paikassa. Ja kaikki tapahtuu sossun päätöksellä, joka tehtiin siitä, että lapsi ei tarvitse lisää neurologisia tutkimuksia! Ja lasta väärin kohtelevaa viranomaistako ei voi rangaista edes virka-asemansa ylittämisestä tai muustakaan väärinkäytöksestä? Linnaan tuollaiset sossut ihmisoikeusrikoksista! Siis sossu tekee päätöksiä, jotka kuuluisivat alan erikoislääkärin päätettäväksi!
Tosin lapsia kohdellaan väärin myös niissä psykiatrian yksiköissä, joissa vanhempia ei kuunnella muiden lääketieteen alojen konsultaatiopyynnöistä. Silloin kun psykiatria ei osaa lasta auttaa, hänelle kirjoitetaan diagnoosiksi jotain, mihin sisältyy tällaisia sanoja kuin 'laaja-alainen' tai 'määrittämätön'. Esim. määrittämätön käytöshäiriö on yleensä poikkeuksetta neurologian puolelle kuuluva ongelma, mutta sitä eivät kaikki psykiatrit halua myöntää vielä tänäkään päivänä. Sen sijaan lapsi lähetetään huostaanotettavaksi joko perheeseen tai laitokseen, jolloin nimenomaan perhesijoitus on lasta kohtaan huonoin mahdollinen vaihtoehto.
Tosin lapsia kohdellaan väärin myös niissä psykiatrian yksiköissä, joissa vanhempia ei kuunnella muiden lääketieteen alojen konsultaatiopyynnöistä. Silloin kun psykiatria ei osaa lasta auttaa, hänelle kirjoitetaan diagnoosiksi jotain, mihin sisältyy tällaisia sanoja kuin 'laaja-alainen' tai 'määrittämätön'. Esim. määrittämätön käytöshäiriö on yleensä poikkeuksetta neurologian puolelle kuuluva ongelma, mutta sitä eivät kaikki psykiatrit halua myöntää vielä tänäkään päivänä. Sen sijaan lapsi lähetetään huostaanotettavaksi joko perheeseen tai laitokseen, jolloin nimenomaan perhesijoitus on lasta kohtaan huonoin mahdollinen vaihtoehto.
Vastaukset 26
Vanhimmat
vakavan ihmisoikeusrikoksen lasta kohtaan katkaisemalla väkivalloin syntyneen symbioosin lapsen ja vanhemman välille. Autististen lasten kohdalla "symbioosi" ei ole syy ongelmiin vaan ongelmat ovat johtaneet siihen, että lapsi on tarvinnut apua ja saanut sitä vanhemmaltaan.
Tietoa, tietoa tarvittaisiin lisää lastensuojeluunkin, että lasta ei ryöstettäisi väärin perustein hyvästä kodistaan. Nyt kun lääketieteen tuntemusta jo on olemassa, on näiden lasten saatava apua kotiinsa, sillä hoitoa he tarvitsevat, eikä huostaanottoa ja irti repimistä hyvistä vanhemmistaan!
Tuossa(kin) tapauksessa olisi vanhempien ryhdyttävä toimiin ja hankittava todellisia asiantuntijoita keskustelemaan asioista. Sairaus ei todellakaan ole mikään peruste (kuten ei omalla kohdallani koulukiusatuksi joutuminen) huostaanotolle.
Moni huostaanotetuista lapsista varmasti tarvitsisi terapiaa ym. psykiatrista hoitoa EIKÄ huostaanottoa. Kun miettii, miten paljon huostaanotetuksi kotoaan irti revityksi joutuminen lisää lapsen/nuoren tuskaa, niin tulee itku.......
Tuntuu olevan niin, että sosiaalitoimi päättää tämän maan lasten ja nuorten kohtalosta erittäin järkyttävällä ja kyseenalaisella tavalla!
nimensä mukaisesti, siis suojelemaan lasta. Huostaanottoja tehdään väärin perustein, mutta toisaalta jätetään tekemättä silloin, vaikka jonkun perheen kohdalla koko lähiympäristö näkisi, että lasten olisi parempi olla muualla kuin omassa kodissaan.
Viranomaiset levittävät väärää tietoa näistä asioista ja siksi on jopa kuviteltu, että "perheitä tuetaan liikaa, liian kauan ja h-otto tehdään sen takia liian myöhään."
No monesti varmaan tehdäänkin liian myöhään, jos lapsia ensin loputtomiin pompotetaan edes takaisin kotiin ja sijoitukseen sen mukaan, onko vanhemmilla juoppo- vai raitisjakso meneillään. Kuka tahansa tajuaa, että tuossa ei tapahdu lasten etu, mutta ei kyllä perheelle annettu tukikaan ole ollut oikeaa. Jos vanhempi on riittävän pitkälle alkoholisoitunut, niin mitä hiivatin hyötyä on viikon parin katkosta silloin tällöin?
Mutta sitten ollaan ihan hiljaa julkisuudessa esim. siitä, että vanhempien päihteiden takia huostaanotetaan vain alle 37 % huostaanotetuista lapsista ja vanhempien mielenterveysongelmat ovat vielä pienempi prosentti. Eikä kukaan välitä funtsailla, mitä ne kaikki muut huostaanotot pitävät sisällään!
Kun vanhemmilla ei ole mielenterveys- eikä päihdeongelmaa, niin mihin hittoon tämän katajaisen kansan kyky kasvattaa omia lapsiaan muka olisi äkkiä 10:ssä vuodessa kadonnut!? Ei yhtään mihinkään. Vantaa teki oikean päätöksen aikoessaan vähentää huostaanottoja, sillä totisesti niitä voidaan vähentää lasten turvallisuuden silti kärsimättä.
Olen nähnyt sellaisenkin hoidollisen huostaanoton paperit, joihin syyksi oli kirjattu "kyvyttömyys vanhemmuuteen". Voi helvetti sanon minä! Ja tuon sanon pelkästään jokaisen aiheettoman huostaanoton kokeneen lapsen ja nuoren takia.
huostaanotto, on tunnettu lääkäripiireissäkin. Erään toisen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkäri kirjoitti siitä paikasta näin:
"Kuvaamanne ongelma liittyy nimenomaan siihen hoitoyksikköön, jossa
lapsenne on ollut hoidettavana; sitä ei tule yleistää koskemaan
lastenpsykiatriaa muualla Suomessa eikä edes kotipaikkakunnallanne
muissa yksiköissä. Myös paikkakuntanne asiantuntijat ovat tietoisia
ongelmasta ja sitä on pyritty ratkaisemaan monin tavoin. Ottakaa
yhteyttä potilasasiamieheen ja tehkää valitus hoidosta (esim.
kiinnipitotilanne). Tästä voi olla hyötyä myös muille samankaltaisiin
ristiriitoihin joutuneille. "
On järkyttävää, että muualta Suomesta tulevat lääkärit kehottavat perhettä ottamaan yhteyttä potilasasiamieheen! Tuon yksikön lasten psykiatrian ylilääkäri pitäisi saada pois virasta. Hän tapasi omaa lastani yhden kerran vajaan viiden minuutin ajan ja suositti tutkimusjakson jälkeen huostaanottoa.
Kun lasta pahoinpideltiin laitoksessa ja laitoksen oma lääkäri myönsi hoitovirheen, lastensuojelun työntekijät toimivat oikein (harvinaista) ja purkivat huostaanoton vaatimuksestani. Mutta huostaanottoa suositellut psykiatrian ylilääkäri kielsi sairaalaa antamasta meille yhtään vastaanottoaikaa lapsen kotiutumisen jälkeen, vaikka käytössä oli lääkitys, joka olisi vaatinut säännölliset sydänfilmi- ja maksakoekontrollit.
Yksityisen puolen lasten neurologian tohtori totesi myöhemmin tähän, että näin menetellään yleensä kostoksi siitä, että kyseisen ylilääkärin määräämä jatko'hoito' on purettu kesken sopimuskauden. Ihmettelin tähän ääneen, että: "Siitäkin huolimatta, että kosto suuntautuu lapseen?" lääkäri myönsi, että näin on kuulema.
päin, mutta hoidollisia huostaanottoja on vuosien ajan tehty myös muuallakin Suomessa, ei tuo kyseinen lasten psykiatrian yksikkö ole ainoalaatuinen ollenkaan.
Osa ihmisistä on niin sokeita ja sinisilmäisiä, että heidät on aivopesty uskomaan kaikkien huostaanottojen oikeellisuuteen ja sen he sitten uskovat asioista sen tarkemmin mitään tietämättä.
Jos joku ei usko lasten väärään kohteluun lastensuojelussa, niin mitenkähän sellaisen ihmisen aivosolut tulkitsevan tuon, että toinen ylilääkäri kehottaa lapsia väärin kohtelevan yksikön hyppysiin joutuneita perheitä ottamaan yhteyttä potilasasiamieheen. Minulle sanoivat sekä potilasasiamies että yksityisen lääkäriaseman johtaja, että emme ole ollenkaan ensimmäinen perhe, jotka ovat kokeneet vuosien mittaan saman kohtalon.
Mutta viranomaisia vastaan ei ole oikeutta. Potilasasiamiehen mukaan oikeuden hakeminen olisi pitkä ja pahimmillaan kallis prosessi, eikä onnistumisesta ole mitään takeita. Lääkärit pystyvät salaperäisen psykiatrisen tieteen nimissä kääntämään mitkä tahansa tilanteet edukseen ja sossua vastaanhan ei oikeutta ole.
Huostaanotot olisi pitänyt saada käräjäoikeuksiin, mutta niin ei ainakaan vielä tapahtunut.
lasten huostaanotot on pystyttävä estämään ja tietoa lisättävä niin, että lastensuojelussa ei lapsen ongelmia tulkita vanhempien kasvatuskyvyttömyydestä johtuviksi. Autististen lasten kohdalla esim. "symbioosi" ei ole syy ongelmiin vaan ongelmat ovat johtaneet siihen, että lapsi on tarvinnut apua ja saanut sitä vanhemmaltaan.
Englannin kielisessä kirjallisuudessa puhutaan coachista, tulkista, jota lapsi on tarvinnut itsensä ja ulkomaailman välissä ja tulkkina on yleensä oppinut toimimaan äiti. Nyt kuitenkin lastensuojelussa tämä suhde nähdään vääränä, liian läheisenä, äiti-lapsi -suhteena, joka pyritään katkaisemaan väkivalloin. Luullaan, että äiti on ehdoin tahdoin estänyt lapsen hitaan itsenäistymisen, vaikka nimenomaan AS-lapsilla tunne-elämän kypsyminen tapahtuu yleensä hitaammin kuin muilla lapsilla. Hän irtautuu hitaammin äidistä kuin ikätoverinsa, eikä "itsenäistymistä" saa hänenkään kohdalla tehdä väkivalloin, kuten nyt lastensuojelussa tapahtuu.
tehdyn laittoman erottamisen läpi käynyt nuori kertoi jälkeen päin, miten häntä rangaistiin vanhempien ikävöinnistä ja tapaamisia rajoitettiin, koska luultiin kotilomalla tapahtuneen jotain tosi ikävää. Huostaanottovanhempiahan ei yleensä kuunnella, eikä uskota enää missään asioissa sen jälkeen kun huostaanotto on tehty, katsotaan vain lapsen reagointia kotilomien jälkeen.
Poika kertoi, miten hän kylmetti vuosien mittaan tunne-elämänsä niin, että ikäväkään ei enää tuntunut miltään, millään ei ollut enää mitään väliä ja hän yritti 'näyttää sopeutuneensa' sijoituspaikkaansa, että arki olisi ollut siedettävämpää. Väärällä kohtelulla saadaan kenelle tahansa ihmiselle myös psykiatrisia ongelmia ja autistiset lapset on altistettu väärälle kohtelulle jo vuosien ajan.
Kovin moni autismin kirjoon kuuluva lapsi jää sijoituksessa täysin ilman kuntoutusta - varsinkin jos lastensuojelu on päättänyt, että lapsi ei tarvitse hänelle kouluterveyshuollonkin suosittelemaa laajaa neurologista arviota. Näin on siitä huolimatta, että keskimääräisesti ottaen huostaanotetun lapsen on helpompi päästä oikeaan tutkimukseen ja kuntoutukseen, koska on niin helppo hänen uskoa niitä tarvitsevan. Yleinen käsityshän suosii ajattelua, että kaikki huostaanotetut tulevat "ihan kauheista kodeista", jolloin on ymmärrettävää, että he tarvitsevat hoitoa ja terapiaa.
Millä ihmeen oikeudella lastensuojelu käyttää erikoislääkärin valtuuksia arvioidessaan, tarvitseeko lapsi tutkimuksia ja kuntoutusta? Ja suomalainen järjestelmähän on tehty sellaiseksi, että sossuja vastaan ei perheillä ole oikeutta, jos joku muuta kuvittelee, niin tervemenoa vaan tutustumaan asioihin tarkemmin, ennen kuin ainakaan väärää tietoa näistä asioista alkaa missään levittelemään!
ihan tähän samaan "äitisymbioosiin" melkein viisitoista vuotta sitten.
Astmaatikkoja (lapsia) on iät ajat hoidettu keskussairaalatasolla. Meillä kävi niin onnettomasti ettemme saaneetkaan lapselle sairausdiagnoosia kuin vasta yksityiseltä puolelta ja nykyisin asiamme ovatkin onneksi OK (nuori aikuinen).
Mutta jossakin sairauden alkuvaiheissa kun yksityinen omalääkärimme halusi että asioisimme myös paikkakuntamme terveydenhuollon kanssa (jotta myös heillä olisi tarvittavaa tietoa lapsi- ja astmaatikkojen hoidosta)
niin "törmäsin" erittäin hankalan astmavaiheen aikana (kun lääkärin olisi pitänyt määrätä ja osata antaa vahvempia lääkkeitä, spiraa ja muuta vastaavaa) juuri tähän "symbioosi" käsitteeseen! Siihen aikaan ei lastensuojelu ollut vielä niin "pinnalla ja tarttumassa kiinni" kuin nykyisin, onneksemme.
Mutta yksityinen omalääkärimme oli "kuolla nauruun" kun kerroin millaisen "diagnoosin" ja kohtelun ja "terveydenhoidon" saimme paikallisessa terveydenhuollossa!
Meillä ei asia jäänyt "symbioosi" asteelle paikallisterveydenhuollossa;
kävin "esittelemässä" terveydenhuollosta vastaavalle ja hänen alaiselleen
kuinka lapsiastmaatikko sairastaa ja kuinka häntä perusterveydenhuollossa hoidetaan!
sairauksien suhteen oikein on? Ja paljonko niitä on tehty vuosien mittaan?
Ilmeisesti ne perheet ovat säästyneet, joilla on ollut varaa yksityisiin lääkäripalveluihin, ei ole tarvinnut viedä lasta tarhaan, koska on ollut varaa palkata lastenhoitaja kotiin. Voi taivas!
Millä vuosikymmenellä tuo teidän tapauksenne on sattunut?
"harjoiteltiin" astman kanssa elämistä.
Me olemme "säästyneet" sosiaalipalveluilta
kun sairaita lapsia on hoidettu kotona ja yksityinen lääkäri saatiin apuun,
kun julkiselta puolelta apua eikä diagnoosia vain ei yksinkertaisesti annettu.
Mutta kuten olen aiemminkin tälle palstalle kirjoittanut
että sosiaalipalvelut olisivat ihan varmasti "iskeneet" jos lapsi
(hiljainen, omiin oloihin ja syrjään vetäytyvä, ei liikkuva jne)
olisi ollut päivähoitoiässä tällä vuosikymmenellä ja julkinen terveydenhuolto olisi ollut ainoastaan meille "apuna".
Toivottavasti! astmaa osataan jo lasten ja nuorten kohdalla sekä diagnosoida että hoitaa paremmin,
mikä valitettavasti ei kyllä ainakaan allergialiiton keskustelupalstalta yleisökirjoituksista ilmene.
Eikä myöskään viime kevään Karjaisessakaan ollut astma perheen nuoren kohtelukaan kyllä vakuuttanut että terveydenhuolto toimisi vieläkään riittävällä asiantuntemuksella,
puhumattakaan sosiaalihuollon lääketieteen asiantuntemuksesta....
vanhempia, jotka 80-luvulla välttivät lapsensa huostaanoton käyttämällä yksityisiä palveluita niin terveydenhoidossa kuin päivähoidossakin.
On se vaan, että rahalla on selvinnyt huostaanotosta - ihan sama juttu suurelta osin vielä tänäänkin.
Hyvä, että tekin saitte apua kuitenkin jostain kun julkinen puoli ei pystynyt sitä tarjoamaan.
Saitteko muuten koskaan mitään korvauksia mistään yksityisen puolen käyttämisestä?
alin hoitotuki tuli, kun oikein kävi Kelan rouvien kanssa "vuoropuhelua". Kaikki raha meni "omasta pussista", mutta eipä sitä helpotuksen tunnetta korvaa mikään kun vuosien terveydenhuollossa "kulkemisen" jälkeen lapsi jaksoi juosta muiden mukana ja liikkui toisten lasten kanssa pitkin poikin pihoja sen ainaisen "nurkissa nyhväämisen" jälkeen. Puhumattakaan sairauteen liittyvien muiden oireiden poistumisesta mitä lapsella oli elämänsä alkuvuosina ollut.
geristaan, että "sama rytmi ja säännöt häneen on tehonnut kuin muihinkin".
Ei voi sanoa muuta kuin että tietoa pitää saada vielä ja paljon ja mahdollisimman pian!
Asperger-lapsiakin on hyvin monen eri tasoisia, joillakin tietyt asiat enemmän ongelmaa tuovina kuin jotkut muut, ja esim. oman AS-lapseni kohdalla eivät varmasti tavalliset rutiinit, rajat ja kasvatus ole koskaan olleet lapsen kannalta oikea/riittävä/lasta parhaiten auttava valinta. Pahimmillaan tavalliset kasvatusperiaatteet voivat suistaa lapsen yliherkän tunnemaailman täysin raiteiltaan ja on pöyristyttävää, että lastensuojelussa ei tätä vieläkään ymmärretä!
Toivottavasti erityislasten sijaisvanhemmat saavat myös vanhempien kurssitusta arjen tarvittavien rakenteiden luomiseen ja muutenkin riittävästi tietoa, mikä helpottaa lapsen oloa ja antaa kasvattajalle tietoa oikeasta suhtautumisesta lapseen. Se on ainoa tie välttää lapsen väärä kohtelu, mitä nyt taas saan olla vierestä seuraamassa yhden huostaanoton tunaroinnin kohdalla.
Esim. oma lapseni on aina ollut erityisen uhmakas, eikä vierestä katsoen omaehtoisuudelta näyttävä käytös niin tavattoman harvinaista ole muidenkaan assien kohdalla. Tarvitaan todella syvempää ymmärrystä lapsen aisti- ja kokemusmaailmasta, että ei tehdä niin suurta virhettä, että lasta rangaistaan siitä, että hänellä on todennäköisesti hirvittävän paha olla. Rajat toki tarvitsee erityislapsikin, mutta hänelle ne joudutaan asettamaan aika tavalla eri periaattein kuin tavislapselle.
Ihan vain lasten parasta ajatellen vielä pienenä vinkkinä, jos joku ei satu tietämään, että esim. sensorisen integraation keinoin annettava terapia on helppoa ja yksinkertaista kotioloissakin. Tietoa saa kirjastosta, kirjakaupoista, autismiliitosta. Aivan pieniinkin lapsiin sitä voi soveltaa leikin keinoin ja isommille ikätasoa vastaavasti. Aikaa se vie päivittäin muutamasta minuutista puoleen tuntiin ja helpottaa monesti lapsen oloa merkittävästi. Riippuu tietysti lapsen aistiherkkyyksien tasosta millaisia ne ovat ja miten voimakkaasti se vammauttavat häntä tavallisesta elämästä. Mutta erilaista 'siedätysterapiaa' on siis olemassa ja niitä kannattaa käyttää, se auttaa lasta parhaimmillaan hyvinkin suuresti.
