Hei
Minulla on neurologi todennut levottomat jalat jo joskus kymmenisen vuotta sitten (nyt olen 28 v)...silloin sain 'kokeiltavaksi' kaikennäkösiä lääkkeitä joista ei mikään tuntunut sopivan, kun aiheuttivat kaikennäkösiä sivuvaikutuksia...yksi oli muistaakseni juuri Parkinsonin tautiin käytettävä lääke (tai samantapainen) ja aiheutti aivan jäätäviä pahoinvointikohtauksia...ja olivat myös todella kalliita.
Lopuksi sain Tramal nimistä lääkettä, joka toimi loistavasti...lääkäri vaan 'unohti' kertoa lääkkeiden todellisesta vahvuudesta:/ Itse kun olin nuori, niin moista ei osannut ajatellakaan saatika kyseenalaistaa, lääke kun oli minulle täysin tuntematon...Lääkäri vaan käski ottaa pari pilleriä aina iltaisin ettei sitten särje. Noh muutama vuosi tuli syötyä Tramalia joka ilta ja olo oli bueno...kunnes alkoi tulla sivuvaikutuksia eli nyt olen kyseessäoleville lääkkeille todella allerginen:/ Ehkä itselleni tuli jonkinasteinen lääkeriippuvuuskin kun ei älynnyt ottaa niitä vain silloin kun särkee tai yleensäkin hieman maltillisemmin. Nyt vasta vuosia jälkeenpäin olen saanut kuulla saarnaa muilta lääkäreiltä tavastani syödä niitä lääkkeitä...myöhäistä se enää on valittaa, tiedän sen nyt:/
Nyt ei sitten ole mitään lääkitystä, ehkä hyvä niin...sen säryn kanssa on vaan tavallaan oppinut elämään. Ajoittain vaan tulee 'vitutus' kun haluaisi nukkua vaikka päikkärit sohvalla ja jalkoja särkee siihen tahtiin ettei hommasta tuu mitään...aamuyöllä jos herään jalkojen särkyyn, on pakko nousta ylös jaloittelemaan vaikka kuinka väsyttäisi...unirytmit menee helposti sekaisin...
Mitäs keinoja te muut asiasta 'kärsivät' olette kokeilleet ja ehkä jopa todenneet toimiviksi? Itse olen lisännyt liikuntaa (tiedä sitten auttaako), samoin olen huomannut sellaisen tempun hieman helpottavan että nukkumaan mennessä jännitän koko kropan 'täysillä', rentoudun ja toistan tämän muutaman kerran...siinä rauhoittuu koko kroppa ja uni tulee nopeammin ja jalkojen särky hieman helpottuu...Itselläni ei toimi lämpimät sukat, niinkuin varmaan monella muulla vaan päinvastoin, haen jaloillani koko ajan lakanoista kylmää kohtaa jotta särky hellittäisi...ja olen kokeillut myös kylmävoiteita, ne auttavat valitettavasti vain hetkellisesti:/
Levottomat jalat omaavilla henkilöillä on kuulemma taipumusta myös masennukseen? Oletteko huomannut tällaista asiayhteyttä? Johtuneeko kenties siitä säryn aiheuttamasta unirytmin sekavaisuudesta että pikkuhiljaa alkaa koko elämä stressaamaan, kun ei saa nukuttua kunnolla vai onko asialla jokin syvempikin merkitys masennukseen? Itselläni kun on todettu juuri krooninen masennus, kuulostaa vaan hieman pöhköltä että jalkasärkyni voisi olla osasyynä siihen:)
Mutta muut levottomien jalkojen kanssa elävät, kertokaa kokemuksistanne ja 'tempuistanne' jotka mahdollisesti helpottavat elämäänne.

Vastaukset 6
Vanhimmat
muut sairaudet sitten pois?Usein kaikki jalkakivut lyödään äkkiä tuon diaknoosin piikkiin,niin myös minulla.
Olen menossa uudelleen neurologille.Jalkojen kipu on tosi kovaa ja varsinkin aamusta!Sauna on jaloille yksi kauhistus.
Lääkäri laittoi lähetteen eteenpäin,koska hänen mielestään minun oireeni eivät kaikki oikeen täsmää tuon levottomien jalkojen kanssa.Tuo Parkinsonin taudin lääke ei auttanut mitään,vaan toi inhottavia sivuoireita. :(
Saas nähdä,miten käy siellä lekurilla,mutta periksi en anna!
Tuosta masentuneisuudesta..kait se nyt tekeekin varman mielen apeaksi,jos unet jäävät vähiin..
Muuten,kokeilin omille jaloilleni tuota liikuntaa,ja se vaan pahentaa...
Se on kanssa Parkinsoniin.
Mulla ei jaloissa tunnu kipua, mutta on se tunne aivan sietämätön kun ei voi olla aloillaan.
Olen huomannut että jo vähäkin alkoholi pahentaa oireita, samoin lihan syönti.
Kala helpottaa myös.
Olen huomannut nämä vasta lääkityksen aloitettuani ja sain pudotettua 5 tablettia / päivä neljään.
toi Sifrol,mutta se ei vaikuttanut mitään...Kuukautisia noin pari kolme päivää ennen,kipu yltyy tosi pahaksi..
Minulla on ollut tämä tauti toista vuotta ja minä olen vanha ihminen, monta lääkettä on kokeiltu onnistumatta nyt on Sifrol 0,7
sen lisäksi aloitettiin Tramal 100mg mutta se on vasta alussa että en tiedä tulosta, minulla ei ole kipuja mutta koko ajan pitää liikutella jalkoja ettei saa nukutuksi niin on siinä vaivaa kerrakseen. Toivon voimia kestämään.
Kerrotko tarkemmin montako tablettia otat päsvässä.
Kauhistuin miten sulla on edennyt noin nopeasti jos vasta vuosi sitten on vaiva alkanut. Ja minkä ikäinen olet.
Itse olen 51 ja jalat vaivanneet satunnaisesti jo 20 vuotta, mutta sifrolit hain 2 vuotta sitten kun alkoi mennä joka ilta siihen että kävelin keittiön lattialla ympyrää vielä klo 1 yöllä. Nyt menee lievin 0.018 4xpäivässä ja oireet pysyvät aika hyvin poissa kun otan lääkkeet "ajallaan" ja vältän alkoholia ja lihaa.
Ole kiltti ja vastaa kun haluaisin keskustella asiasta mutta en tiedä ketään jolla olisi sama vaiva edes näin pahana.
On mennyt näin kauan kun en ole käynyt tällä
palstalla, no jos minä kerron lääke historian
minulla on tramal 50mg annettu fibromyalkiaan ja
otan nyt aamulla ja päivällä ja illalla 100mg
sen lisäksi sifrol 0,7 illalla, ja nyt kun olen käyttänyt pari viikkoa voin nukkua suurin piirtein koko yön, olen tosi tyytyväinen, se että se alkoi vasta vuosi sitten johtui ehkä siitä silloin lopetin estrogenien syönnin ja välittömästi alkoi jalat oireilla, en usko että voit verrata minuun minä olen 79 vuotias, siis painimme täysin eri sarjassa, toivon että tästä on sinulle jotain apua tai ainakin selitys minun oireistani. Hyvää kevättä ja voimia. Ulpukka33.