Paniikki alkaa olemaan toisinaan taas sietämätön. Tahtoisin edes ystävän itselleni, ihmisen jonka kanssa voisin jakaa avoimesti ajatuksia ja murheita.. parempana päivänä tarinointia myös elämän iloisista asioista. Olen 27 vuotias jäbä ja Turussa asun. Muutama kk sitten loppuneen parisuhteen jälkeen, yksinäisyys on kalvanut todella lujaa. Uusien ihmisten kohtaaminen on lähes mahdotonta, ahdistus alkaa jo siinä kohtaa, kun joku kertoo olevansa kiinnostunut.. Emmä tiedä mitä pitäis tehdä. Tiedän, että se auttaa kun voi avoimesti kertoa jollekin miltä tuntuu. Ja toisen ihmisen läheisyys auttaa myös. Nykyisille ystäville en ole uskaltanut paniikkihäiriöstä kertoa enkä tule koskaan varmaan kertomaankaan. Heikko olen :). Pelkään ihmisten suhtautumisen muuttumista.. toki heidän suhtautumisensa muuttuisi kaiketi hyvään suuntaa, itseäni ajatellen ainakin.. mutta..
No mutta, elämänilo on täysin kateissa. Yksin ollessa (eli aina paitsi töissä..) on tosi raskasta, itkeminen auttaa hieman, tosin vain hetkellisesti. Jopa pahat ajatukset itseään kohtaan tunkeutuu liian usein pintaan. Tiedän että jotain pitäisi tehdä, mutta yksin en oikeen jaksa.. en vaan jaksa. Kaupungille on tosi vaikea lähteä yksin, kaupoille ym.. Ihmisten seurassa kai pitäisi olla, niin pysyis suurin piirtein kasassa. Sosiaalisten tilanteiden rajoitteneisuus alkaa syömään selkeästi myös henkistä pääomaa. Hauskinta on se, että ulospäin harva näkee minun olevan heikko ihminen ja oikeanlainen(?) ihmisten kohtaaminen on yleensä hankalaa.
Ystävää.. Jos asut Turussa ja yksinäisyys on sinulle myös iso osa elämää, niin kerro itsestäsi. Voisimme ehkä auttaa toisiamme. Paniikkihäiriö yms mielenterveyteen(?) liittyvä asia saa toki varjostaa myös sua.. tai saa ja saa, en mä mitään ehtoja latele..! tahdon puhua ja auttaa myös jotain kaltaistani, kuuntelemalla - olemalla ihminen ihmiselle!
Jatkan itkemistä.. en voi muuta, juuri nyt..
No mutta, elämänilo on täysin kateissa. Yksin ollessa (eli aina paitsi töissä..) on tosi raskasta, itkeminen auttaa hieman, tosin vain hetkellisesti. Jopa pahat ajatukset itseään kohtaan tunkeutuu liian usein pintaan. Tiedän että jotain pitäisi tehdä, mutta yksin en oikeen jaksa.. en vaan jaksa. Kaupungille on tosi vaikea lähteä yksin, kaupoille ym.. Ihmisten seurassa kai pitäisi olla, niin pysyis suurin piirtein kasassa. Sosiaalisten tilanteiden rajoitteneisuus alkaa syömään selkeästi myös henkistä pääomaa. Hauskinta on se, että ulospäin harva näkee minun olevan heikko ihminen ja oikeanlainen(?) ihmisten kohtaaminen on yleensä hankalaa.
Ystävää.. Jos asut Turussa ja yksinäisyys on sinulle myös iso osa elämää, niin kerro itsestäsi. Voisimme ehkä auttaa toisiamme. Paniikkihäiriö yms mielenterveyteen(?) liittyvä asia saa toki varjostaa myös sua.. tai saa ja saa, en mä mitään ehtoja latele..! tahdon puhua ja auttaa myös jotain kaltaistani, kuuntelemalla - olemalla ihminen ihmiselle!
Jatkan itkemistä.. en voi muuta, juuri nyt..
Vastaukset 1
Vanhimmat
tule mukaan keskustelemaan. http://p1.foorumi.info/paniikkilaiset/index.php