Eteläkarjalan radio tänään
Valtakadun palauttamisesta yksisuuntaiseksi päätetään ensi viikolla
Lappeenrannassa Valtakadun palauttaminen yksisuuntaiseksi tulee teknisen lautakunnan päätettäväksi ensi viikolla.
Yksi ajokaista mahdollistaisi kadun muuttamisen kävelypainotteiseksi. Tarkoituksena on rakentaaleveämmät jalkakäytävät, erillinen pyöräkaista sekä valaisin- ja puurivistö kadulla.
Teknisen johtajan Ensio Koikkalaisen ehdotuksessa joukkoliikenne kulkisi itään Valtakatua pitkin ja länteen Koulukatua. Bussipysäkit olisivat molemmilla kaduilla. Koulukatu säilyisi kaksiskuuntaisena.
Korjaus- ja muutostyöt aloitettaisiin heti valtuuston päätöksen jälkeen.
---------------------------------------------------------------------- paluu entiseen alkaa
Muistatteko kun ajettiin rinkiä valtakatu ympyrä koulukatu shelliltä taas valtakatua kohti ympyrää
paluu
41
6310
Vastaukset
- muistan
Tietysti muistan, mutta. Lueskelin hiljattain viimeisen jääkärin, lappeenrantalaisen kenraalin Väinö Valveen elämänkerran.
Hän oli ratsuväen kengityssepän poika. Köyhä perhe asui maalla kaupungin ulkopuolella, - Kiviharjussa. - vielä vanhempaan
Muistatteko kun ajettiin rinkiä Valtakatu ympyrä Koulukatu Kauppakatu. Se oli aikaa se kun Kauppakatu oli kaksisuuntainen Helsingintieltä Taipalsaarentielle saakka.
(Lappeenrannan Rautakauppa oli keskustassa ja kaupungin ainoat liukuportaat vei yläkerran hifiosastolle. Ja Teräs oli toinen rautakuppa siinä Valtakadun ja Raatimiehenkadun kulmassa.)- dfh6r
Eipä ollut Teräs-rautakauppa - taisi olla Rauta Oy Kauppa- ka Koulukadun risteyksessä, nykyisin paikalla Lauriina.
- hyvinkin
jäi nimittäin kerran saapas (hai) niiden rullaportaiden yläpäähän kiinni. Siitä saakka on mennyt heikosto :-)
- asema.........
Vielä vanhemmaksi: Linja-autoasema oli keskustassa Valtakadulla cityn parkkipaikalla muistan kun jätimme laukut säilöön matkahuoltoon (nyk.suomen matkatoimisto)
Linjuri oli sellainen, että ovi vedettiin mekaanisella vivulla auki ja kiinni. - kolmet
liukuportaat muistan. Ekat oli siinä nyk GreenApplen vieressä. Tokat Rautakaupassa.Kolmannet Centrumissa. Centrum--muistaakohan kukaan enää ko. Jättimarkettia :-) ?
- vieressä??
kolmet kirjoitti:
liukuportaat muistan. Ekat oli siinä nyk GreenApplen vieressä. Tokat Rautakaupassa.Kolmannet Centrumissa. Centrum--muistaakohan kukaan enää ko. Jättimarkettia :-) ?
millon siinä muka on ollu liukuportaat..
- 1964
vieressä?? kirjoitti:
millon siinä muka on ollu liukuportaat..
Vuonna 1963-1964 avattiin Kansallis-Osake Pankki valtakadulle, jossa oli Lappeenrannan ensimmäiset liukuportaat.
- johtivat
1964 kirjoitti:
Vuonna 1963-1964 avattiin Kansallis-Osake Pankki valtakadulle, jossa oli Lappeenrannan ensimmäiset liukuportaat.
Pankki oli katutasossa. Liukuportaat johtivat toiseen kerrokseen, missä oli mm. Valtabaari.
Lappeenrannassa oli tuohon aikaan vain Meijerinbaari alhaalla rannassa, Opela, Spela ja tuo Valtabaari. - Anonyymi
Liukon baari oli myös keskustassa pääpostia vastapäätä.
- Armada.........
Niin rannassa oli kaljatehdas ja
"Armada" oli eri paikassa, pyykkilaiturien ja rannan välissä.- kesoilit
Niin ja Ratakadun ja Kauppakadun risteyksessä oli yläkesoili ja alakesoili.
- kuja?
Kun noita vanhoja muistellaan niin tietääkös kukaan missä meillä on "juoppoinkuja"
mie en ennää muista mut oon joskus kuult siitäkii- kaupungin vanhemmat
mulle se tienoo siinä nykyisten Iso-Kristiinan, Kaupungintalon ja Virastotalon alueella. Mikä kaupunginosa se oli joskus 70-luvulla? Oliko vaan keskustaa.
Hämäriä muistikuvia oli että se alue oli enimmäkseen rintamamiestaloja ja että ihan Helsingintien vieressä olleissa taloissa asui romaaneja.
Toki sillionkin oli alikulkutunneli Hietalankadulta Helsingitien ali mutta se koko kortteli sen tunnelin jälkeen on aika hämärissä muistikuvissa 60-l lopulla syntyneelle.
Jos hän kuka kertoi bussiaseman olleen nykyisen citykorttelin tienoolla voisi yleissivistää muakin. - en ole
kaupungin vanhemmat kirjoitti:
mulle se tienoo siinä nykyisten Iso-Kristiinan, Kaupungintalon ja Virastotalon alueella. Mikä kaupunginosa se oli joskus 70-luvulla? Oliko vaan keskustaa.
Hämäriä muistikuvia oli että se alue oli enimmäkseen rintamamiestaloja ja että ihan Helsingintien vieressä olleissa taloissa asui romaaneja.
Toki sillionkin oli alikulkutunneli Hietalankadulta Helsingitien ali mutta se koko kortteli sen tunnelin jälkeen on aika hämärissä muistikuvissa 60-l lopulla syntyneelle.
Jos hän kuka kertoi bussiaseman olleen nykyisen citykorttelin tienoolla voisi yleissivistää muakin.Enkä tiedä mikä kaupungin osa se oli,mutta sen muistan että postin kohdilla,vähän keskustaan päin? oli kaupungin sairaala.Kävin nuorena tyttönä hakemassa töitä sieltä.Ja koulukadulla,seurakuntakeskuksen paikalla oli kaljakuppila.Muitakin muistoja on Lappeenrannasta,mutta jätetään toisillekkin kertomista.
- se juoppoinkuja
Tykissähän se juoppoinkuja. Laskeutui kiemurrellen alas Rinkelinmäen leipomon ja armeijan makasiinin kohdalta.
Tykissäkin oli muuten kahdeksan kauppaa ja yksi yleinen sauna, Nallen sauna. Tai Karhun sauna, muuten Karhujahan oli kolme veljestä, yksi oli kenraali, yhdellä oli sauna ja yhdellä sen saunan vieressä kauppa. - juoppoinkuja
se juoppoinkuja kirjoitti:
Tykissähän se juoppoinkuja. Laskeutui kiemurrellen alas Rinkelinmäen leipomon ja armeijan makasiinin kohdalta.
Tykissäkin oli muuten kahdeksan kauppaa ja yksi yleinen sauna, Nallen sauna. Tai Karhun sauna, muuten Karhujahan oli kolme veljestä, yksi oli kenraali, yhdellä oli sauna ja yhdellä sen saunan vieressä kauppa.Lappeenrannan historiaa käsittelevässä kirjassa on maininta kujasta joka lähtee vieläkin tosin portaina kylpylän mutkasta Ainonkadulta ylöspäin silloisen kaljatehtaan eteläpuolelta päättyen Raastuvankatuun.
Tarina kertoo ajasta jolloin kaljatehtaalla oli myös vähittäismyynti (kärrinpyöräaikaa).
Kun tehtaalla alkoi myynti aamulla kerääntyivät janoiset (juopot) ryypiskelemään oluitaan pitkin Ainonkatua.
Ensimmäiset väsyneet rötköttivät selällään jo juoppoinkujalla.
Näin on saanut nimensä "HYVÄNTUULENTIE" olihan kaikilla hyvä mieli, kun kotiinpäin palatessa oli tanakka nousuhumala pällänsä.
Kerran näin erään Lpr:n lehden toimittajan jutun jossa hän mainitsi, että turisteillekkin voisi mainita "Hyväntuulentiestä", kun se on niin mukava kadun nimi.
Eipä tainnut toimittaja tietää kadun nimen historiaa. - mistä ?
juoppoinkuja kirjoitti:
Lappeenrannan historiaa käsittelevässä kirjassa on maininta kujasta joka lähtee vieläkin tosin portaina kylpylän mutkasta Ainonkadulta ylöspäin silloisen kaljatehtaan eteläpuolelta päättyen Raastuvankatuun.
Tarina kertoo ajasta jolloin kaljatehtaalla oli myös vähittäismyynti (kärrinpyöräaikaa).
Kun tehtaalla alkoi myynti aamulla kerääntyivät janoiset (juopot) ryypiskelemään oluitaan pitkin Ainonkatua.
Ensimmäiset väsyneet rötköttivät selällään jo juoppoinkujalla.
Näin on saanut nimensä "HYVÄNTUULENTIE" olihan kaikilla hyvä mieli, kun kotiinpäin palatessa oli tanakka nousuhumala pällänsä.
Kerran näin erään Lpr:n lehden toimittajan jutun jossa hän mainitsi, että turisteillekkin voisi mainita "Hyväntuulentiestä", kun se on niin mukava kadun nimi.
Eipä tainnut toimittaja tietää kadun nimen historiaa.No, nyt ollaan jo päästy asiaan. Tiedätkö muuten mistä tulee nimi, - Lerkanmäki.
- vastata jo
mistä ? kirjoitti:
No, nyt ollaan jo päästy asiaan. Tiedätkö muuten mistä tulee nimi, - Lerkanmäki.
onk sul joku vitsi tohon vai
- olen utelias
mistä ? kirjoitti:
No, nyt ollaan jo päästy asiaan. Tiedätkö muuten mistä tulee nimi, - Lerkanmäki.
Tämähän on mielenkiintoista.Voisitko kertoa?
- Sukeva
Koskimiehen urheiluliike oli kauppakadulla kirkkopuistoa vastapäätä rinteessä ja toinen urheiluliike Sukeva muistaakseni oli Nuijamiehen vieressä Valtakadulla
- nuori,.,..
Ai, sinä olet niin nuori. En ole koskaan kuullutkaan mistään Koskimiehestä. Milloin siinä sellainen on ollut. Et sitten varmaan tiedä, minkä näköinen oli alkuperäinen vesitornikaan.
- kyllä
nuori,.,.. kirjoitti:
Ai, sinä olet niin nuori. En ole koskaan kuullutkaan mistään Koskimiehestä. Milloin siinä sellainen on ollut. Et sitten varmaan tiedä, minkä näköinen oli alkuperäinen vesitornikaan.
Sorry, olen syntyperäinen lappeenrantalainen, mutta häippäsin kaupungista 1965 enkä sen jälkeen ole siellä käynyt. Siksi tietoni eivät ole ajan tasalla.
- komia
nuori,.,.. kirjoitti:
Ai, sinä olet niin nuori. En ole koskaan kuullutkaan mistään Koskimiehestä. Milloin siinä sellainen on ollut. Et sitten varmaan tiedä, minkä näköinen oli alkuperäinen vesitornikaan.
tän tietää jo lapsetkii lappeel: se ol sellane tötsä ei hatuu pääs eikä pylväit.
sen kuvakii on täl sivul ko näppäät sen isommaks siitä rohkeet vaa
http://images.google.fi/images?q=vesitorni&ndsp=20&svnum=10&um=1&hl=fi&start=180&sa=N - viel tää
komia kirjoitti:
tän tietää jo lapsetkii lappeel: se ol sellane tötsä ei hatuu pääs eikä pylväit.
sen kuvakii on täl sivul ko näppäät sen isommaks siitä rohkeet vaa
http://images.google.fi/images?q=vesitorni&ndsp=20&svnum=10&um=1&hl=fi&start=180&sa=Nkaamee osote mu kokeile ja näppää kuvaa niin saat sen isoks näkyy hyvi jos se toimii
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.nba.fi/kuvat_pieni/9378b8fc.jpg&imgrefurl=http://www.nba.fi/fi/tuhat_851-900&h=80&w=55&sz=2&hl=fi&start=198&um=1&tbnid=oF3hGWaZ1fPxLM:&tbnh=74&tbnw=51&prev=/images?q=vesitorni&start=180&ndsp=20&svnum=10&um=1&hl=fi&sa=N - jossain.........
nuori,.,.. kirjoitti:
Ai, sinä olet niin nuori. En ole koskaan kuullutkaan mistään Koskimiehestä. Milloin siinä sellainen on ollut. Et sitten varmaan tiedä, minkä näköinen oli alkuperäinen vesitornikaan.
no sieltä se alkoi
enpäs tässä selitä sen enempää kun se ei ole aiheena nykyisin sillä paikalla suunnilleen on joku videofirma entisen yhdyspankin yläpuolella Centrumista seuraavssa rakenuksessa alaspäin oli urheililiike Suke, joks siirtyi Koskimiesten ja Co omistukseen joskus 70 luvun alkupuolella. Nuijamiehen vieressä ollut urheiluliike oli nimeltään Kontula. Mm Sukessa oli teatterilippujen ennakkomyynti, no tää o tämmöstä nippelitetoo. Molemissa liikkeissä olen tehnyt ostoksia.
- auta..........................
Täälhä onkii iha historilline tarina mänös ni mie löysin tämmösen ko selasin noit nettilöit
mius käi nii mukavast ko mie katon vanhaa kauppakatua ja raastuvankatua ja sit männää tuonne vanhal kanaval ni mie nää heijät ko iha omat sukulaiseen ois työs ja toimes siel kanaval taitaa ollakkii iha itku taitaa tulla................
kasso siekii kuvii kerrakii oikees elämäst....
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=1&t=&a=2668 - kiittäen
Kiitos sinulle "vanhaa ja uutta"Löytyi tosi mielenkiintoinen linkki.
- itsellenne
Hienoa, että kotikaupunkimme historia kiinnostaa ihmisiä.
Suosittelen lämpimästi Lappeenrannan kaupungin historian sivujen selaamista netissä
siellä se Suke:kin mainitaan.
Tässä linkki yhteen hienoon esitykseen
http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/kauppakatu/ - esikaupunkia?
Kuva on lpr:n kaupungin sivustoilla.
Esikaupunkia mutta mistäpäin kuva on tarkemmin sitä ei kerottu.
Tunnistatko sinä kuvakulman?
http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/lpr_historia/images/46_esikaupunkialueet.jpg- ilmakuva on
otettu suurinpiirtein kauppatorin yläpuolelta itään (sankarihautausmaalle) päin. Helppo :-)
- kauppakatu 49:n
ilmakuva on kirjoitti:
otettu suurinpiirtein kauppatorin yläpuolelta itään (sankarihautausmaalle) päin. Helppo :-)
siis nyk satapantti on vielä tyhjä tontti.
- itään
ilmakuva on kirjoitti:
otettu suurinpiirtein kauppatorin yläpuolelta itään (sankarihautausmaalle) päin. Helppo :-)
Höh. kauppatorin kohdalta itään. Täyttä skeidaa.
Kauppatorihan oli tuohon aikaan satamassa ja nykyisen kauppaprin kohdalla oli hiekkainen pesäpallokenttä. Tuli lyötyä monta koppilyöntiä, kohden vanhaa pumppua.
Pesäpallokentän ja sankarihautausmaan välillä oli vanhoja puukortteleita. - kuvan ottopaikasta
itään kirjoitti:
Höh. kauppatorin kohdalta itään. Täyttä skeidaa.
Kauppatorihan oli tuohon aikaan satamassa ja nykyisen kauppaprin kohdalla oli hiekkainen pesäpallokenttä. Tuli lyötyä monta koppilyöntiä, kohden vanhaa pumppua.
Pesäpallokentän ja sankarihautausmaan välillä oli vanhoja puukortteleita.Anteeksi pesäp*lluilija: Kuva on otettu hiekkaisen pesäpallokentän kohdalta itään päin.
Nyt varmaan kaikki tietävät, mistä kuva on otettu.
Hiekkaisen pesäpallokentän ja ko. hautausmaan välissä oli YKSI kortteli, jossa kuvan ottohetkellä puutalojen lisäksi oli kerrostalo (Kauppakatu 45-47)
- * * * junarata * ** *
elikkä se mikä kivisalmesta menee palloon ja lönrotin koulujen ohi,, niin milloin se on rakennettu
kiinnostaa hirveesti,, ja se junatunneli mikä on tyysterniemen kieppeillä se kans,,- tietoa
Linnoituksen kuvassa vuodelta 1893 näkyy junarata Rapasaareen.
Vanha kuva (v. ei tiedossa) vireästä Pallon teollisuusalueesta näyttää siltä että junarata kurvaa rannan kautta Rapasaaresta päin Pallon alueelle mutta ei näy mihin asti se menee.
Ko. Ratahan on käsittääkseni teollisuusraide - louhitiin
Junatunneli louhittiin 1950 luvun lopulla, mutta otettiin käyttöön vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin.
- junarata
tietoa kirjoitti:
Linnoituksen kuvassa vuodelta 1893 näkyy junarata Rapasaareen.
Vanha kuva (v. ei tiedossa) vireästä Pallon teollisuusalueesta näyttää siltä että junarata kurvaa rannan kautta Rapasaaresta päin Pallon alueelle mutta ei näy mihin asti se menee.
Ko. Ratahan on käsittääkseni teollisuusraidePikisaareen meni rautatie!
- JukkaVR
Nuijamiehen vieressä oli Urheilu-Arkka ja Kontulan urheiluliike( Intersport tai Sportia) oli nykyisrn Oprin kohdilla ent. Keskustan apteekista (valtakadun/ kauppakadun risteys) länteenpäin 50m.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327151Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e734183Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552512- 552126
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281669Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71647Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3391389Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131202Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.561057- 761030