Salilla

Onko paikalla ketään salilla käyviä/bodaajia? Onko teidän lihasten kasvussa tapahtunut muutosta finasteridin käytössä? Kasvaako lihakset vähemmän tuon syönnin aikana?
182317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hei sinä salilla käyvä. Itse käyn ja nyt kyllä kovasti kiinnostaa tietää mitä se käyttämäsi aine oikein on. En ole ikinä kuullutkaan moisesta. Olis kiva tietää. Haluaisin lihasteni kasvavan, vaikka olen nainen.

Äänestä
  • vielä käyttänyt mitään, vaan haluan tietää muiden ihmisten kokemuksia asiasta! Tiedän ettei se ole periaattessa mahdollista mutta teoria..

    Äänestä

Söin finasteridia vajaan vuoden verran, hiukset kyllä kasvoivat selvästi ja hiustenlähtö hidastui,finasta potenssi hieman laski enkä pitänyt siitä vaikutuksesta lainkaan. Oli vetämätön olo usein ja huomasin myös että rasvaa kertyi jostain kumman syystä selvästi helpommin kuin ennen fina-kuuria, vyötäröllä sen huomasi selvästi vaikka ruokavalio ei muuttunut, päinvastoin yritin urheilla ja polttaa rasvaa. En tiedä voiko tuolla finalla ja dht-määrän vähenemisellä olla mitään yhteyttä, liekö siitä mitään tieteellisiä tutkimuksia?? Lihasten kasvulle ei ollut juurikaan vaikutusta, ne sai kyllä äkkiä pulleean kuntoon jos halusi. Vaihdoin sitten Nisim-shampooseen ja hoitoaineisiin ja hivenaine-ravinteisiin (kävin hivenaine-vitamiini kokeissa jotta tietää mitä suunnilleen puuttuu kropasta). Olen saanut ylläpidettyä saavutettuja tuloksia todella hyvin, en kaljuunnu enää ja potenssi on ylhäällä.

Äänestä
  • Olen myös huomannut että rasvaa kertyy niin että pitää oikein tarkkailla mitä syö.
    Ei ennen sellaista ongelmaa ollut.

    Tosin saattaahan se johtua myös siitä että ikääkin tulee lisää koko ajan.

    Ja siitä finasta ei ainakaan päähän ole ollut niin minkäänlaista apua. Tasaisesti ohenee ja nukkaantuu pehko. Tosin voisi olla vaikka heikompaakin jos en lainkaan söisi kyseistä törkyä ... tiedä häntä.

    Äänestä

  • finasteristi kirjoitti:

    Olen myös huomannut että rasvaa kertyy niin että pitää oikein tarkkailla mitä syö.
    Ei ennen sellaista ongelmaa ollut.

    Tosin saattaahan se johtua myös siitä että ikääkin tulee lisää koko ajan.

    Ja siitä finasta ei ainakaan päähän ole ollut niin minkäänlaista apua. Tasaisesti ohenee ja nukkaantuu pehko. Tosin voisi olla vaikka heikompaakin jos en lainkaan söisi kyseistä törkyä ... tiedä häntä.

    käyttäny finasteridia ja millä annoksella? Mikä oli sun alkutilanne kun aloit syödä lääkettä eli oliko jo päälaki kalju?

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    käyttäny finasteridia ja millä annoksella? Mikä oli sun alkutilanne kun aloit syödä lääkettä eli oliko jo päälaki kalju?

    Nyt noin 3 vuotta.
    Annoksena pilleri per päivä.

    Alkutilanne oli se että huomasin sattumalta ohimoilla ja ainakin mielestäni otsassa ja siitä taaksepäin harvenemista. ...siis niin vähän että itse vain sen peilistä huomasin kun vertasin sivuhiusten ennen samanveroiseen tuuheuteen.

    Nyt tasaisen tappavaa tahtia hiukset ohenevat ja hiekkenevät. Olen vaiheessa jossa ohimot selvästi kuihtuvat ja pelkään että yhtenä aamuna huomaan kuinka auringossa päänahka kiiltää päälaelta asti eteen auringonvalossa ohenevan hiuksiston läpi. Hiusraja on jo kaikkea muuta kuin terävä.

    sulle sitten yhtään? onko ohimoalue yhtään kasvanut? mutta sulla siis päälaki ei ole vielä kalju?

    Äänestä

  • auttoiko kirjoitti:

    sulle sitten yhtään? onko ohimoalue yhtään kasvanut? mutta sulla siis päälaki ei ole vielä kalju?

    Ohimoalueen harveneminen ei edes hidastunut.
    Päälaki ei ole vielä kalju. Ongelma vaan on että en voi tietää olisiko se vieläkin kaljumpi jos EN söisi kyseistä tavaraa.

    Äänestä

  • finasteristi kirjoitti:

    Ohimoalueen harveneminen ei edes hidastunut.
    Päälaki ei ole vielä kalju. Ongelma vaan on että en voi tietää olisiko se vieläkin kaljumpi jos EN söisi kyseistä tavaraa.

    sitten huomannut että hiukset tippusi vähemmän kuin ennen kuten esim. suihkulla käydessän tai tyynyyn on jäänyt vähemmän hiuksia?

    Äänestä

  • oletko kirjoitti:

    sitten huomannut että hiukset tippusi vähemmän kuin ennen kuten esim. suihkulla käydessän tai tyynyyn on jäänyt vähemmän hiuksia?

    huomasin noin 3-4 vuotta sitten että ennen niin tarkka hiusrajani alkoi "tylstyä" ja varsinkin ohimoilta se erottui kaikista selvimmin.
    Katselin tilannetta noin 4 kuukautta mutta en vielä silloin huomannut että tilanne NÄKYVÄSTI pahenisi. Toisinsanoen kun muistelin edellisen kuukauden tilannetta niin en osannut sanoa että lisää vähenisi. Tasaisesti tosin väheni koska huuomasin eron kun muistelin esim. vuoden takaista.

    Menin lääkäriin ja sain Propecia-reseptin. Aloin popsia lääkettä ja olen sitä mieltä että hidas harveneminen ei millään tavoin ainakaan hidastunut. Päinvastoin, joka hetki tuntuu että lyhyemmällä ja lyhyemmällä aikavälillä huomaa lisää eroa tulleen.

    Siis korkeintaan hiustenlähdön KIIHTYVYYS on saattanut hidastua mutta sitä en voi tietää nyt. Hiustenlähtö on silti JOKATAPAUKSESSA ollut kiihtyvää koko ajan. Ei mitään hidastumisen saatikka ainakaan pysähtymisen merkkiä. Toivoisin vaan pian saaavani selville mitkä hiuksistani ovat ns. pysyvää laatua jotta voisin lopullisesti korjata tilanteen mahdollisesti siirroilla.

    Mieluummin rakennan irokeesin ilman niska- ja sivutukkaa saatikka eläisin Kimmo-Sasi-kampauksella lopun ikääni.

    JA VASTAUS KYSYMYKSEESI:

    EI. Hiuksia EI tipu yhtään sen enempää kuin nuorenakaan. Lisää vaan ei kasva niiden 100 - 200 hiuksen tilalle jotka normaalisti tippuvat joka ihmiseltä joka päivä läpi elämän liittyen hiuksen ikään joka on kaikilla noin 2 - 5 vuotta.

    Tai kasvaa vielä hiukan lisää mutta niiden jotka kasvavat, laatu heikkenee koko ajan. Ohimohiusten pituus enää vain ehkä 2 senttiä ennenkuin tipahtavat pois jo. Ja paksuus lähes näkymätön. ROGAINENHAN pitäisi juuri vahvistaa ja uudelleen elvyttää näitä kuihtuvia kuolevia hiuksia. ...Tai siis niiden juurirakennetta jotta voivat kasvaa.

    Äänestä

  • finasteristi kirjoitti:

    Ohimoalueen harveneminen ei edes hidastunut.
    Päälaki ei ole vielä kalju. Ongelma vaan on että en voi tietää olisiko se vieläkin kaljumpi jos EN söisi kyseistä tavaraa.

    " Ongelma vaan on että en voi tietää olisiko se vieläkin kaljumpi jos EN söisi kyseistä tavaraa."

    Mä osaan sanoa suoraan että olisin. Oon vetänyt finaa nyt vuoden, ja vertasin 1,5 vuotta sitten otettuihin valokuviin. Ero on selkeä. Hiusraja on pysynyt samana. Suurin parannus näkyy hiusten yleisessä tuuhentumisessa.

    Käytän tosin myös Rogainea ja Nizoralia.

    Äänestä

  • finasteristi kirjoitti:

    huomasin noin 3-4 vuotta sitten että ennen niin tarkka hiusrajani alkoi "tylstyä" ja varsinkin ohimoilta se erottui kaikista selvimmin.
    Katselin tilannetta noin 4 kuukautta mutta en vielä silloin huomannut että tilanne NÄKYVÄSTI pahenisi. Toisinsanoen kun muistelin edellisen kuukauden tilannetta niin en osannut sanoa että lisää vähenisi. Tasaisesti tosin väheni koska huuomasin eron kun muistelin esim. vuoden takaista.

    Menin lääkäriin ja sain Propecia-reseptin. Aloin popsia lääkettä ja olen sitä mieltä että hidas harveneminen ei millään tavoin ainakaan hidastunut. Päinvastoin, joka hetki tuntuu että lyhyemmällä ja lyhyemmällä aikavälillä huomaa lisää eroa tulleen.

    Siis korkeintaan hiustenlähdön KIIHTYVYYS on saattanut hidastua mutta sitä en voi tietää nyt. Hiustenlähtö on silti JOKATAPAUKSESSA ollut kiihtyvää koko ajan. Ei mitään hidastumisen saatikka ainakaan pysähtymisen merkkiä. Toivoisin vaan pian saaavani selville mitkä hiuksistani ovat ns. pysyvää laatua jotta voisin lopullisesti korjata tilanteen mahdollisesti siirroilla.

    Mieluummin rakennan irokeesin ilman niska- ja sivutukkaa saatikka eläisin Kimmo-Sasi-kampauksella lopun ikääni.

    JA VASTAUS KYSYMYKSEESI:

    EI. Hiuksia EI tipu yhtään sen enempää kuin nuorenakaan. Lisää vaan ei kasva niiden 100 - 200 hiuksen tilalle jotka normaalisti tippuvat joka ihmiseltä joka päivä läpi elämän liittyen hiuksen ikään joka on kaikilla noin 2 - 5 vuotta.

    Tai kasvaa vielä hiukan lisää mutta niiden jotka kasvavat, laatu heikkenee koko ajan. Ohimohiusten pituus enää vain ehkä 2 senttiä ennenkuin tipahtavat pois jo. Ja paksuus lähes näkymätön. ROGAINENHAN pitäisi juuri vahvistaa ja uudelleen elvyttää näitä kuihtuvia kuolevia hiuksia. ...Tai siis niiden juurirakennetta jotta voivat kasvaa.

    Oion nyt muutama harhakuvitelma, jotka ihmiset ovat saaneet netin kautta.
    1. hiuksia tippuu siis norm. 70-100 per päivä. Mutta tämä on YKSILÖLLISTÄ eli ihmisillä, joilla on luonnostaan hyvin tuuhea tukka voi tippua normaalissa tilassa lähes 100/pv.(naisilla yleinen) mutta joillekin ihmisille 50/pv:kin merkitsee jo epänormaalia.
    2. Eihän kukaan meistä pysty laskemaan paljonko meillä tippuu hiuksia oikeasti päivässä eli on turha sanoa tippuuko normaali määrän vai ei. Parempi mittari olisi se että tippuuko hiukset suihkussa niin paljon että tukkii viemärit.
    Eli jos olet huomannut että viemärisi on pysynyt yhtä puhtaana kuin ennen propecian käyttöä niin et voi kyllä tietää onko lääke tehonnut, mutta jos sinulla on viemärisi ollut aina tukossa ja nyt se on pysynyt ihme siistinä niin sitten asia voi olla toisin..

    Äänestä

  • tuohon edelliseen kirjoitti:

    """"Hiuksia on 100–250 000. Niiden kasvu noudattaa sykliä, jonka pituus on lapsilla jopa 6–7 vuotta, myöhemmässä keski-iässä enää 6–12 kuukautta. Kun hius kasvaa noin 0.5 mm päivässä, lasten hiukset voivat kasvaa yli metrin mittaisiksi.""""

    (Lähde: terveyskirjasto .fi)

    Tuossa vaikka yksi esimerkki josta voidaan laskea itsekkin mikä se hiustenlähtömäärä voi olla missäkin tapauksessa:

    Jos hiuksia on 100.000 ja lähtöväli 6 vuotta, lähtee silloin joka päivä keskimäärin 45,66 hiusta. Tosin, alkuvaiheessa, eli lapsilla hiusten määrä on lähämpänä ainakin tuota 200.000 jolloin siis 6 vuoden syklillä lähtee jo yli 90 hiusta/päivä. (lapsena pakko olla maksimimäärä koska hiukset eivät koskaan lisäänny)
    Mikäli hiusten määrä on tuo 250 000 ja lähtöväli (kasvusykli) 12 kk. kuten vanhemmalla iällä voi olla niin silloin päivittäin lähtee jo laskujeni mukaan lähes 700 hiusta ilman että hiusten määrä vielä harvenee ( laskinko oikein, vai missä kohtaa olen hukassa? Tai jos olen ymmärtänyt jotain väärin niin oikaiskaa.)
    ...ja jos se olisi vain tuo 6 kk. niin silloin lähtisi päivittäin jo noin 1400 hiusta ...????
    Siis sektori näyttää olevan aika LEVEÄ kun lasken itse netissä annettuja lukuja käyttäen.

    Tarkoittaahan tuo sykli siis sitä väliä jolloin uuden hiuksen kasvusta siirrytään lähdön kautta jälleen uuden hiuksen kasvuun???

    """"Tämän hiuksille normaalin kierron seurauksena noin 70-100 hiusta irtoaa päivittäin.""""

    (teksti otettu tohtori.fi-sivulta)

    Tuo mainitsemasi 70-100 hiusta mainitaan aika monella saitilla jotka googlettamalla löytyvät. Siinä olet oikeassa kyllä. Mutta epäselvää itselleni ovat ristiriidat jotka tulevat heti esiin kun otan laskimen käteen. Sen mukaan jos päivässä lähtee VARSINKIN vain tuo mainitsemasi 50/päivä, on se todellakin epänormaalia, nimittäin epänormaalin vähän.

    MUTTA, kuten sanot että nämä ovat netin kautta saatuja harhakuvitelmia niin ne saattavat sitten olla niitä sillä itse olen kaikki lukumäärät katsonut netistä.

    KOHTA 2.

    """"Eihän kukaan meistä pysty laskemaan paljonko meillä tippuu hiuksia oikeasti päivässä eli on turha sanoa tippuuko normaali määrän vai ei. Parempi mittari olisi se että tippuuko hiukset suihkussa niin paljon että tukkii viemärit.""""

    Itse en ole laskenut lähteneitä hiuksia mutta sitä mukaa kun hiukset ovat vähentyneet, olen sitä mieltä että myös kampaan ja viemäriin jää joka päivä vähemmän hiuksia. Loogista sinänsä että uskon viemäriin ja kampaan jäävien hiusten määrän olevan kaikkein vähäisin siinä vaiheessa kun olen jo lopullisesti kalju.

    Sanoisin että jäljellä olevien hiusteni lukumäärään nähden päivittäin lähtevien hiusten määrä ei ainakaan ole vähentynyt. Eli jos hiusten määrä on puolittunut niin ehkä kampaan ja viemäriin jäävien hiusten määrä on laskenut 20 %

    Tämä tarkoittaa sitä että follikkeleista 20 prosenttia on kuollut ja niistä ei enää kasva mitään mutta hiusten elossa pysyminen on myös lyhentynyt, eli se loput puuttuva 30% saattaa silloin olla lepotilassa olevia juuria jotka kasvattavat hetkeksi hiuksen joka taas pian lähtee pois.

    Lyhyesti:

    Missään vaiheessa kampaan ja viemäriin jäävien määrä ei ole lisääntynyt, niiden määrä laskee lähes samaa tahtia kuin hiusteni kokonaismäärä vähenee.

    Uskon että hiusten lähtö on suurinpiirtein ennallaan, mutta uusia vaan ei enää kasva tilalle kuten ennen.

    Ongelma ei siis ole hiusten LÄHTÖ, vaan uusien tulematta jääminen.

    Äänestä

ole huomannut mitään vaikutusta.

Äänestä

Saattaa olla että lihakset tuli jotenkin paremmin esiin tai pulleammaksi. Erityisesti rintalihaksissa olin huomaavinani jotain, mutta toisaalta se taitaa olla finan harvinaisissa haittavaikutuksissakin manittu. Hiukset pysyi myös EHKÄ paremmin päässä, mutta haittavaikutusten vuoksi lopetin finan käytön ja kokeilen nyt Revivogenia. Urheilijathan ovat saaneet sanktioita käytettyään finasteridia hiustenlähtöön, joten kai sillä jotain vaikutuksia voi lihasten kasvuunkin olla.

Äänestä
  • Kuka urheilija on saanut sanktioita käytettyään Finasteridia?

    Äänestä

  • Dr.Big kirjoitti:

    Kuka urheilija on saanut sanktioita käytettyään Finasteridia?

    Eli Montrealin veskari ainakin kärysi taannoin. Aine ilmeisesti luokitellaan jonkinlaiseksi peiteaineeksi, joten ei ehkä varsinaisesti suorituskykyä parantava, mutta kielletty kuitenkin.

    Äänestä

  • Dr.Big kirjoitti:

    Kuka urheilija on saanut sanktioita käytettyään Finasteridia?

    Ei tule suoralta kädeltä mieleen nimiä mutta Finasteridi taitaa kuitenkin olla kielettyjen aineitten listalla lähinnä siksi että sitä pystyy jollain tavoin käyttämään peite-aineenaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

käyviä? kirjoitti:

Onko paikalla ketään salilla käyviä/bodaajia? Onko teidän lihasten kasvussa tapahtunut muutosta finasteridin käytössä? Kasvaako lihakset vähemmän tuon syönnin aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu