Miten teille muilla tämä ristiallergia ilmenee. Olen noin 20 vuotta sitten käynyt allergiatestissä ja siiloin oli paju, voikukka ja heinät. Kuiten olen jo usean vuoden ajan saanut nuhan jo heti lepän kukinnan aikana. Keväisin voimakasta väsymystä. Nyt käytössä aerius ja nasonex, mutta oireita on kumminkin jonkun verran. Olen miettinyt tätä ristireaktiojuttua. Minulla tosin ei tule esim. suuhun kutinaa ( toissa keväänä kyllä oli palan tunnetta kurkussa ). Mutta noin pari tuntia ruoan jälkeen saattaa vatsa mennä löysälle. Toisinaan korvassa tuntuu kutinaa ja sitten tämä voimaton olo. Pystyykö näitä jotenkin testaamaan ?
Ristiallergia
3
1611
Vastaukset
- Ristiallergikko myös
Olen lukenut ristiallergiasta, mutta se usein sivuutetaan. Aihetta on tutkittu ja aiheesta tiedotettu liian vähän. Poden itse leppä-allergiaa ja samoihin aikoihin myös ruoka-allergia ilmaantuu tai pahenee. Allergia pahimmillaan kohdistuu lähes kaikkeen syötävään, eli en pääse selville pääsyyllisestä. Oletan, että esim. ruuansulatuskanavan, ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen lievätkin vauriot pahentavat tuntuvasti tilannetta ja syntyy noidankehä.
- syksyfani
Vaikka ketjun edellisistä viesteistä on jo kaksi vuotta, on asia jälleen ajankohtainen, leppä alkaa kukkia.
Itse ole kokemukseni ja allergologin mukaan ( ei näy testeissä) allerginen lepälle, ja oireilu on jo tänä keväänä alkanut. Hengitystieoireiden lisäksi tuo väsymys tuntuu tutulta. Joinakin päivinä saan voimakkaan 'väsymyskohtauksen' jolloin mm. verenpaineeni saattaa laskea. Nyt olen yhdistävinäni nuo kohtaukset greipin tai soijajukurtin syöntiin. Googletin nämä, ja mitäs sieltä löytyikään, LTP-allergia, jossa oireillaan ruusukasvien hiemoon kuuluville hedelmille, marjoille ja vihanneksille. Ja syylliseksi epäiltävien lista oli tosi pitkä! Joeten nyt vain saneeraamaan nämä ruokavaliosta ja sitten kokeilemaan, jos syyllinen löytyisi. Jo pari vuotta sitten huomasin (syksyllä, ei siitepölyaikaan) oireilevani voimakkaasti Pekka-omenalajikkeelle. Ja siihenkin löytyi nyt selitys tuon LTP:n mukaan. Omenalajikkeissa on satakertaisia eroja allergisoivuudessa. Käykää itse katsomassa: http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00745&p_ylataso=&p_osio=&p_haku=Ruusukasvi-LTP-allergia- juhokawaii
LTP-allergia on aika haastava. Sen voi todeta verikokeella, jossa kannattaakin käydä ennen kun siivoaa ruokavaliostaan koko LTP-listan ja alkaa eliminaatiomenettelyn.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2234111Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112593Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861298- 481159
- 751037
- 59913
- 45896
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58891