En keksiny muutakaan paikkaa purkaa itteäni, luulen että te ainakin ymmärrätte.
Olen rv39 2 ja täysin kyllästyny odottamiseen. Tunteet menee laidastalaitaan. Mietityttää ja pelottaa että koska se lähtö on. Välillä tuntuu että olenkohan miettiny loppuun asti että haluanko tosiaan äidiksi ja olenko valmis huolehtimaan pienokaisesta. Noh eihän tätä peruakkaan voi. Pelottaa vaan tuleva niin perk.......!
Tää on ihan suunniteltu ja toivottu lapsi.
Ja missä on äidilliset tunteet? Tuleeko ne sitten vasta kun vauveli on sylissä? Ääh nää mun jutut kuulostaa ihan sekopäiseltä.
No toivottavasti kaikki menee hyvin.
Olen rv39 2 ja täysin kyllästyny odottamiseen. Tunteet menee laidastalaitaan. Mietityttää ja pelottaa että koska se lähtö on. Välillä tuntuu että olenkohan miettiny loppuun asti että haluanko tosiaan äidiksi ja olenko valmis huolehtimaan pienokaisesta. Noh eihän tätä peruakkaan voi. Pelottaa vaan tuleva niin perk.......!
Tää on ihan suunniteltu ja toivottu lapsi.
Ja missä on äidilliset tunteet? Tuleeko ne sitten vasta kun vauveli on sylissä? Ääh nää mun jutut kuulostaa ihan sekopäiseltä.
No toivottavasti kaikki menee hyvin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
no sä olet jo loppu suoralla, onneks olkoon. Mä sain tietä vasta viime viikolla että olen raskaana ja se oli yllätys. En oikein osannut iloita enkä osannut olla surullinen...mä en varmaan ole kun vasta 5 vkolla että hirveetä, eikä sitä tiedä onko siellä sitten varsinaisesti lasta ollenkaan. Pitää nyt odotella pidemmälle jotta saa jotain selvyyttä. Onneks eilen rupesin miettimään asioita kunnolla. Olin ihan paniikissa mitä teen keskeytänkö vai jatkanko ja sitten vasta tuli mieleen että odota että ultrassa näkyy sydänäänet ja mieti asiaa vasta sitten. Mulla oli tuulimuna raskaus aikaisemmin niin se voi todenäköisyydellä uusiutua. Jotenkin toivon että se uusiutus ja toisaalta en, tää on kamalaa. Jotkuthan on hirveitä muka äitihahmoja jo 15 v ja haluaavat äidiks, todellisuudessa olen jokaiselta sellaiselta joka kerta kuullut että älä missään tapauksessa tee liian nuorena lasta että jos olisin tiennyt en olisi tehnyt. No kaikki tallaa tyylillään. No olenhan mä tässä aikasen venaillu tätä asiaa ja 30v kun on jo mittarissa. Muakin pelottaa se vastuu toisesta ihmisestä ja jos siitä tulee joku rikollinen on se äitin vika mukamas, ja paskanmarjat sanon mä. Esim mulla on absolutisti äiti ja isä juo joskus saunakaljan, eli juomista en ole nähnyt pentuna koskaan. Äiti on aina ollut kotona hoitamassa meitä 3 lasta. Mun pikkusisko oli täyden 10 pisteen lapsi kun synti. Sitten 9 vuotiaana hän rupesi sairastumaan. Jalat meni alta ja vetoja tuli ympäri kehoa. Ja nyt hän on 29 v ja koko elämänsä sängyssä makaa onneks aivot toimii. Pahalta on tuntunut, äiti on laittanut siihen koko elämänsä siskoni hoitamiseen.Meillä muilla ei ole mitään. Niin silti mä olen aina ollut vähän hulttioin meidän perheestä...rötöksiä, varkauksia, kaamee bailaamaan, jne. ja vanhemmat itse kiltteyksiä. No mutta koita pärjäillä, mä en tiedä mitä mä teen, keskeytän tai en, how knows!!!!!
Ihana kuulla et jollakin muulla on samoja tuntemuksia ku ittellä. Siitä että pelottaa se vastuu siitä tulevasta lapsesta ja onko sitä miettiny koko homman loppuun asti... Itellä menossa rv25 ja laskettu aika 3.8.
Tuleva lapsi on suunniteltu, haluttu ja toivottu(yritetty vuodenverran), mutta silti välillä tuntuu että onko sitä valmis äidiksi... Joka paikassa aina hehkutetaan odotusajan ihanuudesta ja kaikesta muusta, muuta harvoin puhutaan missään niistä epävarmoista tunteista jotka johtuvat yleensä siitä että tuleva äitiys jännittää ja pelottaa.. Itse olen miettiny mytös että missä on ne äidilliset tunteet??? Kyllä niitä välillä tulee mutta on ohimeneviä kai ne sieltä ajastaan tulee pysyviksi...
Vointeja kaikille tuleville äideille!!!!!! :)
mulla kans samoja tuntoja...mut olen kyllä aatellu et ne johtuu tuntemattoman pelosta, kun on eka vauva tulossa eikä tiedä yhtään mimmosta on synnyttää, mimmosta on pienen lapsen kanssa, meneekö kaikki hyvin yms...ja loppujen lopuksi me varmasti selvitään ihan hienosti kun vaan mennää päivä kerrallaan eikä vaadita iteltämme liikoja eikä liikaa suunnitella tulevaa. =)
laskettuaika tuli ja meni, joten tässä kerkiää ajatella ja stressata vaikka mitä. toisaalta ihan hyvä että menee pitkäks tää odotus, onpahan sitten ajateltu ja mietitty kaikkea turhaakin! Mulla nuo äidilliset tunteet on tullut vasta nyt, ihan parinviikon sisään. Neuvolassa aina täti sanonu että muista laskea niitä vauvan liikkeitä yms. mä vaan että joo joo.. sitä jotenkin pitää itsestäänselvyytenä että kaikki menee hyvin, kun on kerta mennyt tähänkin asti. Mutta niin tuossa eräs aamu huomasin olevani aivan paniikissa kun tajusin että vauva ei ole liikkunut yhtään! Sillon sen tajusin, kuinka tärkeä tämä pienokainen on. siis minulle. nyt vaan toivon että vauva syntyy terveenä, ja että kaikki menee hyvin. Kyllä se elämä opettaa tulevaan!
turhaan murehtiko äidillisten tunteiden perään, kyllä ne varmasti tulevat :) Itsekin alussa stressasin niitä (tai niiden puutetta, vaikka normaalisti olen hyvinkin lämmin ja rakastava ihiminen). Sitten tajusin että senhän takia meille annetaan tämä 9 kk, niin että me voimme pikkuhiljaa kasvaa ja valmistua siihen asiaan. Luulen että vauvat kehittyvät masussa niin hitaasti lähinnä sen täkia että me vanhemmat saamme tarpeeksi aikaa sulatella tätä isoa muutosta :)
Ei tarvi olla heti viikolla 5 olla valmis äiti, siihen tehtävään kasvetaan.
Pelot ja huolet, vastuun ajatteleminen on varmasti vain ihan tervettä ja normaalia, eikö olisi paljon huolestuttavampaa jos et yhtään pysähtyisi asian suuruuden edessä? Mutta älkää antako murheille liikaa valtaa, luotetaan siihen että kaikki menee hyvin ja nautitaan alkavasta keväästä masujemme kanssa! =)
Kyllä se ilo viimeistään siinä kohtaa pukkaa pintaan kun näkee pienen elämän kasvavan ja kehittyvän, pienen lapsen riemun oivaltaesssaan jotain uutta, ja kun se ensimmäinen ihana kikatus tulee...