Sailas tietää myös varsin hyvin, ettei hänen ehdottamansa työttömien kyykyttäminen luo uusia työpaikkoja. Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta suurimmassa osassa Suomea on vieläkin pula työpaikoista, joten huonoillekin töille riittää ottajia. Pääkaupunkiseudulla taas on hanttihommissa työntekijöiden kohtelu liian usein törkeää. Esimerkkeinä siivous, vartiointi -ja varastoala.
Sailaksen tyylinä on kostaa isolle työttömien joukolle se, että päättäjät ovat itse yksinkertaisesti liian surkeita hoitamaan työttömyyttä. Vaikka päättäjissä on joitain rehellisiä ja kunnollisiakin ihmisiä, kampittavat epätäpätevät, puolueen jäsenkirjoilla ja niiden kautta suhteilla muuten ansiottomasti elämässään päättäviin asemiin päässeet heidän työtänsä tahallaan ollakseen paljastamatta tietämättömyyttään.
Psykologien mukaan vallanhimo on enemmistöllä ihmisistä kovempi motiivi kuin kuin raha. Tiedoksi se teillekin.
Kuten monet varmaankin ovat huomanneet, osa päättäjistä antaa ison joukon kärsiä siitä, etteivät he itse suostu myöntämään omaa kyvyttömyyttään ja luovu vallasta, tai ainakin ota neuvoja niiltä, joilla olisi tietoa.
Eduskunnassa esimerkiksi keskustan edustajat eivät suostu vähentämään kuntien määrää 440:stä sataan, vaikka asia on ollut esillä jo ainakin 20 vuotta.
Puhumattakaan demareiden harjoittamasta tukityöllisyyspolitiikasta, joka ei luo käytännössä lainkaan pysyviä työpaikkoja.
Miksikähän Sailas ei ehdottanut kuntien vähentämistä? Onkohan Sailas kenties suuren luokan pelkuri, joka potkii mielummin heikossa asemassa olevia työttömiä, kuin puuttuu todellisiin epäkohtiin ja suututtaa siinä sivussa mm. keskustan poliitikkoja?
Sanon teille suoraan mitä mieltä olen sailaksesta.
Se tyyppi kärsii vakavasta pienen miehen alemmuuskompleksista, joka vaivasi myös Hitleriä ja Stalinia. Hän on ilmeisesti syönyt/joutunut syömään elämssään niin paljon paskaa, että hän haluaa ehdottomasti jakaa sen muillekin.
Raimo Sailas ei edes halua kohdella toisia oikeudenmukaisesti. Hän halua kostaa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Sailas pitää teloittaa!
Koville näkyy ottavan, kun laiskoja yritetään panna työtä tekemään.
Vai luulet sinä että kaikki työttömät ovat laiskoja. Häpeä kirjoittaja kuka lienetkin. Itse hakeuduin töihin vieraalle paikkakunnalle ja siellä olin viikot. Mitä perhe-elämää tämä oli?
Silloinen nuorimmainen lapseni kysyi ,että tuleeko se isä jouluksikaan kotiin. Siis työelämässä tarvitaan pitkämatkalaiseten työaikajoustoja, jotta he voisivat halutessaan tehdä pitempää työpäivää . Näin he saisivat pidennetyn viikoloppuvapaan kotona käyntiin.
Myös muut työolosuhteet ovat luotava sellaiseksi, että itsekukin jaksaisi paremmin töissä. Ryhmäurakat on muutettava henkilökohtaiseksi. Silloin ei tosi ikäviä kiusaamisklikkejä pääsisi syntymään.
Myös työn takia kakkosasunnon verovähennysoikeus on välttämätön . Vain siten työntekijät olisivat samanarvoisia samalla paikkunnalla olevien kanssa.
Eivät kaikki työttömät ovat laiskoja.
Valitettavasti vain melko monet työttömät ovat vailla työnhalua eli suomeksi sanottuna laiskoja, yhteiskunnan eli muiden elätettäviä.
Nyt vain laiskurien makeaa elämää tiukennetaan. Oikeinhan se on.
Jaetaan työntekoa , niin jokaiselle terveelle työikäiselle löytyy työtä . Siinä ay-liikkeellä on myös sanansa sanottavana. Mitä hullua ,kun toiset niska limassa ylitöitä painavat ja toiset vain metsässä kävelevät. Minunkin entinen luottamusmieheni käski minut metsään kävelemään kun ehdotin joitakin työelämän uudistuksia.
Milloin työnantajat ovat luovuttaneet luottamusmiehille vallan käytön avaimet?
Ollessani 50 -kymppinen silloinen esimieheni julkisesti haukkui minut liian vanhaksi työelämään, vaikka työni tein siinä kuin toisetkin.
Nyt en enää jaksa lähteä mihinkään työhön. Minut on jo henkisesti niin lyöty , ettei tästä voi toipua. Ilmapiiri on monessa työyhteydessä hyvin kireä. Miten sellaisessa jaksaa olla , saatikka tehdä raskasta työtä. Ay-liikeellä on liikaa valtaa. He voivat istua vaikka esimiehen, työtoverin, tai jopa tuotantopäällikön ulos.
Ammattiyhdistysliikkeessäkin vahvemmat sortavat heikompiaan, valitettavasti. Siitä vielä se heikompi joutuu maksamaan.
Sailaksen selonteko on tosi asiassa tulos monen ihmisen yhteistyöstä.
Kirjoittajalla ei tunnu olevan lainkaan käsitystä siitä, miten tuollaisia asiakirjoja laaditaan. Päälle päätteeksi hän rupeaa alatyylisesti arvostelemaan henkilöä, jonka nimeä selonteko kantaa.
Siinä tyyli todistaa asiantuntemuksesta, taitaa olla tollo nimimerkkinsä veroisesti.
Kaiken lisäksi kirjoittajalta on jäänyt huomaamatta, että tämä on Mikkelin keskusteluryhmä.
Kirjoittamisen iloa tuokin, mutta ei erikoisemmin lukemisen.