Itse näin tänään paljon sairaita syöpäosastolla ja alkoi miltei itkettämään ihmisten kurjuus. Varsinkin saman ikäisteni kohdalla oli sellainen tilanne, ettei voinut katsoa oikein päinkään sillä pelkäsin, että loukkaan häntä tai alan itkemään.
Itse olen pähkäillyt pääsykokeiden kanssa ja ahdistunut siitä pääsenkö vai enkö pääse. Kun kävelin ulos osastolta ajattelin, että minun ongelmani ovat hyvin pienet verrattuna syöpäpotilaiden ongelmiin. Onko täällä muita abiturientteja / saman ikäisiä, jotka ovat hakemassa yliopistoon vai keskityttekö pelkästään hoitoon?
Itse olen pähkäillyt pääsykokeiden kanssa ja ahdistunut siitä pääsenkö vai enkö pääse. Kun kävelin ulos osastolta ajattelin, että minun ongelmani ovat hyvin pienet verrattuna syöpäpotilaiden ongelmiin. Onko täällä muita abiturientteja / saman ikäisiä, jotka ovat hakemassa yliopistoon vai keskityttekö pelkästään hoitoon?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos pystyt keskittymään opiskeluun niin hyvä vaan, ompahan muutakin ajateltavaa kuin hoidot. Jos et niin ensi vuonnakin on pääsykokeet.
Minulla on nuori työkaveri joka sairastui myös syöpään ja opiskeli iltakoulussa töiden ohella koko hoitojen ajan, muutama lapsikin vielä kotona.
Onnea ja menestystä hoitoihin ja opiskeluun.
Toivottaa Emmaliina
nostaa hattua tälläiselle nuorelle naiselle! Jaksanut siis syöpähoitojen(syto?) aikana käydä töissä,opiskella illat ja hoitaa penet lapsensa! kuinka moni meistä muista tämän jaksaisi? en ainakaan minä!
Olisi pitänyt päästä ylioppilaaksi tänä keväänä, mutta se jäi syövän takia. Sain sairaslomaa toukokuuhun asti ja ihmismassoja pitäisi välttää infektioiden estämiseksi. Yhden kurssin olen jaksanut suorittaa kotikonstein ja ajattelin kesällä muutamia kursseja suorittaa pois. Tosin tulee olemaan turhauttava kouluvuosi, kun ei kuitenkaan hirveästi kursseja jäljellä. Tosin sittenhän kerkee keskittyy YO-kirjotuksiin. olisin kyl jaksanu opiskella sytojenkin ohessa, mutta olen sairauttani myöten myös laiskistunut ja tuntuu että muistikin olis huonontunut. Outoa. :/
Viime keväänä tyttäreni oli sytostaattihoidoissa ja hoiti koulunsa samalla vaikka välillä ottikin koville, ja pari kurssia jäi tälle vuodelle. Olin hänen kanssaan syöpäosastolla ja juttelin ihmisten kanssa siellä. Välillä tosiaan jälkeenpäin itketti, kun kuuli surullisia kohtaloita. Ja se itketti, kun yhtäkkiä sellaiset jutut olivat nuoren ihmisen arkipäivää. Mutta siellä osastolla kuitenkin oli lämmin ja hyvä ilmapiiri. Jostain syystä sitä kuvitteli, että siellä on ihmisiä jotka itkevät ja protestoivat tautiaan, mutta kaikki suhtautuivat rauhallisesti. Kertaakaan minulle ei tullut sellainen olo, että pitäisi väistellä ihmisten katsetta ja 'vältellä' sairaita. Useimmat juttelivat ihan mielellään ja muistakin jutuista kun taudistaan, mutta myös siitä. Sekin hämmästytti, että joku jopa otti osaa ja välitti siitä, että tyttöni oli sairas. Siellä huomasi, että syöpäsairaat ovat normaaleita ihmisiä, joihin ei tarvitse suhtautua mitenkään erikoisesti. Eikä varsinkaan sääliä, sanoo tyttöni. Mutta läheltä seurattuna syöpä kyllä vie voimat, henkiset ja fyysiset, ja varmasti oman paranemisen kannalta kannattaa tehdä juuri sen verran kun jaksaa. Jos joku pystyy enemmän, niin siitä vaan. Itsekin olen opiskellut, tehnyt töitä ja hoitanut pieniä lapsia, ja tiedän, että on hyvin raskasta ilman mitään tautiakaan. Jopa niin raskasta, ettei suurin osa ihmisistä sitä tekisi terveenäkään. Enkä edes itse tekisi enää, jos saisi uudestaan valita. Tärkeintä on antaa aikaansa rakkaille ihmisilleen.
Hoida vain itsesi ensin terveeksi. Terveytesi on tärkeintä tällä hetkellä.
Kyllä ehdit vielä elämässäsi opiskella. Ja nythän sinulla on ensi vuosi aikaa paneutua niihin ylioppilaskirjoituksiin. Yritä olla turhautumatta. Ja kun olet mielestäsi laiskistunut, niin sehän voi tarkoittaa, että elimistösi tarvitsee lepoa.
Ota nyt vaan rennosti tämä kesä. Jätä lukemiset, jos siltä tuntuu. Voimia ja tsemppiä sinulle!
Itselläni todettiin imusolmukesyöpä kaksi päivää ennen kirjoitusten alkua ja vaikka se olikin suuri shokki, niin päätin, että minustahan tulee ylioppilas tänä keväänä oli mikä oli.
Lukuloma meni sairaalassa, leikkauksen ja hoitojen vuoksi. Kirjallisista kokeista suoritin 5 koulussa omassa huoneessa, jotten häiritsisi muita jatkuvalla lääkkeiden otolla ja pahoinvoinnilla ja myös siksi, että itse säästyisin infektioriskiltä. 2 koetta jouduin suorittamaan sairaalassa, koska kunto oli niin huono, etten pystynyt kouluun menemään. Rankkaahan tuo oli ja välillä teki mieli luovuttaa, mutta onneksi oli hyvä tukipiiri niin kotona kuin koulunkin päässä. Itse kokeisiin minulle myönnettiin lisäaikaa sen normi 6 tunnin lisäksi.
Ylioppilaskokeiden jälkeen kunto oli niin heikko, että kolme viikkoa meni sairaalassa, mutta tuntuu hyvältä tietää, että musta tulee ylioppilas vuosimallia 2007. :) Kouluun en vielä hae, sillä paraneminen on nyt etusijalla. Sen ehtii sitten kun on tarpeeksi vahva. :)
Hieno suoritus! Kyllä olet vahva ja positiivinen ihminen. Onnea ylioppilaalle!
Vahva ja positiivinen ihminen. Kateellinen olo tuli hieman, kun itsestäni ei tuon vuoden yliopilasta tule mutta päätin itse sairastuessani niin etten stressaa itseäni koululla vaan paranen.
Ensimmäinen lymfoomiin erikoistunut lääkäri jolle puhuin oli myös aika negatiivinen ja ei ottanut kuuleviin korviinsa kun yritin selittää että minusta pitäisi tulla ylioppilas. "Et sinä voi mitenkään jaksa opiskella." Tai jotain tuollaista. En tässä lääkäriä yritä syyttää tai mitään mutta silti aika masentavaa. Tosin jos oma syöpäni olisi todettu vasta muutamia päiviä ennen kirjoituksia niin tottakai olisin mennyt niihin. Lukulomahan siinä hukkaan vain olisi mennyt, mutta kukin tavallaan. Onnea vielä paljon abille! :)