Sailaksesta

Sailas tietää myös varsin hyvin, ettei hänen ehdottamansa työttömien kyykyttäminen luo uusia työpaikkoja. Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta suurimmassa osassa Suomea on vieläkin pula työpaikoista, joten huonoillekin töille riittää ottajia. Pääkaupunkiseudulla taas on hanttihommissa työntekijöiden kohtelu liian usein törkeää. Esimerkkeinä siivous, vartiointi -ja varastoala.

Sailaksen tyylinä on kostaa isolle työttömien joukolle se, että päättäjät ovat itse yksinkertaisesti liian surkeita hoitamaan työttömyyttä. Vaikka päättäjissä on joitain rehellisiä ja kunnollisiakin ihmisiä, kampittavat epätäpätevät, puolueen jäsenkirjoilla ja niiden kautta suhteilla muuten ansiottomasti elämässään päättäviin asemiin päässeet heidän työtänsä tahallaan ollakseen paljastamatta tietämättömyyttään.

Psykologien mukaan vallanhimo on enemmistöllä ihmisistä kovempi motiivi kuin kuin raha. Tiedoksi se teillekin.

Kuten monet varmaankin ovat huomanneet, osa päättäjistä antaa ison joukon kärsiä siitä, etteivät he itse suostu myöntämään omaa kyvyttömyyttään ja luovu vallasta, tai ainakin ota neuvoja niiltä, joilla olisi tietoa.
Eduskunnassa esimerkiksi keskustan edustajat eivät suostu vähentämään kuntien määrää 440:stä sataan, vaikka asia on ollut esillä jo ainakin 20 vuotta.
Puhumattakaan demareiden harjoittamasta tukityöllisyyspolitiikasta, joka ei luo käytännössä lainkaan pysyviä työpaikkoja.

Miksikähän Sailas ei ehdottanut kuntien vähentämistä? Onkohan Sailas kenties suuren luokan pelkuri, joka potkii mielummin heikossa asemassa olevia työttömiä, kuin puuttuu todellisiin epäkohtiin ja suututtaa siinä sivussa mm. keskustan poliitikkoja?

Sanon teille suoraan mitä mieltä olen sailaksesta.
Se tyyppi kärsii vakavasta pienen miehen alemmuuskompleksista, joka vaivasi myös Hitleriä ja Stalinia. Hän on ilmeisesti syönyt/joutunut syömään elämssään niin paljon paskaa, että hän haluaa ehdottomasti jakaa sen muillekin.

Raimo Sailas ei edes halua kohdella toisia oikeudenmukaisesti. Hän halua kostaa.
4142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yhdyn edelliseen puhujaan. Demarien ja kokoomuksen työpaikat ovat olleet näitä mitättömiä ns. tukityöpaikkoja , joista ei rahallisesti saa liioin rupea perseensä.Kuka sellaisiin viitsii lähteä ja niissä motivoitua ?
Haistakoot homeen.
Ainakin itse halua työstäni palkkani. Rahan ja vain rahan vuoksi kävisin töissä, jos hyväpalkkaista työtä löytyisi.

Äänestä
  • Jotkut ovat niin onnellisessa asemassa että saavat jostain muualta rahaa, toisten on pakko mennä niihin tukipaikkoihin vaikka palkkana olisi työllistämistuki, tietäisi että firmasta tai virastosta laitettiin joku ulos jotta säästyisi rahaa ja otettiin työtön tilalle, matka työpaikkaan olisi niin pitkä että kulut olisivat suuremmat kuin matkakorvaus ja työssä menisi selkä niin paskaksi ettei pysty liikkumaan omin voimin pari kk siellä oltua.

    Äänestä

  • kmk kirjoitti:

    Jotkut ovat niin onnellisessa asemassa että saavat jostain muualta rahaa, toisten on pakko mennä niihin tukipaikkoihin vaikka palkkana olisi työllistämistuki, tietäisi että firmasta tai virastosta laitettiin joku ulos jotta säästyisi rahaa ja otettiin työtön tilalle, matka työpaikkaan olisi niin pitkä että kulut olisivat suuremmat kuin matkakorvaus ja työssä menisi selkä niin paskaksi ettei pysty liikkumaan omin voimin pari kk siellä oltua.

    Ketään ei voi pakottaa mihinkään. Ihmisellä on vain pakko kuolla,vieläpä jokaisen. Myös jo
    kainen joutuu tekemään tiliään tekemisistään sanoistaan ja myös tekemättä jättämisistään. Siinä ihminen onkin vakavan paikan edessä , miten olemme itsekukin elämämme eläneet ja toisiamme hyväksyneet ja lähimmäisiämme kunnioittaen rakastaneet.

    Äänestä

  • Kova paikka kullekin kirjoitti:

    moni paleltua kunhan lopettavat tuet kuten sailas ehdottaa, jo nytkin menee monia joka vuosi, kun eivät saa niitä vaikka niitä nykyään vielä laki sanoo annettavan, ei sano sosiaalitoimisto, kun toiset hakee ja rukoilee ja ei saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tollo Peloton kirjoitti:

Sailas tietää myös varsin hyvin, ettei hänen ehdottamansa työttömien kyykyttäminen luo uusia työpaikkoja. Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta suurimmassa osassa Suomea on vieläkin pula työpaikoista, joten huonoillekin töille riittää ottajia. Pääkaupunkiseudulla taas on hanttihommissa työntekijöiden kohtelu liian usein törkeää. Esimerkkeinä siivous, vartiointi -ja varastoala.

Sailaksen tyylinä on kostaa isolle työttömien joukolle se, että päättäjät ovat itse yksinkertaisesti liian surkeita hoitamaan työttömyyttä. Vaikka päättäjissä on joitain rehellisiä ja kunnollisiakin ihmisiä, kampittavat epätäpätevät, puolueen jäsenkirjoilla ja niiden kautta suhteilla muuten ansiottomasti elämässään päättäviin asemiin päässeet heidän työtänsä tahallaan ollakseen paljastamatta tietämättömyyttään.

Psykologien mukaan vallanhimo on enemmistöllä ihmisistä kovempi motiivi kuin kuin raha. Tiedoksi se teillekin.

Kuten monet varmaankin ovat huomanneet, osa päättäjistä antaa ison joukon kärsiä siitä, etteivät he itse suostu myöntämään omaa kyvyttömyyttään ja luovu vallasta, tai ainakin ota neuvoja niiltä, joilla olisi tietoa.
Eduskunnassa esimerkiksi keskustan edustajat eivät suostu vähentämään kuntien määrää 440:stä sataan, vaikka asia on ollut esillä jo ainakin 20 vuotta.
Puhumattakaan demareiden harjoittamasta tukityöllisyyspolitiikasta, joka ei luo käytännössä lainkaan pysyviä työpaikkoja.

Miksikähän Sailas ei ehdottanut kuntien vähentämistä? Onkohan Sailas kenties suuren luokan pelkuri, joka potkii mielummin heikossa asemassa olevia työttömiä, kuin puuttuu todellisiin epäkohtiin ja suututtaa siinä sivussa mm. keskustan poliitikkoja?

Sanon teille suoraan mitä mieltä olen sailaksesta.
Se tyyppi kärsii vakavasta pienen miehen alemmuuskompleksista, joka vaivasi myös Hitleriä ja Stalinia. Hän on ilmeisesti syönyt/joutunut syömään elämssään niin paljon paskaa, että hän haluaa ehdottomasti jakaa sen muillekin.

Raimo Sailas ei edes halua kohdella toisia oikeudenmukaisesti. Hän halua kostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu