Ystäväni ovat lähteneet mökille viettämään paria syyskuista viikkoa ja ovat pyytäneet minut muutamaksi päiväksi sinne kuokkimaan. Asun noin kymmenen kilometrin päässä kyseisestä mökistä ja sinne ei ihan perille pääse autolla, vaan on käveltävä noin kahden kilometrin mittainen metsäpolku. Olen aiemminkin käynyt ystäväni mökillä, joten löydän sinne vaivatta. Yhdellä ystävistäni, Marjalla sattuu olemaan syntymäpäivät juuri tuolloin ja tarkoituksenamme on synttäreiden kunniaksi kaveriporukalla kerääntyä vain oleilemaan yhdessä ja tekemään jotain mitä ikinä keksimmekään keskellä metsää.
Mökki on suhteellisen iso. Se taitaa olla joku vanha maalaistalon tapainen, koska siinä on varsinainen mökki ja aitat nukkumapaikoiksi erikseen.
Tuoksi kolmeksi päiväksi ystäväni ovat kutsuneet myös pari muutakin ystäväänsä, jotka eivät koko kahta viikkoa pääse syystä tai toisesta mökillä viipymään. Minun lisäksi on kutsuttu Jonne, Silja ja Petri. Jonnen kanssa meillä ei paljon ole yhteistä. Emme koskaan keskustele mistään, mutta viihdymme kyllä isommassa porukassa yhdessäkin. Joskus Jonne on kai velvollisuuden tunteesta yrittänyt iskeä minua, mutta koska en oikein ole seurustelijatyyppiä, enkä kyllä yhden illan juttujen harrastajakaan, homma hyytyi hetkeä aiemmin kuin lähti käyntiin. Jatkoimme elämää normaalisti. Silja on ystäväni jo yläasteajoilta, ei mitenkään erityisen läheinen, mutta meillä on ihan hauskaa yhdessä. Petrin kanssa tulen hyvin toimeen. Olemme molemmat itsenäisiä ja omasta vapaasta tahdostamme yksinäisiä. Itse en ole koskaan varsinaisesti seurustellut, mutta en näe siihen kyllä mitään tarvettakaan. Näen seurustelusuhteiden olevan ystävyyssuhteita seksillä ja seksiä en mitenkään erityisemmin kaipaa. Monet ajattelee minun olevan kummallinen sen takia, tai että kiellän tarpeeni, mutta ihan tosissani, en kaipaa seksiä enkä muutenkaan fyysistä läheisyyttä vaan jotain syvällisempää ja aidompaa. Ystävyyssuhteet riittää minulle vallan mainiosti.
Mökille saapuessa kaikki muut ovat jo saapuneet paitsi Petri. Kaikki löhöilevät mökin terassilla juoden kuka mitäkin, mehua, limua, vettä tai olutta. Siinä löhöilemmekin, kunnes alkaa pimeys laskeutua. Sisälle mennessämme joku vetää viimeiset pisarat Pepsi Maxista ja saa oivallisen ajatuksen: Pelataan pullon pyöritystä!
Ystäväni tuntien tiedän tasan tarkkaan mitä se tarkoittaa - tehtävänä olisi varmaan koko ajan "pussaa tuota", ja totuutena "oletko koskaan harrastanut seksiä naisen kanssa?" tai jotain muuta vastaavaa seksiin liittyvää. Jotenkin tuntuu, että pullonpyöritys on nimenomaan hyvä tekosyy puutteessa eläville pussailla muita tai saada jotain perverssiä tyydytystä toisten seksuaalisten salaisuuksien paljastumisesta. Eikä siinä kai mitään, antaa mennä vain. Itse en kuitenkaan ajattele olevani sellainen joten taidan jättää väliin. En pidä sellaisesta avoimuudesta tai läheisyydestä, siinä ei ole minun mielestä mitään syvyyttä.
Seuraan jonkun aikaa vierestä kun muut pelaavat. Ihme ja kumma tehtävinä ei olekaan mitään toisen reviirille tunkeutumista eikä totuuksinakaan mitään seksiin liittyvää. Ajattelen, että voisin ehkä sittenkin liittyä seuraan. Kysyn voisinkohan tulla mukaan ja muut suostuivat. Saan istua jonkun tovin ennen kuin pullo osoittaa minua. Otan vissiin vähän liian tosissaan tällaiset pelit, sillä jään miettimään ja puntaroimaan kumman valitsisin, totuuden vai tehtävän. En aivan sataprosenttiseti luota ystäviini ja tiedän, että he voisivat keksiä jotain todella kummallista, kummassa vain tapauksessa. Ajattelen kuitenkin, että totuuden kertomisesta tietyistä asioista tietyille ihmisille voisin kärsiä enemmän, joten valitsen tehtävän. Ystäväni tuntuvat vähän pettyvän siitä. He tuntevat minut melko sulkeutuneena henkilökohtaisista ajatuksistani, joten ehkä he olisivat halunneet tietää minusta jotain paljastavaa, varsinkin tällaisessa tilanteessa kun pelin henkeen kuuluu vastata eikä valittaa. Kaikki kerääntyivät miettimään mitä keksisivät minun pääni menoksi. Samassa Petri astuu ovesta sisään.
- Moi, mitä teette? hän kysyy. Petrillä posket vähän punoittaa syyssäässä kävelemisestä.
- Moi, pelataan pullon pyöritystä, minä vastaan. Haluatko tulla mukaan? Yleensä katseeni kirkastuu kun Petri astuu huoneeseen. Välillämme ei missään tapauksessa ole kuitenkaan mitään seksuaalista. Ehkä sen takia hänen seurassaan onkin niin helppo olla.
- Pussaa Petriä, Jonne heittää yhtäkkiä.
- Ei voi olla totta, ajattelen lähes ääneen.
Luotan pienen hetken siihen , ettei kukaan lähde Jonnen idioottimaiseen ideaan mukaan, mutta pian saan pettyä karvaasti kun kaikkien mielestä se tuntuukin olevan vallan mainio ajatus!
- Joo, suudelkaa 20 sekuntia! Marja vahvistaa ja muut yhtyvät Jonnen ja Marjan viitoittamaan ehdotukseen.
En voi uskoa korviani.
- Ette voi olla tosissanne! Ei kai Petriä voi tähän sotkea, huudahdan aidosta hämmästyksestä ja katsahdan Petriä tukea hakevasti päästäkseni pinteestä. Odotan hänen jyrkästi kieltäytyvän mutta Petrillä onkin jotenkin veikeä hymy huulillaan. Jään tuijottamaan häntä.
- Onko se sinusta ok? kysyn Petriltä vähän epäuskoisesti.
Petri naurahtaa leikkisästi.
- No ei se mikään maailman kauhein juttu olisi.
Tarkkailen Petriä jonkunnäköinen kummallinen hymynkare kasvoillani. Onko se oikeasti ok hänen mielestään, vai sanooko vain? Ja miksi hän sanoo niin, miksi se olisi ok?
Lyhyen aivotyöskentelyn jälkeen tulen siihen tulokseen, että ei kai se loppujen lopuksi ehkä olisikaan mikään maailman kauhein juttu. Ehkä olen ollut liian ehdoton näissä asioissa ja ehkä suudelma voikin jäädä vain suudelmaksi ilman mitään sen kummempia sivu- tai jälkivaikutuksia. Ajattelen minun ja Petrin suhteen olevan sen verran viileä ja etäinen, vaikka erikoislaatuinen onkin, että ehkä kumpikaan meistä ei takertuisi yhteen suudelmaan. Ja kun ajattelen toisessa vaakakupissa olevan sen, että juoksen huoneesta loukkaantuneena pois tai muuten vain kieltäydyn ilmeisen leikkimielisestä tehtävästä, alan pikku hiljaa kallistumaan suudeman puolelle. Nousen ylös Petrin vierelle.
- Onko se varmasti sinun mielestä ok? kysyn vielä Petriltä ja pyrin analysoimaan hänen vastaustaan hänen silmiensä perusteella.
- Kyllä se on ihan ok, Petri vastaa tavalliseen etäiseen tyyliinsä, enkä oikein ota selkoa hänen tarkoitusperistään. Haluaako hän nimenomaan suudella minua vai onko tällaiset asiat hänelle vain täysin merkityksettömiä? Jos ovat, voin minäkin suhtautua asiaan niin.
- Okei... vastaan ja jahkailen hetken. Ravaan paikallani jokseenkin hermostuneesti Petrin edessä ja katson häntä silmiin. Pyrin luomaan tilanteesta mahdollisimman epäromanttisen vaikuttamalla myös itse etäiseltä ja viileältä.
- Ja tunteita ei sitten oteta mukaan, varmistan vielä lopuksi.
- Ei tietenkään, Petri naurahtaa. Vakuutun Petrin vilpittömyydestä, lopetan ravaamisen ja menen lähemmäs Petriä. Menen niin lähelle, että suudelma teknisesti onnistuu ilman, että kumpikaan pitää toisistaan kiinni. Se olisi mielestäni liian intiimiä ja turhaa tällaiseen tilanteeseen.
Petri hymyilee ja tuo kasvojaan lähemmäs. Suutelen Petriä varovasti ja hän vastaa pehmeästi suudelmaani. Katson Petriä ikään kuin varmistuakseni, ettei hän ole missään tunne kuohuissa. Petri hymyilee ja minuakin hymyilyttää.
- No mitä tuo nyt oli, kunnolla saatana! Jonne huutaa. Se onneksi vie tilanteesta loputkin mehut ja voin jo vähän renoutua.
