Minkälainen sää on lokakuun alussa samuilla? Sataako paljon vettä? Pienet sadekuurot ei haittaa kuhan ne ei kestä kauan. Onko siellä lämmintä tähän aikaan vuodesta?
Suunnitelmana on viettää 4 päivää Bangkokissa joten missä kannattaa kaydä ostoksilla kun shoppailuun on varattu pari päivää : ) Mistä sieltä saa halpoja, mutta kohtuu kestäviä kenkiä? Kannattaako ottaa hiustenpidennykset samuilla ja paljonkohan pidennykset maksaa siellä ?
samuille lokakuun alussa
3
888
Vastaukset 3
- pieni matkailija
Bangkokissa olimme ostoksilla MBK-tavaratalossa.
Sieltä sai kesäkenkiä halvalla, noin 4 eurosta
ylöspäin. Ne ovat edelleen käytössä, vaikka ovat
jo kaksi kesää Suomessa tallottuja. Myös Samuilla
on muutamia paikkoja joista saa halpoja kenkiä.
Hiuspidennyksistä en osaa sinulle kertoa. Varatkaa aikaa siihen MBK:n kiertämiseen. Se on sen verran suuri, että pieni suomalainen on aivan
päästää pyörällä siellä. Oikein hyvää matkaa ja
antoisia ostos retkiä. - valmet10
Moikka!
Olimme viime lokakuussa Samuilla kaksi viikkoa.
Vettä satoi neljänä päivänä. Ja ne oli vaan sellasia puolen tunnin kuuroja. Ei haitannut kyllä meidän lomanviettoa yhtään! Ja lämmintä kyllä piisasi! Vaikka useimpina päivinä olikin pilvistä, siellä oli silti tosi kuuma ja iho paloi hetkessä.- ...ja vettä sattaa...
Loka-marraskuu ovat Samuilla sateisimmat kuukaudet. Lokakuussa 4v. sitten onnistuimme lomailemaan reilu vkon ilman sadepisaraakaan. Seuraavana vuonna satoi 23h/vrk 6pv putkeen. Toissa vuonna marraskuussa vettä tuli 6vrk 24h/pv.
Trooppinen ilmasto voi olla sään kannalta ihan mitä vaan tuona ajankohtana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686