Onpas kevät tänä vuonna aikasessa täällä Vantaalla. Ensimmäisen leskenlehden näin jo maaliskuun 20 päivän paikkeilla. Ensimmäiset sitruunaperhoset lentelivät jo maaliskuun lopussa. Ensinmäisen sinivuokon näin huhti-maaliskuun vaihteessa, samoin kuulin peippojen laulun, ja nyt 17. päivänä huhtikuuta koivuissa on jo selvät hiirenkorvat, ja moniin pensaisiin on jo kasvanut kohtalaisen kokoiset lehdet. Metsissä on paljon sini ja valkovuokkoja. Monissa puissa kuten pihlajissa lehdet ovat juuri alkamassa kasvaa.
Kevät
lipperiklimppiksirrimuolopaa
0238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.