Joukko autististen lasten kohtelusta järkyttyneitä vanhempia yrittää nyt saada ääntään kuuluviin, että terveydenhuollossa ja lastensuojelussa tapahtuva lasten väärä kohtelu saataisiin loppumaan. Lastensuojelun valtuuksia on kavennettava, että ainakaan he eivät tekisi rikollisia päätöksiä lapsen hoidotta jättämisestä!
Toki erityislapsikin voi tulla huonosta kodista, mutta mielivaltaa tapahtuu niissäkin tapauksissa lapsen ja perheen kohtelussa. Ei lapsen erottaminen vanhemmista ole KAIKISSA tapauksissa autuaaksi tekevä asia, monesti päin vastoin.
80-luvulla, kuulin omakohtaisesti erään hyvässä asemassa olevan, vähän isomman lapsikatraan äidin kokemuksesta tuon ajan lastensuojelusta.
Yhteistyö sossuilla ja psykologeilla/psykiatreilla toimi jo silloin saumattomasti. Äiti kertoi, miten tehty lastensuojeluilmoitus oli siitä aivan uskomaton, että siinä ei ollut totta edes siemeneksi. Jostain syystä tanttojen asennoituminen oli muuttunut, kun he kuulivat, että äiti ei olekaan yksinhuoltaja, kuten heille asia oli ilmoitettu.
Siitä eteenpäin vuosien ajan perhe käytti vain yksityisiä lääkäreitä, palkkasi lastenhoitajan kotiin jne, joten pahimmilta viranomaisinterventioilta vältyttiin. Yksityisen puolen terveydenhoito oli heti tapauksen jälkeen ihmetellyt, että miten ihmeessä iloisesta, pirteästä, 2-kielisestä kaverista oli saatu maalatuksi kuva surkeasta lastensuojelutapauksesta.
Näin meidän viranomaisemme ovat lapsia ja äitejä mustamaalanneet jo vuosien ajan.
suhteen hämmästyttää tuolla edellä mainittu vanhempien mustamaalaaminen, koska sitä kuulee ja näkee sitä enemmän, kun h-ottotapauksiin perehtyy.
Jo parisen vuotta sitten julkaistiin yliopistotasoinen tutkimus lastensuojelun kirjauksista, jotka ovat epäoikeudenmukaisia asiakasta kohtaan. Ne myönteiset asiat, joita tilanteessa on, niitä ei kirjata, mutta aiheettoman ilmoituksen perusteella aletaan kyllä olemattomia syitä keksiä lisää.
Jos viranomaisten toimet olisivat rikoslaissa rangaistavia tekoja, niin esim. Kelan julkaiseman Vääryyskirjan perusteella asioita otettaisiin poliisitutkintaan. Mutta hallinnollisten oikeuksien alle kuuluvina mitään virallista tutkintaa h-ottoasioista ei suoriteta.
Ja minun oikeustajuuni ei mahdu millään, että ihmisiä mustamaalataan asioilla, joita ei todisteta oikeaksi! Olen aina ollut oikeudenmukaisuustaistelija, lapsesta asti. Mutta kaikkein eniten järkyttää lasten väärä kohtelu lastensuojelussa, suojelu-nimikkeen alla tehtynä!
laittomat huostaanotot! 80-luvulla ja vielä 90-luvun alkuun asti oli vallalla ns. Kannerismi, jonka oppeja olivat "jääkaappiäiti", uskottiin autismin syynä olevan tunnekylmä kasvatus. Kanner pyysi anteeksi jääkaappi-teoriaansa vanhemmilta ja muualla maailmassa siitä on luovuttu jo vuosikymmeniä sitten. Mutta mitä teki suomalainen lastensuojelu muutamien psykiatrien avustuksella?!?
