Hei. Tänään näin aurinkoisena sunnuntaiaamuna päätin laittaa nuo peitot tuohon parvekkeen kaiteelle roikkumaan, että ne vähän tuulettuisivat. No mutta eipä aikakaan kun postiluukusta tippui lappu.
------------------------------------------------
Asuntoyhtiön Hallitus on päättänyt seuraavaa:
Parvekkeiden käyttö (siis asuntojen parvekkeita tarkoitetaan)
käyttöajat arkisin:
-aamupäivisin 8.00 - 11.00
-iltapäivisin 16.00 - 19.00
Tiistai-aamuisin ja torstai-iltaisin ainoastaan vuode tai muita vähemmän pölyisiä vaatteita. Keskiviikko-iltaisin ainoastaan pito- yms. vaatteita.
-------------------------------------------------
Kysynkin. Mitä järkeä tuollaisissa päätöksissä on? Ei sitten yhtään mitään. Haiskahtaa ja pahasti joltain mummo-päätöksiltä.
Parvekkeiden käyttö
19
1881
Vastaukset
- sitänimenomaan
Nuo säännöt pätevät ns yleisessä käytössä olevissa puisteluparvekkeissa.
Parveke ei kuulu osakkaalle, vaan on taloyhtiön vastuulla.
Ei kaiteella saa tuulettaa mitään. Mitä jos se tippuu jonkun ohikulkijan päälle, niin olet sinä ja yhtiö kusessa tosiaankin.
Ei todellakaan ole mikään mummo päätös vaan ihan yleinen sääntö ja laki. Mutta eihän tuollainen sitä voi tietää...- kulttuurien kohtaamisen uhri?
voihan se peitto tippua minun logiikan mukaan myös tiistai-aamuisin ja torstai-iltaisin? Vai onko Telluksen vetovoima jotenkin erilainen kyseisinä ajankohtina?
Ja tämä tuulettaminen tapahtui siis meidän asunnon parvekkeelta, koska tässä taloyhtiössä ei ole yhteiskäytössä olevia parvekkeita. - kulttuurien kohtaamisen uhri?
"Ei todellakaan ole mikään mummo päätös vaan ihan yleinen sääntö ja laki."
Minusta olisi kiva tietää tämä kyseinen lakipykälä. Viititkö pastettaa finlexin sivuilta niin käyn vilkasee. Mutta sitten sen pitää kyllä koskea sitä tiistai-aamua ja torstai-iltaa. kulttuurien kohtaamisen uhri? kirjoitti:
voihan se peitto tippua minun logiikan mukaan myös tiistai-aamuisin ja torstai-iltaisin? Vai onko Telluksen vetovoima jotenkin erilainen kyseisinä ajankohtina?
Ja tämä tuulettaminen tapahtui siis meidän asunnon parvekkeelta, koska tässä taloyhtiössä ei ole yhteiskäytössä olevia parvekkeita.että parvekkeen kaiteen yli ei saa laittaa mitään. Kaikki mitä tuuletat pitää olla kaiteen sisäpuolella.
- jkjkj
Parvekkeelta ei tosiaankaan saa roikottaa kaiteen yli yhtään mitään.
Alapuolellasi asuvat eivät varmaan halua omalle parvekkeelleen sinun pölypunkkejasi.
Tästä asiasta tulee paljon ärsyyntyneitä soittoja isännöitsijöille.
Tamppausparvekkeet tai -telineet ovat tuulettamista varten.- kulttuurien kohtaamisen uhri?
kun tässä taloyhtiössä ei ole mitään yhteiskäytössä olevia parvekkeita. Joten tuo sääntö koskee asuntojen parvekkeita. Mun mielestä ne pölypunkit sun muut voi mennä myös tiistai-aamuisin ja torstai-iltaisin sinne alakerran naapurin parvekkeelle. Eikö vain?
- Turus
kulttuurien kohtaamisen uhri? kirjoitti:
kun tässä taloyhtiössä ei ole mitään yhteiskäytössä olevia parvekkeita. Joten tuo sääntö koskee asuntojen parvekkeita. Mun mielestä ne pölypunkit sun muut voi mennä myös tiistai-aamuisin ja torstai-iltaisin sinne alakerran naapurin parvekkeelle. Eikö vain?
Ne tule ja soitta kello, jos minä päästä vuohi ja kana parveke. Ei hyva.
- kirjeilijä
Vastausehdotus.
-----------------------
Arvoisa As.osakeyhtiö NN:n hallitus.
Hallitukselta saamaani ystävälliseen kirjeeseen viitaten pyydän kunnioittavimmin hallitusta vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
1. Kirjeen mukaan taloyhtiössämme on parvekkeiden käyttö sallittua vain aamupäivisin klo 8.00. -11.00 ja iltapäivisin klo 16.00- 19.00. Onko siis niin, ettei parvekkeille saa ollenkaan mennä mainittujen aikojen ulkopuolella? Ts. enkö ole oikeutettu istumaan parvekkeellani nauttimassa kevätauringosta klo 12, ja enkö kesäiltoina saa enää klo 19 jälkeen mennä parvekkeelle kastelemaan ruukussa kasvavia pelargonioitani?
Kirjeessä luki lisäksi näin: " Tiistai-aamuisin (sic! )ja torstai-iltaisin ainoastaan vuode tai vähemmän pölyisiä vaatteita. Keskiviikko-iltaisin ( sic! ) ainoastaan pito- yms. vaatteita ". Ts. parvekkeella ei mainittujen aikojen ulkopuolella saa säilyttää vuodetta eikä esiintyä pölyisiin vaatteisiin pukeutuneena. Pyytäisin kohteliaimmin pientä tarkennusta. Väärinkäsitysten välttämiseksi toivon vastausta seuraaviin kysymyksiin:
2. Tarkoittaako tämä sitä, että mainittujen aikojen ulkopuolella parvekkeelle ei saa mennä ollenkaan nukkumaan, vai onko kaikkina aikoina lupa nukkua parvekeella, kunhan ei vie vuodettaan sinne? ( Kysyn tätä puhtaasti teoreettisesta mielenkiinnosta. En nimittäin kiellosta riippumatta missään tapauksessa aio raahata vuodettani parvekkeelle, en tiistaisin, torstaisin enkä minään muunakaan viikonpäivänä. Nukun mieluiten sisätiloissa.)
3. Onko pölyisiin vaatteisiin pukeutuminen sallittua kaikissa taloyhtiön tiloissa parveketta lukuunottamatta myös muina aikoina kuin tiistaiaamuisin ja torstai-iltaisin?
4. Saavatko asukkaat vapaasti valita pitovaatteet jotka pukevat ylleen, vai onko hallitus ohjeistanut mainitun asian?
5. Mitä muita vaatteita kuin pitovaatteita asukkaiden ylipäänsä voidaan edes teoriassa olettaa pukevan yllensä?
Pyydän hallitukselta kirjallista vastausta kahden viikon kuluessa.
Mikäli hallitus on kokouksessaan tehnyt päätöksen, jolla rajoitetaan asukkaiden parvekkeella nukkumista sekä pukeutumista, pyydän saada pöytäkirjaotteen ko. päätöksistä.- kulttuurien kohtaamisen uhri?
ehdotuksia, mutta en jaksa ruveta tappelemaan hallituksen kanssa. Tuuletan jatkossakin petivaatteeni millon parhaakseni näen.
- parvekkeen
kaiteen sisäpuolella, ei kaiteella.
- kulttuurien kohtaamisen uhri?
tuuletankin.
- amalia koo
Säännöillä on tarkoitus luoda mukava elämä kaikille asukkaille ja tässä tapauksessa postiluukusta tipahtanut lappunen oli aika kärkäs, koska jos petivaatteet osaa laittaa tuulettumaan omalle telineelleen parvekkeen sisäpuolelle ei siihen kukaan naapuri voi ottaa kantaa. Jos ravistelit petivaatteita on selvääkin selvempi, ettei kukaan halua kuunnella naapurin siivousintoa sunnuntaiaamuna saati jos hän paukuttelee pölyt alakerran asukkaan parvekkeelle.
Jos asia sinua vaivaa kannattaa jutella taloyhtiön hallituksen kanssa ja ihan vain tarkistaa missä kulkee tuulettamisen raja. Todennäköisesti kyseessä on vain herkästi ärtyvä naapuri, jolla on aikaa suuttua monestakin mitä teet. Älä siis ota liikaa itseesi ja katsoisin, että alennat itsesi jos ryhdyt tappelemaan säännöistä. Niiden tulkinta on tietysti toinen juttu, josta sovitaan aina porukalla uudestaan jos tuppaa unohtumaan alkuperäinen merkitys. Ehkäpä lappuja tunkeva naapurisi on ottanut vähän liikaa ohjat omiin käsiinsä...- kulttuurien kohtaamisen uhri?
Ei minustakaan se kuulu naapureille milloin tuuletan. Mutta samainen naapuri joka sen lapun tiputti rikkoi itse 1 tunnilla noita aikoja. Ei näin. En todellakaan ravistellut tai hakannut noita petivaatteita. Nostin ne vain tuohon raikkaaseen ilmaan. Niin ja olishan se voinut soittaa ovikelloa ja kertoa asiansa. Ehkä olisi löytynyt joku hyvä peruste, mutta ei. Toimin siis jatkossakin samalla tavalla.
- on senverran kapinallista
että ravistelen ja tuuletan tekstiilejäni
parvekkeeltani ihan silloin kun minulle
sopii ja tarvetta on.
Noita lappusia aina silloin tällöin tippuu
yliherkkien naapurien toimesta mutta So What.
Asian älyttömyyttä korostaa se, että aina niissä
korostetaan että "pölyt lentävät alla oleville
naapuriparvekkeille".
Käyttäisivät edes senverran järkeä, että
huomaisivat minun olevan ensimmäisessä kerroksessa ja alla on pelkkää nurmikkoa.- kulttuurien kohtaamisen uhri?
jatkossa. Minä asun 6. kerroksessa ja tässä on 7. kerrosta. Alakerran naapurin tupakansavu tulee mun huoneistoon ja mun pölyt menee sen huoneistoon. Mutta elämä on. Niin ja tupakan polttoahan on yritetty kieltää omalla parvekkeella, mutta hovioikeuden kanta oli, ettei sitä voi kieltää. Parhaillaan juttu on menossa korkeimmassa, joten mielenkiintoista nähdä minkä kannan KKO ottaa. Mua se ei haittaa. En tod mene kellekkään pudottelee lappuja siitä syystä.
- Kirjeilijä
Minkä ihmeen takia se lappu tuli,jos kerran laitoit vuodevaatteet nimenomaan aamupäivällä, eli toimit sääntöjen mukaan? Kirjeessä luki että parvekkeella saa tuuletta klo 8 - 11 välisenä aikana, ja etkös sinä tehnyt juuri niin?
Oliko lapussa allekirjoituksena "hallitus" vai oliko sen jonkun naapurin lähettämä?
Ellei siinä ollut minkäänlaista allekirjoitusta, pistä se ilmoitustaululle varustettuna merkinnällä: " Toivon, että henkilöt, joilla on asiaa allekirjoitaneelle, tulisivat joko itse puhumaan minulle tai ottaisivat yhteyttä hallituksen kautta. Nimettömien kirjeiden lähettäminen ei kuulu hyviin tapoihin. Terv, ( nimesi ja asuntosi numero ) ".- kulttuurien kohtaamisen uhri?
se johtui siitä kun oli sunnuntaiaamu. Mummot ei tykkää että "tekee työtä" sunnuntaisin. Mutta itse se rikkoi samaa sääntöä tunnilla. Tuskin olis ymmärtäny jos olisin lapun käyny pudottaa siitä, että rikoit sääntöjä.
- jarkko
Päätä ensi kerralla laittaa peittosi tuulettumaan kaiteen sisäpuolelle.
Tietääkseni mikään ei oman parvekkeen käyttäminen tuuletukseen tai esim. mattojen raviustamiseen mikäli sen tekee kaiteen sisäpuolella. Yleensä kaiteelle ripustaminen on aina kiellettyä ja syystä. Jokainen pitäköön omat roskansa omalla reviirillään.
Edellinen asuntomme oli keskellä taloa ja yläkerran asukkaalla oli tapana ravistella ja ripustaa mattoja kaiteensa yli. Tämä vitutti ankarasti koska me taas kuivattelimme pyykkiä omalla parvekkeellamme ja kaikki naapurin matosista irronnut pöly kulki suoraan parvekkeellemme.
Kerrostaloyhteisöissä on monia sääntöjä joitten tarkoitus on suojella kaikkien asumismukavuus ja tuo on yksi niistä.- kulttuurien kohtaamisen uhri?
lippulappu tuli viereisen rapun mummolta. Ei alakerrasta. Eikä tod roikkunu niin että ketään normaali järkistä asian olisi pitänyt haitata. Mutta ajattelin jakaa tämmöisen asian täällä kaikkien kanssa :)
Ajattelin tästä innostuneena mennä tutustumaan kerrostalokyttääjät sivustoon.
Hyvää viikonloppua! Ja tuuletellaan petivaatteita sunnuntaisin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30633Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568- 24541
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17513