Olen sairaslomalla masennuksen takia! aloin syödä lääkkeitä, mutta vielä en tunne vaikutusta! Tuntui että nyt vaan ei jaksa enää! En tiedä missä olisin nyt jos en olisi mennyt lääkäriin.. Tein työni hyvin , hoidan lapseni, käyn usein lääkärissä erinäisten sairauksieni takia, yritän pitää kotini kunnossa ja vielä miehellekkin osansa.. Nyt vaan alkoi tuntua ettei enää jaksa. Olen myös luonteeltani sellainen "liian kiltti" tyyppi.. En osaa enää edes hymyillä, nyt kun olen kotona en haluaisi edes mennä ulos.. ainut asia mikä saa aamulla nousemaan sängystä ylös , on lapseni! ..ja sitten vielä, avomieheni äiti kuoli viikko sitten, mikä teki tän kaiken vielä raskaammaksi! Olin tosi läheinen hänen kanssaan ja nyt on vaan ikävä.. Mies sulkeutui pois luotani, hän ei halua halauksia eikä turhaa "lässytystä" kuolemasta, yritän antaa hänen olla rauhassa (jokainen suree tavallaan)! Itse taas kaipaan olkapäätä johon itkeä! En ole ikinä tuntenut olevani näin yksin, kuin tunnen nyt! Ehkä tämä vielä joskus helpottaa tai sitten ei...
Aina ei vaan jaksa!
taivaantähti
4560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet sairaslomalla, joten sinun ei kuulukaan jaksaa - siksihän siis olet sairaslomalla.
Masennus ei hetkessä parane, joten anna itsellesi aikaa. Älä yritäkään kiirehtiä parantumista, sillä se ei ole mahdollista. On se vaan niin metka sairaus, että sen kanssa ei kyllä tosiaan tiedä, mitä pitäis tehdä. No, ainakin yrittää olla stressaamatta ja pitää kiinni lääkityksestä. Ja tietysti käydä säännöllisesti lääkärissä ja psykologilla/terapiassa. Äläkä muuten anna lääkärin "pakottaa" tai patistaa sinua töihin liian aikaisin. Minä koin tämänkin. Toisella kerralla osasin pitää puoleni.
Kiltit ja tunnolliset tyypithän ne juuri näihin sairauksiin (burn out, masennus) sairastuvat.
Anna itsesi oppia itsekkyyttä, sillä sitä tarvitset. Kukaan ei pidä sinun puoliasi, jos sinä et sitä tee - muista se. Sinä olet jo antanut kaikkesi, miksi sinun pitäisi vielä pystyä antamaan. Jos sinulta murtuu jalka, ei lääkäri käske sinun vaan ruveta kävelemään. Kyllä siinä odotetaan, että jalka varmasti kestää. Sama on näissä "päävammoissa". Niissä pitää pään kestää.
Tsemppiä! Ja ota mahdollisimman rauhallisesti.
Sait erinomaisen vastauksen tuossa edellä, eikä siihen juuri ole lisättävää.
Lakkaa jaksamasta. Hellitä otettasi hetkeksi, anna itsellesi aikaa levätä. Jos olet sairauslomalla, se tarkoittaa oikeasti sinun kuntoutumiseesi tarkoitettua aikaa. Ei sitä, että edelleen kannat vastuun arjen rutiineista.
"Miehellekkin osansa" tarkoittanee makuukammaripuuhia. Ymmärrän täysin, mutta sekään ei ole pakollista.
Erikoinen tilanne sikäli, että tarvitsisitte nyt puolisosi kanssa molemmat toistenne tukea, mutta mies "pakenee". Eipä siinä juuri muuta voi tehdä kuin odottaa. Jokainen käsittelee surunsa omalla tavallaan, joku nuolee haavansa hiljaa itsekseen, joku jakaa surunsa muiden kanssa.
Lääkityksestä saat apua muutaman viikon sisällä, mutta kannattanee hakea keskustelukumppani myös terapiapuolelta, ellei sellaista vielä ole. Yhtä hyvin mikä tahansa ymmärtävä ja kuunteleva taho, ystävä tai muu läheinen ja luotettava ihminen voisi olla nyt apuna. Parhaimmillaan voisitte mennä terapiaan miehesi kanssa yhdessä.
Kuten sanottu, lakkaa jaksamasta, se ei ole pakollista.
"kun käyt sä yli virran ,käyt sä yksin" ...tämä laulu alkoi soimaan mielessäni kirjoittaessasi yksinäisyydestä .
Koemme suurta yksinäisyyttä tämän ajan ihmiset ,vaikka olisimme suuressa joukossakin.Tämä kansantauti masennus jo sen todistaa sitä on turha väittää.
Rakennamme ihme muureja itsemme ympärille emmekä laske lähellemme ihmisiä tutustumaan keitä me oikeasti olemme .Ennenhän käytiin paljon kylässä ,oltiin yhteydessä sukulaisiin jne .Tänään emme tunne edes naapureitamme ,kaikki eivät edes tervehdi toisiaan vaikka asuisivat vuosia samassa talossa .
Uskallammeko kohdata itsemme ?Jeesuskin meni yksinäisyyteen ,samoin Hän koki tunteen kun olisis tarvinnut opetuslapsiaan kanssaan rukoilemaan nämä nukkuivat .
Koemme samoja tunteita että silloin kun tarvitsemme ystäviä tai aviopuolisoa tueksi he nukkuvat ja tuntuu olen ypöyksin onko Jumalakin minut hyljännyt .
Mielestäni nämä tunteet kuuluu normaaliin elämään ,me vaan väsähdämme ja tarvitsemme huoltoa .Autojakin huolletaan paremmin kuin meitä ihmisiä .
Suru on myös sellainen joka tyhjentää ihmisen ,itkut on itkettävä aikanaan ja antaa luvan olla heikko myös itselleen .
Usko vaan että että vielä olet täällä kirjoituksillasi rohkaisemassa heitä jotka kokevat samoin kuin sinä nyt ,tänään on sinulla väsymyksenpäivät mutta huominen voi jos tuoda helpotusta oloosi.
Kiitos kun jaoit tuntemuksiasi et ole yksin sittenkään ,sillä meitä on miljoonia jotka käymme samaa taistelua pimeydestä valoon.
Lämmöllä meju
Todella sitä kuvittelee olevansa yksin ja oli todella vaikeaa edes tulla tänne keskustelemaan.. Mutta nyt sen huomaa että ei todellakaan ole yksin! Huomista ei voi ennustaa, mutta se voi olla parempi kuin eilinen!