Toimittajan...

Olen varsinaissuomalainen toimittaja ja olen useaan otteeseen yrittänyt saada vanhoillislestadiolaisia taviksia haastatteluun uskontoja koskevaan juttusarjaan, vaikka nimettömänä.

Eipäs ole yksikään kala tarttunut koukkuun. Johtopäätökseni on: hieman sisäsiittoista väkeä, joka pelkää jopa kasvotonta julkisuutta. Harmi. Tulee pakostakin ajatus, pitääkö omaa uskoa hävetä? En ole törmännyt samaan muiden uskovien kanssa.

Itse satun olemaan muslimi. Meille usko on yhteisöllinen ja julkinen itsestäänselvyys, jota ei tarvitse piilotella tai vähätellä. Uskostaan, olipa se sitten mikä tahansa, voi olla myös aidosti ylpeä. Ei siksi, että tuntisi paremmuutta muita kohtaan vaan nimenomaan siksi, että on tasapainossa omien arvovalintojensa kanssa. Silloin pystyy kunnioittamaan myös muiden vakaumusta.
9597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lestadiolaisuus on aika erilainen herätysliike ja se on aika ajoin tuottanut ongelmia kirkossa, jopa joskus aikoinaan arkkipiispaa myöten todettu että vanhoillislestadiolaisuus on ongelmallinen. Jos haluat tietoa tästä erilaisesta uskonnosta, niin lue kirjoja. Teillä on paljon yhteistä loppujen lopuksi jos islamia kerroit edustavasi. Itse en edusta mitään uskontoa.

Äänestä

Vanhoillislestadiolaiset suhtautuvat ympäröivään maailmaan (ja se heihin) vähän epäluuloisesti lähinnä siksi, kun he uskovat edustavansa ainoaa oikeaa uskoa ja pelastusta. Muut ovat heidän mielestään matkalla helvettiin.

Muslimithan edustavat myös mielestään ainoaa oikeaa uskoa. Silti kunnioitatte muitten vakaumusta? Onko se kunnioitus täysin aitoa? Sanot, että siihen kykenee, jos on tasapainossa omien arvovalintojensa kanssa.

Ehkä vanhoillislestadiolaisten piilottelunhalu johtuu juuri siitä, että he eivät tosiasiassa oikein itsekään usko oppiinsa. On kiusallista, jos joutuu selittämään muille sellaista, mitä nämä pitävät outona, ja mihin ei pohjimmiltaan itsekään usko. Luultavasti tästä syystä vl:t eivät myöskään tee lähetystyötä.

Äänestä
  • Entisenä vl:na muistan kuinka kiusallista oli yrittää selittää "vain me-oppia" esim. työkavereille , jotka sitä ääneen ihmettelivät.
    Ja totta,syy vaivautuneisuuteeni oli, että en siihen syvimmiltään itsekään uskonut. Oli falski olo.
    Samoin oli vaikea perustella niin monien normaalien asioiden synnillistämistä.

    Äänestä

  • Salaam!

    Kiitos mielenkiintoisista ja asiallisista vastauksista. Juuri tähän samaan tulokseen olen tullut vanhoillislestadiolaisen uskonnon harjoittajista.

    Kysyit, onko muilla tavoin uskovien kunnioitus täysin aitoa? Kyllä se sitä on, mutta mediajulkisuus ei sitä juurikaan tuo esille.

    Islamin yksi perusperiaate on toisten kunnioittaminen. En tunne yhtään rukouksenpitäjää moskeijassa, joka olisi koskaan kritisoinut tai haukkunut muilla tavoin uskovia. Me emme kritisoi ihmisiä, joilla on selkeä uskonnollinen vakaumus, me kritisoimme arvottomuutta ja länsimaista arvotyhjiötä, jossa ei ole hädässä olevalle hengen ravintoa.

    Tunnen useita imaameja, jotka pitävät säännöllistä yhteyttä mm. Suomen juutalaisiin ja kristittyihin. Turussa ja Helsingissä on säännöllisiä tapaamisia.

    Tiesitkö muuten, että Suomessa on jo useita islamilaisia toimittajia. Osa on "käännynnäisiä", osa maahanmuuttajataustaisia, ja kaikki silti ihan tavallisia suomalaisia, niin kuin ehkä sinäkin.

    Äänestä

  • ...on aitoa kirjoitti:

    Salaam!

    Mieleeni on jäänyt, miten televisiossa näytettiin muslimien mielenosoitusta Helsingistä pilakuvakohun aikaan. Ihmiset siinä tekivät niin myönteisen vaikutuksen, olivat rauhallisia ja fiksuja.

    Äänestä

Oletko ottanut yhteyttä Turun rauhanyhdistykseen? Uusi toimitalo on rakenteilla ja myönteinen julkisuus saattaisi kiinnostaa.

Äänestä
  • Sinulla on lestadiolaisia toimittajakollegoita, joilta voit saada tietoa sopivista haastateltavista. Onhan Nelosen johtajakin itse vanhoillislestadiolainen, Mikael Pentikäinen.

    Äänestä

salaisuuksia, siksi sisäsiittoista porukkaa.
Jos pääset keskustelemaankin heidän kanssaan, et saa totuuksia esiin.

Äänestä
  • se ei ole melkeenkään totta että eivät itsekään usko oppeihinsa, että siksi eivät kertoisi siitä. Vanhoillislestadiolaiset eivät ole vain niin tottuneet "julistamaan/esittelemään" uskoaan, ehkä siksi että se on ei-uskovan melko vaikea tajuta, koska se poikkeaa melko paljon jo heidän "uskoistaa"/elämäntyylistään ja he ovat helposti niin vastaisia mielipiteillään koska eivät sitä voi erilaisuuden takia ymmärtää. ja eivät ymmärrä sitä että vl:n usko pohjautuu Raamattuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

...ihmettelyä kirjoitti:

Olen varsinaissuomalainen toimittaja ja olen useaan otteeseen yrittänyt saada vanhoillislestadiolaisia taviksia haastatteluun uskontoja koskevaan juttusarjaan, vaikka nimettömänä.

Eipäs ole yksikään kala tarttunut koukkuun. Johtopäätökseni on: hieman sisäsiittoista väkeä, joka pelkää jopa kasvotonta julkisuutta. Harmi. Tulee pakostakin ajatus, pitääkö omaa uskoa hävetä? En ole törmännyt samaan muiden uskovien kanssa.

Itse satun olemaan muslimi. Meille usko on yhteisöllinen ja julkinen itsestäänselvyys, jota ei tarvitse piilotella tai vähätellä. Uskostaan, olipa se sitten mikä tahansa, voi olla myös aidosti ylpeä. Ei siksi, että tuntisi paremmuutta muita kohtaan vaan nimenomaan siksi, että on tasapainossa omien arvovalintojensa kanssa. Silloin pystyy kunnioittamaan myös muiden vakaumusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu