Ihan tässä muutamien päivien aikana on tullut kummallisia tuntemuksia. Tuntuu välillä niinkuin aivot "kiristyisivät". Se ei satu, mutta on outo tunne. Molemmat silmäkulmat "nykivät" vähän väliä, niinkuin elohiiri tms. Välillä näkökin on omituinen, kun tulee ns. sokeapilkkuja. Että näkyy joku pieni kohta sumeana.
Rintakehän alta pistää molemmin puolin ja välillä käsissä asti, en tiedä miten nuo sitten liittyisivät aivokasvaimeen/syöpään, mutta olen huolissani. Voisikohan nuo viitata siihen? Tietenkin kannattaisi lääkäriin mennä, mutta tässä vielä vitkastelen ja jossittelen enkä tiedä miten pitäisi toimia!
Rintakehän alta pistää molemmin puolin ja välillä käsissä asti, en tiedä miten nuo sitten liittyisivät aivokasvaimeen/syöpään, mutta olen huolissani. Voisikohan nuo viitata siihen? Tietenkin kannattaisi lääkäriin mennä, mutta tässä vielä vitkastelen ja jossittelen enkä tiedä miten pitäisi toimia!
Vastaukset 24
Vanhimmat
niin epämääreisiä.Jos huolettaa käy lääkärissä
Suosittelen psykiatria, voit hänen avullaan päästä eroon tuosta karsinofobiasta ja itsesi tarkkailusta.
se, että on oppinut uuden hienon sanan, ei tarkoita sitä että sitä sopii viljellä joka viestissä. syöpäepäily on AINA asiallinen niin pitkään kunnes se on suljettu täysin pois kliinisin tutkimuksin!
Tutustumaan / perehtymään asioihin muulla kuin tunne tasolla asioihin.Jos jokainen ns "epäily"silloin kun se on lähtöisin tutkittavasta itsestään tutkittaisiin ihan viimeisen päälle,aiheuttaisi tutkimusten teko enemmän haittaa kuin hyötyjä.Esim keuhkojen CT:n aiheuttama säteilyrasitus vastaa noin 1000 tavallista keuhkokuvaa,joista taas ei ole oikein syövän toteamiseen.Ja säteilyn taas tiedetään olevan haitallista.Ja silloin kuin jokainen kolotus ja vaiva tuo syöpää sairastamattoman mieleen syövän niin alkaa olla aika hakeutua hoitoon ja oikea paikka on...
Olipa se sana mikä vaan vaikka sitten ylireakoingointi.Kertoisitko miten syöpäepäily suljetaan täysin pois? ja millä resusseilla? paitsi ehkä ameriikassa
Kyllä joskus ärsyttää/ihmetyttää miksi jokainen näppy ja aivastus on olevinaan joku mahdollisimman dramaattisen kuuloinen syöpä.... kun jo ihan tilastollisestikin ajateltuna syy on yleensä erittäin viaton eikä vaiva edes viittaa syöpään millään lailla.
Niinpä niin ei täällä syöpää sairastavat kysele tommosia.Varmaan monet on joutuneet käymään melkoisen mankelin läpi kun on saaneet tietää sairaudestaan.Lisäksi monilla on ihan tarpeeksi huolia että niitä tarvii ruveta tekemällä tekemään tai etsimään.Enemmänkin tarvii etsiä ilon aiheita vaikka se aina ole kovin helppoa.
kun milloin mistäkin näppylästä kysellään onko syöpää.
Aika vähänhän täällä keskustellaan syövästä,sen vaikutuksesta elämään ja hoidoista ja niiden aiheuttamista ongelmista.
elämään-Raskaat hoidot sivuvaikutuksineen vievät voimat,sairaus masentaa,ja välillä tuntuu,että ilonaiheita on vaikea löytää.Jotenkin sitä vaan saa voimia.
kirjoitaa hoitojen raskaudesta omalla kohdallaan,yleensä tyrmätään että ei mulla ole ra
skasta,pitää olla positiivinen.
ja pitäisi olla väintään lääketiedettä opiskellut
ennen kuin osaa oikein esittää kysymykset ettei
täysin nolata. anteeksi,on vähä huonompi päivä.
olen taxoon lähdössä.
taxosta tullut.kirjoitin lähdössä. pää ainakin sekoaa niistä myrkyistä.
2 takana,yksi edessä.Tiedän lääkkeen auttavan,mutt olo on aika kauhea.
joutunut turvautumaan psykiatrin apuun. Ei kukaan ulkopuolinen sitä minulle suositellut. Sellainen tuntuu loukkaavalta. Minä sain työterveyslääkäriltä lähetteen,käytyäni hänen vastaaotollaan useta viikkoja itkemässä. Kyllä lääkäri yleensä tajuaa parhaiten,mistä on kysymys. Vaikka itkin koko ajan,ja olin täysin uupunut,en itse tajunnut että kyse oli vakavasta masennuksesta. Hyväksyin kyllä,että perheeni ehdotti lääkärin vastaan otolle menoa,mutta jos he olisivat sanoneet heti,että mene psykiatrille,olisi se pahoittanut mieleni. Minun ikäiselleni,tätä ennen masennuksesta mitään tietämättömälle,psykiatrille meno olisi ollut aika korkea kynnys. Nyt olen tyytyväinen ,että saan asianmukaista hoitoa,eikä psykiatri mielestäni enää ole sen kummempi ,kuin mikä vain lääkäri.Syöpäni on hoidettu ja nyt hoidetaan psyykinen puoli.
Ole ns sanottua keskustelua? Mielestäni aika vähän täällä asiallisissa asioissa mitään "tyrmäystä" esiintyy.Se että syövät ja niiden hoidot pistävät ihmiset aika tiukille (mukaanlukien puolisot) niin eikö se aika hyvä kirjoitella ja valittaa täällä anonyymisti.Kun tehdä sitä samaa ns kotona.Ollaan muuten jo aika kaukana siitä alkuperäisestä kysymyksestä.
on asia selvitettävä, onhan sinullakin löytynyt syöpä, oletko sitten ainoa? Olisiko pitänyt viivytellä, mitä mieltä olet, ajatella ettei tämä syöpää ainakaan ole. Ei kannata halveksia kenenkään oireita ja sairauksia..
Olen tyynesti katsonut äitini kuolinvuoteen vierellä, kun hän kuoli syöpään. Vain viikko sairaalassa.
Silloin, kun hän sai "kuolemantuomion", korkeintaan 3-v, äitini eli 12-vuotta. Meillä oli aikaa tottua.
Nyt, jos Luoja ei ole muuta järjestänyt, joudun kohtaamaan mieheni kuoleman syöpään. Tuntuu hirveältä 43-vuoden jälkeen, että häntä ei enää olisi.
Olen jo nyt niin suruissani, että pitäisi kai saada apua.
Mitä se psykiatri sinulle teki?? Minulla kun on sellainen käsitys, että siellä kerrotaan vain omia tuntemuksia aina uudestaan ja uudestaan, kunnes itsekkin tajuaa, että "hulluhan"minä olen.
olen kirjoittanut tänne aiemmin tarinani,että mieheni sairasti suolistosyöpää ja kun hänen hoidot loppuivat,sairastuin itse rintasyöpään. nyt molemmat käymme kontrolleissa. pelko on tietenkin kova uusiutumisesta,enemmän pelkään mieheni puolesta,kuin omastani. Kävi kaksi kertaa psykiatrilla.Aiemmin minullakin oli ihan eri kuva psykiatrista,se muuttui täysin. minua hoitanut psykiatri on nuori,todella empaattinen nainen. kun puhuin hänelle ahdistuksestani,helpotti jo että hän kuunteli.sain myös siparex lääkityksenja käyn psygologilla terapiassa. masennus alkoi tammikuussa,nyt on pahin ahdistus jo ohi,enkä enää
itke joka päivä. en tunne itseäni ollenkaan "hulluksi", ja toivon,ettei kukaan muukaan pitäisi masentunutta ihmistä "hulluna". Tovon,että sinun miehesi paranee,tiedän,miten paha sinun on nyt olla. Voimia ja siunausta sinulle ja miehellesi.
kun ei pysty itkemään. Toimii vain, vähän kuin robotti. Muut ei huomaa mitään erikoista, eikä itsekään ymmärrä, että ei ole normaali.
