Ääniä

Onko muita "ylimääräisiä" ääniä kuulevia kuin minä? Sairastan skitsofreniaa ja olen kuullut ääniä jo vuosia.
13718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

minkäläisia ääniä sä kuulet?tuleeko ne pään sisältä?mun sairaus ei jää pelkästään äänien kuulemiseen.

Äänestä

Kännissä kun menee illalla nukkumaan, niin kuuluu kaikkea puhetta yms. jota pään ulkopuolella ei ole. Jos kuuluu joku voimakas ääni (napsahdus tms) se jää toistumaan päähän viallisen vinyylilevyn tavoin.

Selvin päin ollessa ääniä kuuluu paljon paljon harvemmin, mutta varsinkin väsyneenä niitä saattaa kuulua.

Äänestä
  • Kuulen kuin joku jutustelisi pääni sisällä tai joskus siinä vieressä. Mitään eivät muut kuitenkaan kuule. Joskus äänet solvaavat ja ovat ilkeitä. Silloin masennun ja petyn. Minulla on skitsofrenia. Ikinä ei äänet ole käskeneet tehdä mitään, vaikka näin yleensä ajatellaan, että näin kävisi. Pikemminkin päinvastoin.

    Voisitteko kertoa tarkalleen, mitä juttuja tai sanoja olette kuulleet?

    Äänestä

Hei! Olen myös kuulenut ääniä, ne hallitsivat minua niin, että jouduin sairaalahoitoon. Tällä hetkellä minulla on hyvä lääkitys ja äänet eivät ole häirinneet moneen vuoteen. Tiedän mitä tämä on ja kuin raskasta se on. Meni vuosia ennenkuin selvisin tavallisista arjen asioista. Hei!

Äänestä

Tiedätkö, että jotkut ihmiset stressitilassa voivat alkaa kuulemaan ääniä vaikka kyse ei ole psykoosista. Elimistö ei jaksa kauan tietyillä ihmisillä, joilla on herkkyyttä reagoida stressiin esim. huonosti nukutut yöt, paineita yms. Stressi käy niin voimakkaaksi, että silloin ihminen alkaa kuulla ääniä (jotkut myös hallunisaatioita ym) Älä ole huolissasi, mutta älä myöskään kuuntele niitä ääniä vaan sulje ne pois mielestäsi.

Äänestä
  • Onko skitsofrenia niin stressaava sairaus, että ihminen kuulee siksi näitä ääniä?

    Ennen sairastumistani kuulin kerran ääniä, kun olin juopotellut pari päivää putkeen.

    Nykyään ääniä tulee, oli mielentilani mikä tahansa, tai ainakaan tähän mielentila-asiaan en ole kiinnittänyt liiemmin huomiota.

    Monet ihmiset pelästyvät, jos kerron heille kuulevani ääniä eivätkä he halua olla kanssani missään tekemisissä. Tämä on mielestäni surullista ja loukkaavaa. Siksipä en kenellekään äänistä kerro. Miksi kertoisinkaan?

    Äänestä

  • Kuulitko? kirjoitti:

    Onko skitsofrenia niin stressaava sairaus, että ihminen kuulee siksi näitä ääniä?

    Ennen sairastumistani kuulin kerran ääniä, kun olin juopotellut pari päivää putkeen.

    Nykyään ääniä tulee, oli mielentilani mikä tahansa, tai ainakaan tähän mielentila-asiaan en ole kiinnittänyt liiemmin huomiota.

    Monet ihmiset pelästyvät, jos kerron heille kuulevani ääniä eivätkä he halua olla kanssani missään tekemisissä. Tämä on mielestäni surullista ja loukkaavaa. Siksipä en kenellekään äänistä kerro. Miksi kertoisinkaan?

    Ääniä voi kuulla myös vaikka ihminen ei sairasta skitsofroniaa tai ei ole mennyt psykoosiin. On paljon ihmisiä jotka kuulevat ääniä mutta pärjäävät niiden kanssa normaali elämässä. Vaikka se on todella raskasta. Itsellä tuli äänet kuvaan stressitilanteessa. En ollut koskaan tiennyt sitä, että joku voi kuulla ääniä ja keskustella niiden kanssa. Niinpä aloin puhumaan niiden kanssa joka oli mielestäni näin jälkikäteen huono homma. Oli useampia ääniä ja ne keskustelivat, inttivät, haukkuivat ja käskivät tekemään asioita. En päässyt irti enään niistä, ne ottivat minut valtaansa, en enään "hallinnut" itseäni, en pystynyt enään nukkumaan, öisin ne huusivat korvissani. Ystävät lopulta veivät minut sairaalaan ja siellä alkoi pikku hiljalleen toipuminen. Älä välitä ihmisten puheista, he yleensä eivät tiedä tästä sairaudesta mitään ja ajattelevat yleensä, että eihän tuollaista voi olla. Niin ehkä olisin itsekkin voinut ajatella ennen sairastumista. Olen itse ollut avoin koko sairauteni ajan, kertonut miltä tuntuu milläkin hetkellä, minkälaisia oireita minulla on ollut. Ystävät ovat ymmärtäneet täysin sen kuinka raskas kokemus tämä minulle on ollut. Avoimuus on ollut minulle hyväksi, en häpeä tätä sairautta vaan ajattelen aina, että jonkun kohdalle se kuitenkin osuu. Jos ei sitten tämä niin joku muu sairaus. Sanoisinkin sinulle; että älä kuuntele niitä ääniä mutta jos ne alkavat vaivaamaan sinua niin ota yhteyttä lääkäriin. On parempi ottaa apu vastaan aikaisten kuin odottaa sitä, että ne ottavat sinusta vallan. Ääniä ei tarvitse pelätä!

    Äänestä

Muistaakseni tuollainen äänien kuuleminen on todistettu ainoastaan elokuvissa ja saippusarjoissa esiintyväksi pelotteluksi. Hauska kuulla että joku siihen vielä sitten uskookin ja levittää asiasta tietoa.

Äänestä
  • Kyllä monet ihmiset todellakin kuulevat ylimääräisiä ääniä, joita toiset eivät kuule. Minulla syynä on skitsofrenia, ja äänien kuuleminen yksi yleisimpiä tuon sairauden oireita.

    Lääketieteellisesti on todistettu neurologisin kokein, että äänihermoista todellakin välittyy kuuluaistimus aivojen kuulokeskukseen, eli äänet kuuluvat todella, eivätkä ole esim. muistoja tai mielikuvituksen tuotetta, vaikka kuuloharhoista puhutaankin!!! Äänet siis kuuluvat ihan oikeasti.

    Hae itse jostakin asiallista tietoa, jota saat vaikka lääkäreiltä, jos et potilasta itseään usko. Itse kuitenkin katson olevani jonkinlainen omien oireideni asiantuntija, ja näin onkin. Vaikea varmaan on kuvitella, jos ei ole itse omakohtaisesti kokenut!

    Äänestä

  • Kuulitko? kirjoitti:

    Kyllä monet ihmiset todellakin kuulevat ylimääräisiä ääniä, joita toiset eivät kuule. Minulla syynä on skitsofrenia, ja äänien kuuleminen yksi yleisimpiä tuon sairauden oireita.

    Lääketieteellisesti on todistettu neurologisin kokein, että äänihermoista todellakin välittyy kuuluaistimus aivojen kuulokeskukseen, eli äänet kuuluvat todella, eivätkä ole esim. muistoja tai mielikuvituksen tuotetta, vaikka kuuloharhoista puhutaankin!!! Äänet siis kuuluvat ihan oikeasti.

    Hae itse jostakin asiallista tietoa, jota saat vaikka lääkäreiltä, jos et potilasta itseään usko. Itse kuitenkin katson olevani jonkinlainen omien oireideni asiantuntija, ja näin onkin. Vaikea varmaan on kuvitella, jos ei ole itse omakohtaisesti kokenut!

    ensin söit lääkkeitä liikaa ja sitten aloit kuulemaan ääniä. tajuatko ? onko hauska vetää nappia huuleen ?

    Äänestä

  • ------------- kirjoitti:

    ensin söit lääkkeitä liikaa ja sitten aloit kuulemaan ääniä. tajuatko ? onko hauska vetää nappia huuleen ?

    En ole syönyt lääkkeitä liikaa, joten tuosta äänet eivät johdu. En muutenkaan käytä mitään turhia lääkkeitä, joten sinulla ei ole mitään syytä olla huolissasi minusta, saati sitten haukkua minua idiootiksi. Ymmärrän ja uskon, että haluat auttaa minua, vaikka esitätkin asiasi hieman epäkohteliaasti. Olen kuitenkin vilpittömän kiitollinen saamastani huomiosta. Tiedotan kyllä, mikäli äänet pysyvät jatkossa poissa tämän auttamisyrityksesi ansiosta!

    Äänestä

  • ------------- kirjoitti:

    ensin söit lääkkeitä liikaa ja sitten aloit kuulemaan ääniä. tajuatko ? onko hauska vetää nappia huuleen ?

    Poistu tästä keskustelukanavasta kokonaan, nuo sinun lapselliset irvailut ja ivailut eivät ole lukemisen arvoisia. Tai ilmoitan sinusta!

    Äänestä

Peloittelua, ei totta lainkaan. Peloitellaan toisia jotta saadaan oikeutus toisten kiduttamiseen lääkkeillä ja elämän tuhoamiseen viemällä rahat sairaalamaksuihin ja estämällä ansiotyö.
Eli yhdellä sanalla sanottuna vihaa toisia kohtaan voi mieleltään sairas, ilkeä ja toisia kohtaan vaarallinen ihminen ilmentää esim. siten että kertoo toisesta "se on niin hullu että se kuulee ääniä" - lääkäreiden mielitekoja. Tämä ei tarkoita sitä että kukaan niitä kuulisi. Mitäs silloin kun lääkkeillä pidetään valveilla vuorokausia, kuulemma näkevät näkyjäkin, herkästi uskova ja sairaalassa hirmuvallan alla oleva ihminen jolta vapaus on riistetty saattaa kokea tukholman syndrooman omaisesti että tämä johtuisi sairaudesta. Normaalisti ei nukahtamista silmät auki kuitenkaan tapahdu.
Kirjoittanut: ja disinformaatio

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuulitko? kirjoitti:

Onko muita "ylimääräisiä" ääniä kuulevia kuin minä? Sairastan skitsofreniaa ja olen kuullut ääniä jo vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu