kuka osaa

En ole ennen tunnistanut uniani enneuniksi, mutta saattaa olla että nämä voimakkaimmat ovat kertoneet jotain?

Osaako kukaan yhdistää seuraavia asioita:

------Tunneli, jonka läpi virtaa joki. kaksi bussia tulee vastaan(bussien väri taisi olla violetti), tunnelin jälkeen ilmassa leijuu valkoinen hohtava kivi, kieppuu noin metrin korkeudella maasta, paikallaan..kivi on kuin tienhaarassa....herään.

Toinen uni sisälsi nimet, jotka muistin herätessäni:
Rickhard Pass tai Richard
Lindeman
näihin sanoihin jotenkin liittyi sana "teloitus"

unet olivat hyvin voimakkaita, erilaisia kuin yleensä.
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihana uni tämä ensimmäinen :) Tunneli merkitsee tietä tajuttomaasta tietoisuuteen, ulostulo uusia suhteita ulkopuoliseen maailmaan. Joki on kohtalon symboli, siksi uni on merkittävä. Valkoinen hohtava kivi, joka leijui ilmassa merkitsee taas materian yläpuolelle nousemista, vähän niinkuin korkeamman voiman johdatusta, joka varmaankin tulee sisältäpäin. Bussit tarkoittavat kahta lyhyttä tapahtumaa elämässäsi, jostakin menneestä, jotka luultavasti tulevat uudestaan elämääsi tavalla tai toisella. Kaiken kaikkiaan uskoisin, että sinulla on suuri sisäinen muutos meneillään ja olisi tärkeätä, että miettisit valintoja - ne voivat oikeasti muuttaa elämääsi paljonkin. Kun alitajunta nousee tietoisuuteen on se merkki siitä, että olet oikeasti pohtinut asioita syvemmin ja se tuottaa tulosta. En tiedä mihin itse uskot mutta korkeampi voima selvästi viestittää, että hyvin menee.

Kaunista kevään jatkoa sinulle :)

Äänestä

Jospa lukisit Richard Bachin teoksen Lokki Joonatan. Vai oletko jo lukenut?

Äänestä
  • Hei,
    Kiitos kivoista vastauksista.
    Kirjoja en yleensäkään ole kovasti lukenut...hmm..pitää tunnustaa etten ole kuullut Richard Bach ja Lokki Joonatanista ennen. Voisiko tuo merkitä jotain....olen ainakin aika saanut kylmät väreet itselleni kuuntelemalla laulua "lentää korkeammalle kuin muut, isäänikin paremmin"
    Elämä on viime vuodet olleen niin kiireistä ja hektistä, että voisi jopa olla virkistävää lukea kirjakin joskus, jos vain tällaisella vihjeellä uskaltaa kirjavalinnan tehdä :) toisaalta, saattaa uteliaisuus nyt voittaa, Kiitos!

    Äänestä

  • Katsoin tuolta netistä tällaista sanaa kuin Rickhard Pass, sellainen ihminen löytyy jenkeistä. Enpä ole tiennyt että Pass on oikea sukunimi. Aika pelottava kuva löytyy sieltä hänen kuvagalleriastaan. "labyrinth in the floor of the Nave" Chartres Cathedral.
    No onhan tämä elämä välillä aika labyrinttiä, kai jokaisella, ja keskiötä kohtihan me kaikki kai tähdätään, olisko jokin tiedon keskiö kyseessä.

Kommentoi aloitusta

tulkita kirjoitti:

En ole ennen tunnistanut uniani enneuniksi, mutta saattaa olla että nämä voimakkaimmat ovat kertoneet jotain?

Osaako kukaan yhdistää seuraavia asioita:

------Tunneli, jonka läpi virtaa joki. kaksi bussia tulee vastaan(bussien väri taisi olla violetti), tunnelin jälkeen ilmassa leijuu valkoinen hohtava kivi, kieppuu noin metrin korkeudella maasta, paikallaan..kivi on kuin tienhaarassa....herään.

Toinen uni sisälsi nimet, jotka muistin herätessäni:
Rickhard Pass tai Richard
Lindeman
näihin sanoihin jotenkin liittyi sana "teloitus"

unet olivat hyvin voimakkaita, erilaisia kuin yleensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu