onko täällä sellaisia raskaana olevia, joille on ennen raskautta tehty isohkoja leikkauksia vatsanalueelle. itseä mietityttää noin 4v sitten tehty leikkaus ja leikkaushaavan kestäminen.
neuvoja
kyselevä äiti
4396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on 9 vuotta vanha iso leikkausarpi kyljessä (munuaisen poisto), mutta ei ole käynyt mielessä että siitä itsessään olisi mitään haittaa. Varmaan menee alle vuosi että haava on niin parantunut ettei synnytystä haittaa (mutta kysy toki lääkäriltä jos epäilyttää). Ihan täysin mullakaan se ei sikäli ole parantunut, että jotkut äkkinäiset liikkeet saattavat sattua, mutta se kai johtuu siitä, että kaikki lihakset eivät ole kasvaneet täysin normaalisti paikoilleen. Synnytyksessä nämä kivut eivät varmaan päärooliin pääse nousemaan, vaikka niitä esiintyisikin!
tämä oma raskaus oli tavallaan (iloinen) yllätys. nyt vasta vk 10, joten leikkausarpi ei ole vielä koetuksella. leikkausarpi on bikinirajassa navanympärillä. tuntuisi kurjalta keskeyttää raskaus tämän takia.
Ensimmäinen lapseni syntyi sektiolla, eli isohko leikkausarpi on vatsassa bikinirajassa. Nyt olen rv 27 eikä tuo sektioarpi ole vaivannut yhtään (eli toinen raskaus). Sektio tehtii parisen vuotta sitten.
Umpilisäkkeeni on poistettu (itse asiassa raskausaikana). Ei iso haava, n. 10 cm, mutta vatsanalueella ja juuri siinä missä vatsa kasvaa. Ei ainakaan vielä ole vaivannut raskauden takia, vaikka leikkauksesta ei ole pitkä aika (eli haava paranee vielä).
Äkkiseltään ajatellen, jos sektiohaavakin kestää kohdussa ja nahassa jo aijemmin kun 4v päästä niin miksei tavallinenkin arpi? Onhan se 4v pitkä aika parantua.