Kaikki muuuttuu hetkessä, en pysty kontrolloimaan itseäni. Joku äärettömän pienikin asia voi laukaista ahdistuksen. Miten minä voisin riittää tällaisena? Miten ihmeessä, kun jostain voi löytyä paljon parempaa. Ja minä olen niin vaikea, olen oikukas ja vaikea. Olen nuori nainen, jota yksikään mies ei voi haluta. Minä vihaan itseäni. Vihaan jokaista neliösenttimetrin kohtaa kehossani. Vihaan, vaikka tiedän ettei se auta. Niin helposti sitä vajoaa samaan kuiluun yhä uudestaan. Niin helposti kaiken pahan saa muutettua voitoksi, keho ja mieli janoaa sitä taas uudellen ja uudelleen.. Minä tahtoisin oksentaa kaiken pahan pois. Kaikki ne sanat, jotka ovat nakertaneet minusta paloja. Nyt minä syön niitä, pahoja sanoja ja oksennan ne sitten pois. Jäljelle jää vain tyhjää. Sitten muistan taas miettiä, loppuuko tämä koskaan...
sattuu,
tahdon tappaa ahdistuksen...
8654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
psykiatrin vastaanotolla,voisit saada helpotusta oloosi.
neuvoisi käymään. Ainakin mulla vaan pahentaa ja en koskaan enää halua mennä. Inhottavaa.. Tekisi joskus mieli kuolla. Mitä väliä sillä olisi, joskushan me kaikki kuolemme..
Olen käynyt psykologilla, mutta se ei auttanut mitään... En pysty avautumaan täysin vieraalle ihmiselle. Tuntuu kuin olisin horroksessa. Joskus on parempia kausia ja joskus tuntuu että olen pohjalla. Tiedättekö sen tunteen kun ei jaksa nähdä itsellään tulevaisuutta? En mä koskaan tule menemään naimisiin tai saamaan lapsia... Nyt on taas syvempi kausi. En jaksa syödä tai mennä ulos, jos ei ole aivan pakko. Onneksi mulla on ihana koira joka velvoittaa mua vähintään kolmelle lenkille päivässä.=) Muuten varmaan makaisin vaan kotona ja kävisin töissä... Mä toivon että huomenna ei tunnu enää näin pahalta. Ei itsemurha ole ratkaisu. Joskus kolmisen vuotta takaperin olin kyllä hyvin lähellä, mutta onneksi löysin syyn elää. Ja toisaalta, olisiko mulla oikeus tappaa itseni kun jotkut joutuu kamppailemaan jäädäkseen eloon... Sitä sopii miettiä... Mutta mä haluan uskoa huomiseen. Mä olen lopettanut oksentelun... melkein... Kai tätä sairautta kantaa tavallaan koko loppuelämänsä mukanaan. Mä tuun selviin...
Tuhannet ihmiset näkee nälkäänsä ja kuolee vuosittain Afrikassa ja nää huomiota kerjäävät "sairauden" kourissa painiskelevat buliimikkopellet vain poraavat ja tuhlaavat ruokaa vessanpönttöihin. Ottakaa itteenne niskasta kiinni tampiot!
Mä antaisin tän sairauden sulle koska tahansa. Tää on väärä palsta tulla selittämään kuinka me tehdään väärin. Kaikki me tiedetään se jollain tasolla... Enkä mä ole valinnut tätä. Mun elämässä on tapahtunut paljon mun ikään nähden ja valitettavasti hyvin paljon pahaa. Joskus asiosta tulee noidankehä, eikä siitä pääse pakenemaan. Äläkä luulekaan että haen huomiota. Mun sairastumisesta tietää kaksi ihmistä koko maailmassa, ja mä häpeän tätä... Kirjoitan tänne koska en voi puhua, tänne saan purkaa ahdistukseni, eikä kukaan tiedä kuka mä olen. En tiedä millainen ihminen olet. Ehkäpä olet saanut katsella elämää ruusunpunaisten lasian läpi... Eikä sairastuminen ole aina oma vika. Mä en suostunut myöntämään pitkään aikaan että mä olen sairas. Nyt kun katsoo taakse, näkee kaiken selkeämpänä. Opettele suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä(huom: ERI ASIA KUIN SÄÄLI!!!)
Sä voit olla nyt tota mieltä että me kerjätään sääliä, mutta entä jos joku sun läheinen kamppailee saman asian kanssa? Tai tulevaisuudessa vaikkapa sun oma lapsesi. MIETI
hyvää jatkoa vaan sulle, toivottavasti kasvat henkisesti ja ymmärrät että kaikki ei ole mustavalkoista.
En vaan ymmärrä sitä että kuinka joku ahmiminen ja oksentelu voi muka helpottaa johonkin ahdistukseen...Miks helvetissä pitää ottaa stressiä jostain ulkonäöstä tai vastaavasta? Vaikeeta vaikeeta...
Etkö itse mieti ulkonäköäsi koskaan? Ite on vaikee selittää et haluanko laihuttaa vai olenko vaan jotenki siin ruoassa kiinni.... Sit tulee pelko et lihoo... no, okei kyl mä haluan laihtuukii mut.. Olen varmaa taas sekavan kuuloin, ku ei se unimatti ole tullu tänäkään yönä. En mäkää täst ole kertonu ku yhelle ku hävettää... Kuka vois kehua sillä et syö ihan tajuttoman määrän ja sit oksentaa ne?? Tänne on vaan helppo kirjotoittaa tunteistaan. Se auttaa. Edes hieman.
Kuten sanoit, et vain ymmärrä. Joten et viitsisi moittia sellaista mitä et ymmärrä. Voisit vaikka lukea kirjallisuutta asiasta jos sinua kiinnostaa.
Nii siihe kysymyksee et kuinka ahmiminen ja oksentelu helpottaa ahdistuksee, ni omalta kohdalta voin sanoo et se lievittää sitä hetkellisesti mut sit ahdistaa eri tavalla. Sitä on vaikee selittää ku en itekää tajuu välillä omaa ajatusmaailmaani...
jotenki sitä vaan kanavoi sitä pahaa oloa pois... Edes hetkeksi... En mä aluks edes oksennellu. Juoksin vaan hulluja lenkkejä, jotta sais pahan olon pois ja pään tyhjäks. Laihduin ja unohdin syödä, lopulta syömisestä tuli fyysisesti niin paha olo kun elimistö oli sekaisin että oksensin... Joku tilanne aiheuttaa ajoittain huonommuuden tunteen ja sitten tekee näitä sairaita lenkkejä ja oksentelee...
Jos me tajuttais miksi tehdään näin, tän varmaan sais loppumaan... JA MÄ AION ONNISTUA!!!!!!