Elatustuen suuruus

Naisena tunkeudun nyt teidän palstallenne, mutta luulen saavani täältä paremmin tietoa. Olemme mieheni kanssa sopimassa elatusavun suuruudesta. En haluaisi mieheni joutuvan kärsimään kohtuuttomasti taloudellisesti, mutta pienituloisena jäädessäni kahden lapsen kanssa yksin, toki tarvitsen rahaa lasteni elättämiseen.
Olisin vain kiinnostunut minkä suuruista elatustukea maksatte entiselle puolisollenne (siis suhteessa tuloihinne)?
111509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sossutäti osaa laskea sen hyvin, elatusmaksun suuruus riippuu miehen tuloista. Joskus se voi olla vain sossun minimi, mikä ei paljon ole, markka-aikana jotain hieman alle 700 mk/lapsi/kk.

Ajatus, että et halua laittaa miestäsi ahtaalle taoudellisesti elatusmaksujen muodossa on UPEA!! Hienoa, että voit nähdä asian noin! Toivon mukaan se motivoi isää maksamaan maksunsa, sopu säilyy ja tapaamiset sujuvat ja isä kenties hankkii lapsille ihan mielellään suurempia hankintoja, kokonaan tai osan maksaen.
Elatusmaksuihinhab tulee idenksikorotus, kuten eläkkeeseen ja työttömyyspäivärahaan, mutta ei joka vuosi.

Äänestä

Tarkoittanet varmaan elatusapua et tukea, jota maksaa kunta toisen puolison elatuskyvyn puutteen vuoksi.

Elatusapu vahvistetaan aina lapsen tarpeen mukaan ja vanhemman kyvyn huomioon ottaen.

Elatusapuja voidaan vahvistaa nollamääräisenäkin, jos vanhemmalla ei ole elatuskykyä. Tämä on tietenkin kunnalle paha asia, koska silloin kunta maksaa erotuksen n. 760 markkaan saakka.

Itse asioita hoitaneena juristina olen laskenut elatusavun seuraavalla kaavalla:

Lapsen elatuksen tarve = n. 2.400-2.500 mk- mk/kk - lapsilisät = n. 1.500-1.600 mk

Tämän jäljelle jäävän summan olen jakanut kummankin ex.puolison kesken heidän nettotulojensa mukaisessa suhteessa sen jälkeen, kun olen ensin vähentänyt välttämättömät asumismenot ja työmatkakulut.

Toisen puolison tulisi maksaa tuo jäljelle jäävä summa. Yleensä normaalituloisilla elatusavut ovat pyörineet siinä 760-1.100 mk/kk.

Vanha yksinkertainen tapa oli laskea elatusapu prosentteina bruttotuloista, mutta se johtaa helposti väärän tuntuisiin ratkaisuihin.

Äänestä

Kiitos molemmille vastaajille. Olen kenties hieman viisaampi nyt. Emme ole kerenneet vielä ottaa asioista kunnolla selvää, mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Olemme vain keskenämme pohtineet asiaa ja summiakin miettineet, käyvät kyllä hyvin yksiin edellisen vastaajan "laskutoimituksen" kanssa.

Äänestä

Nyt hyvin paljon käytetään väärin mm. sellaista tapaa, että elatusapu lasketaan bruttotuloista. Tämä ei saa olla laskentaperuste, sillä oikeus saa sitä vain käyttää. Kysyin aikoinaan tätä asiaa Sosiaali ja terveysministeriöstä ja sieltä tullut vastaus kieltää sos.toimistoja käyttämästä tätä mallia. Itselleni paras vaihtoehto olisi ollut isän ja äidin yhteinen sopimus mutta se meni puihin riitelyn takia. Annoin asian oikeuteen ja siellä ratkaistiin niin, että sosiaaliviranomaiset olivat tehneet virheen laskennassa. Maksu määrätty väärin perustein. Sain jopa rahallista korvausta sos.toimistolta. Yrittäkää sopia maksusta keskenänne. Tulee kaikille osapuolille halvemmaksi. En enää usko yhteenkään sosiaalitantan juttuun ennenkuin olen tarkistanut asian perusteellisesti. Olet löytänyt jo yhden kanavan tiedon saantiin...

Äänestä
  • Kyllä ajattelimmekin sopia elatusmaksusta keskenämme. Olen kuitenkin kuullut että jos niiden sosiaalitanttojen puheille ei mene ja tee virallista sopimusta, niin rahoja ei pysty perimään mistään jos mies jättää maksamatta. Onkohan kellään tästä parempaa tietoa?

    Äänestä

  • vierailija kirjoitti:

    Kyllä ajattelimmekin sopia elatusmaksusta keskenämme. Olen kuitenkin kuullut että jos niiden sosiaalitanttojen puheille ei mene ja tee virallista sopimusta, niin rahoja ei pysty perimään mistään jos mies jättää maksamatta. Onkohan kellään tästä parempaa tietoa?

    Hei,
    ongelmatilanteissa voi aina kääntyä sosiaalihuollon piiriin, vaikka erotessanne tekisittekin miehesi kanssa keskenänne kirjallisen sopimuksen. Käräjäoikeus sen kuitenkin (ellei lastenvalvoja) hyväksyy ja puuttuu puutteelliseen sopimukseen.

    Äänestä

  • vierailija kirjoitti:

    Kyllä ajattelimmekin sopia elatusmaksusta keskenämme. Olen kuitenkin kuullut että jos niiden sosiaalitanttojen puheille ei mene ja tee virallista sopimusta, niin rahoja ei pysty perimään mistään jos mies jättää maksamatta. Onkohan kellään tästä parempaa tietoa?

    Nykyisin on pakko tehdä sosiaaliviranomaisen kanssa lastenhuollosta sopimus. Käykää siellä, koska laki vaatii niin.

    Äänestä

  • vierailija kirjoitti:

    Kyllä ajattelimmekin sopia elatusmaksusta keskenämme. Olen kuitenkin kuullut että jos niiden sosiaalitanttojen puheille ei mene ja tee virallista sopimusta, niin rahoja ei pysty perimään mistään jos mies jättää maksamatta. Onkohan kellään tästä parempaa tietoa?

    Ehdottomasti kannattaa mennä ns. sosiaalitanttojen luokse puhumaan ja sopimaan lasten elatuksesta. Vaikkei Nestori luottanutkaan sosiaalitanttoihin, yleisesti ottaen he kuitenkin yrittävät parhaansa ja yrittävät auttaa ihmisiä sopimaan asiansa lapsen parhaaksi.

    Sosiaalihoitajan vahvistama sopimus on yhtä pitävä kuin käräjäoikeudenkin päätös, eli sopimusta ei kannata tehdä kovin kevyesti ja allekirjoittaa kevyellä otteella.

    Äänestä

Sovitiin vaimoni kanssa myös elatus avun suuruus noin kotona keskenään, mutta kuinkas ollakkaan kun kävimme lasten suojelu valvojalla hän oli laskenut hinnan niin vaimolla alkoi rahan kuvat pyöriä silmissä ja sovittu summa nousi huomattavasti.Eli kyllähän mies on tässä elämässä se maksaja/koira erotapauksissa tasaarvo on kyllä tosi syvältä.

Äänestä
  • Entäs jos onkin niin että mies on pihi eikä tajua mitä eläminen maksaa? Lasteni isä luuli aikoinaan markka-aikana, että kumpparit saa koululaisen jalkaan 10-30 mk:lla ja toisaalta että uimahallilippu maksaa yli 20 mk, joten sinne ei voinut tapaamisella mennä. Paljonko maksaa ruoka, vaatteet, polkypyörä - käytettynäkin ostettu. Jos elatusmaksu on pieni ajatuksella, että isä ostaa sitten ne isommat hankinnat lapselle, niin toimiiko tämä sitten ihan todella?

    Toisaalta on väärin että isä kynitään puhtaaksi elatusmaksun muodossa. On tapauksia, että lapselle ostetut tuotteet kelpaisi lapselle, mutta lapsen äidille ei joten ne jäävät käyttämättä ja ostos on ollut turha. Silloin ei edes tee mieli maksaa kummoista summaa. Lapselle se ei kuitenkaan menisi, lapsen hankintoihin.

    Yh-äidinkin olisi mitoitettava menonsa tulojensa mukaan, kuten kaikkien muidenkin. Jos ei ole varaa pitää omaa autoa, niin ei ole. Jos asunto on liian kallis, pitää etsiä halvempi vaihtoehto, aso-asuntoon saa asumistuen, omaan ei. Elatusmaksu ei ole se raha, jonka avulla nämä asiat rahoitetaan.
    Nimim. yh, elatusavun saanut sekä uusiperheen äiti ja sivusta toisenlaista rahastusta seurannut

    Äänestä

  • Pitäisit vehkeet kurissa, ei tarvis maksaa. Onks pakko tyhjentää joka "diskettiasemaan" kuormansa. Se maksaa, joka tyhjentäää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vierailija kirjoitti:

Naisena tunkeudun nyt teidän palstallenne, mutta luulen saavani täältä paremmin tietoa. Olemme mieheni kanssa sopimassa elatusavun suuruudesta. En haluaisi mieheni joutuvan kärsimään kohtuuttomasti taloudellisesti, mutta pienituloisena jäädessäni kahden lapsen kanssa yksin, toki tarvitsen rahaa lasteni elättämiseen.
Olisin vain kiinnostunut minkä suuruista elatustukea maksatte entiselle puolisollenne (siis suhteessa tuloihinne)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu