämällä Katjalle olisi auennut uudenlainen suhdetason näkökulma äitiyteen. Fokuksen siirtyessä kontrolli- ja ongelmateemoista suhdetason työskentelyyn on todennäköistä , että myös työntekijän ja Katjan työliitto olisi saanut uudenlaista syvyyttä.
4.Varhaisen vuorovaikutuksen tutkimus arjen apuna
Katjan ja vauvan asiakkuus peilautuu Katjan päihdeproblematiikkaan. Työskentelyssä Katja on selkeästi keskiössä. Asiakasprosessissa ei hyödynnetä ymmärrystä nykyisestä vauvatutkimuksesta. Varhaisen suhteen arvioinnilla on enemmän ennustettavuutta kuin yksilön arvioinnilla (Ahlqvist, Kanninen 2003, 339). Katjan ja vauvan yhteistutkimus olisi antanut kuvan äiti – vauva parikin vuorovaikutuksen ominaisuuksista, laadusta ja ennustettavuudesta. Vuorovaikutustutkimus voi parhaimmillaan tukea sekä vanhempaa että työntekijää ratkottaessa vaikeita päätöksiä. Vuorovaikutuksen tutkimusmenetelmien paletti on laaja. Arviointimenetelmää valittaessa on tärkeä pohtia, mikä menetelmä sopii parhaiten tähän tilanteeseen. Vuorovaikutustilanne arvio pohjautuu arkipäivän tilanteisiin, vauvan arjen hoivaan. Kuvaukset arjen toiminnan tasosta ovat vuorovaikutustutkimuksen ydintä. Päihdeperheissä tyypillistä on arjen toiminnan pirstaleisuus ja pettäminen.
Tutkimusmenetelmän valinnassa ja kontekstissa on muistettava huomioida lapsen kehitystaso samoin arvion pohjalta tehtävissä loppupäätelmissä. Tyypillistä on, että lapsen kehitystaso jää päihdevanhemmilta oman tarvitsevuuden vuoksi tiedostamatta. Tämä on havaittavissa Katjankin kohdalla. Katja tarvitsee ”muutaman”, mutta kuukauden ikäinen vauva voi jäädä odottamaan. Päihdeäitien epäsensitiivinen vauvan huomioiminen herättää työntekijöissä voimatonta kiukkua. Vuorovaikutuksen kliiniset arviointimenetelmät tarjoavat työntekijälle mahdollisuuden nähdä oman kiukkunsa tuolle puolen.
Vauvatyössä on tärkeä muistaa, että vanhemmuudenarvio ei koskaan voi perustua yhden menetelmän tuottamaan tietoon. Kokonaisarviossa tulee yhdistää asiakkaan tapaamisilla kasvokkaisen vuorovaikutuksen tuottama tieto ja kliinisten arviointimenetelmien avulla hankitut tutkimustulokset.
Katjan vanhemmuutta tulisi tarkastella äitiyden , vuorovaikutuksen ja verkoston näkökulmasta. Äitiyden tarkasteluun aikaisemmin kuvaamani WMCI - menetelmä soveltuu Katjan tilanteessa hyvin. Vuorovaikutusarviossa on valittavana useita menetelmiä. Crittendenin kehittämä Care-Index menetelmä tuottaa tuloksia, joihin päätökset ja työskentelyn jatkossa voi perustaa. Crittendenin teoreettiset lähtökohdat pohjautuvat kiintymyssuhdeteoriaan ja menetelmässä on huomioitu myös neuropsykologinen ulottuvuus. Neurologisten tekijöiden merkitystä on tarkasteltava erityisellä herkkyydellä, kun on kysymys päihdeäidistä ja hänen vauvastaan. (Ahlqvist, Kanninen 2003, 355).
Turvaverkko äidin ja vauvan arjen tueksi on tärkeä rakentaa jo raskausaikana. Tämä edellyttää verkoston ja sosiaalisen tuen kartoitusta heti ensimmäisen huolen noustua esiin. Verkostokartan piirtäminen on konkreettinen tapa tehdä näkyväksi ja aktivoida asiakkaan omat käyttämättömät tukiverkostot. Mihin työntekijät ovat unohtaneet Katjan omat resurssihenkilöt? Unohtamalla asiakkaan verkoston työntekijät jättävät käyttämättä sosiaalityön kokonaisprosessin kanalta arvokkaat voimavarat.
5.Pohdinta
Katjan ja vauvan tapauskertomuksen näkökulma perustuu tarinan kirjoittajan valintoihin. Tarinasta puuttuu materiaali, joka olisi tuottanut positiivisempia tulkintoja tekstistä kuin nyt tekemäni. Kirjoittajalla oletettavasti on sosiaalityön hiljaista tietoa, joka ei tekstin pohjalta avaudu lukijalle. Pahaksi leimautuvasta Katja äidistä luultavasti olisi toisenlaista tietoa, joka nyt jää tavoittamatta. Kirjoituksessaan sosiaalityöntekijä on tuottanut päihdeäiti asiakkuudesta merkityksiä, jotka pohjautuvat hänen omaan reflektointiinsa. Ulkopuoliselle merkitykset näyttäytyvät varsin rigideinä ja esimerkiksi äitiys nähdään vahvasti perinteisen äitimallin mukaisena. Katjan mahdollisuudet rakentaa uudenlaista äiti-identiteettiä ovat rajalliset. Esiin ei nosteta vaihtoehtoa, että Katja saattaisi kyetä toteuttamaan osa-aikaista vanhemmuutta ja suhde vauvaan säilyisi. Verkoston lupaus jää tässä tarinassa hyödyntämättä. Asiakkaan oma tukiverkosto tulee kuvaan vasta, kun pahin on jo päässyt tapahtumaan. Huolimatta Katjan ja vauvan ympärillä toimivista useista auttajista, todellinen ekologinen lastensuojelullinen näkökulma jää puutteelliseksi. Katjan ja vauvan tarinan kulku on kuin vuoristorataa, välillä syöksytään vauhdilla alas ja hetkessä kiihdytettään kohti korkeuksia. Vauhtisokeus näyttää iskeneen myös työntekijöihin. Pahalta suljetaan silmät ja seuraavassa hetkessä ryhdytään äkkinäisiin rankaisutoimenpiteisiin ilman, että tilanteen kokonaisuutta on kyetty selvittämään. Lastensuojelussa hyvä ja paha ovat väistämättä aina läsnä. Sosiaalityössä tulee käydä avointa keskustelua työntekijöiden ja työyhteisöjen perusolettamuksista. Työmenetelmien taika on siinä, että ne voivat avata uudenlaista ymmärrystä ja tapoja kohdata asiakas. Mikäli työntekijä oppii käyttämään kulloinkin muodikkaita termejä, mutta ei tunne menetelmän teoreettisia lähtökohtia, on suuri vaara väärinymmärryksiin. Pahimmassa tapauksessa työntekijä käyttää menetelmää tukemaan omia ennakkoasenteitaan ja vääristynyttä kuvaa asiakkuudesta.
Katjan ja vauvan tarinan kirjoittajan tarkoitus ei liene kauhistuttaa. Teksti tuo esiin arjen sosiaalityön sirpaleisuuden. Vaikka uuden vuosituhannen alkua voidaankin sosiaalityössä nimittää vauvojen vuosikymmeneksi, vaatii vauvan varhaisvaiheiden ja vanhemmuuden erityisyyden näkyväksi tuleminen vielä paljon työskentelyä.
Lopuksi haluan kiittää kirjoittajaa rohkeasta tekstistä ja oman ammatillisen toiminnan reflektoinnista. Tarina on oivallista oppimateriaalia sosiaalityönopintoihin. Päihdeäitityön monimuotoiset vaatimukset tulevat konkreettisesti näkyviksi. Tarinassa on lapsuuden haavoittuvuus elävänä läsnä. Teksti haastaa ansiokkaasti lukijan sisäiseen keskusteluun sosiaalityöntekijänä, vanhempana ja omien vanhempiensa lapsena.
LÄHTEET
Ahlqvist, Sari ja Kanninen Katri (2003) Varhaisen vuorovaikutuksen arviointi. Teoksessa Niemelä, Pirkko Siltala, Pirkko Tamminen, Tuula (toim.) Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Helsinki: WSOY
Ahlqvist, Sari ja Pennanen Riikka (2005) WMCI – koulutus, luennot. Turun yliopiston Täydennyskoulutuskeskus.
Jokinen, Arja (2000) Narratiivit muutostyön resursseina. Teoksessa Jokinen, Arja ja Suominen Eero (toim.) Auttamistyö keskusteluna Jyväskylä: Gummerus Oy
Törrönen, Hannele (1998) Ehjänä perille. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 18
Zeanah, Charles, Larrieu, Julie, Heller, Sheryll, Vallerie, Jean (2000) Infant – Parent Relationship Assessment. Teoksessa Zeanah, Jr., Charles H (toim.) Handbook of Infant Mental Health. New York: The Guilford Press
Riitta Lehtonen:
SOSIAALITYÖN MONIMUOTOINEN ASIAKKUUS
KATJA JA NÄKYMÄTÖN VAUVA
SISÄLTÖ
Johdanto………………………………………………………3
1.WMCI – malli tarinan tulkinnallisena välineenä………….4
2.Näkymätön vauva…………………………………………6
3.Työliitto vai taistelupari…………………………………..8
4.Varhaisen vuorovaikutuksen tutkimus arjen apuna………10
5.Pohdinta………………………………………………….11
6.Lähteet……………………………………………………13
JOHDANTO
SOSNET – yliopistoverkoston opetuksen puitteissa avautui tammikuussa 2005 SOSWEB – Sosiaalityön työmenetelmät verkkosivusto. Sivuston tehtävä on tukea sosiaalityön yliopisto-opetusta ja samalla virtuaalimateriaali avaa kentän sosiaalityöntoimijoille oivallisen väylän itseopiskeluun ja ammattitietojen päivitykseen.
Sosiaalityön erityisyyttä tehdään näkyväksi työtarinoiden kautta. Tarinat hahmottavat sosiaalityön työprosessia erilaisissa asiakaskonteksteissa. Pääosin materiaali on sosiaalityöntekijöiden itsensä tuottamaa, joten käytännön ammattilaisten ääni kuuluu kerronnassa vahvana. Tässä esityksessä tarkastelen Katjan ja vauvan tarinaa. Ensinnäkin pyrin hahmottamaan minkälaisena työntekijä hahmottaa Katjan ja vauvan varhaisen suhteen, toiseksi tarkastelen työntekijän puhetta Katjasta ja Katjan asiakkuudesta sekä kolmanneksi peilaan Katjan ja vauvan tarinaa suhteessa omiin ammattikäytäntöihini, millaisena tämä äiti-vauva tarina minulle näyttäytyy ja mitä olisin tehnyt toisin.
Työntekijän tuottamia tulkintoja Katjan äitiydestä ja suhteesta vauvaan peilaan Zeanahin työryhmineen kehittämän WMCI-mallin, Working Model of the Child Interview, pohjalta (Zeanah, Larrieu, Heller & Valliere 2000, 230). Asiakkuuspuhetta hahmotan työntekijän tuottaman narratiivin kerronnallisesta sisällöstä. Kertoessaan Katjan tarinaa sosiaalityöntekijä esittelee käsityksiä ja näkemyksiä, jotka luovat pohjan ja oikeutuksen ammatilliselle toiminnalle. Minkälaisen mielikuvan Katjan ja työntekijän kohtaamisesta lukija muodostaa työntekijän tuottaman narratiivin perusteella? Millaisena äitiys ja erityisesti riskiäitiys näyttäytyy? Minkä viestin tarina välittää lukijalle, juuttuuko tarina sellaisiin teemoihin, jotka sulkevat pois onnellisen lopputuloksen mahdollisuuden (Jokinen 2000, 132).
1.WMCI - malli tarinan tulkinnallisena välineenä
Esittelen aluksi Zeanahin työryhmineen kehittämän WMCI - mallin peruslähtökohtia ja menetelmän käyttöä tarinan tulkinnallisena välineenä. Myöhemmin tässä esityksessä tulen tarkastelemaan sosiaalityöntekijän tuottamaa tarinaa Katjan ja vauvan asiakkuudesta WMCI - mallin teoreettisia viitekehyksiä hyödyntäen. Minkälaisen mielikuvan lukija Katjasta ja vauvasta muodostaa sosiaalityöntekijän tuottaman tarinan pohjalta? Onko kertomus koherentti äititarina ja voiko kerronnan pohjalta muodostaa elävän mielikuvan vauvasta? (Ahlqvist, Pennanen WMCI - koulutus 2005)
WMCI – menetelmä on tapa tutkia vanhemman vuorovaikutusmielikuvia lapsestaan. Mielikuvien muodostumisen perusta on muististruktuuri, jota ohjaa yksilön aikaisemmat kokemukset ihmissuhteista. Vanhemmuutta arvioitaessa on tärkeä muistaa, että päätelmiä ei koskaan saa perustaa yhden menetelmän tuottamaan tietoon.
WMCI – analyysin pohjana on asiakkaalle tehty puolistrukturoitu noin tunnin kestävä haastattelu. WMCI - menetelmä soveltuu käytettäväksi sekä äitien että isien kanssa. Haastattelijan tulee olla neutraali, läsnä oleva ja rohkaiseva. Tavoite on asiakkaan vapaasti tuottamat vastaukset, joten tarkentavia kysymyksiä pyritään välttämään. Videoitu haastattelu tilanne nauhoitetaan ja analysoidaan myöhemmin. Nauha on hyödyllistä katsoa myöhemmin yhdessä asiakkaan kanssa. Nauha toimii tuolloin paitsi tutkimuskäytössä myös asiakastyön reflektiivisenä interventiovälineenä. (Ahlqvist, Pennanen WMCI- koulutus 2005).
Haastattelussa kartoitetaan vanhemman sisäisiä representaatioita ja sisäisiä oletusmalleja lapsestaan. WMCI - menetelmän avulla on mahdollista tutkia kerronnan erilaisia tasoja ja
tarinan yksittäisten episodien kautta voidaan tavoittaa suhteen toiminnalliset elementit. Vanhempi – lapsi suhdetta arvioitaessa on tärkeä kiinnittää huomio neljään seikkaan: suhteeseen lapsen kehityksen kontekstina, suhteen erityisyyteen, suhteen koherenssiin ja suhteeseen lapsen psykopatologian näyttämönä. Vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa laadulliset tekijät ovat keskeisiä. Laadullisten piirteiden analysointi ja oikea tulkinnallinen ymmärtäminen ovat avaintekijöitä tunnistettaessa lapsen kehitystä vaurioittavia riskitekijöitä. Tutkijat (Zeanah, Larrieu, Heller Vallerie 2000, 223) ovat havainneet riskitekijöiden, kuten teiniäitiyden, äidin mielenterveysongelmien ja perheen köyhyyden, muodostavan kehityksellisen uhan lapselle vain, jos ne välittyvät vanhemman ja lapsen hoivasuhteeseen. Lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteen laatuun vaikuttavat vanhemman omat lapsuuden hoivakokemukset. Asettuminen vanhempi suhteeseen siirtyy sukupolvelta toiselle. Yhtäältä hoidollisen fokuksen tavoite tulisi aina olla negatiivisen sukupolviketjun katkaiseminen ja toisaalta kunnioittaa vanhemmuuteen edellisiltä sukupolvilta siirtyneitä vahvuuksia. Vanhemman tuottaman narratiivin avulla voidaan jo raskausaikana ennakoida vauva – vanhempi dyadin tulevaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutusmielikuvat ovat monilta osin pysyviä lapsen syntymän jälkeenkin. Mielikuvien pohja on vanhemman omissa kiintymyssuhdemalleissa. Zeanah tutkimusryhmineen totesi mielikuvien ennustavan sitoutuneisuutta vanhemmuuteen. Tarinassa Katja vakuuttaa rakastavansa lasta, rakastaminen sellaisenaan ei vielä riitä. Keskeistä on miten vanhemmuutta toteutetaan ja tulevatko lapsen kehitykselliset tarpeet riittävästi huomioiduiksi.
2.Näkymätön vauva
Katjan odotusaikaa kuvaa kaoottisuus, päihteiden käyttö, epäonnistuneet ja poikkimenneet auttamissuhteet. Äitiyttä arvioitaessa on tärkeä näkökohta, milloin vauva alkaa tuntua odottavasta äidistä todelliselta. Katjalla on ennestään kaksi lasta ja lukuisia keskenmenoja. Huolimatta aikaisemmista kokemuksistaan odottavana äitinä Katjalla ei ole mahdollisuutta raskauden aikana asettua äitiyden tilaan ja mielikuvat tulevasta vauvasta syntyvät negaatioiden kautta. Katja ei saa onnitteluja raskaudestaan, vaan tiedon mahdollisesti vammaisena syntyvästä lapsesta. Jatkaessaan alkoholinkäyttöä Katja pakenee omia pelottavia mielikuviaan ja kieltää itseltään mahdollisuuden äitiyteen valmistautumiseen. Sosiaalityöntekijä jää pohtimaan, miksi terveydenhoitaja ei ottanut lastensuojeluun yhteyttä Katjan raskauden aikana. Vauva ei ole puolustusasemiin asettuneen Katjan mielessä elävä ja vauvan kannalta on kohtalokasta, että hän ei myöskään elä terveydenhoitajan mielessä. Terveydenhoitaja juuttuu hoitamaan Katjaa ja unohtaa vauvan.
Katjan vauva on syntyessään pienipainoinen ja joutuu välittömästi tehohoitoon. Varhainen vanhemman ja vauvan suhde katkeaa ensimmäisen kerran traumaattisesti heti syntymän jälkeen. Zeanhin työryhmän mukaan (2000) traumaattinen syntymätapahtuma muodostaa erityisen riskitekijän toimivan vuorovaikutuksen syntymiselle.
Vauvalla on imemisongelmia ja Katjan huoli vauvasta on adekvaattia. Sosiaalityöntekijä tulkitsee äidin pelot lapsen menettämisestä Katjan omasta syyllisyydestä johtuviksi. Tilanne on mahdollista tulkita myös toisin. Ajatellen vauvan vaikeuksia Katja on äitinä aidosti huolissaan vauvasta eikä omasta äitiydestään. Mikäli Katjan pelkoja olisi lähestytty äidin aidon huolen tulkintana, olisiko tulevilla interventioilla ollut paremmat onnistumisen mahdollisuudet? Vauvan ja vanhemman ensimmäiset yhteiset viikot ovat aikaa, jolloin vauva – vanhempi dyadi tarvitsee erityistä kannattelua. Viranomaisten taholta Katjan varhaisen äitiyden kannattelu ei ole erityisen sensitiivistä. Lastensuojelun huoltosuunnitelma laaditaan verkostokokouksessa vain päivä äidin ja vauvan kotiutumisen jälkeen. Paikalla on Katjan ja vauvan lisäksi seitsemän viranomaista. Kenen verkostosta on kysymys ja miltä mahtaa tuntua väsyneestä ja hämmentyneestä äidistä? Ensimmäisten syntymän jälkeisten kotiviikkojen vauvan ja vanhemman yhteisen toimintarytmin tarkastelu on keskeisenä osana WMCI-menetelmän avulla tuotettua tarinaa. Sosiaalityön tehtävä on mahdollistaa arjen rakenteiden turvallinen järjestys ja rytmi. Katjan ja vauvan kohdalla rytmi rikkoutuu ensimetreillä, viranomaisten toimesta.
Katjan vauvan ensimmäisiä elinkuukausia leimaa ennakoimattomuus ja odottamattomat muutokset. Katja ei äitinä ole paikalla, vauva kokee hylkäämisen toisensa jälkeen. Kiintymyssuhdeteorian pohjalta tarkasteltuna sosiaalityöntekijän perustelu Katjan ja vauvan sijoittamista päihdehoitoyksikköön viittaamalla syntyneeseen kiintymyssuhteeseen ja vuorovaikutussuhteen jatkumiseen on ristiriitainen. Tämän vauvan tilanteessa turvallista kiintymyssuhdetta ei ole voinut muodostua ja uskoisin, että esimerkiksi WMCI - haastattelu luokittelisi Katjan äitiyden irralliseksi ja ennakoimattomaksi. Edellä mainittu kritiikki ei tarkoita, etteikö sijoitus toimisi interventiona. Perustelut pitäisi kuitenkin rakentaa toisin. Sijoituksen tehtävä on turvata äidille ja vauvalle uusi mahdollisuus kiintymyssuhteen rakentamiseen ja vuorovaikutuksen laadun korjaamiseen. Sijoitus yksin ei ole Katjan ja vauvan tapauksessa riittävä tuki. Sijoituksen tulee sisältää äiti-vauva suhteen intensiivinen hoito. Hoidon tavoite on vauvan näkyväksi tekeminen ja pysyminen äidin mielessä omana arvokkaana itsenään.
Vauvan subjektiivisia kokemuksia voidaan lähestyä kysymällä, miltä tuntuisi olla tämän äidin vauva? Äidin näkökulmasta taas on tärkeä nostaa esiin teemat, miltä tuntuisi olla äiti tälle vauvalle? Em. kysymykset auttavat työntekijää ymmärtämään vauvana ja äitinä olemisen tilaa ja erityisyyttä. Työntekijän tarinan pohjalta kuva vauvasta jää lopultakin ohueksi, tätä kuvannee hyvin tarinan pieni yksityiskohta; vauva pysyy loppuun asti Katjan nimettömänä poikavauvana.
3.Työliitto vai taistelupari
Katjan ja sosiaalityöntekijän kohtaamisten keskeinen sisällöllinen teema on äitiys ja erityisesti päihdeäitiys. Katja ei tule ensimmäistä kertaa äidiksi. Minkälaiset ovat Katjan aikaisemmat kokemukset äitiydestä, itse äitinä ja erityisesti jonkun äidin lapsena? Sternin mukaan äidin hoitaessa omaa vauvaansa aktivoituu hänen mielessään itse koettu hoivasuhde. Katjan tarinasta puuttuu vanhemmuuden näkökulmasta oleellinen; ylisukupolvinen vanhemmuus jää tavoittamatta. Tavallisesti asiakas toistaa vuorovaikutussuhteissaan lapsuudessa opittuja toimintamalleja. Äitiys voi joissakin tilanteissa olla ylivoimaista. Muistissa aktivoituu oma saavuttamatta jäänyt hoiva, miten silloin vastata vauvan hätään ja tarpeisiin (Törrönen 1998, 48).
Katjan sukupuun työstäminen olisi tarjonnut työvälineitä uuteen ymmärrykseen. Yhtäältä Katjalle näyttää olevan tyypillistä välttämiskäyttäytyminen, pako ahdistavista tilanteista ja luovuttaminen. Toisaalta Katjan maailma on mustavalkoinen, tämänkaltainen maailmantulkinta johtaa tyypillisesti taistelutilanteisiin ympäristön kanssa, näin Katjankin kohdalla. Menneisyyden tunnesuhteiden kartoitus olisi auttanut työntekijää tekemään näkyväksi osan niistä karikoista, joihin väistämättä törmää Katjan kanssa työskenneltäessä. Mielenkiintoista on, että työntekijä ajoittain toimii Katjan tavoin. Esimerkkinä sosiaalityöntekijän voimakas viesti siitä, miten hän koki menettäneensä toisin toimimisen mahdollisuuden terveydenhoitajan jätettyä lastensuojeluilmoituksen tekemättä. Bernler ja Johnsson (1985) ovat kuvanneet kyseisen paralleeli - ilmiön tapahtuvan tyypillisesti niissä tilanteissa jolloin työskennellään päihdeongelmaisen asiakkaan kanssa. Sosiaalityöntekijä kritisoi terveydenhoitajaa myös tämän valitsemasta aikuistyön positiosta. Onko sosiaalityöntekijän oma työorientaatio aikuis- vai lapsisosiaalityössä? Mielestäni on erittäin huomionarvoista, että sosiaalityöntekijän tuottaman tarinan erillisten episodien pohjalta Katjasta muodostuu huomattavasti elävämpi ja todempi kuva kuin Katjan nimettömäksi jäävästä poikavauvasta. Elävä aikuiskuva tulee konkreettisesti esiin seuraavasta tarinan episodista, entä missä on vauva?
Äiti kertoo, miten hän on nyt rauhoittanut vanhankin kotinsa päihteiltä. Hän ei päästä sisälle päihtyneitä ystäviään. Äiti
kertoo käyneensä viikonloppuna tapaamassa ystäviään ja he kävivät yhdessä ravintolassa. Äiti kertoo juoneensa ”muutaman”.
WMCI – haastattelussa vanhemmalta kartoitetaan vauvan ja vanhemman erotilanteita vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana. Erityisesti painotetaan kummankin osapuolen tunnekokemuksia kysymällä miltä sinusta tuntui kun jouduit eroon vauvasta ja miltä arvelit vauvasta tuntuneen? Sosiaalityöntekijän viesti Katjalle sisältää kaksi tasoa ensinnäkin positiivisen palautteen siitä, miten Katja on järjestänyt lapselle hoitajan ja toiseksi kontrolloivan mielipiteen vauvan jättämisestä. Asettamalla sanansa hieman toisin työntekijä olisi voinut auttaa Katjaa lähestymään tilannetta tunnetasolla. Vauvatyössä arvioidaan ja hoidetaan sitä, mikä on lapsen ja vanhemman välillä eli varhaista vuorovaikutussuhdetta. Työskentelyssä on tärkeä pitäytyä suhdetason teemoissa. Oletko huomannut, miten vauva suhtautuu sinuun eritavalla kuin muihin hoitajiin? Katsooko vauva sinua aivan erityisellä tavalla? Mistä tiedät milloin vauvalla on nälkä tai hän kaipaa seuraa? Edellä esiteltyjen tyyppisiä kysymyksiä esittämällä Katjalle olisi auennut uudenlainen suhdetason näkökulma äitiyteen. Fokuksen siirtyessä kontrolli- ja ongelmateemoista suhdetason työskentelyyn on todennäköistä , että myös työntekijän ja Katjan työliitto olisi saanut uudenlaista syvyyttä.
