Ajattelin kysellä mielipiteitänne ja kokemuksianne synnytyksestä. Laskettu aika lähenee ja nyt on viimeaikoina alkanut pelottamaan tuo synnytys. Onkohan kuinka vaikeaa saada sektio ilman mitään "hyvää" syytä? Siis riittääkö syyksi vain se että pelottaa? Onko muilla samanlaisia mietteitä?
synnytys
pelottaa
8646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli koska sulla on laskettu aika?Toki moniakin varmasti pelottaa synnytys,niin minuakin,vaikka olen jo kuudetta kertaa menossa siihen touhuun.
Auttaisiko,jos puhuisit neuvolassa asiasta?Voisit varmasti päästä vielä synnytyssairaalaankin käymään ja puhumaan peloistasi.En tiedä,kuinka suostuivaisia ovat sektioon enää noin myöhään.Pyydä neuvolan kautta päästä juttelemaan kätilön kanssa.
On tässä kuitenkin vielä aikaa. la vasta heinäkuussa. En oikein tiedä mistä oon tämän pelon itselleni kehitellyt, voi vaikuttaa sekin kun muutamia vuosia sitten serkullani oli erittäin vaikea synnytys. Hänellä vauva oli kyllä perätilassa kun alkoi syntymään että sekinhän kyllä vaikuttaa asiaan. Vauva kuitenkin kärsi hapen puutteesta kun oli napanuorakin kaulan ympärillä ja synnytys kesti kauan. Jaksoi lopulta taistella vuorokauden ja menehtyi sitten synnytyksessä aiheutuneisiin vammoihin. Ehkä siitä on jäänyt jotenkin kammo vaikka tiedän että harvinaistahan se on että niin käy.
Mulla la vasta lokakuussa, mutta silti pelottaa synnytys tosi tosi paljon. Eka synnytys meni aika vaikean kaavan mukaan ja tuskat oli hirveät.. Nyt pelottaa seuraava kerta ihan älyttömästi.. En oikeasti tiedä miten selviän siitä!
Mulla on la jo toukokuussa ja olen aivan paniikissa. Heräilen öisin supistuksiin ja nään painajaisia. Ekan lapsen synnytys oli yhtä tuskaa ja luulin jo silloin kuolevani, siitä on 7 vuotta jo aikaa. en tiedä miten olisin, kuoleman pelkoahan tuo pelko varmasti on. Itsekkin olen ajatellut paljon sektiota, ja nyt kun käydään vauvasta tekemässä painoarvio, niin riippuu paljon siitä mitä sanon lääkäreille. Eka vauva oli poika 3700g ja pää oli niin iso kuin 38 cm. Meni imukuppisynnytykseksi. Rukoilen koko ajan, että tää tyttö ois pienempi. Meitä pelkääjiä on monia siis...ja varmaankin pelko on ihan luonnollista.
Oliko sillä serkullasi, joka kuoli, niin tukihenkilöä synnytyksessä mukana? Hirveätä ihan, Miten noin voi antaa lääkärit tapahtua?
Minulla on nyt rv 37 ja olen stressannut synnytyksestä ehkä enemmän kuin moni, moni muu...Synnytysvalmennuksessa ja synnytyssalin tutustumiskäynnillä pidättelin itkuani, koska synnyttäminen tuntui niin pelottavalta ajatukselta. Ensimmäinen ajatus aamuisin oli, että kauheaa, minun pitää synnyttää...
viimeisen raskauskuukauden alkaminen oli käännekohta... yhtäkkiä aloin toivoa että oikeat supistukset jo alkaisivat... joka kerta kun tunnen kipua ja supistuksia, melkein nautin siitä ajatuksesta että synnytys voi kohta alkaa...
uskon edelleen että synnytys tulee olemaan aivan kamala ja kivulias kokemus, mutta yritän ajatella että ainakin niillä kivuilla on jokin selvä tarkoitus (toisin kuin muilla, esim. kovilla migreenikivuilla, joista olen aiemmin kärsinyt ja joita pelkään kovasti) ja kivut hetkeksi aina häviävät supistelujen välissä (toisin kuin muut kokemani kivut, esim. migreeni- ja menkkakivut)
tsemppiä synnytykseen kaikille!
Mun käy teitä sääliksi. Ei sillai alentavasti, vaan tunnen aidosti empatiaa. Odotan neljättä lastani ja edellinen on kuusi vuotias. Pelkään synnytystä myös, mutta en näköjään paljoa:)
Toivottavasti kertomukseni voi rohkaista teitä.
Synnytin ensimmäiseni siten, että hänet käynnistettiin väkisin viikolla 38. Luonnotonta ja todella kivuliasta. Synntys kesti 20 tuntia ja imukuppi etc. Vauva sai yhden pisteen, mutta käy nyt söpönä poikana seitsemättä luokkaa ja ka n 7,5, soittaa bassoa ja pelaa jääkiekkoa. Eli normaali lapsi. Tuo synnytys oli hirveä ja ihmiset kysyivät, miten uskallan vielä tehdä lapsen.
Tiesin sisälläni, että kunhan annan vauvan tulla LUONNOLLISESTI, synnytys on siedettävä. Näin kävi että pari vuotta tuon jälkeen synnytin tytön ilman kipulääkkeitä kuudessa tunnissa. Ei repeämiä, ei mitään, sairaalasta lähdin seuraavana päivänä kotiin.
Kolmatta odottaessani taas pelkäsin, sillä ajattelin, että tuo ensimmäisen kohdalla ollut ehkä toistuu. Pelkäsin kyllä aika lailla ja päätin, etten lähde sairaalaan ennen kun supistuksia tulee tiheään. Supistelut alkoivat aamulla vaimeasti. Välillä viipyivät poissa (tässä vaiheessa olin esimmäisestä sairaalassa ja he käynnistivät synnytyksen tipalla, jottei minun pidä lähteä enää kotiin odottelemaan luonnolisia supistuksia- virhe tapahtui tässä kohtaa) ja söimme, kävimme saunassa, jossa supparit alkoivat taas esiintyä, lähdimmepä vielä lenkille, jolla oli aika tukalaa olla. Pysäydyimme aina supistelun ajaksi. sitten lähdimme sairaalaan ja siellä meni aikaa enää 4 tuntia kunnes lapsemme syntyi onnellisesti, jälleen ilman kipulääkkeitä, tähän maailmaan. Ilokaasua käytin kahdessa viimeisessä ja se oli suurena apuna.
En voi sanoa miten kannattaa kipulääkkeiden kanssa pelailla, mutta ainakin meillä tuo ensimmäinen synnytys oli epiduraali apuna, mutta se vaan pahensi tilannetta kun annettiin väärään aikaan. Summa summarum; pitäkää puolenne, älkääkä antako käynnistää väkisin. Ei se lapsi sisään kenelläkään ole vielä jäänyt. Luonnollinen synnytys on siedettävä ja odotukseen verrattuna enää ajallisestikaan tähdenlento. Jos sitten pelko saa ihan yliotteen, voitte vaatia leikkausta.
ekaa odottaessa, mutta kun synnytys sitten käynnistettiin, niin se ei ollutkaan yhtään mukavaa!
En usko oikein siihen, että pelko vain katoaisi, mutta ajattelen niin, että synnytys on pakko mennä läpi ja siitä jotenkin selvitään. Pelottaa siltikin aivan hirveästi. Kuolemanpelkoa se ei, ole vaan nimenomaan sen tuskan kestämisen ja kontrollikyvyn menetyksen pelkoa.. Ja kun ei voi luottaa siihen, että puudutukset auttaisivat, kun ne eivät ensimmäisessäkään auttaneet.
Mitä tuohon käynnistämiseen tulee, niin ilman lääketieteellistä syytä ei kannata tietenkään käynnistykseen suostua, mutta kyllä lääkäreillä yleensä jokin pätevä syy käynnistämiseen on. Se on niin riskialtista puuhaa(sen sain kokea nahoissani), että ei siihen huvikseen ryhdytä. Kenenkään vauva ei ehkä ole kohtuun jäänyt, mutta kohtukuolemia kyllä löytyy.. Siksi luottaisin käynnistyskysymyksessä lääkäreiden ammattitaitoon enemmän kuin siihen, että en halua pahaa synnytystä, koska joissain tilanteissa lapselle voi olla parasta syntyä vaikka synnytys ei luonnollisesti alkaisikaan. Synnytys on muutenkin tapahtuma, jossa voi tapahtua mitä vain ja aikalailla siinä ollaan kuitenkin hoitohenkilökunnan "armoilla".