Mietin niin monta kertaa, kirjottaakko tänne. Monesti mä oon alottanu mut aina jättäny pois. Nyt taas yritän.. Jos tää viesti tällä kertaa jäis tänne..
Perusjutut: En oo koskaan saanu masennuksen diagnoosia, oon käyny psykologilla puolisen vuotta [alunperin iha eri syistä kylläkin] ..
Mun elämä on ollu pari viikkoa iha kuopa pohjalla. Masennuksen oireitahan mulla on ollu jo kohta 2 vuotta.. menneisyyteen liittyy viiltelyä, itsemurha-ajatuksia, ruokahalun huonontumista ja kaikkee tällasta tavallista..
Mut enää mulla ei tunnu olevan mitään..
ainoat asiat mitä teen:
- nautin elämästä, kun on parempia päiviä
- odotan sitä päivää, ku taas masennusn
- masennan
Välttelen ihmisten seuraa tosi paljon vapaa-ajalla, valehtelen kaikille, että asiat on hyvin. kukaan muu ei tiedä, paitsi poikaystävä, ja sillekään en enää vihti puhua, ku se joutuu muutenkin kantamaan mun taakkaa.
mulla on toukokuussa aika psykiatrille tai jollekin.. äiti varas.. ei sekään tosin tiiä ees ,kuinka pahalta tuntuu.. enkä kerro, kellekään.
kertokaa mulle joitakin neuvoja.. miten voisin nousta tästä suosta ees pitemmäksi aikaa. haluaisin ees yhden viikon ilman murheita..
ihmiset on mua kohtaan kilttejä, mulla on paljon kavereita, ihana poikaystävä, perhe joka välittää jne, miksi siis tällaista?
en edes tiedä enää syytä, miks oon allapäin. en vain jaksa. haluan elää, haluan elää onnellisena. oon niin väsynyt tähän. en voi muuta kuin odottaa sitä psykiatrin aikaa.. jos se tekis tälle jotakin..
en osaa enää ilmaista puhumalla.. kirjotan ja piirrän vaan..
tää on helvettiä :'/
Perusjutut: En oo koskaan saanu masennuksen diagnoosia, oon käyny psykologilla puolisen vuotta [alunperin iha eri syistä kylläkin] ..
Mun elämä on ollu pari viikkoa iha kuopa pohjalla. Masennuksen oireitahan mulla on ollu jo kohta 2 vuotta.. menneisyyteen liittyy viiltelyä, itsemurha-ajatuksia, ruokahalun huonontumista ja kaikkee tällasta tavallista..
Mut enää mulla ei tunnu olevan mitään..
ainoat asiat mitä teen:
- nautin elämästä, kun on parempia päiviä
- odotan sitä päivää, ku taas masennusn
- masennan
Välttelen ihmisten seuraa tosi paljon vapaa-ajalla, valehtelen kaikille, että asiat on hyvin. kukaan muu ei tiedä, paitsi poikaystävä, ja sillekään en enää vihti puhua, ku se joutuu muutenkin kantamaan mun taakkaa.
mulla on toukokuussa aika psykiatrille tai jollekin.. äiti varas.. ei sekään tosin tiiä ees ,kuinka pahalta tuntuu.. enkä kerro, kellekään.
kertokaa mulle joitakin neuvoja.. miten voisin nousta tästä suosta ees pitemmäksi aikaa. haluaisin ees yhden viikon ilman murheita..
ihmiset on mua kohtaan kilttejä, mulla on paljon kavereita, ihana poikaystävä, perhe joka välittää jne, miksi siis tällaista?
en edes tiedä enää syytä, miks oon allapäin. en vain jaksa. haluan elää, haluan elää onnellisena. oon niin väsynyt tähän. en voi muuta kuin odottaa sitä psykiatrin aikaa.. jos se tekis tälle jotakin..
en osaa enää ilmaista puhumalla.. kirjotan ja piirrän vaan..
tää on helvettiä :'/
Vastaukset 7
Vanhimmat
varmasti lääkityksen.Ajattele oikeasti sinulla ei ole mitään hätää,ei läheisiä kuollut,ei vakavaa sairautta,täytyy suhteutta olonsa,ja elonsa kyllä se aurinko vielä paistaa.
sairaus.Miksi on masentunut?Olen vasta ihan hiljattain tajunnut,että olen sitä ollut lapsesta asti.Olen vain juossut sitä pakoon.Kuitenkin se otti kiinni ja olen sairastunut masennukseen muutaman kerran elämäni aikana.Se laukeaa todennäköisesti jossain tilanteessa mitä en hallitse.Nyt olen saanut terapiaa ja lääkityksen.Minulle tähän liittyy myös pelkotiloja ja levottomuutta.Jonain päivänä suru tuntuu suuremmalta,toisinaan jaksan jo ihan hyvin.Psykologi/psykiatri sanoivat,että se on koko elämän aikainen suru.Vaikka en näkyvästi oliskaan masentunut,minua seuraa suru..se liittyy lapsuuden traumaan.Mutta nyt elän kuitenkin ihan elävältä tuntuvaa elämää.olen huumorintajuinen ja kukaan ei tiedä tuskasta ellen itse kerro,mutta oli aikoja jolloin en voinut sitä kätkeä.Sitä ei pidä kätkeä.Omat tunteet pitäisi saada tuoda esille.
Mikään voima ei saa mua tästä puhumaan..
Muutenkin tarpeeksi syyllinen olo, kun
poikaystävä joutuu kestään tämän.. Ei
enää kukaan muu.. Haluan pysytellä poissa..
Kaukana..
olisi ainut mahdollisuus terapia...en minäkään halunnut muille tuskaa,vaan oli niin paha olo,että se näkyi.Syyllisyys on turhaa,vaikka se tietenkin tulee kun kaveri kantaa taakkaa,mutta sinä et ole syyllinen sairauteesi.Rakkaus punnitaan,meilläkin ja yhdessä olemme yhä.Voimia!
Mun paha olo ei näy, oon oppihnu peittämään
sen.. Ei kukaan huomaa..
Syyllinen oon yksinomaan minä.. Ei kukaan muu.
Koen niin että etsit elämällesi tarkoitusta ,miksi olen tänne syntynyt ja onko mitään millään väliä ,et saa oikein mistääm otetta .Vaikea ajatuksia sanoiksi pukea kun ei itsekkään ymmärrä .
Oletko koskaan ajatellut kääntyä Jumalan puoleen ,etsiä yhteyttä häneen .
Heitän tämän ajautksen tänne, taas varmaan lukija mielessään ärähtää että uskohan se sekaseksi viekin ,ei tänne tarvitse tulla hemmoilemaan.
Olen kokenut saman kuin sinä olin paikalla etsijän ,kukaan ei ymmärtänyt eikä voinut auttaa ,läkkeetkään ei sitä tyhjyyttä voi kuin hetkeksi helpottaa mutta ihmisellä on Jumalan kaipuu vaikka kuinka nykyisin sitä yritetään muuksi muuttaa ja pää sekoittaa jos jonkinlaisilla pillereillä.
Kannattaa mennä lääkäriin ja kertoa avoimesti miltä tuntuu ,mutta kannattaa myös etsiä yhtetyttä elävään Jumalaankin .
En usko Jumalaan, en. Ateisti en virallisesti ole, mutta kovasti haluaisin olla.
Jumalaan en usko millään tasolla. Jos Hän olisi olemassa, en minäkään olisi tässä tilanteessa.
Mutta en halua kiistellä, ymmärrän kantasi :)