Minä olen saanut "ystäväkseni" oravan, jonka tapaan joka aamu pihapuissa, kun istun kuistilla aamusauhuilla. Sattui jännä juttu tässä yhtenä aamuna, kun taas kohtasimme.
Nimittäin tämä kurre katsoi suoraan minuun ja minä katselin sitä, ja se alkoi heiluttaa vimmatusti häntäänsä, ihan kuin koira. Osaako kukaan kertoa, mitä se tarkoittaa, kun "oravien kieltä" en osaa, koirien ja hevosten kieltä ymmärrän paremmin, mutta tämä kurren hännänheilutus on täysi arvoitus.
Yleensä aina juttelenkin sille, ja se on sen näköinen kuin kuuntelisi. Se on kiva kaveri, mutta tuo hännän heilutus on täysi arvoitus, ja se heilutti sitä häntäänsä tosi kiivaasti. Olisiko pelkoa, vaikka en yrittänytkään sitä lähestyä, vai voisiko olla ystävyyttä?
Oravan jännä käytös
15
8265
Vastaukset
- tania
Jostain se hermostui/pelästyi.. Usein tuohon heiluttamiseen liittyy myös tsäksätys joka varoittaa lajitovereita lähestyvästä vaarasta
- kyselyä
Kiitos vastauksestasi! Voiko olla mahdollista, että se pelästyi minua, vai jotain muuta, mitä ympäristössä mahdollisesti oli? Tämä oli nimittäin ensimmäinen ja ainut kerta, kun olen nähnyt sen heiluttavan häntäänsä.
Sen jälkeen se ei ole heiluttanut häntäänsä, vaan ollut ihan "normaalisti", hypellyt puissa ja välillä katsonut, kun istun kuistilla. Tai siis minä oletan, että se on katsellut minua. Sehän on vain ihmisen antama tulkinta, ja voin olla täysin väärässä.
Luuletko, että voisin/uskaltaisin tarjota sille pähkinöitä, vai onko parempi antaa sen elää omaa oravanelämäänsä ja seurata sivusta sen touhuja? Minä olen sellainen eläintenystävä ja tykkään seurata niiden touhuja, mutta kuinka "syvä" ystävyys olisi järkevää esim. oravan kanssa? - x y z
kyselyä kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Voiko olla mahdollista, että se pelästyi minua, vai jotain muuta, mitä ympäristössä mahdollisesti oli? Tämä oli nimittäin ensimmäinen ja ainut kerta, kun olen nähnyt sen heiluttavan häntäänsä.
Sen jälkeen se ei ole heiluttanut häntäänsä, vaan ollut ihan "normaalisti", hypellyt puissa ja välillä katsonut, kun istun kuistilla. Tai siis minä oletan, että se on katsellut minua. Sehän on vain ihmisen antama tulkinta, ja voin olla täysin väärässä.
Luuletko, että voisin/uskaltaisin tarjota sille pähkinöitä, vai onko parempi antaa sen elää omaa oravanelämäänsä ja seurata sivusta sen touhuja? Minä olen sellainen eläintenystävä ja tykkään seurata niiden touhuja, mutta kuinka "syvä" ystävyys olisi järkevää esim. oravan kanssa?Varmaan vierasti sinua ja sittemmin havaitsi vaarattomaksi.
Itse en ehkä yrittäisi syöttää pähkinöitä kädestä tai muuten yrittäisi oravaa kesyttää, oravasta voi nimittäin tulla suuri riesakin kesyyntyessään; se voi alkaa tunkemaan sisätiloihin, hajottamaan paikkoja, terrorisoimaan muita eläimiä tms... - Komppaan tätä
Todennäköisesti orava koki sinut petoeläimeksi kun tuijotit sitä.
Monille eläimille suora katse on uhkaus tai merkki siitä, että peto on ottanut sen kohteekseen.
Jos haluat seurailla oravaa sitä stressaamatta, niin katsele peitetysti tai vilkuile välillä muualle.
- 1ritva
ONNISTUU ihan varmasti. Meidän pihalla on neljä veijaria ja kun saavumme pihalle, ne tulevat juoksujalkaa vastaan.
Talonväki antaa pähkinöitä joko maasta tai kädestä.
Jos tuolilla on tilaa niin se kiipeää viereen istumaan ja sille on kiva jutella.
Autolla ja pyörällä pihaan tulijat saavat ajaa tosi varovasti, koska kaverit odottavat heti kun liikettä syntyy.
Ja tuntevat äänen, olen joskus vastannut matkimalla heidän kieltä ja siitäkös ne innostuvat.
Oikeastaan sanoisin, että jos et halua niitä sisälle anna ruoka ulkona ei ikkunasta.
Ja pidän kyllä ikkunat kiinni, kun poistun, sillä ovat ihan luonnostaan uteliaitakin.
Nauti kesästä ja tutustu ihmeessä heidän maailmaansa vaikka hieman kauempaa. - mitä sille syötetään
ai mitä sille ruokitaan kun haluaisin kesyttäää niin olisi tosi kiva kun joku kertois sen mitä sille ruokitaan annetaanko muuta kuin maapähkinöitä ja maapähkinävoita kun pihalla semmonen orava on niin miten ?
- orava12
Tykkäävätkö oravat porkkanasta
- hyh hyh sinua
"aamusauhuilla" ilmeisesti poltat tupakkia ? Kannattaisi kyllä lopettaa moinen alaluokkainen tapa, se vie terveyden ja tappaa.
- Hoidaomatasiasi
No miten ne aamusauhut millään tavalla kuuluu sinulle??
- orava12
Olen lukenut että ne voivat
syödä porkkanaa ja että
se ei tapa niin oo sää
vaa hiljaa - ruokkija
Pähkinöitä, auringonkukan siemeniä ym. kuivaa linnunruokaa. Nehän ovat enimmäkseen siemensyöjiä. Ei suolaista tai makeaa, joskus voit antaa vaikka keksin. Ovat kivoja vilistäjiä, mutta sisälle päästessään voivat tehdä aika sotkua. Meillä orava-emo toi poikaset syömään lintulaudalle, olivat tosi söpöjä.
- 1.Liisi
Kun orava vimmatusti viskoo häntäänsä eri suuntiin , se on ylen hermostunut.
Katseli, että mikä savuava äijänturjake tänne kuistille on tullut? Oravat ovat ihmisistä parhaita.
- Anonyymi
Miksi orava vetää itseään maata pitkin ja hankaa poskiaan maahan kun annan sille pähkinöitä
- Anonyymi
Orava voi olla myös jännittynyt- ja tai vihainen mikäli häntä heiluu vilkkaasti. En menisi kyllä silloin kättä ojentamaan oravaa kohden. Oravalla on erittäin kova puruvoima ja terävät hampaat. Toivottavasti asut omakotitalossa, nimittäin mikäli kerrostalossa alat syöttämään ja tekemään tuttavuutta oravan kanssa; niin se alkaa pyörimään kerrostalon pihapiirissä ja kiipeilee ihmisten parvekkeille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022774Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246870Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20869Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka299854Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies95846Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93729