Mistä tietää, sattuuko kissaan? Sen toki tiedän, että kissani voi huonosti. Todella huonosti. Perjantaina eläinlääkäri totesi keuhkoissa olevan nestettä. Kissa ei ole enää ihan tyttönen (15,5 vuotta), ja lääkäri sanoi, etteivät kuvaukset yms. kannata, koskapa tässä tapauksessa vain tulehduksesta johtuva keuhkokuume voi olla antibiootilla autettavissa. Siispä antibioottia ja nesteenpoistolääkettä aamuin illoin. Jos hengitysvaivat pahenevat - nyt ne eivät ole vielä kovinkaan pahat - päivystykseen.
Ilmeisesti antibiootti on väsyttänyt kissan täysin. On todella raukea, ja syö koko ajan vähemmän. Tänään vain aamulla hiukan jauhelihaa. Vajaa 5 tuntia aamulääkkeen jälkeen oksensi, uskon aineen ehtineen imeytyä. Soitin päivystykseen, kehoittivat jättämään ilta-antibiootin väliin oksentelun vuoksi. Ajattelimme siti yrittää pienempää määrää, vaikka veteen murskattuna, jotta ehtisi imeytyä.
Kylläpä tuo tuntuu lähtöä tekevän. En usko enää parantuvan, taitaa olla huomenna viimeiselle piikille lähtö. Vielä tämän illan haluaisin katsoa: joskos antibiootti kuitenkin purisi? Haluaisin vain tietää, onko olo tuskainen vaiko pelkästään heikko.
Onpahan ollut yksi elämäni helvetillisimpiä viikonloppuja. Aika seisoo. Pitää yrittää itkeä lapselta salassa. Tuntuu, etten enää ikinä kissaa halua, ei tätä toista kertaa järjissään kestä.
Ilmeisesti antibiootti on väsyttänyt kissan täysin. On todella raukea, ja syö koko ajan vähemmän. Tänään vain aamulla hiukan jauhelihaa. Vajaa 5 tuntia aamulääkkeen jälkeen oksensi, uskon aineen ehtineen imeytyä. Soitin päivystykseen, kehoittivat jättämään ilta-antibiootin väliin oksentelun vuoksi. Ajattelimme siti yrittää pienempää määrää, vaikka veteen murskattuna, jotta ehtisi imeytyä.
Kylläpä tuo tuntuu lähtöä tekevän. En usko enää parantuvan, taitaa olla huomenna viimeiselle piikille lähtö. Vielä tämän illan haluaisin katsoa: joskos antibiootti kuitenkin purisi? Haluaisin vain tietää, onko olo tuskainen vaiko pelkästään heikko.
Onpahan ollut yksi elämäni helvetillisimpiä viikonloppuja. Aika seisoo. Pitää yrittää itkeä lapselta salassa. Tuntuu, etten enää ikinä kissaa halua, ei tätä toista kertaa järjissään kestä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
itelläni on 2 kissaa enkä koskaa haluu nähä niitten kuolevan
Kylläpä kuulostaa kissasi tilanne ikävältä. Kissat ovat mestareita peittämään kipunsa ja yleensä ovat jo TODELLA kipeitä, kun sen huomaa. Kipeä kissa yleensä on vaisu, ei syö tai syö huonosti, ei juuri liiku ja hakeutuu mielellään omaan rauhaan tai jopa piiloon.
Toivottavasti kissan vointi alkaa kohentua. Juohan kissa normaalisti, ettei pääse kuivumaan? Jos ei, niin anna lääkeruiskulla pieniä määriä suoraan suuhun. Onko käynyt tarpeillaan normaalisti? Olisiko mahdollista, ettei se antibiootti ole kissalle sopiva? Kissallasi kyllä on jo ikääkin paljon, joten ei välttämättä kannata vanhusta rasittaa kovin radikaaleilla hoidoilla.
Jaksamisia sinne, itse jouduin viemään rakkaan kissani lopetettavaksi vähän aikaa sitten sen voinnin romahdettua, joten tiedän mitä tunnemyllerrystä käyt läpi.
Nestettä onneksi menee. Jo nesteenpoistolääkkeen takia se onkin välttämättömyys. Yllätti minut iloisesti uutisten aikaan: kömpi viereen sohvalle, ihan kuin aina ennenkin, maailmantapahtumia ihmettelemään. Mutta kyllä on nopeasti kuihtunut vanha tyttö, kaikki luut törröttävät terävina nahkan läpi.
Onhan tätä osannut odottaa. Mutta silti...kun kissa on aina ollut valtavan terve ja iloinen, sitä alkaa uskoa ystävänsä elävän ainakin 20-vuotiaaksi. En minä oikein jaksa enää ihmeisiin uskoa.
On kissalla jo hyvä ikä . Jos huomaa että kissan ei ole hyvä olla ja hoidotkin tuo omat tuskat ja kivut,.
Sillon kannattaa päästää kissa taivasten valtakuntaan. Molemmilla on valtavan hyvä olo.
Aikaa kun kuluu ajattelee näin oli hyvä!!
Yli 14-vuotias kissa. Pelkään kans, milloin menee huonompaan kuntoon. Täällä eläinlääkärissä ei olla saatu selville, mikä kissaamme vaivaa, kun sillä hengitys on vinkunut jo pitemmän aikaa. Ja juuri kaksi viikkoa sitten 16-vuotias koiramme kuoli, en haluaisi luopua kissastamme vielä. Kerro ihmeessä, miten teidän kissanne voi? Toivottavasti on jo paremmassa kunnossa!
Enpä tiedä. Periaatteessa paremmin, mutta lääkekuuri on mennyt pepulleen. Eilen oksentelun takia päädyimme siis kokeilemaan veteen sekoitettua tablettia ruiskulla. Antibioottia saivat siinä sitten minun suuni, silmäni ja farkkuni, miehen kädet ja lattia. Vähän näytti päätyvän kissaankin. Ei kuitenkaan uskaltanut antaa enempääkään, koska annostus on todella suuri jo muutenkin.
Aamutabletin jälkeen ei tänään oksentanut, ja olin onneni kukkuloilla ("Nythän tämä lähti!"). Juu. Nyt löytyi se aamutablettikin tuuhean turkin kätköistä, niin että se siitä. Miten mahtaa vaikuttaa, kun tuli noin pitkä tauko?
Kaikkea sitä kokeilee, kun kissa tuntuu kuihtuvan käsiin. Mm. kalapuikon sisustaa sain tyttöraukan vähän syömään. Seinän vierukset ovat täynnä erilaisia kuppeja, joissa kaikissa nokare erilaisia herkkuja. Aina välillä kynnen kokoinen muru jotain meneekin.
Vaisuhan tuo on.
raakaa jauhelihaa, sinne sekaan tabletin pala. Oletko kokeillut? Meillä näin saa yllättävän helposti annettua.
ei siitä kivusta oikein voi tietää,itse menetin tammikuussa poikakisuni(vasta 6,5 vuotta) sydän petti äkisti.vietiin poika illalla el.lääk.kun takapää äkisti petti.keuhkot oli täynnä vettä ja ei kunnolla hengittänyt,sai nesteenpoistoa ja se oli elämäni karmein yö.valvottiin kotona(laittoivat kotiin) koko yö kylpyhuoneen lattialla(kissa halusi sinne) ja aamulla takaisin el.lääk. ajettiin vielä seuraavana aamuna 300km saamaan mahdollisesti hoitoa,mutta ei ollut pojalla enää elinpäiviä jäljellä,restriktiivinen kardiomyopatia(sydänlihas sairaus,ei hoitoa), ennuste;toivoton...pakko vaan luottaa siihen että el.lääk. tietävät milloin ei ole enää mitään tehtävissä ja rakas ystävä on hyvä päästää kivuistaan sateenkaarisillalle...rakastani kaipaan edelleen :(
ja voin sanoa että tiedän miltä tuntuu,itselläni ei mitkään elintoiminnotkaan toiminut sen verran oli shokki koko tapahtuma.tällä hetkellä meillä asustaa 3 kissaa,meille kun jäi 1 aikuinen(1,5v)kun poika kuoli ja se meni ihan sekaisin..otimme sitten pienen pojan kaveriksi ja myöhemmin otin vielä toisen.kyllä se pikkupoikien elämän opettelu on suloista,mutta silti en haluaisi elää enää niitä päiviä uudelleen jotka pojan lähdön aikaan elin..pennut antavat kuitenkin taas elämän halua,vaikka rakasta poikaani en silti ikinä unohda...
Ei tarvitse murehtia lääkkeitä enää. Vanha tyttö nukkuu nyt pihallamme, tuomen juurella. Eipä kukaan enää teputa minua neljällä tassulla vastaan, kun tulen töistä. Eikä keskustele kissaksi kanssani. Pienessä asunnossamme asuu 3 ihmistä, ja silti koti on niin hirmuisen tyhjä, kun se kaikkein pienin puuttuu.
Otan osaa suruusi,itse menetin äskettäin rakkaan kissavanhukseni,mutta täytyy ajatella, että parempi näin,kun antaa kärsiä..Voimia ja jaksamista..Aika toivottavasti parantaa haavat...ja joskus vielä näemme rakkaat lemmikkimme.
Kylmät väreet menee selkää pitkin kun ajattelen asiaa,oman rakkaani menetys oli niin äskettäin että sen muistaa tarkkaan miltä tuntuu..voimia sinulle ja älä nyt ihan luovu ajatuksesta ottaa uutta/uusia pentuja.Kun katson päivittäin omien pikkumiesteni touhuja,näen niissä välillä selviä piirteitä edesmenneestä kollistani ja se saa kyllä hymyilemään.suruun ei ole muuta lääkettä kun aika ja itse surun keskellä ajattelin että vaikka rakas kissani ei enää ole täällä niin minulla on kaikki muistot hyvistä hetkistä ja niitä ei kukaan vie minulta pois ikinä...
Kummasti auttaa anonyymien nettikeskustelijoidenkin osanotto. Valtavan raskasta aikaa tämä on, niin kuin kaikki sen kokeneet tietävät. Kissatyttö on koko ajan mielessä, itku tulee jatkuvasti.
Oli kamalaa nousta huonosti nukutun yön jälkeen, kun tutut aamurutiinit pörinöineen, rapsutuksineen ja puskemisineen puuttuivat. Kupit, makuupaikka ja hiekka-astiat piti kiireesti viedä pois silmistä. Nyt huomasin yhden unohtuneen: keittiön ikkunassa on vielä liuta kuonon jälkiä siinä kohti, missä vanha rouva pihan menoa tarkkaili.
Kaiken ahdistuksen keskelläkin yllätän itseni aika ajoin keskustelemasta lapsen kanssa uudesta karvakaverista. Haluan sitä itsekin, kunhan aikaa vähän kuluu. Tuntuisi vain epäreilulta ottaa uusi kissa tilanteeseen, jossa kaikki naapureita myöten vielä kaipaavat eilen pois mennyttä. Yhtä epäreilulta tuntuisi kieltää toivo lemmikistä lapselta, joka nyt käy tuomen juurella itkemässä. Kesän yli näin, ehkä tämä pikkuhiljaa...
Vai niin siinä sitten kävi :o( Itke nyt aina kun itkettää, muistele kissaa, sure. Suru helpottaa kyllä ajan kanssa, vaikka nyt ei siltä tunnukaan. Aika on ihmeellinen parantaja. Oman kissani poismenosta on vasta vajaa kuukausi, mutta suru on jo vaihtunut haikeaksi ikäväksi, eikä itkukaan tule enää niin usein. Aluksi luulin, etten ikinä selviä surusta, itku tuli esim muita kissoja ruokkiessa, kun yksi niin selvästi puuttui.
Voimia surussanne.