On jatkanut laittomia huostaanottoja näihin päiviin asti!
lasten väärän kohtelun takana ovat viralliset lasten"suojelijat".
Kun lääkäripiireissäkin tiedetään, että tietyistä psykiatrian yksiköistä jollekin lapsiryhmälle määrätään heille soveltumatonta terapiaa, jätetään ilman asianmukaista hoitoa, erotetaan vanhemmistaan ilman laillista syytä, niin miten lastensuojelu voi olla muka tietämätön näistä asioista.
Kun tilaamani yksityisen lääkäriaseman konsultaatio pidettiin koulussa, siellä kyllä opettajat koulupsykologi mukaan lukien kauhistelivat, että 'eivät he ole tienneetkään, millaisista asioista on kyse'. Siis monia lasten kanssa työtä tekeviä ammattiryhmiä pitäisi kouluttaa vielä näistä asioista. Mutta ensin Suomessa kohdellaan väärin pari sukupolvea lapsia, vaikka riittävää lääketieteen tietoa on jo olemassa ja muualla maailmassa sitä on kyllä jo sovellettukin ihan kiitettävin tuloksin.
syömään... symbioosia.
Olisi kiva kuulla, mitä siinä lapsesta kerrottiin?
katsomaan.
Todella mielenkiintoinen!
Lapsella oli putkiletku mahassa, jota kautta häntä oli ruokittu melkein syntymästä asti, nyt oli 7-vuotias englantilaistyttö.
Ei ollut koskaan (ilmeisestikään) syönyt mitään. Itävaltalaisessa sairaalassa (yksityinenkö?) hoidettavana(?) ja äitinsä ja pienempi veli olivat mukana myös.
Psykologia, psykiatria jne pyöri ympärillä ja kovasti yrittivät "psykoteerata" lasta.
"rivien välistä luettuna" jäi kuva että pitivät äidin ja lapsen läheistä yhteyttä yhtenä syynä syömättömyyteen.
Lapsi oppi juomaan reissullaan ravintoliuoksia ja putki otettiin lopulta Itävallan reissulla lapselta pois.
Lapselle tehtiin Itävallasssa myös tutkimus
miksi hän ikäänkuin vetäytyi omaan sisäiseen maailmaansa. Todettiin autismiin viittaavaa sekä myös "mielialahäiriötä?", tämän tutkimuksen tekijä puolestaan totesi että hyvä äiti, ei mitään "vikaa" ...
Ohjelmassa lopuksi näytettiin, kun koulussa ruokatunnilla tyttö "nuoli" englantilaislapsosten perusruokaa ranskalaisia.
Heti alkumetreillä huomasi että kysessä on autistinen lapsi, sitä en tiedä olivatko sairaalassa samaa mieltä kun en nähnyt alkua.
kun näin ohjelmatiedot. Suomessa olisi varmaan huostaanotettu jo vuosia sitten ja sitten ihmeteltäisiin, että mikä on, kun lapsi ei opi syömään edes sijaishoitopaikassa. Ja tämän palstan kirjoittajia juostaisiin haukkumassa, "miten kauheita vanhempia ja höpö höpö, että muka aiheettomia huostaanottoja".
Tuo ohjelmassa ollut lapsi on vaikein tapaus autistisen syömättömyyden alueella, mitä olen kuullut. Oma lapseni on ehkä yksi Suomen vaikeimpia, mutta pärjätty on.
PS. Lapsi söi eilen päivällisellä elämänsä eka kerran perunaa :) Söi ehkä kourallisen verran ranskalaisia ja piti niistä. Ikää on 10-v.
itselle että äiti ei välittänyt näitä psykologien ja psykiatrien "madonluvuista",
vaikutti vahvalta ja asiansa tietävältä äidiltä ja tottuneelta lapsensa ihmettelyyn jopa lääkärienkin taholta.
Olisi hyvä nähdä ohjelma kokonaisuudessaan ja mistä kaikista ammattilaisista sairaalalegioona koostuikaan.
Sairauttahan ja eri asteisia "kehityshäiriöitä" lapsilla on ollut iät ja ajat.
Mutta ilmeisestikin aiemmin on hyväksytty lapsilla mitä erilaisimpia "oireita" ja "poikkeamia"
ollenkaan edes yrittämättä pakottaa lasta ns. "normaali" lasten ruotuun ja muottiin.
Puhumattakaan tästä nykyisestä trendistä ja suuntauksesta että lapsen vanhempia syyllistetään ja syytetään
kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä!
kaikki ne leikkaukset johon tyttö joutui muutaman kuukauden ikäisenä, koska hänen ruokatorvensa ei ollut yhteydessä mahalaukkuun.
Yleensä korjausleikkausten jälkeen aloitetaan totutteleminen normaaliin juomaan ja ruokaan.
Tytöllä oli lievästi autistisia piirteitä mutta selkeästi autistiseksi häntä ei diagnosoitu.
Eli äiti oli oikeassa hakiessaan sitkeästi apua, toisaalta väärässä vaatiessaan tytöltä liian vähän ja auttaessaan häntä asioissa jotka tyttö jo itse osasi.
Huomasitteko muuten kuinka äiti sivuutti pikkuveljen tarpeet ja oli hyvinkin kärsimätön tämän suhteen.Poikaparka.
todella nopeasti vaikka kesken ohjelman aloitinkin katsomisen. Ja se että tehtiinkö kuinka riittävän laaja-alainen ja kattava tutkimus ja lapsen testaus ei myöskään ohjelmasta selvinnyt.
Sairaan lapsen hoidosta on turha kenenkään ja yhdenkään perheen ulkopuolisen tehdä mitään "tuomioita" varsinkaan sen suhteen
tekeekö lapsen vanhemmat liikaa tai liian vähän lapsensa eteen tai edestä töitä tai asioita.
Sellaiseen lapsen ja vanhemman väliseen kemiaan ja toimintaan puuttuminen vaikuttaa jo todella tökeröltä ja asiattomalta.
Pikkuveljen asioihin, ainakin nähdyn osan perusteella, äiti suhtautui kuten suhtaudutaan pienempään lapseen joka opettelee miten toimitaan missäkin tilanteessa ja vieraassa ympäristössä, jossa tällä kertaa keskityttiin lähinnä nälkiintymisen partaalla olevan lapsen hengissä pitämiseen ja avustamiseen.
Itse en nähnyt ohjelmaa ja eikä toinenkaan kirjoittaja kokonaan.
Autisminkirjoon kuuluu iso määrä erilaisia oireyhtymiä, joista tunnetuimmat ADHD ja Asperger, eiivätkä nekään ole varsinaisesti autismia siitä huolimatta. Asperger on kauimpana syvästä autismista, muut syndroomat sijoittuvat niiden välille. Mitä lähempänä autismia ollaan, sitä enemmän erilaisia kehityspoikkeamia saattaa esiintyä, mutta sekään ei ole mikään ehdoton juttu, että autismissa niitä aina olisi.
sekä jopa raivoa, että lapsemme perussairauden vuoksi palloillessa ympäri sairaanhoitopiiriä apua etsiessä
jopa ehdoteltiin lapselle "aivoperäistä" sairautta vaikka kysessä olikin tavallinen keuhkoihin liittyvä sairaus.
Puhumattakaan että myös äitiin yritettiin lapsen "palloittelu" vaiheessa lyödä leimaa
että äidillä on nyt "luulotauti" lapsen sairauden suhteen. Mikä sitten onneksi asiansa hallitsevan lääkärin luona ja perustesteillä sekä lyhyellä seurannalla selvisikin (jo heti ensi tapaamisella), mistä sairaudesta lapsen kohdalla on kysymys.
Kirjoittamaasi asennetta sairaiden ja oikeanlaista hoitoa tarvitsevien lasten suhteen
on kyllä vuosien varrella tullut
"tavattua ja kohdattua " ihan riittävästi,
joten sinun kirjoituksesi ei ainakaan minua vakuuta asiantuntemuksestasi ja siitä kuinka sairasta lasta kohdellaan tai kuinka hänen kanssa toimitaan.