3S on viritellyt keskustelua siitä, että miten tässä prosessissa onnistutaan ja menestytään. Tässäpä oma näkemykseni asiasta. Puhun siis m->n -tapauksista.
1) Hyvät lähtökohdat.
Hyvillä lähtökohdilla tarkoitan sitä, että ulkonäöksellisesti naama ei ole kuin petolinnun perse, ei ole kaljuuntumista, parta ei ole kuin teräsvillaa ja muutenkin ruumiinrakenne on mukiinmenevä. Olkoonkin, että läpimeno on 80% asennetta ja 20% ulkonäköä, silti ulkonäkö vaikuttaa asenteeseen ja minäkuvaan.
2) Henkinen tasapaino
Amerikkalainen kaimani Sarah W. totesi joskus aikoinaan: "Congratulations. It is always nice to meet a TS who isn't a complete lunatic". Eli mitä täysipäisempi ihminen on ennen tähän prosessiin lähtemistä, sitä todennäköisemmin hän selviää siitä läpi ongelmitta. Psyykkiset ja psykiatriset ongelmat merkitsevät väistämättä vaikeuksia, paitsi prosessissa, myös ihmissuhteissa, työnsaannissa ja selviämisessä.
3) Henkinen kypsyys
Henkisellä kypsyydellä tarkoitan aikuisuutta, vastuullisuutta, riskienhallintaa ja kykyä tajuta kokonaisuutta. Eli sitä, että ymmärtää mistä on kyse, mitkä ovat prosessin sudenkuopat, näkee tämän jutun osana kokonaisuutta ja ymmärtää, mikä on olennaista ja mikä ei. Osaa harkita mitä tekee, tietää kehen voi luottaa ja kehen ei, osaa miettiä skenaarioita, ei murru heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä jne eikä ole ylioptimisti eikä ylipessimisti. Henkinen kypsyys on yleensä kääntäen verrannollinen ikään.
4) Ikä
Paras ikä tähän prosessiin on 25-35 vee. Tuossa iässä yleensä on jo riittävästi henkistä kypsyyttä ja opiskelut hoidettu pois alta ja hankittu ensimmäinen työpaikka. Mutta kuitenkaan lähtökohdat eivät ole vielä toivottomat, vielä ei ole perustettu perhettä, vielä ei ole vakiuduttu eikä ikä ja testosteroni ole ehtineet tehdä tuhojaan.
5) Taloudelliset resurssit
Sanottiin mitä sanottiin, tämä prosessi maksaa rahaa. Paitsi leikkaus, niin kosmetologikäynnit, yleinen elämä, paperien uusiminen, vaatteet jne jokapäiväiseen elämään liittyvät menot jne vievät rahaa. Yleensä ikä ja taloudelliset resurssit käyvät käsi kädessä, eli mitä vanhempi, sitä todennäköisemmin vauraampi. Mitä paremmin tätä prosessia läpikäyvällä on fürgendahlia, sitä todennäköisemmin siitä selviää
6) Elämänhallinta
Elämänhallinnalla tarkoitan työpaikkaa, jokapäiväisiä sosiaalisia suhteita, ihmissuhteita ja harrastuksia. Mikäli tätä prosessia läpikäydessä onnistuu joko säilyttämään tai saamaan työpaikan ja pysymään siinä koko prosessin läpi, silloin mitään ongelmia ei pääsääntöisesti tule olemaan. Mitä enemmän ja parempia ystäviä - kumpiakin sukupuolia - sen parempi ennuste. Mikäli on tyttö- tai poikakaveri tai puoliso tukena, koko ajan paranee. Ja jos on yksi tai useampia harrastuksia, sitä todennäköisemmin elämänhallinta on hanskassa.
7) Riskienhallintakyky
Riskienhallintakyvyllä tarkoitan kykyä ennakoida ja tunnistaa riskit, laatia se worst case -skenaario, laatia strategiat riskien hanskaamiseen ja luonteenlujuutta toteuttaa ne jos hommat kusevat. Mitä realistisempi ote tähän prosessiin ja mitä vähemmän siltä odottaa, sitä paremmin yleensä selviää. Sanotaan, ettei pessimisti pety ikinä, ja siinä on vinha perä. Mutta pessimisti ei myös saavuta mitään. Siksi realistinen ote on paras.
Tuossa ne tärkeimmät kai olivatkin. Miksi pidän tuota 25-35 vee optimi-ikänä? Siksi, että vaikka teini-ikäisellä ulkonäkö ja lähtökohdat ovatkin paremmat kuin vanhemmalla, hänellä yleensä ei ole henkistä kypsyyttä, riskienhallintakykyä, taloudellisia resursseja ja elämänhallintaa yhtä hyvällä tolalla kuin vähän vanhemmalla. Neljääkymppiä lähestyttäessä taas elämä alkaa olla jo liian urautunutta ja vanheneminen sekä testosteroni tehnyt jo tuhonsa.
Toisin kuin yleensä oletetaan, niitä prinsessoja ja kuningattaria, jotka ovat hyvissä ammateissa, naimisissa tai viraparissa, menevät 100% läpi ja ovat viiteryhmiensä arvostettuja jäseniä, on olemassa. Tunnen heitä aika monta - meitä löytyy joka lähtöön - ja ainakin yksi meikäläinen on kotikaupunkinsa kaupunginvaltuutettu. Eli vaikka tämä prosessi onkin kuin ampuisi itsensä avaruuteen, siinä on aina mahdollisuus laskeutua pehmeästi ja onnistuakin. Paljon on itsestä ja omasta asenteesta kiinni.
Optimistin mielestä lasi on puoliksi täynnä.
Realistin mielestä lasi on puolillaan.
Pessimistin mielestä lasi on puoliksi tyhjä.
Insinöörin mielestä lasissa on riittävät toleranssit.
1) Hyvät lähtökohdat.
Hyvillä lähtökohdilla tarkoitan sitä, että ulkonäöksellisesti naama ei ole kuin petolinnun perse, ei ole kaljuuntumista, parta ei ole kuin teräsvillaa ja muutenkin ruumiinrakenne on mukiinmenevä. Olkoonkin, että läpimeno on 80% asennetta ja 20% ulkonäköä, silti ulkonäkö vaikuttaa asenteeseen ja minäkuvaan.
2) Henkinen tasapaino
Amerikkalainen kaimani Sarah W. totesi joskus aikoinaan: "Congratulations. It is always nice to meet a TS who isn't a complete lunatic". Eli mitä täysipäisempi ihminen on ennen tähän prosessiin lähtemistä, sitä todennäköisemmin hän selviää siitä läpi ongelmitta. Psyykkiset ja psykiatriset ongelmat merkitsevät väistämättä vaikeuksia, paitsi prosessissa, myös ihmissuhteissa, työnsaannissa ja selviämisessä.
3) Henkinen kypsyys
Henkisellä kypsyydellä tarkoitan aikuisuutta, vastuullisuutta, riskienhallintaa ja kykyä tajuta kokonaisuutta. Eli sitä, että ymmärtää mistä on kyse, mitkä ovat prosessin sudenkuopat, näkee tämän jutun osana kokonaisuutta ja ymmärtää, mikä on olennaista ja mikä ei. Osaa harkita mitä tekee, tietää kehen voi luottaa ja kehen ei, osaa miettiä skenaarioita, ei murru heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä jne eikä ole ylioptimisti eikä ylipessimisti. Henkinen kypsyys on yleensä kääntäen verrannollinen ikään.
4) Ikä
Paras ikä tähän prosessiin on 25-35 vee. Tuossa iässä yleensä on jo riittävästi henkistä kypsyyttä ja opiskelut hoidettu pois alta ja hankittu ensimmäinen työpaikka. Mutta kuitenkaan lähtökohdat eivät ole vielä toivottomat, vielä ei ole perustettu perhettä, vielä ei ole vakiuduttu eikä ikä ja testosteroni ole ehtineet tehdä tuhojaan.
5) Taloudelliset resurssit
Sanottiin mitä sanottiin, tämä prosessi maksaa rahaa. Paitsi leikkaus, niin kosmetologikäynnit, yleinen elämä, paperien uusiminen, vaatteet jne jokapäiväiseen elämään liittyvät menot jne vievät rahaa. Yleensä ikä ja taloudelliset resurssit käyvät käsi kädessä, eli mitä vanhempi, sitä todennäköisemmin vauraampi. Mitä paremmin tätä prosessia läpikäyvällä on fürgendahlia, sitä todennäköisemmin siitä selviää
6) Elämänhallinta
Elämänhallinnalla tarkoitan työpaikkaa, jokapäiväisiä sosiaalisia suhteita, ihmissuhteita ja harrastuksia. Mikäli tätä prosessia läpikäydessä onnistuu joko säilyttämään tai saamaan työpaikan ja pysymään siinä koko prosessin läpi, silloin mitään ongelmia ei pääsääntöisesti tule olemaan. Mitä enemmän ja parempia ystäviä - kumpiakin sukupuolia - sen parempi ennuste. Mikäli on tyttö- tai poikakaveri tai puoliso tukena, koko ajan paranee. Ja jos on yksi tai useampia harrastuksia, sitä todennäköisemmin elämänhallinta on hanskassa.
7) Riskienhallintakyky
Riskienhallintakyvyllä tarkoitan kykyä ennakoida ja tunnistaa riskit, laatia se worst case -skenaario, laatia strategiat riskien hanskaamiseen ja luonteenlujuutta toteuttaa ne jos hommat kusevat. Mitä realistisempi ote tähän prosessiin ja mitä vähemmän siltä odottaa, sitä paremmin yleensä selviää. Sanotaan, ettei pessimisti pety ikinä, ja siinä on vinha perä. Mutta pessimisti ei myös saavuta mitään. Siksi realistinen ote on paras.
Tuossa ne tärkeimmät kai olivatkin. Miksi pidän tuota 25-35 vee optimi-ikänä? Siksi, että vaikka teini-ikäisellä ulkonäkö ja lähtökohdat ovatkin paremmat kuin vanhemmalla, hänellä yleensä ei ole henkistä kypsyyttä, riskienhallintakykyä, taloudellisia resursseja ja elämänhallintaa yhtä hyvällä tolalla kuin vähän vanhemmalla. Neljääkymppiä lähestyttäessä taas elämä alkaa olla jo liian urautunutta ja vanheneminen sekä testosteroni tehnyt jo tuhonsa.
Toisin kuin yleensä oletetaan, niitä prinsessoja ja kuningattaria, jotka ovat hyvissä ammateissa, naimisissa tai viraparissa, menevät 100% läpi ja ovat viiteryhmiensä arvostettuja jäseniä, on olemassa. Tunnen heitä aika monta - meitä löytyy joka lähtöön - ja ainakin yksi meikäläinen on kotikaupunkinsa kaupunginvaltuutettu. Eli vaikka tämä prosessi onkin kuin ampuisi itsensä avaruuteen, siinä on aina mahdollisuus laskeutua pehmeästi ja onnistuakin. Paljon on itsestä ja omasta asenteesta kiinni.
Optimistin mielestä lasi on puoliksi täynnä.
Realistin mielestä lasi on puolillaan.
Pessimistin mielestä lasi on puoliksi tyhjä.
Insinöörin mielestä lasissa on riittävät toleranssit.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Älä viitsi aina painaa maanrakoon nelikymppisiä. Eivät kaikki ole kaljuuntuneita ja kirveellä veistettyjä naamaltaan niin kuin kuvittelet. Eiköhän ne ulkonäkölähtökohdat nyt ole aika lailla yksilöllisiä. 25-vuotiaskin voi olla kalju ja naamaltaan todella rujo.
Kyse on todennäköisyyksistä.
Vaikka niitä on 25-vuotiaitakin, jotka ovat kaljuja kuin Kekkonen ja joilla on naama kuin se kuuluisa Aquiliformes-heimon edustajan pyrstönalunen, on paljon todennäköisempää että nelikymppisellä on näin kuin parikymppisellä.
Tottakai ulkonäkökohdat ovat aina yksilöllisiä ja minun on pakko niiata syvään sellaiselle ihmiselle, joka on kestänyt dysforiansa kanssa nelikymppiseksi. Itse en olisi kestänyt, vaan olisin joko vaihtanut hiippakuntaa oman käden kautta tai olisin nyt Hesperiassa.
Ja nelikymppisellä on paljon todennäköisemmin sekä rahaa, viisautta ja elämänkokemusta kuin nuorella, eli asiat eivät ole yksioikoisia.
Minulle voitkin sitten niiata oikein hoviniiauksen!
On kyllä myönnettävä ettei kaikki dysforiasta kärsivät ikäiseni edes halua enää prosessiin, vaan ovat jo luovuttaneet. Minä en luovuttanut, onneksi.
Mites olet omasta mielestäsi tossa prosessissa menestynyt? Oletko tyytyväinen tuloksiin tähän mennessä? Mitä ikäluokkaa edustat? Oletko aina ollut vähän normaalia tyttömäisempi?
Itse sain oman juttuni valmiiksi jo vuosia sitten (tänä vuonna 13 vee naisena) ja muistan vanhan elämäni lähinnä vain etäisenä painajaisena. Itse asiassa olen saanut elämältä kaiken mitä reaalisesti olen halunnutkin ja nyt toteutan vain asioita, jotka nuorena olivat haaveita (kuten oppia soittamaan erästä instrumenttia ihan tosissaan, päästä eräässä urheilulajissa SM-tasolle vielä vanhoilla päivillä, oppia vieraita kieliä jne).
Omalle prosessilleni annan arvosanan 8½ eli onnistuin vähintäänkin tyydyttävästi. Toki minullakin oli vaikeuksia ja varsinkin oman kotikaupunkini henkikirjoittaja aiheutti minulle tarpeettomia hankaluuksia, ja olen minäkin itkuni itkenyt. Jokaisen TS:n takana on kuutiometri kyyneliä, niin minullakin.
Edustan X-sukupolvea ja ensimmäisen kerran hakeuduin tämän jutun takia hoitoon vähän yli parikymppisenä. Olen kromosomimutantti ja synnyin jonkin verran sukupuolisesti epämääräisenä, eli sikäli olin ns. teknisesti selvä tapaus, mutta asialla on aina sosiaalinen puolensa, ja siksi vedin jutun läpi pitkän kaavan mukaan, että varmistuisin itse, että se mitä teen, on oikein minulle itselleni.
Ja kyllä, olen ollut aina normaalia tyttömäisempi - jopa siinä määrin, että minua varhaisteininä provottiin tämän asian takia. Muut huomasivat asian ennen minua.
Näytät varmasti kauniilta ja olet ihastuttava luonteeltasikin. :)
Yksi oikein kahdesta. Saat itse ratkaista kumpi :-)
Tämän prosessin pahin puoli on siinä, että kaikki, mikä ei tapa, vammauttaa.
tahdon. Pitää tahtoa. Loputtomalla epäilemisellä ja miettimisellä ei pääse mihinkään. Kukaan ei tule kotiin tyrkkimään että hoidas tyttö ittes ihmiseks. Se pitää tehdä itse.
Olen samaa mieltä.
Jos tahto puuttuu, dysforia pahenee sellaiseksi, että tulee mielenterveysongelmia ja ylipäätään prosessiin lähteminen vaikeutuu. Se on niin kuin liikkuvasta junasta hyppääminen. Sattuu aina, mutta mitä enemmän juna ottaa vauhtia, sitä enemmän sattuu.
Mitä eroa on transsukupuolisella ja terroristilla?
Terroristin kanssa voi neuvotella. Ha ha, hyvä juttu. Mutta liian usein "tahto" merkitsee samaa kuin "jääräpäisyys". Itselläni sitä löytyi liiankin kanssa sen jälkeen, kun homma lähti käyntiin.
Mutta ryhtyäksesi tähän juttuun ihmisen pitää olla joko tavattoman rohkea, tavattoman epätoivoinen tai tavattoman mielenvikainen. Lähdin itse siinä vaiheessa, kun rohkeus alkoi muuttua epätoivoksi - etten olisi joutunut lähtemään siinä vaiheessa kun epätoivo muuttuu mielenvikaisuudeksi. Kolmas itsariyritys ei enää olisi jäänyt yritykseksi.
Tahtoa toki löytyy vaikka muille jakaa... Pelko ja pyrkimys olla "loukkaamatta" omia läheisiäni on estänyt/estää prosessiin lähdön ja on vienyt käytännössä itsetuhon partaalle.
It ain't over till the fat lady sings.
Minulla oli täsmälleen samat mietteet 15 vee sitten. Mutta muista, että et pysty elämään kenenkään muun elämää kuin omaasi. Et pysty elämään isäsi, äitisi, setäsi, tätisi, enosi, kytysi etkä natosi etkä isovanhempiesi tai lastesi elämää. Voit elää täsmälleen ja vain oman elämäsi.
Mieti, mikä sinulle itsellesi on oikein ja toimi sen mukaisesti. Ei ole itsekkyyttä eikä piittaamattomuutta pelastaa oma henkesi ja mielenterveytesi. Siitä tässä kaikessa on kyse.
Moni kuvittelee, että sellainen asia kuin itsemurha olisi yksinkertainen, "kerrasta poikki" -juttu. Homma kuitenkin onnistuu parhaiten harjoittelemalla ensin muiden tappamisella.
Kun olet esimerkiksi katsellut kuinka henki lähtee torin reunan häirikkönarkomaanista muutaman kerran voit olla varma myös onnistumisestasi omalla kohdallasi.
Sitä paitsi olet saman tien tehnyt Suomesta avaramman paikan asua.
Minulle oli henkisesti ihan liian raskasta että ajattelin muita liikaa. Minulla oli "jarruna" se etten halunnut rikkoa perhettäni ja se teki minusta todella inhottavan ihmisen. "Onneksi" exä sai tarpeeksi ja nosti vihdoinkin kytkintä ja "antoi" minulle vapauteni. Mutta pitää myöntää että pistin itseni muun sukuni edelle, enkä enää viivytellyt prosessiin lähdössä sen takia että olisin aiheuttanut jotain ongelmia läheisilleni. Osalle asian hyväksyminen kesti pitkään, mutta kun nyt kaikki ovat ratkaisuni hyväksyneet, harmittaa miksi en tehnyt ratkaisuani jo kauan sitten ja säästynyt siltä henkiseltä taakaltani väärässä sukupuolessa.
Itse olet kysynyt jokaiselta prosessiin aikovalta, miten monta kertaa on yritetty itsemurhaa. Se, että on yrittänyt itsemurhaa on merkki siitä, että elämä on tullut jonkinlaiseen umpikujaan.
Sitten kun prosessiin lähtee taskussa tällainen historia, niin epäonnistuminen mielenterveyssyistä prosessin jälkeen on melko varmaa koska itsetuhoisuus, vuosienkin ajalta, jättää omat jälkensä.
Mielenterveyssyyt taas ovat satavarma keino jäädä tässä valtiossa ilman töitä, joten ei sinulla sitten ole rahaakaan prosessiin.
Kannattaa siis reippaasti tappaa itsensä eikä vänkyröidä. Tekee kuitenkin vähemmän kipeää pitkällä aikavälillä.
Kun itse olin toisen kerran yrittänyt itsemurhaa, olin umpikujassa.
Olin totaalisessa henkisessä, taloudellisessa ja moraalisessa konkurssissa. Olin juuri valmistunut työttömäksi, mani oli finis ja poplari kanis, ja tuumin että jos en kerran pysty elämään kuin mies, niin sitten kuolen kuin mies. Yritin harakiriä RUK:n kurssipuukolla ja epäonnistuin.
Sen jälkeen päätin lähteä muutokseen. Minulla ei kertakaikkiaan ollut enää mitään muuta menetettävää kuin mielenterveyteni ja henkeni.
Olet aivan oikeassa siinä, että itsetuhoisuus jättää omat jälkensä, ja vaikka sinä itse et sitä ehkä minusta usko, se on jättänyt myös minuun. Miksi oletat, että tuo Hectorin "Kuningatar" on lempparibiisejäni?
Vastaus on, että se on minulle reality check.
Minulta puuttui henkistä kypsyyttä. Henkinen kypsyys ei ole samaa kuin paljon elämänkokemusta. Tarpeeksi kovia kokemuksia elämässä niin se taannuttaa kehitystä taaksepäin. Vaikka siis oli ikää ja kokemusta, olin ikäisekseni varsin lapsellinen ja epäkypsä. Olen sitä vieläkin.
Etenkin minulla oli taipumusta toiveajatteluun eli ikävien realiteettien pyyhkimiseen pois mielestä. Se oli tiedostamatonta, minusta tuntui että psyyke varjeli itseään totuudelta.
Ikä ja ulkonäölliset lähtökohdat minulla olivat suhteellisen kunnossa.
Minulla prosessi hirtti kiinni rahasta. Tässä maassa jos työnantaja haistaa työttömyyden, ulkomailla olon tai mielenterveysongelman, töitä ei tipu. Eikö ole kiva, että meillä on luokka ihmisiä, jotka mafian tavoin kiristävät kaikkia muita.
Minulta puuttui myös luovuus. Käytin joukkoliikennettä kuten muutkin. Köyhällä ei ole siihen varaa.
Köyhälle ei myöskään anneta luottoa. Jos prosessin ollessa kuumimmillaan olisi ollut enemmän rahaa käytössä, asiat olisivat olleet helpommin.
Mitä tulee elämänhallintaan, niin minun ongelmani sillä alalla on täysi miessukupuolen ymmärtämättömyys. Myös ystäväpiirini ovat aina olleet hiukan vaaralliset. Minulla on vammamagneetti. Oleen tullut siihen tulokseen, että narsistinen persoonallisuus houkuttelee riippuvaisia persoonallisuuksia kuin valo kärpäsiä ja yhdessä me hyväksikäytämme toisiamme.
Minä myös tulin ulkomailta. Minulla ei ole merkittävästi ihmissuhdehistoriaa Suomessa. Vaikka puhtaalla pöydällä on etunsa, niin alkuun työpaikka suhteiden välityksellä olisi helpottanut.
Riskienhallintakyvyn ongelma oli se, että lähes kaikki tieto, mitä minulle tarjottiin, oli väärää. Suomi ei ole suvaitsevainen, täällä ei vallitse työvoimapula, eikä täällä ihmisoikeuksilla ole paskankaan väliä.
Beavis & Butt-headissa sanotaan "Everything is legal in Mexico" ja se pitää paikkansa sekä Meksikosta, että Suomesta sillä varauksella, että kaikki mitä VIRANOMAISET tekevät on laillista kun taas sinä saatat joutua putkan lattialle ilman mitään syytä.
"Toisin kuin yleensä oletetaan, niitä prinsessoja ja kuningattaria, jotka ovat hyvissä ammateissa, naimisissa tai viraparissa, menevät 100% läpi ja ovat viiteryhmiensä arvostettuja jäseniä, on olemassa. Tunnen heitä aika monta"
"Väärin sammutettu", voidaan sanoa mutta entä sitten? Suomi on epäreilu ja sattumanvarainen maa, vähän niin kuin USA. Lämpimimmät onnitteluni menee heille, kunhan tajuavat että kysymys on loppujen lopuksi onnesta.
"Paljon on itsestä ja omasta asenteesta kiinni."
Voin sanoa, että vaikka lopputulokseni on huono, niin kuolemaa lukuunottamatta kaikki muut vaihtoehdot olisivat olleet huonompia. Juna oli kiihdyttämässä vauhtiaan ja radan varteen rupesi tulemaan piikkejä, tankoja ja tunneleita.
Olisi ollut epärealistista jäädä odottamaan työpaikkaa, siis ajatella, että vedän prosessin jäihin tässä kohtaa ja haen töitä miehen roolissa. Ei täällä mitään töitä ole haki niitä mies tai nainen.
Prosessin vetäminen jäihin olisi vain innostanut vihollisiani. Se olisi ollut signaali tappiosta.
"Optimistin mielestä lasi on puoliksi täynnä.
Realistin mielestä lasi on puolillaan.
Pessimistin mielestä lasi on puoliksi tyhjä.
Insinöörin mielestä lasissa on riittävät toleranssit."
Minun mielestäni lasissa on myrkkyä. Ei sitä minulle muuten tarjottaisi.
Lapparissa oikeasti osattiin hommat, heidän osaamisensa ja motivaationsa liittyi tosin muualle kuin sukupuolenkorjaukseen. He ajattelivat itse asiassa minun vuottani n sukupuolenkorjausprosessin jälkeen minun psykiatrisen/psykologisen profiilin perusteella - onko minulla mahkuja selvitä elämästä täyspäisenä. Eikä näyttänyt hyvältä.
Sen sijaan minun intressini oli saada ts-diagnoosi siitä paikasta. Koskaan heillä ei ollut mitään ongelmaa sen asian kanssa, kolmessa päivässä selvittivät asian. He vain eivät kertoneet sitä minulle.
Liittyen tahtoon, minulla oli liian vähän selkärankaa, minuun vaikuttavat liiaksi toisten ihmisten mielipiteet. Olen kuin 24:n presidentti Charles Logan, tuuliviiri. Sellainen sanonta on, "jos et päätä asioistasi itse, toiset tekevät sen puolestasi ja lopputulos on yleensä huonompi kuin jos päättäisit itse".
Tuntemattomassa Sotilaassa on tämä Riitaoja joka lopulta "rohkaistuu" sillä että pelko esimiestä kohtaan muuttuu suuremmaksi kuin pelko vihollista ja hän tekee turhan sankariteon suhteellisuudentajunsa menettäneenä.
Minä lähdin tähän prosessiin 55-vuotiaana ja lopputuloksena on nelikymppisen näköinen nainen.
Minulle näistä osuu niin vähän, ettei näillä pitkälle pötkitä:
1) Ainakin osittain, mutta toisaalta joiltakin osin tämä asia ei ole ollenkaan kunnossa.
4) Ikä osuu tuohon haarukkaan.
5) Rahaa on ja
6) työpaikka, mutta muuten ei mitään.
7) Siinä mielessä, että en odota liikoja, mutta en ole realisti, vaan lasini on jo lähes tyhjä ja oletan sen yhä tyhjenevän. Minulla on kyllä valmiiksi mietittynä vaihtoehtoja, mutta mikäli niiden toteuttamiseen joutuu menemään, niin se on kyllä sitten lopullinen niitti kaikelle, sillä silloin menee kyllä jo niin huonosti, ettei millään ole enää mitään väliä.
Joku tuolla mainitsikin, että tahtoa pitää myös olla. Sitäkään minulla ei ole, vaan olen aivan selkkärangaton nahjus, jota pitäisi jonkun potkia eteenpäin. Monesti olen miettinyt luovuttamista. Niin helppoa olisi vain unohtaa kaikki turha pyristely ja tarttua pulloon. Joka pulloon tarttuu, se pulloon myös hukkuu. Pullokin on siitä huono ystävä, että se tyhjenee.
Kenelle tätä elämää edes elän, kun en siitä itse nauti? Miksi yritän miellyttää toisia ihmisiä tekemällä niin, kuin he haluavat minun tekevän? Luultavasti en kuitenkaan ole saavuttanut heidän hyväksyntäänsä, mikä sitten näkynee heti, kun asetun vastoin heidän tahtoaan. Minulla on tästä jo kokemusta: Silloin kun olin työttömönä alkoholin suurkuluttajana, ystävät katosivat, eikä ollut tasan yhtäkään tukijaa, mutta kun jotenkin siitä onnistuin vielä pelastamaan elämäni osittain satumaisen onnen avulla, niin johan taas oli selkääntaputtelijoita. Todennäköisyys hyvän onnen osumiseen kohdalle toiste lyhyen elämän aikana on niin pieni, ettei toista kertaa ole odotettavissa. Se on kuin voittaisi lotossa pääpotin kahdesti, mitä tiettävästi ei ole tapahtunut kenellekään.
Puolityhjä lasi voi onnesta riippuen joko täyttyä, tai tyhjentyä, mutta jos se ei täytykään aivan täyteen, niin on tudennäköisempää, että seuraava liike tyhjentää sitä.
että jos kyseessä on Aito Asia (R), niin ei se iän myötä ainakaan parane, vaan vain pahenee.
Eli jos todella epäilet, että kyseessä olisi transsukupuolisuus, niin hakeudu tutkimuksiin ASAP. Jos ei muuta, niin ainakin saat diagnoosin - vaikka kyse sitten olisikin jostakin muusta.
Onnistumisen osalta sinulla on aivan riittävästi tsargoja ainakin pysyä omillasi. Ja jos dysforia häviää sillä, se on jo paljon se. Vaikka 3S:lläkään kaikki ei ole mennyt aivan putkeen, on hänen elämänsä kuitenkin parempaa kuin se sukupuolihelvetti, jossa hän oli ennen muutostaan.
täytyy kärsiä. Niin se käy.
Monasti tulee esille, että prosessiin on ollut pakko lähteä. Tätä olen ihmetellyt, jos on pakko tehdä jotain, niin edellin olotila on ymmärtääkseni ollut mieluisampi, miksi siis tehdä jotain sellaista mikä tuntuu pakolata?
Itelleni tilani tajumainen oli hirveä helpotus ja ilon aihe. Tiesin, mitä oli viisasta tehdä. En kokenut minkäänlaista pakkoa vaan mahdollisuuden itteni mukaiseen olotilaan ja elämään.Eipä tarvinnu enää esittää miehistä miestä, kun siitä ei kuitenkaan tullut mitään... No tämä varmaan oli yksi kompastuskivi prosessini takkuisuudessa. Kun ei ollut pakkoa, niin miksi siis hoitaakkaan, oli julkkiksen ajatus :)
Kysyn myös, että mitä on menestys, kuinka se määritellään? Onko menestys sitä, että "prosessi" on läpi kolmessa vuodessa (Thaimaa-/Tallinakäynnin siivittämänä) vai onko se jotain muuta? Kyseenalaistaisin myös koko "prosessi" käsitteen, koska mielestäni kysymys ei ole niinkään mistään tietystä ajanjaksosta alku- ja loppupisteineen vaan jatkuvasta oman persoonan kasvusta ja kehitymmisestä. Fyysiset korjaukset ovat vain oman ruuminkuvan tukena ja auttavat elämää omana itsenä. Sukupuolen korjauksessa on hyvin paljon enemmän kysymys psyykkisestä parantumisesta kuin konsanaan leikkauksista saatikka pukeutumisesta.
Kas siinä hieman ajatuksia...
Tämä prosessi ei ole formulakisa. Se ei voita, joka tulee nopeimmin ja ensimmäisenä maaliin.
Tämä prosessi on romuralli. Se voittaa, joka tulee maaliin ehjimpänä ja joka on ajokunnossa vielä maaliintulon jälkeenkin.
Oma juttuni oli ensisijaisesti psykososiaalinen. Se, että todella tajusin, mistä oli kyse, ja uskalsin tehdä asialle jotain. Se RLT ei sitten lopulta ollut enää mikään Test, vaan Real Life. Tai niinkuin Freddie Mercury ja Brian May (moikka, Bri!) asian olisivat ilmaisseet:
"Is this the real life? Is this just fantasy?"
Niin helpottavaa oli lopultakin ryhtyä toimeen.
Menestys on sitä, että sinulla on paikka maailmassa. Menestys on sitä, että sinulla on menestyvä aviomies, itse synnyttämäsi lapset kiehnää jaloissa ja koti jota voit ylpeänä esittää vieraille. Mieluiten vielä työpaikka jossa tykkäät olla ja jonka koet mielekkääksi.
Mutta tekeekö tämä sinut onnelliseksi on kokonaan toinen kysymys.
Mies pettää, lapset mellastavat, työpaikka muuttuu pätkittäiseksi ja koti kerää pölyä ja tiskit kasaantuvat. Itse ihastut naiseen.
Mitkä ovat prioriteetit? Entäpä jos elät kaiken tämän jälkeen oman pääsi mukaan, rupeat jonkinlaiseksi ekksentrikoksi, koristat kotisi pentagrammein, juot punaviiniä pullon suusta puistossa ja pukeudut punkkariksi. Saat yksin olla.
Valitako hyväksyttävyyden vaiko omien halujen mukaan.
Kehotan näennäiseen hyväksyttävyyteen. Kun ikää alkaa olla, niin sinulle tulee näkymättömiä lapsia jos sinulla ei ole näkyviä. Jos dokaat puistossa, niin parhaimmillaan ihmiset ajattelee, että tuossa äiti on rappiolla, mitenkäs lapset. Miehestä ei ikinä ajatella, että isäpä ottaa viinaa. Tai jos huudat vittua niin ajatellaan, että tuollainko sinä puhut omille lapsillesikin.
Sen sijaan jos hymyilet kuin trai-trai-trallallaa-Kasper ja käytät pehmoisia manauksia, niin sinulle annetaan paljon anteeksi.
Aivan kauhea tilanne todellakin. Pitäähän ihmisen osata käyttäytyä kuitenkin. Eihän nyt pullon suusta voi juoda viiniä. Kaikenlaista.
Täytyy sanoa etten puoleen vuoteen ole juuri paljoakaan aikaa viettänyt tätä palstaa selasessa mitä aikasemmin tuli tehtyä ja nyt kuin luin läpi tämän koko kirjoitusketjun täytyy sanoa että onneksi olkoon olette vielä järjissänne ja se oli todella ajatuksen kanssa kirjoitettua tekstiä, parasta mitä tähän mennessä nähnyt joten on pakko onnitella, onneksi olkoon olette elämänne kunnossa, tämä on varma todiste siitä että elämä voittaa. ehkä minäkin alan nyt elämään omaa elämääni, nähdään se sitten jääräpäisyytenä tai ei, ehkä se on kuitenkin parempi vaihtoehto elää kuin kuolla.