4.Varhaisen vuorovaikutuksen tutkimus arjen apuna
Katjan ja vauvan asiakkuus peilautuu Katjan päihdeproblematiikkaan. Työskentelyssä Katja on selkeästi keskiössä. Asiakasprosessissa ei hyödynnetä ymmärrystä nykyisestä vauvatutkimuksesta. Varhaisen suhteen arvioinnilla on enemmän ennustettavuutta kuin yksilön arvioinnilla (Ahlqvist, Kanninen 2003, 339). Katjan ja vauvan yhteistutkimus olisi antanut kuvan äiti – vauva parikin vuorovaikutuksen ominaisuuksista, laadusta ja ennustettavuudesta. Vuorovaikutustutkimus voi parhaimmillaan tukea sekä vanhempaa että työntekijää ratkottaessa vaikeita päätöksiä. Vuorovaikutuksen tutkimusmenetelmien paletti on laaja. Arviointimenetelmää valittaessa on tärkeä pohtia, mikä menetelmä sopii parhaiten tähän tilanteeseen. Vuorovaikutustilanne arvio pohjautuu arkipäivän tilanteisiin, vauvan arjen hoivaan. Kuvaukset arjen toiminnan tasosta ovat vuorovaikutustutkimuksen ydintä. Päihdeperheissä tyypillistä on arjen toiminnan pirstaleisuus ja pettäminen.
Tutkimusmenetelmän valinnassa ja kontekstissa on muistettava huomioida lapsen kehitystaso samoin arvion pohjalta tehtävissä loppupäätelmissä. Tyypillistä on, että lapsen kehitystaso jää päihdevanhemmilta oman tarvitsevuuden vuoksi tiedostamatta. Tämä on havaittavissa Katjankin kohdalla. Katja tarvitsee ”muutaman”, mutta kuukauden ikäinen vauva voi jäädä odottamaan. Päihdeäitien epäsensitiivinen vauvan huomioiminen herättää työntekijöissä voimatonta kiukkua. Vuorovaikutuksen kliiniset arviointimenetelmät tarjoavat työntekijälle mahdollisuuden nähdä oman kiukkunsa tuolle puolen.
Vauvatyössä on tärkeä muistaa, että vanhemmuudenarvio ei koskaan voi perustua yhden menetelmän tuottamaan tietoon. Kokonaisarviossa tulee yhdistää asiakkaan tapaamisilla kasvokkaisen vuorovaikutuksen tuottama tieto ja kliinisten arviointimenetelmien avulla hankitut tutkimustulokset.
Katjan vanhemmuutta tulisi tarkastella äitiyden , vuorovaikutuksen ja verkoston näkökulmasta. Äitiyden tarkasteluun aikaisemmin kuvaamani WMCI - menetelmä soveltuu Katjan tilanteessa hyvin. Vuorovaikutusarviossa on valittavana useita menetelmiä. Crittendenin kehittämä Care-Index menetelmä tuottaa tuloksia, joihin päätökset ja työskentelyn jatkossa voi perustaa. Crittendenin teoreettiset lähtökohdat pohjautuvat kiintymyssuhdeteoriaan ja menetelmässä on huomioitu myös neuropsykologinen ulottuvuus. Neurologisten tekijöiden merkitystä on tarkasteltava erityisellä herkkyydellä, kun on kysymys päihdeäidistä ja hänen vauvastaan. (Ahlqvist, Kanninen 2003, 355).
Turvaverkko äidin ja vauvan arjen tueksi on tärkeä rakentaa jo raskausaikana. Tämä edellyttää verkoston ja sosiaalisen tuen kartoitusta heti ensimmäisen huolen noustua esiin. Verkostokartan piirtäminen on konkreettinen tapa tehdä näkyväksi ja aktivoida asiakkaan omat käyttämättömät tukiverkostot. Mihin työntekijät ovat unohtaneet Katjan omat resurssihenkilöt? Unohtamalla asiakkaan verkoston työntekijät jättävät käyttämättä sosiaalityön kokonaisprosessin kanalta arvokkaat voimavarat.
5.Pohdinta
Katjan ja vauvan tapauskertomuksen näkökulma perustuu tarinan kirjoittajan valintoihin. Tarinasta puuttuu materiaali, joka olisi tuottanut positiivisempia tulkintoja tekstistä kuin nyt tekemäni. Kirjoittajalla oletettavasti on sosiaalityön hiljaista tietoa, joka ei tekstin pohjalta avaudu lukijalle. Pahaksi leimautuvasta Katja äidistä luultavasti olisi toisenlaista tietoa, joka nyt jää tavoittamatta. Kirjoituksessaan sosiaalityöntekijä on tuottanut päihdeäiti asiakkuudesta merkityksiä, jotka pohjautuvat hänen omaan reflektointiinsa. Ulkopuoliselle merkitykset näyttäytyvät varsin rigideinä ja esimerkiksi äitiys nähdään vahvasti perinteisen äitimallin mukaisena. Katjan mahdollisuudet rakentaa uudenlaista äiti-identiteettiä ovat rajalliset. Esiin ei nosteta vaihtoehtoa, että Katja saattaisi kyetä toteuttamaan osa-aikaista vanhemmuutta ja suhde vauvaan säilyisi. Verkoston lupaus jää tässä tarinassa hyödyntämättä. Asiakkaan oma tukiverkosto tulee kuvaan vasta, kun pahin on jo päässyt tapahtumaan. Huolimatta Katjan ja vauvan ympärillä toimivista useista auttajista, todellinen ekologinen lastensuojelullinen näkökulma jää puutteelliseksi. Katjan ja vauvan tarinan kulku on kuin vuoristorataa, välillä syöksytään vauhdilla alas ja hetkessä kiihdytettään kohti korkeuksia. Vauhtisokeus näyttää iskeneen myös työntekijöihin. Pahalta suljetaan silmät ja seuraavassa hetkessä ryhdytään äkkinäisiin rankaisutoimenpiteisiin ilman, että tilanteen kokonaisuutta on kyetty selvittämään. Lastensuojelussa hyvä ja paha ovat väistämättä aina läsnä. Sosiaalityössä tulee käydä avointa keskustelua työntekijöiden ja työyhteisöjen perusolettamuksista. Työmenetelmien taika on siinä, että ne voivat avata uudenlaista ymmärrystä ja tapoja kohdata asiakas. Mikäli työntekijä oppii käyttämään kulloinkin muodikkaita termejä, mutta ei tunne menetelmän teoreettisia lähtökohtia, on suuri vaara väärinymmärryksiin. Pahimmassa tapauksessa työntekijä käyttää menetelmää tukemaan omia ennakkoasenteitaan ja vääristynyttä kuvaa asiakkuudesta.