Alkuvaiheessa masennus "latistaa" tunteet, kaikki tuntuu harmaalta ja tarkoituksettomalta. Sitä vain hoitaa mekaanisesti pakolliset asiat.
menin syövän jälkeen töihin ehkä liian aikaisin. teen raskasta ruummiillista työtä,ja lomani aikana oli tullut paljon muutoksia töihini,ja jouduin uutta opettalemaan. ja vaadin itseltäni liikaa,tei töitä yli voimieni. vähitellen uuvuin täysin,itkin lähes joka päivä,kunnes täysi romahdin,en enää jaksanut mitään muuta kuin itkeä. en arvioinut voimiani oikein,halusin näyttää itselleni ja kaikille että minähän pärjään,vaikka olenkin syäpää sairastanut. nnyt,kun palailen töihin tämän uuden sairausloman jälkeen,minun täytyy varmaan oikein vahtia itseäni ,etten ajaudu samaan. kaikenlaiset masennus oireet sairauden jälkeen kannattaa ottaa vakavasti mielestäni,ajoissa varata aika esim,työterveyslääkärille!
Muistelisin että syöpäpotilaiden omaisillekin on olemassa tukijoukkoja ja mahdollisuus sairaalan kautta saada tukea ja apua. Ilman muutahan Sinä sellaista nyt tarvitset, ja miehesikin jos hän jaksaa. Oletko ottanut asiaa puheeksi hoitavan lääkärin kanssa?
itselleni on ollut tavattoman tärkeää että sairastuessani ja nyt seurannassakin olen saanut käydä hyvän psykiatrisen hoitajan kanssa puhumassa. Tuntuu että ikäänkuin voisi istua tuoliin jossa on tukeva selkänoja, nojata siihen jos ei jaksa! Sinullekin on varmasti olemassa tukea johon voit nojata. Ota heti ensimmäisenä mahdollisena arkipäivänä selvää oman paikkakuntasi tilanteesta.
Ei me siellä vatvottu mitään omia tuntemuksiani vain edestakaisin. Sain paljon eväitä hyvään olemiseen ja selättänyt masennuksen, joka oikeastaan tajuamattani synkisti monta vuotta elämästäni.
Toivon teille suuresti voimia ja vielä yhteisiä hyviä hetkiä.
aloittaja on saanut kärsiä monen turhautuneen viesteistä nyt. Siis kyselijöihin turhautuneen. Kyllä aloittajan varmaan kannattaa lääkärillä käydä. Neurologisiltahan nuo oireet vaikuttavat. Luultavasti joku stressin aiheuttama tila, mutta varmaan hyvä kumminkin käydä kuulemassa asiantuntijan mielipide.
saattaa olla sydänperäinen,siinä kivut voi olla sellaista,että vasemassa kädessä tai selässä tuntuu kipua? Tai halvauskohtaus? Mene silmälekuriin jos silmissä sellaista näkyy.
Noista sun oireista tulee mieleen kyllä, että vois olla joku verenkierron häiriö pikemminkin. Joka vois sitten johtua sydämestäkin, tai sitten että niskat on ihan jumissa ja olkapäät jne. Vähän vois olla joku verenpaineen tilapäinen lasku tms? Näin aivan maallikon ajatusheittona.
-
etenkin sanoit niistä näön häiriöistä, mun mielestä nää sun tuntemukset ei ole mitään 'psykologisia' vaan ihan fysiologisia.
Ehdottaisin että menet kyllä lääkäriin ja kerrot aivan vähättelemättä näistä siellä. He voisivat sitten vaikka tarkistaa verenpaineesi ja sydänfilmin ja vähän sitä niskojen hartioiden ja selän kuntoasi. Ja silmienkin.
Ihmettelen vähäsen, miten Metastaasi ja jotkut muut ottivat aika agressiivisen asenteen. En kokenut itse viestiäsi sarjaan "minulla on näppylä eihän se varmasti ole syöpää" -kuuluvaksi, sellaiset viestit on kyllä itseänikin välillä risoneet.
Mutta kuten sanoin sulle, Kyselijä, ehdottomasti parasta ja itsellesi valtavan helpottavaa mennä lääkäriin ja kertoa oireista ja pyytää noita perustutkimuksia! Jossittelemiseen ja huoleen menee valtaisa määrä energiaa, jonka siten voi vapauttaa omaa elämää ravitsemaan.
kerrohan miten meni.