Minulle todettiin astma noin viikko sitten ja lääkkeet saan toukokuussa, kysyisinki että johtuuko se astmasta, et esimerkiksi aamuisin on voimaton olo? Niin väsynyt vaikka olisi nukkunut yöt sujuvasti jne?
voimaton olo?
astmaatikko...
4781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jo viikko sitten????!!!No, itseäni ei hyvässä hoitotasapainossa oleva astma väsytä, siitepölyallergia sen sijaan väsyttää.
että taitaa olla joku kelakorvaus meininki. Taitaa saada täyskelakorvauksen toukokuussa, mutta eihän sitä saa todellisuudessa vasta kuin puoli vuotta astman sairastamisen jälkeen.
Kela-korvauksen saa vasta sitten kun nimenomaan on ensin ostanut niitä lääkkeitä tietyn ajan. Katsovat ensin, että niitä lääkkeitä tosiaan tarvitaan ja käytetään. Yleensä astman hoito aloitetaan ihan heti.
Mulla on vuosien saatossa pahentunut siitepölyallergia ja nyt syön myös astmaattiseen yskään annettuja lääkkeitä. Osaan sanoa omasta kokemuksestani että kyllä väsytti ihan kamalasti ennen kuin rupesin syömään lääkärin mulle määräämiä lääkkeitä. Olo oli täysin vetämätön ja vaan nuokuin.
Totesin parin ekan lääkepäivän jälkeen miten ihmeellistä oli saada kunnolla happea ja olo oli lähes normaalin pirteä päivisin. Silti koko tämä allergiakausi vaikuttaa minuun niin että nukahdan kyllä heti kun pääsen sänkyyn.