SRK vähättelee

Mm Sointula kertoo, ettei ole mitään väliä kuinka monta saatanalle heitettiin, vaan ainoa merkittävä asia on, että kuka selvisi ja sai jäädä "Jumalan valtakuntaan"!

Miten olisi sinun asiasi Sointula, jos sinut olisi valittu saatanalle heitettäviin? Missä olisit nyt? Salaisitko edelleen sinua kohtaan harjoitetun hengellisen väkivallan vai uskaltaisitko jo keskustella siitä?
16717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ettei ole mitaan valia silla, kuinka monta saatanalle heitettiin.

Mina myos olen elanyt koko sen hoitokokousajanjakson lapi ja asunut silloin muistaakseni ainakin kolmella eri paikkakunnalla Suomessa. Senhan mina olen sanonut, etten kaikkea ymmartanyt, mita silloin tapahtui, mutta eipa huolta - eivat kaikki muutkaan ymmartaneet.

Mutta edelleenkin rohkenen olla sita mielta, etta tapahtuipa mita tahansa, vain sydamen uskolla yksin armosta ja yksin Kristuksen sovitustyon kautta on mahdollisuus pelastua.

Kyllahan se omalle lihalle ja verelle on aina vaikea ja karvas paikka noyrtya armon kerjalaisen paikalle varsinkin silloin kun omaan mieleen on iskostunut sataprosenttinen varmuus siita, etta mina kylla nama asiat itse ymmarran ja olen oikeassa kun taas nuo toiset selvastikin ovat vaarassa.

Taas joka ei ole itse elanyt ns. hoitokokousaikoja ei mistaan voi saada edes likimain oikeata kuvaa siita, millaista silloin oli.

Äänestä
  • Sointulalta irtosi todella hyvä vastaus.

    terveisin myös kaiken kokenut ja nähnyt

    Äänestä

  • Että ei ole mitään väliä ketkä ja kuinka paljon saatanalle heitettiin, pääasia että itse et sattunut olemaan saatanalle heitettävien listalla. Onko tuo itsekkyyttä vai vain henkilökohtaisen Ry-paikan vaalimista? Mene ja tiedä?

    No, onneksi sinun annettiin jäädä. Olemme siitä SRK:le ikuisesti kiitollisia.

    T: Saatanan lapsi

    P.S. Vai eikö se ollutkaan sattumaa, ettet ollut uhrattvien listalla? Hoitomies?

    Äänestä

  • sanoit! kirjoitti:

    Että ei ole mitään väliä ketkä ja kuinka paljon saatanalle heitettiin, pääasia että itse et sattunut olemaan saatanalle heitettävien listalla. Onko tuo itsekkyyttä vai vain henkilökohtaisen Ry-paikan vaalimista? Mene ja tiedä?

    No, onneksi sinun annettiin jäädä. Olemme siitä SRK:le ikuisesti kiitollisia.

    T: Saatanan lapsi

    P.S. Vai eikö se ollutkaan sattumaa, ettet ollut uhrattvien listalla? Hoitomies?

    hoitomies ole ollut. Onpahan vain sielunsa myynyt.

    Äänestä

  • sanoit! kirjoitti:

    Että ei ole mitään väliä ketkä ja kuinka paljon saatanalle heitettiin, pääasia että itse et sattunut olemaan saatanalle heitettävien listalla. Onko tuo itsekkyyttä vai vain henkilökohtaisen Ry-paikan vaalimista? Mene ja tiedä?

    No, onneksi sinun annettiin jäädä. Olemme siitä SRK:le ikuisesti kiitollisia.

    T: Saatanan lapsi

    P.S. Vai eikö se ollutkaan sattumaa, ettet ollut uhrattvien listalla? Hoitomies?

    Oletko uskovainen?

    Oletko antanut anteeksi hoitokokoushoitajille?

    Minkälaisen synnin vuoksi sinut heitettiin?

    Onko se synti Raamatun mukaan?

    Eikö ole helpottavaa, kun ei tarvitse kuulua tuohon tuomitsevaan joukkoon. Oletko puhunut Herrasta Jeesuksesta ja siitä, että myös vl:ien on tehtävä parannus heille itselleen.

    Voisitko ajatella itse pyytää anteeksi heiltä sitä, että olet kantanut vihaa ja rakastamatonta sydäntä heitä kohtaan vuosikymmeniä?

    Et kai haluaisikaan pyrkiä niiden joukkoon, jotka ovat hengellisesti rikkaita, eivätkä tarvitse parannusta?

    Äänestä

SRK lestadiolaisuuden piirissä kuulee käytettävän nimitystä isän koti. Voiko esim. ylivilkkaille ad/hd diagnoosin saaneille pojille isän koti olla sellainen jossa jo ensiaskelissa ruvetaan näitä ylivilkkaita poikia vainoamaan. Heidän ei anneta harrastaa mitään. Heidän ei anneta olla vapaasti. Heidät pakotetaan istumaan kahdeksi tunniksi penkkiin että muut seurakuntalaiset näkevät että kyseessä on kunnon uskovainen perhe. Kahden tunnin istuttaminen on AD/HD pojille kidutusta.
Sitten kun nämä pojat kasvavat heidät annetaan sielunvihollisen rattaisiin omien vanhempien toimesta ja heitä ei enää tervehditä. Sitten sukulaiset alkavat puhumaan näistä ylivilkkaista pojista että ne on juoppoja. Juopottelevat koska heitä on kidutettu ja heidät on hylätty.

Äänestä
  • vammainen ihminen. Ei häntä ole koskaan pakotettu istumaan puheiden aikana, koska sellainen kahlehtiminen ei hänelle onnistu. Hän ei varsinaisesti häiritse, mutta vaihtaa helposti pari kertaa istumapaikkaa kolmen vartin puheen aikana. Hän on uskovainen, jos joku.

    Että erilaisia kokemuksia on.

    Äänestä

  • on vilkas kirjoitti:

    vammainen ihminen. Ei häntä ole koskaan pakotettu istumaan puheiden aikana, koska sellainen kahlehtiminen ei hänelle onnistu. Hän ei varsinaisesti häiritse, mutta vaihtaa helposti pari kertaa istumapaikkaa kolmen vartin puheen aikana. Hän on uskovainen, jos joku.

    Että erilaisia kokemuksia on.

    Mielestäni ei ole.
    Hän on vain ylivilkas, lestadiolaisten silmätikku numero yksi.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Mielestäni ei ole.
    Hän on vain ylivilkas, lestadiolaisten silmätikku numero yksi.

    Ehkä olisi pitänyt kirjoittaa aiemmin täsmällisemmin. Pointtini oli, että jos henkilö ei voi käytökselleen mitään "lääketieteellisestä syystä", niin ainakaan oman kokemukseni mukaan seuroissa ei ole pakkokahlittu.

    En tunne ADHD-tapauksia lähipiirissä, mutta olen joihinkin lehtiartikkeleihin aiheesta törmännyt. Ihmettelen, miksi heidän tilannettaan ei otettaisi huomioon, jos tilanne (ADHD) on tiedossa? Meillä vammaisen perheenjäsenen kanssa on sikäli "helppoa", että hänet tunnistetaan heti "omanlaisekseen", eikä asiaa tarvi selitellä. Käytös ymmärretään.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Mielestäni ei ole.
    Hän on vain ylivilkas, lestadiolaisten silmätikku numero yksi.

    asennvammako ?

    Äänestä

  • ja heitä vainottiin lakkaamatta epäsovinnaisen käytöksen vuoksi siihen saakka kunnes heidät saatiin heitettyä saatanalle tai painostettua ulos piireistä.

    Pojat itkivät ja rukoilivat ymmärrystä hoitomiesten edessä sille, etteivät voineet aina hllita käytöstään! He selittivät itkien, etteivät he pahoja ole, vaan hetken mielijohteesta (impulssi-inhibitio) tulee tehtyä kaikenlaista tyhmää. Mutta SRK on poikkeaville armoton ja saatanalle heidät heitetiin! Onneksi olkoon SRK ja siunaukselliset hoitokokouksenne!

    Äänestä

  • ole vammainen kirjoitti:

    Ehkä olisi pitänyt kirjoittaa aiemmin täsmällisemmin. Pointtini oli, että jos henkilö ei voi käytökselleen mitään "lääketieteellisestä syystä", niin ainakaan oman kokemukseni mukaan seuroissa ei ole pakkokahlittu.

    En tunne ADHD-tapauksia lähipiirissä, mutta olen joihinkin lehtiartikkeleihin aiheesta törmännyt. Ihmettelen, miksi heidän tilannettaan ei otettaisi huomioon, jos tilanne (ADHD) on tiedossa? Meillä vammaisen perheenjäsenen kanssa on sikäli "helppoa", että hänet tunnistetaan heti "omanlaisekseen", eikä asiaa tarvi selitellä. Käytös ymmärretään.

    Joka on siis lievä aivotoiminnan häiriö. Eli vamma, joka muuttaa ihmisen käyttäytymistä. Se ei näy ulospäin, mutta on varmasti viimeistään koulun alkaessa diagnosoitu.

    Surullista että SRK vainosi heitä, veljistämme vähimpiä..

    Äänestä

  • silmätikuiksi kirjoitti:

    ja heitä vainottiin lakkaamatta epäsovinnaisen käytöksen vuoksi siihen saakka kunnes heidät saatiin heitettyä saatanalle tai painostettua ulos piireistä.

    Pojat itkivät ja rukoilivat ymmärrystä hoitomiesten edessä sille, etteivät voineet aina hllita käytöstään! He selittivät itkien, etteivät he pahoja ole, vaan hetken mielijohteesta (impulssi-inhibitio) tulee tehtyä kaikenlaista tyhmää. Mutta SRK on poikkeaville armoton ja saatanalle heidät heitetiin! Onneksi olkoon SRK ja siunaukselliset hoitokokouksenne!

    Armottomuus kohdistui myös heikoimpiin, puolustuskyvyttömiin.
    SRK:n hoitokokoukset eivät säästäneet vanhuksiakaan:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025475681

    Äänestä


  • kirjitella tuommoisia kirjoitti:

    asennvammako ?

    Asennevamma on itselläsi. Jokainen lestadiolaisuudesta tietävä tietää, että adhd pojat ovat olleet vl-saarnamiesten silmanmalkana aina. Adhd poikien alistaminen, kun on vaikeampaa kuin tavallisen rivilestadiolaisen, ellei suorastaan mahdotonta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


julmuuttaan! kirjoitti:

Mm Sointula kertoo, ettei ole mitään väliä kuinka monta saatanalle heitettiin, vaan ainoa merkittävä asia on, että kuka selvisi ja sai jäädä "Jumalan valtakuntaan"!

Miten olisi sinun asiasi Sointula, jos sinut olisi valittu saatanalle heitettäviin? Missä olisit nyt? Salaisitko edelleen sinua kohtaan harjoitetun hengellisen väkivallan vai uskaltaisitko jo keskustella siitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu