eivät tienneet, että maailma muuttuu. Kuitenkin jatkuva muutos on luononlaki. Jos Muhammed olisi tiennyt sen, hän ei olisi suunnitellut muuttumatonta yhteiskuntaa. Jeesus ei ollut yhtä tyhmä. Hän ei sekaantunut politiikan hoitoon.
Muhammed ja Allah
Esko
13482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
you are really out of line. Get a life.
johonkin viestiin, joka ei itseä miellytä on: Get a life.
Islam on vanhanaikainen, sitä tulisi uudistaa, mutta uudistaminen on mahdotonta niin kauan kuin maallinen ja henkinen kulkevat käsi kädessä. Henkiset totuudet eivät muutu, maalliset kyllä. Maalliset ovat ohimeneviä, harhanomaisia, muistinvaraisia. Ihmisen todellinen olemus ja ns "jumaluus" taas pysyvät, ovat absoluuttisia. Tuossa on islamin oma kompastuskivi ja sen tulevan romahduksen syy. Se on myös syy kristinuskon maallistumiseen.
Muhammed ei tajunnut kaiken maallisen olevan jatkuvasti muuttumassa. Eikä sitä tajua muslimit vielä nytkään. He eivät uskoisi muuttumattomiin sharia lakeihin, jos ymmärtäisivät.
Sanopa nyt sinä muuttuuko maailma vai ei.
think Jesus would be proud of you Christians today?
44 Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. 45 Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. 46 Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
lopetan tämän.
eivät asetu kristittyjä eikä muun uskoisia vastaan.Mutta häirikkönä sinä haluat vain luoda aikaan konflikteja.
Olet täällä muka muslimina hämmentämässä ja naurat partaasi kun muut uskovat....
who is more Finn than Muslim.You go with the flow. Let them insult your religion, when you are quiet that means you agree. And even worse you choose other side.
Islamia en tunne joten siitä en osaa sanoa mitään.
Mainitsemasi asiahan on juuri Raamatun ja kristinuskon kompastuskivi ja se on nimenomaan nykyaikana vaikuttanut alentavasti raamatun uskottavuuteen.
Maa on edelleenkin raamatussa litteä ja maa kiertää aurinkoa.
Raamatussa on edelleenkin sydän se ruumiinosa joka ymmärtää ja ajattelee.
Maailman ikä on raamatun mukaan n. 6000 vuotta ja nykyisin pikkulapsetkin tietää että dinosaurusten luut ja jääkaudet on paljon vanhempia.
Jeesushan jo kielsi tieteen.
Siis raamatussa aurinko kiertää maata.
.........
Minä olen puolueettomasta näkökulmasta perinpohjin tutkinut raamattua ,kristinuskoa ja siihen liittyvää historiatietoa ja olen perehtynyt myös asiasta tehtyihin tutkimuksiin.
Jes. 40: 25 ”’Keneenkä siis vertaatte minut, jonka kaltainen minä olisin’, sanoo Pyhä”