Petri katsoo syvälle silmiini intensiivisesti, hymyillen kuitenkin. Suutelemme uudestaan. Tällä kertaa suutelemme pidempään, tavoitteena saavuttaa se 20 sekuntin rajapyykki. Muut laskevat ääneen. Jossain kolmen sekuntin paikkeilla tunnen lämpimän tunteen vellovan alavatsassani ja minun on pakko hengittää syvään. Polveni tuntuvat pettävän alta, enkä oikein tiedä mitä tapahtuu. Petri ottaa minua hellästi vyötäisiltä kiinni. Tuntuu kuin uppoaisin syvälle suudelman maininkeihin, enkä tilanteen vierauden takia oikein voi sietää sitä. Tunne on huumaava ja minun on peräännyttävä. Irrotan Petrin kädet vyötäisiltäni jatkaen silti suudelmaa. Pidämme toistemme käsistä kiinni, lähinnä sen takia, etten halua Petrin käsien tarttuvan minuun. Seisomme niin lähekkäin, että voimme kuulla toistemme sydämen lyönnit. Tunnen silmieni kostuvan. En voi antaa Petrin tulla liian lähelle. En vain voi. Odotan milloin muut saavuttaisivat laskennassaan kahden kympin, jotta voisin turvallisesti perääntyä paljastamatta häkeltymistäni. Viidentoista sekunnin kohdalla yritän koota itseni. Vetäydyn tunnetasolla suudelmasta kauemmaksi ja minun on käytettävä siihen kaikki energiani. En halua Petrinkään huomaavan, että otin mahdollisesti tunteeni mukaan, vaikka se ei varmasti ollut tarkoitukseni.
Kun muut sanovat kaksikymmentä, irrottaudun varovasti suudelmasta ja katson saman tien lattiaan. Hegitän pari kertaa ja katson Petriä. Hän perääntyy nopeasti hymyillen, irrottaen kätensä minun käsistä ja tajuan hänen ottaneen suudelman ihan kevyesti, ilman tunnelatausta.
- No tuossa oli jo enemmän munaa, Jonne lohkaisee ja muutkin vähän kihertelevät. Istun takaisin piiriin ja Petri istuu toiselle puolelle ympyrää. Jonne heittää pullon minulle ja minä pyöritän sitä. Se osuu Kimmon kohdalle ja muut alkavat innostuneesti keksiä mahdollisimman mielenkiintoista kysymystä Kimmon valitessa totuuden. Minä uppoudun ajatuksiini ja unohdan kaiken hälinän hetkeksi ympäriltäni.
Tiedän olevani suht turvallisilla vesillä. Petri ei ottanut tunteita mukaan, joten minun on korjattava vain oma tilanteeni.
Jonkun aikaa olen pelissä vielä mukana. Aina kun Petri katsoo minua, hymyilen mahdollisimman tuttavallisesti keskittyen kuitenkin koko ajan siihen, etten paljasta mitään siitä mitä oikeasti tunnen. Ajattelen näiden tunteiden menevän itsekseen ohi kun vain annan niiden rauhassa ensin vaikuttaa minuun miten vaikuttavat. En kuitenkaan aio missään vaiheessa toimia niiden suhteen, en varmasti. Ne menevät ohi niinkuin ovat aina ennenkin menneet ja minun ja Petrin hyvä ystävyyssuhde palaa ennalleen.
Nousen kohta ylös ja sanon olevani vähän väsynyt. Niinkuin olenkin, mutta ennen kaikkea haluan yksin tarkastella tunteitani ja tilannetta. Lähden kävelemään aitalleni päin ja pysähdyn mattolaiturille istumaan. Huomaan olevani todella levoton, enkä voi istua paikallani. Minun on noustava ylös ja taas ravattava paikallani ja edes takaisin laituria. Huomaan tilanteen naurettavuuden ja naurahdan ääneen.
- Voi että minä olen typerä, tuhahdan ääneen. Tilanne on kaikessa alkukantaisuudessaan niin surkuhupaisa.
- No, mitä sinä olet tehnyt? säpsähdän Petrin ääneen takanani.
Ajattelen Petrin kyllä tietävän mistä minä puhun. Tai ajattelen, että jos Petri olisi itsekin tuntenut jotain, hän tietäisi miksi tuhahtelen. Mutta kuten aiemmin huomasin, Petri suhtautui suudelmaan täysin välinpitämättömästi joten ehkä hän ei oikeasti tajua mistä tuhahteluni johtuu. Petri kävelee laiturille pienen etäisyyden päähän minusta.
Katson Petriä ja naurahdan.
- En mitään. Pudistan päätäni taas huomatessani tilanteen hupaisuuden ja katson alas. Nojaan laiturin kaiteisiin.
Olemme hetken hiljaa. Sitten katseemme kohtaavat. Naurahdamme molemmat. Minä katson taas alas ja Petri suuntaa katseensa vastarannalle.
Tarkkailen Petriä. Hän on niin vilpitön. Hän on ansainnut sen että olen hänelle rehellinen. Ehkä minun pitäisi kertoa hänelle tunteistani. Ehkä voisimme yhdessä saada ne sammumaan. Tai ehkä se jo pelkästään saisi ne sammumaan, että kerron tunteistani ääneen ja en saakaan niille vastakaikua.
- Tuota..., sanon, enkä oikein osaa luontevasti jatkaa lausetta. Petri kääntyy katsomaan minuun. Hetken hän odottelee jatkoa, mutta kun sitä ei kuulu vastaa vain mitään sanomattomaan aloitukseeni "Niinpä" ja hymyilee. Olemme taas hiljaa, tällä kertaa pidemmän hetken. Kohta taas aloitan tutuksi käyneeseen tyyliini:
- Tuota...
Petri jää katsomaan minua, eikä sano mitään. Hän tuijottaa minua intensiivisesti. Hän todennäköisesti odottaa. Huokaan lyhyesti ja yritän jatkaa.
- Minusta vähän tuntuu, että... tai siis taisi käydä niin, että...äh, änkytän enkä oikein tiedä miten asian ilmaisisin. Petri jatkaa tuijottamistaan mitään sanomatta. Vakavoidun Petrin tuijotuksen ansiosta ja kokoan itseni.
- Minusta tuntuu, että minä taisin sittenkin ottaa tunteet mukaan siihen suudelmaan. Huomaan muutoksen Petrin asenteessa ja kiirehdin jatkamaan:
- Mutta niillä ei ole mitään merkitystä, en minä suunnitellut ottaa niitä mukaan, se vain tapahtui vahingossa. Ja sen takia minä kerron kun minä haluan että meidän ystävyys jatkuu entisenlaisena ja haluan että ollaan toisillemme rehellisiä ja ehkä minä voisin päästä näistä tunteista paremmin yli kun tiedän ettet sinä jotenkin vihaa minua vaikka näin pääsikin käymään...
Petri näyttää mietteliäältä. Hän on taas hetken hiljaa.
- Kyllä minullakin tuli tunteet mukaan, hän lopulta vastaa. Hämmennyn taas kerran. Petri katsoo hetken alaspäin ja sitten minua. Minun on pakko hymyillä. Tällä kertaa hymyilen sen takia, että tunnen jonkinlaisen yhteyden Petrin kanssa.
- No mitäs nyt tehdään, kysyn. Petri tulee lähemmäs ja ottaa minua käsistä kiinni. Olemme siinä hetken hiljaa vain katsellen toisiamme silmiin. Kun olemme hiljentyneet, kun hymytkin on hymyilty, Petri suutelee minua taas hellästi.
- Saisinkohan minä nyt pitää sinusta kiinni? Petri kysyy sitten. Hämmästyn jääräpäisyyttäni enkä oikein osaa vastata Petrille. Petri tarttuu minua vyötäisiltä ja vetää lähemmäs itseään. Laitan kädet Petrin rinnalle ja olen kummallisen häkellyksen vallassa. Petri suutelee minua taas. Annan itselleni luvan antautua suudelmalle ja tunnen valuvani Petrin käsivarsille. Petri pitää minua tiukasti kiinni. Kohta Petri katsoo minua taas syvälle silmiin ja halaa minua niin kokonaisvaltaisesti, että tunnen olevani enemmän turvassa kuin koskaan ennen. Jäämme siihen toistemme rutistukseen seisomaan. Minä edelleen taistellen vastustavien ajtusteni kanssa, tuntien kaikesta huolimatta suurta lepoa ja rauhaa, ja Petri syvään hengitellen, sydän pamppaillen minun rintaani vasten.
Jatka, ole hyvä jos tämä sinun mielestä kaipaa jatkoa.
Mökki on suhteellisen iso. Se taitaa olla joku vanha maalaistalon tapainen, koska siinä on varsinainen mökki ja aitat nukkumapaikoiksi erikseen.
Tuoksi kolmeksi päiväksi ystäväni ovat kutsuneet myös pari muutakin ystäväänsä, jotka eivät koko kahta viikkoa pääse syystä tai toisesta mökillä viipymään. Minun lisäksi on kutsuttu Jonne, Silja ja Petri. Jonnen kanssa meillä ei paljon ole yhteistä. Emme koskaan keskustele mistään, mutta viihdymme kyllä isommassa porukassa yhdessäkin. Joskus Jonne on kai velvollisuuden tunteesta yrittänyt iskeä minua, mutta koska en oikein ole seurustelijatyyppiä, enkä kyllä yhden illan juttujen harrastajakaan, homma hyytyi hetkeä aiemmin kuin lähti käyntiin. Jatkoimme elämää normaalisti. Silja on ystäväni jo yläasteajoilta, ei mitenkään erityisen läheinen, mutta meillä on ihan hauskaa yhdessä. Petrin kanssa tulen hyvin toimeen. Olemme molemmat itsenäisiä ja omasta vapaasta tahdostamme yksinäisiä. Itse en ole koskaan varsinaisesti seurustellut, mutta en näe siihen kyllä mitään tarvettakaan. Näen seurustelusuhteiden olevan ystävyyssuhteita seksillä ja seksiä en mitenkään erityisemmin kaipaa. Monet ajattelee minun olevan kummallinen sen takia, tai että kiellän tarpeeni, mutta ihan tosissani, en kaipaa seksiä enkä muutenkaan fyysistä läheisyyttä vaan jotain syvällisempää ja aidompaa. Ystävyyssuhteet riittää minulle vallan mainiosti.
Mökille saapuessa kaikki muut ovat jo saapuneet paitsi Petri. Kaikki löhöilevät mökin terassilla juoden kuka mitäkin, mehua, limua, vettä tai olutta. Siinä löhöilemmekin, kunnes alkaa pimeys laskeutua. Sisälle mennessämme joku vetää viimeiset pisarat Pepsi Maxista ja saa oivallisen ajatuksen: Pelataan pullon pyöritystä!
Ystäväni tuntien tiedän tasan tarkkaan mitä se tarkoittaa - tehtävänä olisi varmaan koko ajan "pussaa tuota", ja totuutena "oletko koskaan harrastanut seksiä naisen kanssa?" tai jotain muuta vastaavaa seksiin liittyvää. Jotenkin tuntuu, että pullonpyöritys on nimenomaan hyvä tekosyy puutteessa eläville pussailla muita tai saada jotain perverssiä tyydytystä toisten seksuaalisten salaisuuksien paljastumisesta. Eikä siinä kai mitään, antaa mennä vain. Itse en kuitenkaan ajattele olevani sellainen joten taidan jättää väliin. En pidä sellaisesta avoimuudesta tai läheisyydestä, siinä ei ole minun mielestä mitään syvyyttä.
Seuraan jonkun aikaa vierestä kun muut pelaavat. Ihme ja kumma tehtävinä ei olekaan mitään toisen reviirille tunkeutumista eikä totuuksinakaan mitään seksiin liittyvää. Ajattelen, että voisin ehkä sittenkin liittyä seuraan. Kysyn voisinkohan tulla mukaan ja muut suostuivat. Saan istua jonkun tovin ennen kuin pullo osoittaa minua. Otan vissiin vähän liian tosissaan tällaiset pelit, sillä jään miettimään ja puntaroimaan kumman valitsisin, totuuden vai tehtävän. En aivan sataprosenttiseti luota ystäviini ja tiedän, että he voisivat keksiä jotain todella kummallista, kummassa vain tapauksessa. Ajattelen kuitenkin, että totuuden kertomisesta tietyistä asioista tietyille ihmisille voisin kärsiä enemmän, joten valitsen tehtävän. Ystäväni tuntuvat vähän pettyvän siitä. He tuntevat minut melko sulkeutuneena henkilökohtaisista ajatuksistani, joten ehkä he olisivat halunneet tietää minusta jotain paljastavaa, varsinkin tällaisessa tilanteessa kun pelin henkeen kuuluu vastata eikä valittaa. Kaikki kerääntyivät miettimään mitä keksisivät minun pääni menoksi. Samassa Petri astuu ovesta sisään.
- Moi, mitä teette? hän kysyy. Petrillä posket vähän punoittaa syyssäässä kävelemisestä.
- Moi, pelataan pullon pyöritystä, minä vastaan. Haluatko tulla mukaan? Yleensä katseeni kirkastuu kun Petri astuu huoneeseen. Välillämme ei missään tapauksessa ole kuitenkaan mitään seksuaalista. Ehkä sen takia hänen seurassaan onkin niin helppo olla.
- Pussaa Petriä, Jonne heittää yhtäkkiä.
- Ei voi olla totta, ajattelen lähes ääneen.
Luotan pienen hetken siihen , ettei kukaan lähde Jonnen idioottimaiseen ideaan mukaan, mutta pian saan pettyä karvaasti kun kaikkien mielestä se tuntuukin olevan vallan mainio ajatus!
- Joo, suudelkaa 20 sekuntia! Marja vahvistaa ja muut yhtyvät Jonnen ja Marjan viitoittamaan ehdotukseen.
En voi uskoa korviani.
- Ette voi olla tosissanne! Ei kai Petriä voi tähän sotkea, huudahdan aidosta hämmästyksestä ja katsahdan Petriä tukea hakevasti päästäkseni pinteestä. Odotan hänen jyrkästi kieltäytyvän mutta Petrillä onkin jotenkin veikeä hymy huulillaan. Jään tuijottamaan häntä.
- Onko se sinusta ok? kysyn Petriltä vähän epäuskoisesti.
Petri naurahtaa leikkisästi.
- No ei se mikään maailman kauhein juttu olisi.
Tarkkailen Petriä jonkunnäköinen kummallinen hymynkare kasvoillani. Onko se oikeasti ok hänen mielestään, vai sanooko vain? Ja miksi hän sanoo niin, miksi se olisi ok?
Lyhyen aivotyöskentelyn jälkeen tulen siihen tulokseen, että ei kai se loppujen lopuksi ehkä olisikaan mikään maailman kauhein juttu. Ehkä olen ollut liian ehdoton näissä asioissa ja ehkä suudelma voikin jäädä vain suudelmaksi ilman mitään sen kummempia sivu- tai jälkivaikutuksia. Ajattelen minun ja Petrin suhteen olevan sen verran viileä ja etäinen, vaikka erikoislaatuinen onkin, että ehkä kumpikaan meistä ei takertuisi yhteen suudelmaan. Ja kun ajattelen toisessa vaakakupissa olevan sen, että juoksen huoneesta loukkaantuneena pois tai muuten vain kieltäydyn ilmeisen leikkimielisestä tehtävästä, alan pikku hiljaa kallistumaan suudeman puolelle. Nousen ylös Petrin vierelle.
- Onko se varmasti sinun mielestä ok? kysyn vielä Petriltä ja pyrin analysoimaan hänen vastaustaan hänen silmiensä perusteella.
- Kyllä se on ihan ok, Petri vastaa tavalliseen etäiseen tyyliinsä, enkä oikein ota selkoa hänen tarkoitusperistään. Haluaako hän nimenomaan suudella minua vai onko tällaiset asiat hänelle vain täysin merkityksettömiä? Jos ovat, voin minäkin suhtautua asiaan niin.
- Okei... vastaan ja jahkailen hetken. Ravaan paikallani jokseenkin hermostuneesti Petrin edessä ja katson häntä silmiin. Pyrin luomaan tilanteesta mahdollisimman epäromanttisen vaikuttamalla myös itse etäiseltä ja viileältä.
- Ja tunteita ei sitten oteta mukaan, varmistan vielä lopuksi.
- Ei tietenkään, Petri naurahtaa. Vakuutun Petrin vilpittömyydestä, lopetan ravaamisen ja menen lähemmäs Petriä. Menen niin lähelle, että suudelma teknisesti onnistuu ilman, että kumpikaan pitää toisistaan kiinni. Se olisi mielestäni liian intiimiä ja turhaa tällaiseen tilanteeseen.
Petri hymyilee ja tuo kasvojaan lähemmäs. Suutelen Petriä varovasti ja hän vastaa pehmeästi suudelmaani. Katson Petriä ikään kuin varmistuakseni, ettei hän ole missään tunne kuohuissa. Petri hymyilee ja minuakin hymyilyttää.
- No mitä tuo nyt oli, kunnolla saatana! Jonne huutaa. Se onneksi vie tilanteesta loputkin mehut ja voin jo vähän renoutua.
Petri katsoo syvälle silmiini intensiivisesti, hymyillen kuitenkin. Suutelemme uudestaan. Tällä kertaa suutelemme pidempään, tavoitteena saavuttaa se 20 sekuntin rajapyykki. Muut laskevat ääneen. Jossain kolmen sekuntin paikkeilla tunnen lämpimän tunteen vellovan alavatsassani ja minun on pakko hengittää syvään. Polveni tuntuvat pettävän alta, enkä oikein tiedä mitä tapahtuu. Petri ottaa minua hellästi vyötäisiltä kiinni. Tuntuu kuin uppoaisin syvälle suudelman maininkeihin, enkä tilanteen vierauden takia oikein voi sietää sitä. Tunne on huumaava ja minun on peräännyttävä. Irrotan Petrin kädet vyötäisiltäni jatkaen silti suudelmaa. Pidämme toistemme käsistä kiinni, lähinnä sen takia, etten halua Petrin käsien tarttuvan minuun. Seisomme niin lähekkäin, että voimme kuulla toistemme sydämen lyönnit. Tunnen silmieni kostuvan. En voi antaa Petrin tulla liian lähelle. En vain voi. Odotan milloin muut saavuttaisivat laskennassaan kahden kympin, jotta voisin turvallisesti perääntyä paljastamatta häkeltymistäni. Viidentoista sekunnin kohdalla yritän koota itseni. Vetäydyn tunnetasolla suudelmasta kauemmaksi ja minun on käytettävä siihen kaikki energiani. En halua Petrinkään huomaavan, että otin mahdollisesti tunteeni mukaan, vaikka se ei varmasti ollut tarkoitukseni.
Kun muut sanovat kaksikymmentä, irrottaudun varovasti suudelmasta ja katson saman tien lattiaan. Hegitän pari kertaa ja katson Petriä. Hän perääntyy nopeasti hymyillen, irrottaen kätensä minun käsistä ja tajuan hänen ottaneen suudelman ihan kevyesti, ilman tunnelatausta.
- No tuossa oli jo enemmän munaa, Jonne lohkaisee ja muutkin vähän kihertelevät. Istun takaisin piiriin ja Petri istuu toiselle puolelle ympyrää. Jonne heittää pullon minulle ja minä pyöritän sitä. Se osuu Kimmon kohdalle ja muut alkavat innostuneesti keksiä mahdollisimman mielenkiintoista kysymystä Kimmon valitessa totuuden. Minä uppoudun ajatuksiini ja unohdan kaiken hälinän hetkeksi ympäriltäni.
Tiedän olevani suht turvallisilla vesillä. Petri ei ottanut tunteita mukaan, joten minun on korjattava vain oma tilanteeni.
Jonkun aikaa olen pelissä vielä mukana. Aina kun Petri katsoo minua, hymyilen mahdollisimman tuttavallisesti keskittyen kuitenkin koko ajan siihen, etten paljasta mitään siitä mitä oikeasti tunnen. Ajattelen näiden tunteiden menevän itsekseen ohi kun vain annan niiden rauhassa ensin vaikuttaa minuun miten vaikuttavat. En kuitenkaan aio missään vaiheessa toimia niiden suhteen, en varmasti. Ne menevät ohi niinkuin ovat aina ennenkin menneet ja minun ja Petrin hyvä ystävyyssuhde palaa ennalleen.
Nousen kohta ylös ja sanon olevani vähän väsynyt. Niinkuin olenkin, mutta ennen kaikkea haluan yksin tarkastella tunteitani ja tilannetta. Lähden kävelemään aitalleni päin ja pysähdyn mattolaiturille istumaan. Huomaan olevani todella levoton, enkä voi istua paikallani. Minun on noustava ylös ja taas ravattava paikallani ja edes takaisin laituria. Huomaan tilanteen naurettavuuden ja naurahdan ääneen.
- Voi että minä olen typerä, tuhahdan ääneen. Tilanne on kaikessa alkukantaisuudessaan niin surkuhupaisa.
- No, mitä sinä olet tehnyt? säpsähdän Petrin ääneen takanani.
Ajattelen Petrin kyllä tietävän mistä minä puhun. Tai ajattelen, että jos Petri olisi itsekin tuntenut jotain, hän tietäisi miksi tuhahtelen. Mutta kuten aiemmin huomasin, Petri suhtautui suudelmaan täysin välinpitämättömästi joten ehkä hän ei oikeasti tajua mistä tuhahteluni johtuu. Petri kävelee laiturille pienen etäisyyden päähän minusta.
Katson Petriä ja naurahdan.
- En mitään. Pudistan päätäni taas huomatessani tilanteen hupaisuuden ja katson alas. Nojaan laiturin kaiteisiin.
Olemme hetken hiljaa. Sitten katseemme kohtaavat. Naurahdamme molemmat. Minä katson taas alas ja Petri suuntaa katseensa vastarannalle.
Tarkkailen Petriä. Hän on niin vilpitön. Hän on ansainnut sen että olen hänelle rehellinen. Ehkä minun pitäisi kertoa hänelle tunteistani. Ehkä voisimme yhdessä saada ne sammumaan. Tai ehkä se jo pelkästään saisi ne sammumaan, että kerron tunteistani ääneen ja en saakaan niille vastakaikua.
- Tuota..., sanon, enkä oikein osaa luontevasti jatkaa lausetta. Petri kääntyy katsomaan minuun. Hetken hän odottelee jatkoa, mutta kun sitä ei kuulu vastaa vain mitään sanomattomaan aloitukseeni "Niinpä" ja hymyilee. Olemme taas hiljaa, tällä kertaa pidemmän hetken. Kohta taas aloitan tutuksi käyneeseen tyyliini:
- Tuota...
Petri jää katsomaan minua, eikä sano mitään. Hän tuijottaa minua intensiivisesti. Hän todennäköisesti odottaa. Huokaan lyhyesti ja yritän jatkaa.
- Minusta vähän tuntuu, että... tai siis taisi käydä niin, että...äh, änkytän enkä oikein tiedä miten asian ilmaisisin. Petri jatkaa tuijottamistaan mitään sanomatta. Vakavoidun Petrin tuijotuksen ansiosta ja kokoan itseni.
- Minusta tuntuu, että minä taisin sittenkin ottaa tunteet mukaan siihen suudelmaan. Huomaan muutoksen Petrin asenteessa ja kiirehdin jatkamaan:
- Mutta niillä ei ole mitään merkitystä, en minä suunnitellut ottaa niitä mukaan, se vain tapahtui vahingossa. Ja sen takia minä kerron kun minä haluan että meidän ystävyys jatkuu entisenlaisena ja haluan että ollaan toisillemme rehellisiä ja ehkä minä voisin päästä näistä tunteista paremmin yli kun tiedän ettet sinä jotenkin vihaa minua vaikka näin pääsikin käymään...
Petri näyttää mietteliäältä. Hän on taas hetken hiljaa.
- Kyllä minullakin tuli tunteet mukaan, hän lopulta vastaa. Hämmennyn taas kerran. Petri katsoo hetken alaspäin ja sitten minua. Minun on pakko hymyillä. Tällä kertaa hymyilen sen takia, että tunnen jonkinlaisen yhteyden Petrin kanssa.
- No mitäs nyt tehdään, kysyn. Petri tulee lähemmäs ja ottaa minua käsistä kiinni. Olemme siinä hetken hiljaa vain katsellen toisiamme silmiin. Kun olemme hiljentyneet, kun hymytkin on hymyilty, Petri suutelee minua taas hellästi.
- Saisinkohan minä nyt pitää sinusta kiinni? Petri kysyy sitten. Hämmästyn jääräpäisyyttäni enkä oikein osaa vastata Petrille. Petri tarttuu minua vyötäisiltä ja vetää lähemmäs itseään. Laitan kädet Petrin rinnalle ja olen kummallisen häkellyksen vallassa. Petri suutelee minua taas. Annan itselleni luvan antautua suudelmalle ja tunnen valuvani Petrin käsivarsille. Petri pitää minua tiukasti kiinni. Kohta Petri katsoo minua taas syvälle silmiin ja halaa minua niin kokonaisvaltaisesti, että tunnen olevani enemmän turvassa kuin koskaan ennen. Jäämme siihen toistemme rutistukseen seisomaan. Minä edelleen taistellen vastustavien ajtusteni kanssa, tuntien kaikesta huolimatta suurta lepoa ja rauhaa, ja Petri syvään hengitellen, sydän pamppaillen minun rintaani vasten.
Jatka, ole hyvä jos tämä sinun mielestä kaipaa jatkoa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=1500000000000032&subcat=233
Vau! Olipa vangitseva tarina. Vähän tollasta harlekiinityyliä, jota yleensä en lue lainkaan, mutta taustalla kuitenkin myös syvällisempiä teemoja. Etäisesti tuli mieleen sellanen waltarimainen pyrkimys ymmärtää tunteiden ja järjen kanssa kamppailevaa ihmistä.
Paljon jäi myös kysymyksiä ilmaan. Miksi kertoja on niin lukossa tunne-elämänsä kanssa? Miksi tämä Petri ole mitenkään aiemmin ilmaissut tunteitaan, vai onko kertoja vain oman epävarmuutensa vuoksi sivuuttanut pikku vinkit (katseet yms.)?
Kertoja on ehkä hiukan liian "henkinen" ollakseen uskottava. Mielelläni näkisin hänessä enemmän intohimoa. Vaikea samaistua seksikielteiseen vanhaanpiikaan.
Mitenköhän tarina jatkuisi. En taida kyetä tässä nyt moiseen tuotokseen. Sanon vain, että Petrin toimintatapa tässä lopussa oli kaikessa suoruudessaan kiitettävä ja varmaan ainoa (?), jolla tuollanen jumissa oleva tyttö saataisiin herätettyä elämään sieltä itsekritiikkinsä syövereistä...
Nyt vaan jään odottamaan, milloin koko novelli julkastaan ja onko tulossa mahdollisesti myös elokuva :)
"Seksikielteinen vanhapiika, vaikea samaistua"... En voi muuta kuin nauraa :D Tottahan tuo on, mutta kun paiskasit sen noin yhtäkkiä kasvoille niin voimakas nauru oli ensimmäinen reaktioni :)
Toivottavasti saat päähenkilöön vielä lisää elämänmakua. Naftaliinin alta vois paljastua yllätyksiä.
Päähenkilön ei ole tarkoituskaan olla yhtään enempää elämänmakuinen. Ainakaan tässä vaiheessa. Aluksi tilanne ei lauennut täysin laiturillakaan, mutta nopeutin tapahtumia hieman. Itselle siitä jäi aika paska olo, mutta minun osuudestani olisi muuten tullut aivan liian pitkä ja kenenkään muun olisi ehkä ollut hankala jatkaa tarinaa. Juuri sen takia, että tyttö on niin lukossa tunteidensa kanssa. Saas nähdä, onko tämäkin tyttö liian vaativa kenenkään muun sitä ymmärrettäväksi...
en jatka tarinaa enää. Taisin yleensäkin viedä mehut koko tarinasta pienellä selittelyllä. No, meni jo.
sääli, ettet kerro enempää. Tuo seksikielteisyys tuli muuten mieleen ihan omasta elämästä (= mua on ehkä luultu sellaiseksi, en tiedä?), eikä ollut mitenkään tarkoitettu päähenkilöä loukkaavaksi. Miksiköhän niin koinkin tarvetta samaistua...??? Tsemppiä, ethän jätä kirjoittelua!