Kiviä

Ajatuksissa laittaa kiviä perustusten vierelle kiertämään koko talo. Onko kellään asiallisia neuvoja miten se pitää tehdä oikeaoppisesti?
3645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Me laitoimme viimme kesänä ja nyt on tullut kosteutta kellariin. No se voi olla muistakin syistä mutta itse ajattelin että voisko se olla se, että olemme väärin laittaneet ne kivet, koska ennen kosteutta ei ollut, vai onko se vain yhteensattuma. Laitoimme muovin ja kivet päälle. Kallistusta ei sen tarkemmin katsottu.

Äänestä

Pohjamaan kallistukset talosta poispäin (3- jopa 5 %) on tietysti ensimmäinen asia, mitä ajatellaan, ennenkuin pihalle rakennetaan yhtään mitään.

Joskus näkee sokkelin vierelle vain kasatun kiviä, jolloin kivien alle laitetaan maisemointikangas tms. estämään ei-toivotun kasvillisuuden tunku alhaaltapäin. Kankaan alta on tietysti poistettu mahdollinen kasvillisuus, mutta uusissa taloissahan sitä ei enää onneksi näe talossa kiinni.

Jos naputellaan kenttäkiveystä, pohjamaan päälle laitetaan suodatinkangas ja sen päälle kivituhkaa kymmenisen senttiä. Kivet naputellaan kuminuijalla hiekkaan vieri viereen (väh. 2/3 hiekan sisään,kiven tasainen puoli ylöspäin). Kiveys kastellaan (=tiivistys)ja saumataan kivituhkalla tai betonilla.

Ja tarkistakaa ne kaadot...

Äänestä
  • Tietääkö joku mistä voi löytää arvokkaita kiviä? Keräilen kiviä =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiertämään taloa kirjoitti:

Ajatuksissa laittaa kiviä perustusten vierelle kiertämään koko talo. Onko kellään asiallisia neuvoja miten se pitää tehdä oikeaoppisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu