Aloitteleva aseidenkeräilijä.

Kiitos vastauksesta.

Aikeina olisi aluksi hankkia Tsaarinajan Mosin-nagant kivääri. Näytti olevan melko halpa yli satavuotiaaksi toimivaksi esineeksi kun myydään 250 dollarilla.

Asekirjoja löytyy hyllystä parikymmentä kappaletta. Itse yksittäisistä aseista kertovia kuin myös asemekanismien kehityksestä.

Kiinnostava ehdotus tuo rekvisiitan kokoaminen aseen ympärille. Taidan aloittaa myös rekvisiitan keräämisen aseen ympärille.

Jos tämä menee ampumaurheilun puolelle niin poliisiltako saa luvan ihan tuosta vaan vai tarviiko siinä olla jäsenyys ammuntayhdistykseen.

Sinulla näyttää olevan kokemusta asekeräilystä. Kuinka suureksi kokoelmasi on kasvanut, jos saan kysyä?

Aloittelija aseiden suhteen kirjoitti:

Kiitos vastauksesta.

Aikeina olisi aluksi hankkia Tsaarinajan Mosin-nagant kivääri. Näytti olevan melko halpa yli satavuotiaaksi toimivaksi esineeksi kun myydään 250 dollarilla.

Asekirjoja löytyy hyllystä parikymmentä kappaletta. Itse yksittäisistä aseista kertovia kuin myös asemekanismien kehityksestä.

Kiinnostava ehdotus tuo rekvisiitan kokoaminen aseen ympärille. Taidan aloittaa myös rekvisiitan keräämisen aseen ympärille.

Jos tämä menee ampumaurheilun puolelle niin poliisiltako saa luvan ihan tuosta vaan vai tarviiko siinä olla jäsenyys ammuntayhdistykseen.

Sinulla näyttää olevan kokemusta asekeräilystä. Kuinka suureksi kokoelmasi on kasvanut, jos saan kysyä?

Lue lisää

Minäkiin olen jo muutaman vuoden keränny aseita tai oikeastaan vasta ilmakiväärejä ja ilma pistoolia.Nyt on kolme jo kumpaakin asetta elikkä kuusi kaikkiaan.
Kun täytän 18 alan kerätä myös ruuti aseita.

toinen aloittelija kirjoitti:

Minäkiin olen jo muutaman vuoden keränny aseita tai oikeastaan vasta ilmakiväärejä ja ilma pistoolia.Nyt on kolme jo kumpaakin asetta elikkä kuusi kaikkiaan.
Kun täytän 18 alan kerätä myös ruuti aseita.

Lue lisää

olkaatte ny siivost tahi mie ala kerrätä aseloitte kerrääjiä.

Aloittelija aseiden suhteen kirjoitti:

Kiitos vastauksesta.

Aikeina olisi aluksi hankkia Tsaarinajan Mosin-nagant kivääri. Näytti olevan melko halpa yli satavuotiaaksi toimivaksi esineeksi kun myydään 250 dollarilla.

Asekirjoja löytyy hyllystä parikymmentä kappaletta. Itse yksittäisistä aseista kertovia kuin myös asemekanismien kehityksestä.

Kiinnostava ehdotus tuo rekvisiitan kokoaminen aseen ympärille. Taidan aloittaa myös rekvisiitan keräämisen aseen ympärille.

Jos tämä menee ampumaurheilun puolelle niin poliisiltako saa luvan ihan tuosta vaan vai tarviiko siinä olla jäsenyys ammuntayhdistykseen.

Sinulla näyttää olevan kokemusta asekeräilystä. Kuinka suureksi kokoelmasi on kasvanut, jos saan kysyä?

Lue lisää

vuosi on 1891. Ja niitä riittää Suomessakin joitain satoja tuhansia.

Ei se ollut mikään vahinko että lupavapauden vuodeksi oli säädetty 1890, sillä pudotettiin juuri nämä pois.

Kaikennäköistä mielenkiitoista tavaraa, myös aseita on maailma täynnä. On parempi ja helpompi kun muodostaa itselleen käsityksen mitä oikeasti haluaa ja pyrkiä sitten siihen. Se on myös kukkarolle ystävällisempää.

Asemessuja järjestetään joka vuosi useita kertoja eri paikkakunnilla. Kannattaa käydä katsomassa mitä on tarjolla ja onko siinä itselle mielenkiintoinen harrastus.

Ampumaurheilu ei ole asekeräilyä, mutta keräilyaseillakin voi sitä harrastaa.
Aseiden funktio on siinä että niillä voi ampua.
Isokaan metsästys tai tarkkuusaseiden määrä ei välttämättä ole asekokoelma jollei siinä ole yhteistä linjaa.
Poliisilta ja poliisin nettisivuilta saat ajan tasaista tietoa aseiden hankinnan byrokratiasta.

Kokoelma voi olla yhdestä aseesta ylöspäin, mutta yksikin ase voi olla kokoelma.
Määrä ei koskaan, eikä varsinkaan keräilyssä korvaa laatua. Joten kannattaa nähdä hieman vaivaa niin on itseensä tyytyväisempi vuosienkin päästä: Koska rauta on ikuista.

Asekeräily on parasta aloittaa kirjallisuudesta, esim Arma Fennica on hyvä.
Tuntuu että -90 luvun lopun ja tämän vuosituhannen asekirjallisuudessa on joukossa enenevästi hyviä kuvia ja vähän faktaa, joten lähdekriittisyyttä peliin.
Aselehdet ovat pääsääntöisesti tehty kevyessä viihdetarkoituksessa, olivat ne minkä maalaisia tahansa. Niissä on turhan useasti virheitä ja mutu-juttuja.

konstruktion kirjoitti:

vuosi on 1891. Ja niitä riittää Suomessakin joitain satoja tuhansia.

Ei se ollut mikään vahinko että lupavapauden vuodeksi oli säädetty 1890, sillä pudotettiin juuri nämä pois.

Kaikennäköistä mielenkiitoista tavaraa, myös aseita on maailma täynnä. On parempi ja helpompi kun muodostaa itselleen käsityksen mitä oikeasti haluaa ja pyrkiä sitten siihen. Se on myös kukkarolle ystävällisempää.

Asemessuja järjestetään joka vuosi useita kertoja eri paikkakunnilla. Kannattaa käydä katsomassa mitä on tarjolla ja onko siinä itselle mielenkiintoinen harrastus.

Ampumaurheilu ei ole asekeräilyä, mutta keräilyaseillakin voi sitä harrastaa.
Aseiden funktio on siinä että niillä voi ampua.
Isokaan metsästys tai tarkkuusaseiden määrä ei välttämättä ole asekokoelma jollei siinä ole yhteistä linjaa.
Poliisilta ja poliisin nettisivuilta saat ajan tasaista tietoa aseiden hankinnan byrokratiasta.

Kokoelma voi olla yhdestä aseesta ylöspäin, mutta yksikin ase voi olla kokoelma.
Määrä ei koskaan, eikä varsinkaan keräilyssä korvaa laatua. Joten kannattaa nähdä hieman vaivaa niin on itseensä tyytyväisempi vuosienkin päästä: Koska rauta on ikuista.

Asekeräily on parasta aloittaa kirjallisuudesta, esim Arma Fennica on hyvä.
Tuntuu että -90 luvun lopun ja tämän vuosituhannen asekirjallisuudessa on joukossa enenevästi hyviä kuvia ja vähän faktaa, joten lähdekriittisyyttä peliin.
Aselehdet ovat pääsääntöisesti tehty kevyessä viihdetarkoituksessa, olivat ne minkä maalaisia tahansa. Niissä on turhan useasti virheitä ja mutu-juttuja.

Lue lisää

Nimenomaan ampumaurheilu ei ole keräilyä, mutta keräilyaseilla voi ampumaurheilla! Juuri näin.

Asehistorianliitto ja Suomen Asehistoriallinen Seura, sekä paikalliset asehistorialliset yhdistykset järjestävät vanhoille aseille omia ampumakilpailuja ja ampumatapahtumia, kisoissa/tapahtumissa ammutaan mustaruutiaseilla, taskupistooleilla, sotilaspistooleilla, sotilaskivääreillä, konepistooleilla, konekivääreillä, jne. Nämä kisat ja ammunnat ovat yksi rönsy seurojen ja keräilijöiden toiminnassa, sosiaalisia tapahtumia ja hauskoja yhdessäolon muotoja unohtamatta tietenkään sitä näissä tapahtumissa tapahtuvaa aseisiin ja niiden tekniikkaan perinpohjin perehtymistä. Moniin wanha-pyssyihin kun ei enään muuten saa patruunoita kuin itse tekemällä, saattaa usein käydä ettei edes hylsyjä ole saatavilla vaan ne joudutaan muokkaamaan jostain olemassa olevista. Näin käy varsin usein mm. vanhojen revolvereiden kanssa. Sellaisessa touhussa kaikkine oikean latauksen etsimisineen menee rutosti aikaa ja joutuu etsimään tietoja varsin laajalti. Ase ja patruuna, sekä niiden historia tulee esim. talven kestävän prosessin myötä varsin tutuksi.

Seurojen ampumatapahtumissa ja kisoissa on myös pukukilpailuja. Tämä toimintamuoto tuo mukavaa väriä tapahtumiin. Keräilijät pukeutuvat sen kertaisen aseensa (tai yleensä keräilysuuntansa) edustamaan asuun. Vierekkäin kahvittelemassa voi olla Napoleonin armeijan jalkaväkimies, suojeluskuntalainen, sotilaspoika, Jatkosodan eversti, SS-mies, USA:n sisällissodan taistelija jopa lottakin.

Päätoimintamuoto asekeräilyseuroilla on tietenkin esitelmäkokoukset, ainakin minun mielestäni. Niistä saa ammennettua uskomattoman paljon uutta ja itselle vierasta tietoutta, etenkin jos seurassa on keräilijöitä hyvin laajalta sektorilta (eikä vain näitä 91 keräilijöitä...). Muita tärkeitä toimintamuotoja ovat retket. Kohteina voi olla museo, yksityiskokoelma, taistelupaikka,... Jotkut seurat ovat tehneet myös museaalisesti merkittäviä tekoja kunnostamalla mm. vanhoja rannikkotykistön pattereita, panssarivaunuja, jne. Myös näyttelyt (nyt en puhu asemessuista) ovat tärkeitä, jotkut seurat ovat tehneet kuukausiakin kestäneitä erikoisnäyttelyitä, joissa kouluryhmät yms kansalaiset ovat vierailleet sankoin joukoin. Tämä on tärkeää toimintaa, historian opettamista, eläväksi tekemistä ja tiedon siirtoa tuleville polville. Kokoukset ja yhdessäolotapahtumat on myös ilman esitelmiä ja virallisia osuuksia hyviä tapahtumia. Niissä vapaamuotoisissa jutusteluissa oppii aina paljon erilaisista varusesineistä, aseista, historian henkilöistä ja tapahtumista.

Tutkimus ja tallentaminen. Kaksi tärkeää sanaa.

Keräilyaseiden lukumäärä. Kuten edellä viisaasti annettiin ymmärtää, sillä ei ole merkitystä. Huippukokoelma voi olla 4 asetta. Ja 50 asetta saattaa olla olematta oikein mitään. Jos ne neljä asetta on vaikkapa niin vaikeita hankkia ja keräilijä on tehnyt niiden hankkimiseksi vaikkapa parikymmentä vuotta töitä ja taustatutkimusta, niin onhan se upeasuoritus ja upea kokoelma. Kun siihen varmasti silloin liittyy jo muutakin rekvisiittaa runsaasti. Kymmenien aseiden kokoelma voi olla vain "kokoelma". Jos ei ole ajatusta mukana. Tai aseet on aivan kelvottomia kunnoltaan. Tms.

Runsaasti minua ärsyttää ja huvittaa nämä henkilöt jotka rinta rottingilla puhuvat asekokoelmastaan tai harrastavansa asekeräilyä. "Juu mulla on hieno asekokoelma, ostin just neljännen haulikon itelleni." "Harrastan asekeräilyä, mulla on kaksi ipsci kisapistoolia, pumppuhaulikko, kaksi ratapistoolia, pari 39 ukkopekkaa ja piekkari. Oon asekeräilijä." "Ostinpa just asekokoelmaani uuden aseen, nyt mulla on jo kaksi ilmakivääriä ja yksi piekkari." Joopa joo sanon minä ja nauran partaani.

Virallisesti asekeräilijä on lain edessä vain sisäministeriön hyväksymä asekeräilijä. Toki on sitten näitä wanhojen aseiden keräilijöitä, tai teräasekeräilijöitä joiden ei tarvi/kannata mitään hyväksyntöjä hakea. Tiedän toki, että on myös asekeräilijöitä jotka eivät ole hyväksyntää hakeneet, vaan ostaneet aseet muille kuin keräilyluville. Esimerkkinä henkilö jolla on hieno kokoelma drillinkejä ja rinnakkaispiippuisia kivääreitä. Kaikki kun ovat metsästysaseita samalla, vaikka joukossa on todella arvokkaitakin yksilöitä. Eli ei tuo keräilijähyväksyntäkään mikään papin aamen ole.

Asekeräily on niin monipiippuinen asia ja loppumaton suo ainakin mitä tulee kiinnostuksen kohteisiin ja keräilysuuntiin, ettei sen kertomiseen tässä aika, tila eikä kykyni riitä. Olen itse alaa harrastanut enempi vähempi jo parikymmentä vuotta enkä vielä oikein itsekkään aina tiedä mitä kaikkea ase- ja militariakeräily kätkeekään siipiensä suojiin. Vain mielikuvitus on rajana.

Asekeräilijä ei ole myöskään mikään peilin edessä aseineen pullisteleva idiootti, aseitaan jatkuvasti hiplaava ja siitä kiksejä saava pervetikko, sotaa silmät kiiluen toivova sotahullu tai mitään sellaista. Tuntemani keräilijät ovat tasapainoisia normaaleita ihmisiä, jotka ovat käyneet tarkemman viranomaisseulan (ja asehistoriallisen seuran seulan) läpi kuin kukaan normi kansalainen. Itselläni saattaa olla jaksoja etten käy asehuoneessa pariin viikkoon ja saattaa mennä kuukausi etten avaa asekaappia kertaakaan. Asekirjahyllyllä tosin sitäkin ahkerammin.

Itse olen ollut joskus nuoruudessani sotahullu, sitä en kiistä, ja sitä kautta ehkäpä jotenkin ajautunut tähän aseiden ja militarian maailmaan. Mutta kuta enemmän olen lukenut ase-, sota- ja kulttuurihistoriaa halki ihmiskunnan vuosituhanten, perehtynyt Foinikialaissotiin, Ardennien operaatioon, Tali-Ihantalaan, Rooman legiooniin, Tataarien tihutöihin, Inkavaltion tuhoon, Stalinin hirmuhallintoon, Gettysburgin taisteluun, Heimosotiin, viikinkiaikaan vaikkapa Englannin valloituksineen, Novgorodilaisten tekemiin sotaretkiin Suomeen, jne jne, niin sitä vähemmän haluan joutua sotaan tai mihinkään aseelliseen konfliktiin. Sota on mielettömyyttä. Mutta sota on myös ihmisyyden yksi osa, eikä sitä pidä juudaksena kieltää ja katsoa muualle ja leikkiä ettei sotaa ole olemassa... Joka muuta väittää, kuin että sota on meidän yksi luontomme, valehtelee. Ihminen on viettiensä ja luontonsa orja, on ollut sitä 16.000 vuotta sitten, on nyt ja on tulevaisuudessa. Ihminen syö, lisääntyy, sotii ja kuolee. Toki siinä sivussa tekee paljon muutakin, mutta noin pääpiirteissään näin. Mutta niin; kuta enemmän olen sodasta ja sen hirveyksistä lukenut, sitä vähemmän sitä toivon. Sota, aseet, taistelut, henkilöt näiden takana ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisyyden historiaa ja sotimalla ihminen on muokannut maailmaansa liki yhtä paljon kuin eläinten ja kasvien domestikaation avulla, joten sodan tutkiminen ja harrastaminen on erittäin tärkeää ja antoisaa historian tutkimista. Tietenkään kaikki asekeräily ei liity sotiin ja sota-aseisiin, vaan vaikkapa metsästys- ja tarkkuusaseisiin.

Jahas. Tulipas siinä vuodatusta. Ei ole helppo laji tämä, ei.

keräilijä kirjoitti:

Nimenomaan ampumaurheilu ei ole keräilyä, mutta keräilyaseilla voi ampumaurheilla! Juuri näin.

Asehistorianliitto ja Suomen Asehistoriallinen Seura, sekä paikalliset asehistorialliset yhdistykset järjestävät vanhoille aseille omia ampumakilpailuja ja ampumatapahtumia, kisoissa/tapahtumissa ammutaan mustaruutiaseilla, taskupistooleilla, sotilaspistooleilla, sotilaskivääreillä, konepistooleilla, konekivääreillä, jne. Nämä kisat ja ammunnat ovat yksi rönsy seurojen ja keräilijöiden toiminnassa, sosiaalisia tapahtumia ja hauskoja yhdessäolon muotoja unohtamatta tietenkään sitä näissä tapahtumissa tapahtuvaa aseisiin ja niiden tekniikkaan perinpohjin perehtymistä. Moniin wanha-pyssyihin kun ei enään muuten saa patruunoita kuin itse tekemällä, saattaa usein käydä ettei edes hylsyjä ole saatavilla vaan ne joudutaan muokkaamaan jostain olemassa olevista. Näin käy varsin usein mm. vanhojen revolvereiden kanssa. Sellaisessa touhussa kaikkine oikean latauksen etsimisineen menee rutosti aikaa ja joutuu etsimään tietoja varsin laajalti. Ase ja patruuna, sekä niiden historia tulee esim. talven kestävän prosessin myötä varsin tutuksi.

Seurojen ampumatapahtumissa ja kisoissa on myös pukukilpailuja. Tämä toimintamuoto tuo mukavaa väriä tapahtumiin. Keräilijät pukeutuvat sen kertaisen aseensa (tai yleensä keräilysuuntansa) edustamaan asuun. Vierekkäin kahvittelemassa voi olla Napoleonin armeijan jalkaväkimies, suojeluskuntalainen, sotilaspoika, Jatkosodan eversti, SS-mies, USA:n sisällissodan taistelija jopa lottakin.

Päätoimintamuoto asekeräilyseuroilla on tietenkin esitelmäkokoukset, ainakin minun mielestäni. Niistä saa ammennettua uskomattoman paljon uutta ja itselle vierasta tietoutta, etenkin jos seurassa on keräilijöitä hyvin laajalta sektorilta (eikä vain näitä 91 keräilijöitä...). Muita tärkeitä toimintamuotoja ovat retket. Kohteina voi olla museo, yksityiskokoelma, taistelupaikka,... Jotkut seurat ovat tehneet myös museaalisesti merkittäviä tekoja kunnostamalla mm. vanhoja rannikkotykistön pattereita, panssarivaunuja, jne. Myös näyttelyt (nyt en puhu asemessuista) ovat tärkeitä, jotkut seurat ovat tehneet kuukausiakin kestäneitä erikoisnäyttelyitä, joissa kouluryhmät yms kansalaiset ovat vierailleet sankoin joukoin. Tämä on tärkeää toimintaa, historian opettamista, eläväksi tekemistä ja tiedon siirtoa tuleville polville. Kokoukset ja yhdessäolotapahtumat on myös ilman esitelmiä ja virallisia osuuksia hyviä tapahtumia. Niissä vapaamuotoisissa jutusteluissa oppii aina paljon erilaisista varusesineistä, aseista, historian henkilöistä ja tapahtumista.

Tutkimus ja tallentaminen. Kaksi tärkeää sanaa.

Keräilyaseiden lukumäärä. Kuten edellä viisaasti annettiin ymmärtää, sillä ei ole merkitystä. Huippukokoelma voi olla 4 asetta. Ja 50 asetta saattaa olla olematta oikein mitään. Jos ne neljä asetta on vaikkapa niin vaikeita hankkia ja keräilijä on tehnyt niiden hankkimiseksi vaikkapa parikymmentä vuotta töitä ja taustatutkimusta, niin onhan se upeasuoritus ja upea kokoelma. Kun siihen varmasti silloin liittyy jo muutakin rekvisiittaa runsaasti. Kymmenien aseiden kokoelma voi olla vain "kokoelma". Jos ei ole ajatusta mukana. Tai aseet on aivan kelvottomia kunnoltaan. Tms.

Runsaasti minua ärsyttää ja huvittaa nämä henkilöt jotka rinta rottingilla puhuvat asekokoelmastaan tai harrastavansa asekeräilyä. "Juu mulla on hieno asekokoelma, ostin just neljännen haulikon itelleni." "Harrastan asekeräilyä, mulla on kaksi ipsci kisapistoolia, pumppuhaulikko, kaksi ratapistoolia, pari 39 ukkopekkaa ja piekkari. Oon asekeräilijä." "Ostinpa just asekokoelmaani uuden aseen, nyt mulla on jo kaksi ilmakivääriä ja yksi piekkari." Joopa joo sanon minä ja nauran partaani.

Virallisesti asekeräilijä on lain edessä vain sisäministeriön hyväksymä asekeräilijä. Toki on sitten näitä wanhojen aseiden keräilijöitä, tai teräasekeräilijöitä joiden ei tarvi/kannata mitään hyväksyntöjä hakea. Tiedän toki, että on myös asekeräilijöitä jotka eivät ole hyväksyntää hakeneet, vaan ostaneet aseet muille kuin keräilyluville. Esimerkkinä henkilö jolla on hieno kokoelma drillinkejä ja rinnakkaispiippuisia kivääreitä. Kaikki kun ovat metsästysaseita samalla, vaikka joukossa on todella arvokkaitakin yksilöitä. Eli ei tuo keräilijähyväksyntäkään mikään papin aamen ole.

Asekeräily on niin monipiippuinen asia ja loppumaton suo ainakin mitä tulee kiinnostuksen kohteisiin ja keräilysuuntiin, ettei sen kertomiseen tässä aika, tila eikä kykyni riitä. Olen itse alaa harrastanut enempi vähempi jo parikymmentä vuotta enkä vielä oikein itsekkään aina tiedä mitä kaikkea ase- ja militariakeräily kätkeekään siipiensä suojiin. Vain mielikuvitus on rajana.

Asekeräilijä ei ole myöskään mikään peilin edessä aseineen pullisteleva idiootti, aseitaan jatkuvasti hiplaava ja siitä kiksejä saava pervetikko, sotaa silmät kiiluen toivova sotahullu tai mitään sellaista. Tuntemani keräilijät ovat tasapainoisia normaaleita ihmisiä, jotka ovat käyneet tarkemman viranomaisseulan (ja asehistoriallisen seuran seulan) läpi kuin kukaan normi kansalainen. Itselläni saattaa olla jaksoja etten käy asehuoneessa pariin viikkoon ja saattaa mennä kuukausi etten avaa asekaappia kertaakaan. Asekirjahyllyllä tosin sitäkin ahkerammin.

Itse olen ollut joskus nuoruudessani sotahullu, sitä en kiistä, ja sitä kautta ehkäpä jotenkin ajautunut tähän aseiden ja militarian maailmaan. Mutta kuta enemmän olen lukenut ase-, sota- ja kulttuurihistoriaa halki ihmiskunnan vuosituhanten, perehtynyt Foinikialaissotiin, Ardennien operaatioon, Tali-Ihantalaan, Rooman legiooniin, Tataarien tihutöihin, Inkavaltion tuhoon, Stalinin hirmuhallintoon, Gettysburgin taisteluun, Heimosotiin, viikinkiaikaan vaikkapa Englannin valloituksineen, Novgorodilaisten tekemiin sotaretkiin Suomeen, jne jne, niin sitä vähemmän haluan joutua sotaan tai mihinkään aseelliseen konfliktiin. Sota on mielettömyyttä. Mutta sota on myös ihmisyyden yksi osa, eikä sitä pidä juudaksena kieltää ja katsoa muualle ja leikkiä ettei sotaa ole olemassa... Joka muuta väittää, kuin että sota on meidän yksi luontomme, valehtelee. Ihminen on viettiensä ja luontonsa orja, on ollut sitä 16.000 vuotta sitten, on nyt ja on tulevaisuudessa. Ihminen syö, lisääntyy, sotii ja kuolee. Toki siinä sivussa tekee paljon muutakin, mutta noin pääpiirteissään näin. Mutta niin; kuta enemmän olen sodasta ja sen hirveyksistä lukenut, sitä vähemmän sitä toivon. Sota, aseet, taistelut, henkilöt näiden takana ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisyyden historiaa ja sotimalla ihminen on muokannut maailmaansa liki yhtä paljon kuin eläinten ja kasvien domestikaation avulla, joten sodan tutkiminen ja harrastaminen on erittäin tärkeää ja antoisaa historian tutkimista. Tietenkään kaikki asekeräily ei liity sotiin ja sota-aseisiin, vaan vaikkapa metsästys- ja tarkkuusaseisiin.

Jahas. Tulipas siinä vuodatusta. Ei ole helppo laji tämä, ei.

Lue lisää

Aseiden keräily on todella pitkäjänteistä toimintaa. Menee vuosia jos tosiaankin aikoo hankkia hyvän kokoelman.Itse kerään aseissa käytettyjä patruunoita.

keräilijä kirjoitti:

Nimenomaan ampumaurheilu ei ole keräilyä, mutta keräilyaseilla voi ampumaurheilla! Juuri näin.

Asehistorianliitto ja Suomen Asehistoriallinen Seura, sekä paikalliset asehistorialliset yhdistykset järjestävät vanhoille aseille omia ampumakilpailuja ja ampumatapahtumia, kisoissa/tapahtumissa ammutaan mustaruutiaseilla, taskupistooleilla, sotilaspistooleilla, sotilaskivääreillä, konepistooleilla, konekivääreillä, jne. Nämä kisat ja ammunnat ovat yksi rönsy seurojen ja keräilijöiden toiminnassa, sosiaalisia tapahtumia ja hauskoja yhdessäolon muotoja unohtamatta tietenkään sitä näissä tapahtumissa tapahtuvaa aseisiin ja niiden tekniikkaan perinpohjin perehtymistä. Moniin wanha-pyssyihin kun ei enään muuten saa patruunoita kuin itse tekemällä, saattaa usein käydä ettei edes hylsyjä ole saatavilla vaan ne joudutaan muokkaamaan jostain olemassa olevista. Näin käy varsin usein mm. vanhojen revolvereiden kanssa. Sellaisessa touhussa kaikkine oikean latauksen etsimisineen menee rutosti aikaa ja joutuu etsimään tietoja varsin laajalti. Ase ja patruuna, sekä niiden historia tulee esim. talven kestävän prosessin myötä varsin tutuksi.

Seurojen ampumatapahtumissa ja kisoissa on myös pukukilpailuja. Tämä toimintamuoto tuo mukavaa väriä tapahtumiin. Keräilijät pukeutuvat sen kertaisen aseensa (tai yleensä keräilysuuntansa) edustamaan asuun. Vierekkäin kahvittelemassa voi olla Napoleonin armeijan jalkaväkimies, suojeluskuntalainen, sotilaspoika, Jatkosodan eversti, SS-mies, USA:n sisällissodan taistelija jopa lottakin.

Päätoimintamuoto asekeräilyseuroilla on tietenkin esitelmäkokoukset, ainakin minun mielestäni. Niistä saa ammennettua uskomattoman paljon uutta ja itselle vierasta tietoutta, etenkin jos seurassa on keräilijöitä hyvin laajalta sektorilta (eikä vain näitä 91 keräilijöitä...). Muita tärkeitä toimintamuotoja ovat retket. Kohteina voi olla museo, yksityiskokoelma, taistelupaikka,... Jotkut seurat ovat tehneet myös museaalisesti merkittäviä tekoja kunnostamalla mm. vanhoja rannikkotykistön pattereita, panssarivaunuja, jne. Myös näyttelyt (nyt en puhu asemessuista) ovat tärkeitä, jotkut seurat ovat tehneet kuukausiakin kestäneitä erikoisnäyttelyitä, joissa kouluryhmät yms kansalaiset ovat vierailleet sankoin joukoin. Tämä on tärkeää toimintaa, historian opettamista, eläväksi tekemistä ja tiedon siirtoa tuleville polville. Kokoukset ja yhdessäolotapahtumat on myös ilman esitelmiä ja virallisia osuuksia hyviä tapahtumia. Niissä vapaamuotoisissa jutusteluissa oppii aina paljon erilaisista varusesineistä, aseista, historian henkilöistä ja tapahtumista.

Tutkimus ja tallentaminen. Kaksi tärkeää sanaa.

Keräilyaseiden lukumäärä. Kuten edellä viisaasti annettiin ymmärtää, sillä ei ole merkitystä. Huippukokoelma voi olla 4 asetta. Ja 50 asetta saattaa olla olematta oikein mitään. Jos ne neljä asetta on vaikkapa niin vaikeita hankkia ja keräilijä on tehnyt niiden hankkimiseksi vaikkapa parikymmentä vuotta töitä ja taustatutkimusta, niin onhan se upeasuoritus ja upea kokoelma. Kun siihen varmasti silloin liittyy jo muutakin rekvisiittaa runsaasti. Kymmenien aseiden kokoelma voi olla vain "kokoelma". Jos ei ole ajatusta mukana. Tai aseet on aivan kelvottomia kunnoltaan. Tms.

Runsaasti minua ärsyttää ja huvittaa nämä henkilöt jotka rinta rottingilla puhuvat asekokoelmastaan tai harrastavansa asekeräilyä. "Juu mulla on hieno asekokoelma, ostin just neljännen haulikon itelleni." "Harrastan asekeräilyä, mulla on kaksi ipsci kisapistoolia, pumppuhaulikko, kaksi ratapistoolia, pari 39 ukkopekkaa ja piekkari. Oon asekeräilijä." "Ostinpa just asekokoelmaani uuden aseen, nyt mulla on jo kaksi ilmakivääriä ja yksi piekkari." Joopa joo sanon minä ja nauran partaani.

Virallisesti asekeräilijä on lain edessä vain sisäministeriön hyväksymä asekeräilijä. Toki on sitten näitä wanhojen aseiden keräilijöitä, tai teräasekeräilijöitä joiden ei tarvi/kannata mitään hyväksyntöjä hakea. Tiedän toki, että on myös asekeräilijöitä jotka eivät ole hyväksyntää hakeneet, vaan ostaneet aseet muille kuin keräilyluville. Esimerkkinä henkilö jolla on hieno kokoelma drillinkejä ja rinnakkaispiippuisia kivääreitä. Kaikki kun ovat metsästysaseita samalla, vaikka joukossa on todella arvokkaitakin yksilöitä. Eli ei tuo keräilijähyväksyntäkään mikään papin aamen ole.

Asekeräily on niin monipiippuinen asia ja loppumaton suo ainakin mitä tulee kiinnostuksen kohteisiin ja keräilysuuntiin, ettei sen kertomiseen tässä aika, tila eikä kykyni riitä. Olen itse alaa harrastanut enempi vähempi jo parikymmentä vuotta enkä vielä oikein itsekkään aina tiedä mitä kaikkea ase- ja militariakeräily kätkeekään siipiensä suojiin. Vain mielikuvitus on rajana.

Asekeräilijä ei ole myöskään mikään peilin edessä aseineen pullisteleva idiootti, aseitaan jatkuvasti hiplaava ja siitä kiksejä saava pervetikko, sotaa silmät kiiluen toivova sotahullu tai mitään sellaista. Tuntemani keräilijät ovat tasapainoisia normaaleita ihmisiä, jotka ovat käyneet tarkemman viranomaisseulan (ja asehistoriallisen seuran seulan) läpi kuin kukaan normi kansalainen. Itselläni saattaa olla jaksoja etten käy asehuoneessa pariin viikkoon ja saattaa mennä kuukausi etten avaa asekaappia kertaakaan. Asekirjahyllyllä tosin sitäkin ahkerammin.

Itse olen ollut joskus nuoruudessani sotahullu, sitä en kiistä, ja sitä kautta ehkäpä jotenkin ajautunut tähän aseiden ja militarian maailmaan. Mutta kuta enemmän olen lukenut ase-, sota- ja kulttuurihistoriaa halki ihmiskunnan vuosituhanten, perehtynyt Foinikialaissotiin, Ardennien operaatioon, Tali-Ihantalaan, Rooman legiooniin, Tataarien tihutöihin, Inkavaltion tuhoon, Stalinin hirmuhallintoon, Gettysburgin taisteluun, Heimosotiin, viikinkiaikaan vaikkapa Englannin valloituksineen, Novgorodilaisten tekemiin sotaretkiin Suomeen, jne jne, niin sitä vähemmän haluan joutua sotaan tai mihinkään aseelliseen konfliktiin. Sota on mielettömyyttä. Mutta sota on myös ihmisyyden yksi osa, eikä sitä pidä juudaksena kieltää ja katsoa muualle ja leikkiä ettei sotaa ole olemassa... Joka muuta väittää, kuin että sota on meidän yksi luontomme, valehtelee. Ihminen on viettiensä ja luontonsa orja, on ollut sitä 16.000 vuotta sitten, on nyt ja on tulevaisuudessa. Ihminen syö, lisääntyy, sotii ja kuolee. Toki siinä sivussa tekee paljon muutakin, mutta noin pääpiirteissään näin. Mutta niin; kuta enemmän olen sodasta ja sen hirveyksistä lukenut, sitä vähemmän sitä toivon. Sota, aseet, taistelut, henkilöt näiden takana ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisyyden historiaa ja sotimalla ihminen on muokannut maailmaansa liki yhtä paljon kuin eläinten ja kasvien domestikaation avulla, joten sodan tutkiminen ja harrastaminen on erittäin tärkeää ja antoisaa historian tutkimista. Tietenkään kaikki asekeräily ei liity sotiin ja sota-aseisiin, vaan vaikkapa metsästys- ja tarkkuusaseisiin.

Jahas. Tulipas siinä vuodatusta. Ei ole helppo laji tämä, ei.

Lue lisää

Loistava teksti! Minulla aivoissa juuri samat aatteet, mutta ei kykyä tuoda niitä noin hienosti ulos. Melkein tulee tippa linssiin;)

Keräilijä minäkin kirjoitti:

Aseiden keräily on todella pitkäjänteistä toimintaa. Menee vuosia jos tosiaankin aikoo hankkia hyvän kokoelman.Itse kerään aseissa käytettyjä patruunoita.

Eix uudet skulaa. Kytetyist pulaa.

keräilijä kirjoitti:

Nimenomaan ampumaurheilu ei ole keräilyä, mutta keräilyaseilla voi ampumaurheilla! Juuri näin.

Asehistorianliitto ja Suomen Asehistoriallinen Seura, sekä paikalliset asehistorialliset yhdistykset järjestävät vanhoille aseille omia ampumakilpailuja ja ampumatapahtumia, kisoissa/tapahtumissa ammutaan mustaruutiaseilla, taskupistooleilla, sotilaspistooleilla, sotilaskivääreillä, konepistooleilla, konekivääreillä, jne. Nämä kisat ja ammunnat ovat yksi rönsy seurojen ja keräilijöiden toiminnassa, sosiaalisia tapahtumia ja hauskoja yhdessäolon muotoja unohtamatta tietenkään sitä näissä tapahtumissa tapahtuvaa aseisiin ja niiden tekniikkaan perinpohjin perehtymistä. Moniin wanha-pyssyihin kun ei enään muuten saa patruunoita kuin itse tekemällä, saattaa usein käydä ettei edes hylsyjä ole saatavilla vaan ne joudutaan muokkaamaan jostain olemassa olevista. Näin käy varsin usein mm. vanhojen revolvereiden kanssa. Sellaisessa touhussa kaikkine oikean latauksen etsimisineen menee rutosti aikaa ja joutuu etsimään tietoja varsin laajalti. Ase ja patruuna, sekä niiden historia tulee esim. talven kestävän prosessin myötä varsin tutuksi.

Seurojen ampumatapahtumissa ja kisoissa on myös pukukilpailuja. Tämä toimintamuoto tuo mukavaa väriä tapahtumiin. Keräilijät pukeutuvat sen kertaisen aseensa (tai yleensä keräilysuuntansa) edustamaan asuun. Vierekkäin kahvittelemassa voi olla Napoleonin armeijan jalkaväkimies, suojeluskuntalainen, sotilaspoika, Jatkosodan eversti, SS-mies, USA:n sisällissodan taistelija jopa lottakin.

Päätoimintamuoto asekeräilyseuroilla on tietenkin esitelmäkokoukset, ainakin minun mielestäni. Niistä saa ammennettua uskomattoman paljon uutta ja itselle vierasta tietoutta, etenkin jos seurassa on keräilijöitä hyvin laajalta sektorilta (eikä vain näitä 91 keräilijöitä...). Muita tärkeitä toimintamuotoja ovat retket. Kohteina voi olla museo, yksityiskokoelma, taistelupaikka,... Jotkut seurat ovat tehneet myös museaalisesti merkittäviä tekoja kunnostamalla mm. vanhoja rannikkotykistön pattereita, panssarivaunuja, jne. Myös näyttelyt (nyt en puhu asemessuista) ovat tärkeitä, jotkut seurat ovat tehneet kuukausiakin kestäneitä erikoisnäyttelyitä, joissa kouluryhmät yms kansalaiset ovat vierailleet sankoin joukoin. Tämä on tärkeää toimintaa, historian opettamista, eläväksi tekemistä ja tiedon siirtoa tuleville polville. Kokoukset ja yhdessäolotapahtumat on myös ilman esitelmiä ja virallisia osuuksia hyviä tapahtumia. Niissä vapaamuotoisissa jutusteluissa oppii aina paljon erilaisista varusesineistä, aseista, historian henkilöistä ja tapahtumista.

Tutkimus ja tallentaminen. Kaksi tärkeää sanaa.

Keräilyaseiden lukumäärä. Kuten edellä viisaasti annettiin ymmärtää, sillä ei ole merkitystä. Huippukokoelma voi olla 4 asetta. Ja 50 asetta saattaa olla olematta oikein mitään. Jos ne neljä asetta on vaikkapa niin vaikeita hankkia ja keräilijä on tehnyt niiden hankkimiseksi vaikkapa parikymmentä vuotta töitä ja taustatutkimusta, niin onhan se upeasuoritus ja upea kokoelma. Kun siihen varmasti silloin liittyy jo muutakin rekvisiittaa runsaasti. Kymmenien aseiden kokoelma voi olla vain "kokoelma". Jos ei ole ajatusta mukana. Tai aseet on aivan kelvottomia kunnoltaan. Tms.

Runsaasti minua ärsyttää ja huvittaa nämä henkilöt jotka rinta rottingilla puhuvat asekokoelmastaan tai harrastavansa asekeräilyä. "Juu mulla on hieno asekokoelma, ostin just neljännen haulikon itelleni." "Harrastan asekeräilyä, mulla on kaksi ipsci kisapistoolia, pumppuhaulikko, kaksi ratapistoolia, pari 39 ukkopekkaa ja piekkari. Oon asekeräilijä." "Ostinpa just asekokoelmaani uuden aseen, nyt mulla on jo kaksi ilmakivääriä ja yksi piekkari." Joopa joo sanon minä ja nauran partaani.

Virallisesti asekeräilijä on lain edessä vain sisäministeriön hyväksymä asekeräilijä. Toki on sitten näitä wanhojen aseiden keräilijöitä, tai teräasekeräilijöitä joiden ei tarvi/kannata mitään hyväksyntöjä hakea. Tiedän toki, että on myös asekeräilijöitä jotka eivät ole hyväksyntää hakeneet, vaan ostaneet aseet muille kuin keräilyluville. Esimerkkinä henkilö jolla on hieno kokoelma drillinkejä ja rinnakkaispiippuisia kivääreitä. Kaikki kun ovat metsästysaseita samalla, vaikka joukossa on todella arvokkaitakin yksilöitä. Eli ei tuo keräilijähyväksyntäkään mikään papin aamen ole.

Asekeräily on niin monipiippuinen asia ja loppumaton suo ainakin mitä tulee kiinnostuksen kohteisiin ja keräilysuuntiin, ettei sen kertomiseen tässä aika, tila eikä kykyni riitä. Olen itse alaa harrastanut enempi vähempi jo parikymmentä vuotta enkä vielä oikein itsekkään aina tiedä mitä kaikkea ase- ja militariakeräily kätkeekään siipiensä suojiin. Vain mielikuvitus on rajana.

Asekeräilijä ei ole myöskään mikään peilin edessä aseineen pullisteleva idiootti, aseitaan jatkuvasti hiplaava ja siitä kiksejä saava pervetikko, sotaa silmät kiiluen toivova sotahullu tai mitään sellaista. Tuntemani keräilijät ovat tasapainoisia normaaleita ihmisiä, jotka ovat käyneet tarkemman viranomaisseulan (ja asehistoriallisen seuran seulan) läpi kuin kukaan normi kansalainen. Itselläni saattaa olla jaksoja etten käy asehuoneessa pariin viikkoon ja saattaa mennä kuukausi etten avaa asekaappia kertaakaan. Asekirjahyllyllä tosin sitäkin ahkerammin.

Itse olen ollut joskus nuoruudessani sotahullu, sitä en kiistä, ja sitä kautta ehkäpä jotenkin ajautunut tähän aseiden ja militarian maailmaan. Mutta kuta enemmän olen lukenut ase-, sota- ja kulttuurihistoriaa halki ihmiskunnan vuosituhanten, perehtynyt Foinikialaissotiin, Ardennien operaatioon, Tali-Ihantalaan, Rooman legiooniin, Tataarien tihutöihin, Inkavaltion tuhoon, Stalinin hirmuhallintoon, Gettysburgin taisteluun, Heimosotiin, viikinkiaikaan vaikkapa Englannin valloituksineen, Novgorodilaisten tekemiin sotaretkiin Suomeen, jne jne, niin sitä vähemmän haluan joutua sotaan tai mihinkään aseelliseen konfliktiin. Sota on mielettömyyttä. Mutta sota on myös ihmisyyden yksi osa, eikä sitä pidä juudaksena kieltää ja katsoa muualle ja leikkiä ettei sotaa ole olemassa... Joka muuta väittää, kuin että sota on meidän yksi luontomme, valehtelee. Ihminen on viettiensä ja luontonsa orja, on ollut sitä 16.000 vuotta sitten, on nyt ja on tulevaisuudessa. Ihminen syö, lisääntyy, sotii ja kuolee. Toki siinä sivussa tekee paljon muutakin, mutta noin pääpiirteissään näin. Mutta niin; kuta enemmän olen sodasta ja sen hirveyksistä lukenut, sitä vähemmän sitä toivon. Sota, aseet, taistelut, henkilöt näiden takana ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisyyden historiaa ja sotimalla ihminen on muokannut maailmaansa liki yhtä paljon kuin eläinten ja kasvien domestikaation avulla, joten sodan tutkiminen ja harrastaminen on erittäin tärkeää ja antoisaa historian tutkimista. Tietenkään kaikki asekeräily ei liity sotiin ja sota-aseisiin, vaan vaikkapa metsästys- ja tarkkuusaseisiin.

Jahas. Tulipas siinä vuodatusta. Ei ole helppo laji tämä, ei.

Lue lisää

Minä en kestäisi mokomia sessioneja ja hupi, hupi juttuja. En jaksanut edes lukea, kun on alettava lataamaan tänään ammutut hylsyt patruunoiksi. Huomenna puoleltapäivin alkaa ammunta niin että hommia riittää. On pari lyhyttä ja pitkää vuorossa.

Historia tapahtuu tässä ja ... kirjoitti:

Minä en kestäisi mokomia sessioneja ja hupi, hupi juttuja. En jaksanut edes lukea, kun on alettava lataamaan tänään ammutut hylsyt patruunoiksi. Huomenna puoleltapäivin alkaa ammunta niin että hommia riittää. On pari lyhyttä ja pitkää vuorossa.

Lue lisää

Minä kerään aseitten hylsyjä. Etenkin haulikon eriväriset kiinnostaa. Voin myös vaihdella niitä. Ottakaa yhteyttä jos kinnostaa.

Historia tapahtuu tässä ja ... kirjoitti:

Minä en kestäisi mokomia sessioneja ja hupi, hupi juttuja. En jaksanut edes lukea, kun on alettava lataamaan tänään ammutut hylsyt patruunoiksi. Huomenna puoleltapäivin alkaa ammunta niin että hommia riittää. On pari lyhyttä ja pitkää vuorossa.

Lue lisää

Niinpä. Auktorisoituja keräilijöitä on aseen omistajista vain hyvin pieni prosentti. Äkkiä laskien itseasiassa alle 0,5%, joten ei tuo ihan jokapojan harrastus ole. Vaatii pitkäjänteisyyttä ja mm. sitä tajua historiasta. Kiinnostusta tutkimukseen, restaurointiin, arkistointiin, historian elävöittämiseen ja moneen paljon panostusta vaativaan hommaan.

keräilijä kirjoitti:

Nimenomaan ampumaurheilu ei ole keräilyä, mutta keräilyaseilla voi ampumaurheilla! Juuri näin.

Asehistorianliitto ja Suomen Asehistoriallinen Seura, sekä paikalliset asehistorialliset yhdistykset järjestävät vanhoille aseille omia ampumakilpailuja ja ampumatapahtumia, kisoissa/tapahtumissa ammutaan mustaruutiaseilla, taskupistooleilla, sotilaspistooleilla, sotilaskivääreillä, konepistooleilla, konekivääreillä, jne. Nämä kisat ja ammunnat ovat yksi rönsy seurojen ja keräilijöiden toiminnassa, sosiaalisia tapahtumia ja hauskoja yhdessäolon muotoja unohtamatta tietenkään sitä näissä tapahtumissa tapahtuvaa aseisiin ja niiden tekniikkaan perinpohjin perehtymistä. Moniin wanha-pyssyihin kun ei enään muuten saa patruunoita kuin itse tekemällä, saattaa usein käydä ettei edes hylsyjä ole saatavilla vaan ne joudutaan muokkaamaan jostain olemassa olevista. Näin käy varsin usein mm. vanhojen revolvereiden kanssa. Sellaisessa touhussa kaikkine oikean latauksen etsimisineen menee rutosti aikaa ja joutuu etsimään tietoja varsin laajalti. Ase ja patruuna, sekä niiden historia tulee esim. talven kestävän prosessin myötä varsin tutuksi.

Seurojen ampumatapahtumissa ja kisoissa on myös pukukilpailuja. Tämä toimintamuoto tuo mukavaa väriä tapahtumiin. Keräilijät pukeutuvat sen kertaisen aseensa (tai yleensä keräilysuuntansa) edustamaan asuun. Vierekkäin kahvittelemassa voi olla Napoleonin armeijan jalkaväkimies, suojeluskuntalainen, sotilaspoika, Jatkosodan eversti, SS-mies, USA:n sisällissodan taistelija jopa lottakin.

Päätoimintamuoto asekeräilyseuroilla on tietenkin esitelmäkokoukset, ainakin minun mielestäni. Niistä saa ammennettua uskomattoman paljon uutta ja itselle vierasta tietoutta, etenkin jos seurassa on keräilijöitä hyvin laajalta sektorilta (eikä vain näitä 91 keräilijöitä...). Muita tärkeitä toimintamuotoja ovat retket. Kohteina voi olla museo, yksityiskokoelma, taistelupaikka,... Jotkut seurat ovat tehneet myös museaalisesti merkittäviä tekoja kunnostamalla mm. vanhoja rannikkotykistön pattereita, panssarivaunuja, jne. Myös näyttelyt (nyt en puhu asemessuista) ovat tärkeitä, jotkut seurat ovat tehneet kuukausiakin kestäneitä erikoisnäyttelyitä, joissa kouluryhmät yms kansalaiset ovat vierailleet sankoin joukoin. Tämä on tärkeää toimintaa, historian opettamista, eläväksi tekemistä ja tiedon siirtoa tuleville polville. Kokoukset ja yhdessäolotapahtumat on myös ilman esitelmiä ja virallisia osuuksia hyviä tapahtumia. Niissä vapaamuotoisissa jutusteluissa oppii aina paljon erilaisista varusesineistä, aseista, historian henkilöistä ja tapahtumista.

Tutkimus ja tallentaminen. Kaksi tärkeää sanaa.

Keräilyaseiden lukumäärä. Kuten edellä viisaasti annettiin ymmärtää, sillä ei ole merkitystä. Huippukokoelma voi olla 4 asetta. Ja 50 asetta saattaa olla olematta oikein mitään. Jos ne neljä asetta on vaikkapa niin vaikeita hankkia ja keräilijä on tehnyt niiden hankkimiseksi vaikkapa parikymmentä vuotta töitä ja taustatutkimusta, niin onhan se upeasuoritus ja upea kokoelma. Kun siihen varmasti silloin liittyy jo muutakin rekvisiittaa runsaasti. Kymmenien aseiden kokoelma voi olla vain "kokoelma". Jos ei ole ajatusta mukana. Tai aseet on aivan kelvottomia kunnoltaan. Tms.

Runsaasti minua ärsyttää ja huvittaa nämä henkilöt jotka rinta rottingilla puhuvat asekokoelmastaan tai harrastavansa asekeräilyä. "Juu mulla on hieno asekokoelma, ostin just neljännen haulikon itelleni." "Harrastan asekeräilyä, mulla on kaksi ipsci kisapistoolia, pumppuhaulikko, kaksi ratapistoolia, pari 39 ukkopekkaa ja piekkari. Oon asekeräilijä." "Ostinpa just asekokoelmaani uuden aseen, nyt mulla on jo kaksi ilmakivääriä ja yksi piekkari." Joopa joo sanon minä ja nauran partaani.

Virallisesti asekeräilijä on lain edessä vain sisäministeriön hyväksymä asekeräilijä. Toki on sitten näitä wanhojen aseiden keräilijöitä, tai teräasekeräilijöitä joiden ei tarvi/kannata mitään hyväksyntöjä hakea. Tiedän toki, että on myös asekeräilijöitä jotka eivät ole hyväksyntää hakeneet, vaan ostaneet aseet muille kuin keräilyluville. Esimerkkinä henkilö jolla on hieno kokoelma drillinkejä ja rinnakkaispiippuisia kivääreitä. Kaikki kun ovat metsästysaseita samalla, vaikka joukossa on todella arvokkaitakin yksilöitä. Eli ei tuo keräilijähyväksyntäkään mikään papin aamen ole.

Asekeräily on niin monipiippuinen asia ja loppumaton suo ainakin mitä tulee kiinnostuksen kohteisiin ja keräilysuuntiin, ettei sen kertomiseen tässä aika, tila eikä kykyni riitä. Olen itse alaa harrastanut enempi vähempi jo parikymmentä vuotta enkä vielä oikein itsekkään aina tiedä mitä kaikkea ase- ja militariakeräily kätkeekään siipiensä suojiin. Vain mielikuvitus on rajana.

Asekeräilijä ei ole myöskään mikään peilin edessä aseineen pullisteleva idiootti, aseitaan jatkuvasti hiplaava ja siitä kiksejä saava pervetikko, sotaa silmät kiiluen toivova sotahullu tai mitään sellaista. Tuntemani keräilijät ovat tasapainoisia normaaleita ihmisiä, jotka ovat käyneet tarkemman viranomaisseulan (ja asehistoriallisen seuran seulan) läpi kuin kukaan normi kansalainen. Itselläni saattaa olla jaksoja etten käy asehuoneessa pariin viikkoon ja saattaa mennä kuukausi etten avaa asekaappia kertaakaan. Asekirjahyllyllä tosin sitäkin ahkerammin.

Itse olen ollut joskus nuoruudessani sotahullu, sitä en kiistä, ja sitä kautta ehkäpä jotenkin ajautunut tähän aseiden ja militarian maailmaan. Mutta kuta enemmän olen lukenut ase-, sota- ja kulttuurihistoriaa halki ihmiskunnan vuosituhanten, perehtynyt Foinikialaissotiin, Ardennien operaatioon, Tali-Ihantalaan, Rooman legiooniin, Tataarien tihutöihin, Inkavaltion tuhoon, Stalinin hirmuhallintoon, Gettysburgin taisteluun, Heimosotiin, viikinkiaikaan vaikkapa Englannin valloituksineen, Novgorodilaisten tekemiin sotaretkiin Suomeen, jne jne, niin sitä vähemmän haluan joutua sotaan tai mihinkään aseelliseen konfliktiin. Sota on mielettömyyttä. Mutta sota on myös ihmisyyden yksi osa, eikä sitä pidä juudaksena kieltää ja katsoa muualle ja leikkiä ettei sotaa ole olemassa... Joka muuta väittää, kuin että sota on meidän yksi luontomme, valehtelee. Ihminen on viettiensä ja luontonsa orja, on ollut sitä 16.000 vuotta sitten, on nyt ja on tulevaisuudessa. Ihminen syö, lisääntyy, sotii ja kuolee. Toki siinä sivussa tekee paljon muutakin, mutta noin pääpiirteissään näin. Mutta niin; kuta enemmän olen sodasta ja sen hirveyksistä lukenut, sitä vähemmän sitä toivon. Sota, aseet, taistelut, henkilöt näiden takana ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisyyden historiaa ja sotimalla ihminen on muokannut maailmaansa liki yhtä paljon kuin eläinten ja kasvien domestikaation avulla, joten sodan tutkiminen ja harrastaminen on erittäin tärkeää ja antoisaa historian tutkimista. Tietenkään kaikki asekeräily ei liity sotiin ja sota-aseisiin, vaan vaikkapa metsästys- ja tarkkuusaseisiin.

Jahas. Tulipas siinä vuodatusta. Ei ole helppo laji tämä, ei.

Lue lisää

Kyllä taas tekee joku asekeräiliä itestään tärkeetä. Ei kai kaikkee vanhaa romua ihmiset halua nurkkiinsa haalia. Ei mullakaan ole vanhan (1969) opelin kanssa tallissa mitään vanhoja piikki nasta renkaita eikä karvanoppia 1970 luvulta. Tai jotain bensa pumppuja. Häh? Että voi olla yksinkertasia tyyppejä jotka kuvittelee olevansa jotain asekerääjiä. Sitten tehään itwstä jotain isoa numeroa ja ollaan hirveen tärkeenä muille. Tunnen kans yhden asekeräiliän ja on meinaan niin ylimielinen tyyppi ja luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja pitää ihme historia luentoja aseistaan. tai muittenkin aseista mettällä tai radalla. Tosi raskasta.

kakeasemies kirjoitti:

Kyllä taas tekee joku asekeräiliä itestään tärkeetä. Ei kai kaikkee vanhaa romua ihmiset halua nurkkiinsa haalia. Ei mullakaan ole vanhan (1969) opelin kanssa tallissa mitään vanhoja piikki nasta renkaita eikä karvanoppia 1970 luvulta. Tai jotain bensa pumppuja. Häh? Että voi olla yksinkertasia tyyppejä jotka kuvittelee olevansa jotain asekerääjiä. Sitten tehään itwstä jotain isoa numeroa ja ollaan hirveen tärkeenä muille. Tunnen kans yhden asekeräiliän ja on meinaan niin ylimielinen tyyppi ja luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja pitää ihme historia luentoja aseistaan. tai muittenkin aseista mettällä tai radalla. Tosi raskasta.

Lue lisää

anna ihmisten kerää mitä ne haluaa.Jos vielä jotain tietävät aina parempi.Yks joka on tykästynyt vanhoihin ja uusiin aseisiin,hyvään ja tarkkaan rakenteeseen, jossa järkeviä ratkaisuja,ja ovat muodoiltaan kuin srippari jolla on kaunis sielu.

anna kaikkien kukkien kasvaa kirjoitti:

anna ihmisten kerää mitä ne haluaa.Jos vielä jotain tietävät aina parempi.Yks joka on tykästynyt vanhoihin ja uusiin aseisiin,hyvään ja tarkkaan rakenteeseen, jossa järkeviä ratkaisuja,ja ovat muodoiltaan kuin srippari jolla on kaunis sielu.

Lue lisää

hyvää tekstiä. kiitos kaverille kun vinkkasit tämän!!! tuttu kirjottaja!!!

kakeasemies kirjoitti:

Kyllä taas tekee joku asekeräiliä itestään tärkeetä. Ei kai kaikkee vanhaa romua ihmiset halua nurkkiinsa haalia. Ei mullakaan ole vanhan (1969) opelin kanssa tallissa mitään vanhoja piikki nasta renkaita eikä karvanoppia 1970 luvulta. Tai jotain bensa pumppuja. Häh? Että voi olla yksinkertasia tyyppejä jotka kuvittelee olevansa jotain asekerääjiä. Sitten tehään itwstä jotain isoa numeroa ja ollaan hirveen tärkeenä muille. Tunnen kans yhden asekeräiliän ja on meinaan niin ylimielinen tyyppi ja luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja pitää ihme historia luentoja aseistaan. tai muittenkin aseista mettällä tai radalla. Tosi raskasta.

Lue lisää

Idis onkin siinä että kerää itselle - eikä muille - mitä itseä kiinnostaa.

Jotkut kuulemma kerää vanhoja muovipusseja, miten monta erilaista heillä jo lieneekään. Itse en rupeaisi, mutta en saa näppyjä jos joku toinen keräilee. Minun ei tarvitse heidän puolestaan sitä päättää onko vanhojen muovipussien keräily viisasta vaiko ei.

kerätä mitä mielii kirjoitti:

Idis onkin siinä että kerää itselle - eikä muille - mitä itseä kiinnostaa.

Jotkut kuulemma kerää vanhoja muovipusseja, miten monta erilaista heillä jo lieneekään. Itse en rupeaisi, mutta en saa näppyjä jos joku toinen keräilee. Minun ei tarvitse heidän puolestaan sitä päättää onko vanhojen muovipussien keräily viisasta vaiko ei.

Lue lisää

Mielenkiintonen teksti oli tuolla asekeräilijälä. Itteä pitkään kiinnostanut kans tuo keräily ja nyt tulee jopa taloudellisesti mahdolliseksi. Kuinka pystyisi tutustumaan asekeräilijöihin? Kuinka saada tietoa alasta? Keräilijät eivät ymmärrettävää kyllä huutele olevansa keräilijöitä, kun saattaa olla satojenkin aseiden kokoelmia.

Kuinka päästä alkuun? Saada neuvoja?

öpläpädäklä kirjoitti:

Mielenkiintonen teksti oli tuolla asekeräilijälä. Itteä pitkään kiinnostanut kans tuo keräily ja nyt tulee jopa taloudellisesti mahdolliseksi. Kuinka pystyisi tutustumaan asekeräilijöihin? Kuinka saada tietoa alasta? Keräilijät eivät ymmärrettävää kyllä huutele olevansa keräilijöitä, kun saattaa olla satojenkin aseiden kokoelmia.

Kuinka päästä alkuun? Saada neuvoja?

Lue lisää

Kannattaa ottaa yhteyttä paikallisiin asekeräily-yhdistyksiin. Parhaitaen näistä saa tietoa Asehistorianliiton nettisivuilta. Myös Suomen Asehistoriallinen Seuran nettiusivut kannattaa katsoa.

Tällä hetkellä tuntuu olevan jopa hieman tunkua asehistoriallisiin yhdistyksiin ja syykin kyllä on selvillä yhdistyksien johtokunnissa. Itsekin olen joutunut olemaan osallinen päätöksissä joilla on torpattu aivan huuhaa-hakijoita omasta asehistoriallisesta yhdistyksestäni. Kyllä tämä aselaki-idiotismi tuo seuroihinkin omaa pikanttia väriään...