Katjan ja vauvan tarinan kirjoittajan tarkoitus ei liene kauhistuttaa. Teksti tuo esiin arjen sosiaalityön sirpaleisuuden. Vaikka uuden vuosituhannen alkua voidaankin sosiaalityössä nimittää vauvojen vuosikymmeneksi, vaatii vauvan varhaisvaiheiden ja vanhemmuuden erityisyyden näkyväksi tuleminen vielä paljon työskentelyä.
Lopuksi haluan kiittää kirjoittajaa rohkeasta tekstistä ja oman ammatillisen toiminnan reflektoinnista. Tarina on oivallista oppimateriaalia sosiaalityönopintoihin. Päihdeäitityön monimuotoiset vaatimukset tulevat konkreettisesti näkyviksi. Tarinassa on lapsuuden haavoittuvuus elävänä läsnä. Teksti haastaa ansiokkaasti lukijan sisäiseen keskusteluun sosiaalityöntekijänä, vanhempana ja omien vanhempiensa lapsena.
LÄHTEET
Ahlqvist, Sari ja Kanninen Katri (2003) Varhaisen vuorovaikutuksen arviointi. Teoksessa Niemelä, Pirkko Siltala, Pirkko Tamminen, Tuula (toim.) Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Helsinki: WSOY
Ahlqvist, Sari ja Pennanen Riikka (2005) WMCI – koulutus, luennot. Turun yliopiston Täydennyskoulutuskeskus.
Jokinen, Arja (2000) Narratiivit muutostyön resursseina. Teoksessa Jokinen, Arja ja Suominen Eero (toim.) Auttamistyö keskusteluna Jyväskylä: Gummerus Oy
Törrönen, Hannele (1998) Ehjänä perille. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 18
Zeanah, Charles, Larrieu, Julie, Heller, Sheryll, Vallerie, Jean (2000) Infant – Parent Relationship Assessment. Teoksessa Zeanah, Jr., Charles H (toim.) Handbook of Infant Mental Health. New York: The Guilford Press
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kommentteja ja ajatuksia lukemisen edistyessä sitä mukaa.
Kappale nro 1: Katja vauvoineen, kuten kaikki muutkin, sullotaan valmiisiin raameihin, ja siitä sitten lähdetään purkamaan tapausta. Tämä on ensimmäinen virhe jutussa. Ennakkoluulot on sisäänrakennettu jo alkumetreillä, kun odotusar vot on määritelty edellisten sukupolvien käytöksen mukaan, olkoonkin että se vaikuttaa usein, mutta ei suinkaan aina. Unohdetaan kokonaan yksilö ja hänen persoonlliset potentiaalinsa ainakin ennakkokappaleessa, toivottavasti suhtautuminen muuttuu jatkossa.
Kappale nro 2: Ensinnä herää kysymys, missä Katjan kaksi vanhempaa lasta ovat. Tämä on ratkaiseva asia. Terveydenhoitajan arvosteleminen siitä, että hän hoitaa Katjaa eikä syntymätöntä lasta on pielessä. Terveydenhoitaja tekee oikein hoitaessaan äitiä, koska jos äiti voi hyvin, myös lapsi hänen vatsassaan voi hyvin. Vielä oikeammin terveydenhoitaja tekee kun ei petä Katjan luottamusta tekemällä Katjasta ilmiannon sossutantoille tilanteessa, jossa Katja ei mitenkään pysty puolustautumaan vastaan epäilyä lapsen huonokuntoisuudesta, koska lasta ei ole vielä kukaan nähnyt saati tutkinut. Jos terveydenhoitaja olisi tehnyt kuten sossutantta toivoo, olisi Katja voinut kadota koko systeemin ulkopuolelle eikä olisi ehkä ottanut vastaan lainkaan äitiyspalveluja.
Järkyttävää, että Katja joutuu viranomaissyyniin sensijaan että hän saisi kotiavustajan, siis ihan perinteisen kotiapulaisena toimivan mamsellimaisen henkilön. Miten sossutantat seitsemine viranomaisineen ovat kehdanneet olla siinä kokouksessa. Eikö yksikään ollut itse synnyttänyt, jotta olisi voinut asettua vastasynnyttäneen asemaan ja lakkauttaa naurettava kokoustaminen.
Tekstistä ei selviä millä tavalla Katja laiminlyö vauvaansa. Lukijan oman mielikuvituksen varaan jää juoko Katja ja ehtiikö hän ylipäätään ryypätä, kun on viranomaisten kanssa jatkuvassa suhteessa ja arvioitavana. Lisäksi vauvan sisarussuhteista ei kerrota mitään. Vauva ei ole tullut sossutantoille näkyväksi, tämä on johtopäätökseni tässä vaiheessa.
Kappale nro 3: Hyvä kun joku siellä vähän rupes ajattelemaan. Minulle tuli mieleen, että äidit/isät jotka lähtevät mukaan sosiaaliviranomaisten kokeiluihin ja altistavat vielä lapsensakin niihin sallien kyseltävän syvimpiä ja intiimeimpiä tuntoja maailman ainutlaatuisimmasta ja luotamuksellisimmasta äiti-lapsi suhteesta, ovat jo sinällään kaukana vanhemmuudesta. Mielestäni tämmöisestä pitäisi kieltäytyä, jos henkilö on lapsensa täysipäinen vanhempi. Mielestäni tuonkaltainen sosiaalityö halventaa perheen yksityisyyttä, halventaa tunnetiloja, joita mennään kyselemään vaikka pitäisi sosiaalityöntekijöillekin olla selvää, että niitä ei pysty sanoin kuvailemaan. Heidän esittämiin kysymyksiin ei pysty vastaamaan ja sitäpaitsi itseään kunnioittava äiti ei noin pinnallisiin ja naiveihin kysymyksiin edes suostu vastaamaan.
Kappale nro 4: Moiset vuorovaikutustestit ja teoriat ovat mielestäni täysin toimimattomia, varsinkin jos ja kun niitä tekee pätemätön, ymmärtämätön henkilö. Miksi ihmeessä he eivät katso vauvaa. Vauvasta näkee onko vuorovaikutuksessa ongelmia vai ei.
Kohta nro 5: Pidin juttua tyhjänpäiväisenä. Jos ongelma, joka minulle ei kyllä selvinnyt, oli olemassa, niin ainakaan mitään ratkaisua ei tapahtunut. Katja joutui raportoinnin kohteeksi ja jonkinlaiseksi testihenkilöksi, ei autetuksi. Vielä vähemmän vauvaa autettiin. Ajoittain tuli mieleen, että viranomaiset suorastaan olivat häiriöksi varhaisen vuorovaikutuksen syntymiseen. Sitten herää kysymys, missä perheen muut lapset olivat, oliko Katja heille hyvä äiti. Jos perhe oli hajoitettu ja vanhemmat lapset otettu Katjalta pois sijaishoitoon, niin pelkäämpä, että sisarusten väliset, elinikäiset suhteet vaurioituvat ikiajoiksi, jos Katja pitää nuorimmaisensa ja kaksi muuta on annettu pois. Vähemmästäkin syntyy sisarkateutta. Tämä on käsittämätöntä, jos näin tapahtuu. Tyypilliseen sossutapaan kuuluu skitsoilu, että toisaalta halutaan äidin virkistyvän ja menevän tuulettumaan ja samaan hengenvetoon kuitenkin syyllistetään vauvan jättämisestä kyselemällä, miltäköhän vauvasta tuntui, kun lähit rilluttelemaan, vaikka Katja kertoi ottaneensa vain muutaman ja vauvalle oli järjestetty hoitaja. Oikeesti äiti ei kykene kauheen pitkään olemaan vauvan luota pois, vaikka lähtiessään tuulettumaan niin erehtyy luulemaan. Ehkä olisi parasta, että lapsettomat naiset eivät hoitelisi vauvojen sosiaalityötä. He eivät voi tietää.
että Katjalta olisi pitänyt ottaa poika huostaan heti synnytyslaitoksella. Näin olisi vältytty enemmiltä vaurioilta. Jos on jo kaksi huostassa ei juoppo pysty kolmattakaan hoitamaan. Se on totuus.
Ai oliko ne kaksi jo huostassa? Jos näin on, niin tuo kertomus vaan todistaa, että sossutantat eivät olekkaan olleet varmoja edellisistä huostaanottopäätöksistään ja niiden oikeellisuudesta, kun vielä kolmannen kerran pitää samaa asiaa selvittää, tutkia, kokoustaa ja pähkäillä. Erittäin epävarmoja noi sossut ovat siis oleet Katjan epäsopivuudesta äidiksi edelleen. Huh, epäpäteviä.
eivät riitä.
Uuden lapsen kohdalla täytyy olla uudet näytöt ja todistettavuudet tms.
Ei vanhoja saa käyttää huostaan oton perusteena.
Kyllä ihminen muuttuukin.
Sitten vanhemmat lapset tulee palauttaa äidilleen, jos hänen todetaan muuttuneen kelpo äidiksi.
kierroksen jälkeen tuossa "Puhu mitä puhut" tekstissä.
Ei muuta kuin huostaan vain hirveää vauhtia ja heti synnytyslaitokselta! Se on tantan vauhtia se! Eikä missään tuossa jutussa sanottu, että vanhemmat lapset olisivat huostassa. Eikä sitäkään, että Katja edelleen joi. Ihan tanttamaisia oletuksia, että näin ovat asiat olleet.
Helinällä hyviä päätelmiä. Kiitti sulle niistä.