En uskonut, että "uhmaikä" alkaa jo näin pienenä.. Meidän yksivuotias tappelee kaikesta vastaan. Esim. jos häntä puetaan hän huutaa ja kiemurtelee ja laittaa vastaan minkä kerkeää... Jos hän ei saa mitä haluaa esim. karkkia niin alkaa hirmuinen huuto ja itku-potku-raivari. Tai yleensäkin jos asiat eivät mene hänen haluammallaan tavalla, niin aina huudetaan, kiemurrellaan ja heittäydytään lattialle.
Kun "tappelee" joka päivä yksivuotiaan kanssa, joka ei kieltoja ymmärrä/halua ymmärtää, niin tuntuu, että alkaa keinot loppumaan... Onko muitten yksivuotiaat tälläisiä!?
Luulin, että uhma alkaa lähempänä kahta vuotta...
Kun "tappelee" joka päivä yksivuotiaan kanssa, joka ei kieltoja ymmärrä/halua ymmärtää, niin tuntuu, että alkaa keinot loppumaan... Onko muitten yksivuotiaat tälläisiä!?
Luulin, että uhma alkaa lähempänä kahta vuotta...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niin meilläkin. Vaatteet oli eka ongelma kaikkien kakaroiden kans. Viimeisimmälle mä aloin jo vuoden vanhana näyttämään kirjoista henkilöillä jalassa olevia kenkiä: "kenkä jalassa". Sen jälkeen pistin kengän lattialle ja sanoin: "kenkä jalkaan". Pääsin helpommalla, koska lapsi tuli luokseni ja halusi itse kengän jalkaan. Muiden kanssa "puin lasta" ja lapsi huusi.
Pienestä se alkaa..huhuh.
Meijän poijalla kans jo hirveä uhma,päivät ihan älyttömiä...vaipatkin repii irti joka ikisessä mahollisessa välissä,taas tänä iltana kaks kertaa kerkesi kusasta pitkin lattioita ja niitä kun siinä pesin niin ihan hirveä huuto kun ei päässy siihen hämmentämään...tuli siinä vähän ääntä korotettua mullakin!Esikoisella kans alko samoihin aikoihin uhma joka jatkuu ja jatkuu vaan,itekin käyttäydyn siinä välissä niinkun uhma ikänen joten meitä taitaa olla kolme samanlaista tässä talossa!
en mahtanut mitään,mutta repesin nauramaan kun luin tuon viestisi..kuullosti niin tutulle toi pissa juttu:) meillä ei tosin vaippoja onneksi vielä revitä irti,mutta ilman vaippaa kyllä käppäilee paljon sisällä..ja jos sattuu lirahtamaan niin sitähän on päästävä heti lätkyttämään pissi lammikkoon,jee! ja jos ei pääse niin heittäytyy selälleen ja huutaa kun kaulaa leikattas! muutenkin sisukas sissi kyllä ja tietää mitä tahtoo ja ilmaisee sen myös turhankin vahvasti. suuttua osataan ja tekoitkut ja myrtyneet ilmeet osataan kyllä tehdä että varmasti saatas tahto läpi! kai se jotain uhmaa on.. itselläni tyttö nyt 3v, oli niin kiltti pienenä mutta tämä poika joka kohta täyttää yhden vuoden on kyllä kuin toiselta planeetalta.. kai siinä on luonnettakin pelissä.. niin ja täälläkin kurkku suorana huudetaan kun pukea pitäisi tai vaippaa vaihtaa tai melkein ihan mitä vaan mikä vähänkin ärsyttää sillä hetkellä herraa..
uhma alkaa siinä yhden vuoden tienoilla. Loppuu kuulemma joskus 20-30 vuoden välissä, itse en ole vielä päässyt lasteni kanssa niin pitkälle.
Taitaa mennä niin, että kun uhma alkaa, niin sen huomaa aina, mutta sitten kun se uhmaikä loppuu, niin sitä ei huomaa lainkaan. Sitten taas aika-ajoin huomaa, että nyt alkoi uusi uhma. Mutta ensimmäinen uhma on kaikkien kolmen lapseni kohdalla alkanut siinä yhden vuoden kieppeillä. Ja hyvä niin, sillä kyllä sen ikäisen kanssa on hyvä harjoitella "tappelemista".
Uhmaa, uhmaa, uhmaa... Lapsi kokeilee rajoja läpi elämänsä ja sinun tehtävä on panna stoppi. Hän siis katsoo miten pitkälle saa mennä.
Seuraus (eri ikäiselle erilainen seuraus) aina kun tekee jotain tyhmää ja pian lapsi oppii, että aikuinen määrää. Ei se mitään ydisfysiikkaa ole. Useat äidit ovat purjeissaan pienen lapsensa edessä. Lähinnä huvittavaa lukea näitä "uhma"-juttuja.
"Ei se mitään ydisfysiikkaa ole."
No kyllä se lasten kasvatus on minulle ainakin joskus vaikeampaa kuin ydinfysiikka. Vaikkei se ydinfysiikka minun erikoisalaani olekaan. Tosin ei lasten kasvatuskaan.
hyvä jos se jollekin on helppoa ;)
teoriassa kaikki on, mutta käytäntö loppujen lopuksi on se joka erottaa kasvattajat huutajista.
Jep, kyllähän sitä uhmaa näyttäytyy, mutta sitä ei vain pidä antaa periksi esim. kielloissa mennä sinne tiettyyn paikkaan jne. Usein uhmaa lisää se, että just vuoden tienoilla liikkuminen on kovimmillaan eikä lapsi kykene keskittymään yhteen asiaan esim. syömiseen nätisti kun menojalkaa vipattaa. Tarvii paljon liirumlarumia ja asiasta toiseen kääntämistä eli huomio muualle samalla kun tehdään sitten niitä lapsesta ikäviä juttuja kuten pukemista. Meillä on toiminut toistaiseksi hyvin.
Meillä tehdään pukemisesta hauskaa.. alussa kun alkoi tuo pukemis-venkurointi, niin isi ja äiti molemmat innostuneena että "kato wau! housut. laitetaan jalka tuonne".. ja kun se jalka saadaan houkuteltua sinne oikeaan paikkaan niin taputetaan, kehutaan ja ollaan iloisia.. Ja muistetaan kiittää kun tekee jotakin toivotulla tavalla. jne.
Kiukuttelua ja huutoa meillä ei "palkita" minkäänlaisella huomiolla, vaan käännetään selkä eikä oteta edes katsekontaktia.
Ei ole poika (vielä ainakaan) oppinut viemään kiukutteluaan äärimmilleen *koputtaa puuta* =)
Olemme aika tiukkoja tuon huonon käytöksen sallimattomuuden kanssa...
"uhma" on rajojen kokeilemista eikä vanhemman kuulu antaa periksi lapselle. En minäkään nyt sen erikoisemmaksi sitä ajattele, mutta ihmettelen lähinnä sitä kuinka pienenä tuo omapäisyys jo alkaa. Jotenkin vaan ajatteli ennen, että yksivuotiaskin on vielä ihan vauva, mutta eihän se niin menekään! :)
Ihan mielenkiinnosta edelliselle kirjoittajalle.. Ettekö tosiaan huomioi kiukuttelevaa lasta mitenkään? Itse en osaisi olla huomioimatta, kun jotenkin tuntuu, että silloinhan (kiukutellessaan) lapsi juuri kaipaa siihen tilanteeseen aikuisen apua ja huomiota. Tai meillä ainakin moni kiukku alkaa siitä, että lapsi ei saa tarpeeksi huomiota..
samaa rupesin kirjoittelemaan..siis että kun lapsi kiukuttelee niin ei hän osaa vielä yksin käsitellä sellaisia tunteita..mielestäni silloin pitää ottaa jonkinlainen kontakti. itselleni eräs kaveri antoi neuvon että älä huomioi kun kiukuttelee,mutta ei mielestäni kyllä ole hyvä idea. älkää nyt suuttuko ,se oli vain minun mielipiteeni.. lasta ei saa jättää yksin käsittelemään suuria vihan/kiukuntunteita..
olen samaa mieltä, että lapsen kiukku tulee huomioida. Koska lapselle tulee osoittaa, että hänestä välitetään myös kiukuttelevana.. Ja lapselle eri tunteiden näyttäminen/eri tunteet pitää kuitenkin olla sallittuja. Häntä pitää vain opettaa miten niitä käsitellään.. Tämä on tietty vain minun mielipiteeni..
Eli ei huomioida, monesti kun käännän selän niin lakkaa kiukuttelu kun seinään ja yrittää sitten kiertää eteeni jatkamaan showta, ja minä käännän selkääni edelleen.. tätä ollaan tehty ihan alusta lähtien.
Eli kun kiukuttelee ns. turhan takia huomiota hakeakseen, ei saa huomiota. Käytöksen muututtua positiiviseksi, osoitamme välittömästi huomiota hymyilemällä, juttelemalla, ottamalla syliin ym.
Taasen jos alkaa paiskomaan tavaroita tms. joka aiheuttaa vahinkoa muille taikka itselleen, kielletään napakasti ja siirretään jäähylle kunnes on rauhoittunut.
Nää konstit on "taapero, omistajan oppaasta" =) saatiin kaverilta joksikin lahjaksi, ja hyvä kirja on ollut =)
Negatiivisia tunteita meillä kannustetaan käsittelemään. Esim. pettymyksen, ikävän tai jonkun muun vastaavan tunteenpurkauksen sattuessa, lasta ei tosiaan jätetä yksin, vaan yleensä paijaan ja kerron että "nyt sinua harmittaa, kiukuttaa jne." Nämä tilanteet menevät aika nopeasti sillä ohi, eikä seuraamuksena ole varsinaisesti kiukuttelua vaan pettynyt itku.
En tajunnut edes ajatella tätä puolta aikaisenpia kirjoittaessani. =)
no meillä ei ainakaan huomionhakunen kiukuttelu ja yhteistyöhaluttomuus ole sama asia kun suuret vihan/kiukuntunteet. vaan aika usein juur vaikka pukemisesta kieltäytyminen ja lattialle heittäytyminen on sen luokan käytöstä ettei vanhemman sitä tarvitse hyväksyä. mielestäni ihan järkevää ottaa tuo "tuolla käytöksellä et saavuta mitään" asenne. joskus kun nuilla pikkuisilla menee vähän manipuloimiseksi.
ehkä kyse oli taas tulkintaeroista osin, mulle kun ei lapsen kiukkuisuus ja kiukuttelu käsitteinä ole sama asia..