Aloin vastikään seurustelemaan, ja kumppanillani on erektiohäiriö. Tilanne on mulle ihan uusi, enkä oikeen tiedä miten siihen pitäisi reagoida. Miten te olette siihen reagoineet? Tai miten toivoisitte kumppaninne siihen reagoivan?
Erektiohäiriö
Hanna
92945
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Poikaystävälläni oli/ on erektiohäiriö. ALussa se oli vähän hämmentävää, en tiennyt että niinkin voi käydä. Hän oli tietysti tosi nolona, mutta minä sanoin että no ethän sinä voi sille mitään..ja ei se todellakaan haittaa. Vaikka tottakai minua harmitti ja siihen se tunnelma lätistyikin. Mutta tiedän kuitenkin, että ongelma ei johdu minusta, vaan mieheni jännityksestä/kondomin aiheuttamasta tunteesta.
Kannattaa suhtautua rennosti eikä syyllistämällä. Vähitellen se jännityskin alkaa lähtemään. Älkää luoko paineita seksin suhteen, teette sitä silloin kun huvittaa ja silloin kun pystyy. Silloin ette tee, kun ette pysty. Tsemppiä..tiedän tunteen :)
Ei miehillä aina seiso, vaikka tekisikin mieli seksiä. Joskus väsyttää tai on huolia. Aikuiset miehet osaavat suhtautua asiaan, kysyvät onko naisella jotain toiveita ja keskittyvät naisen hyväilyyn. Jos mies tuntee olonsa luontevaksi, ei naisenkaan tarvitse miettiä miten suhtautua asiaan. Jos asia ottaa miehen itsetunnon päälle, voi tehdä hyvää, jos nainen ehdottaa jotain muuta (esim. että haluan sinun silti pitävän minusta tiukasti kiinni tai että haluan että ollaan ihan lähekkäin) tai toteaa jotain että: "no, toisella kertaa sitten". Neutraali ja asiallinen suhtautuminen on parasta, liian sääliväinen asenne voi vain pahentaa ongelmaa.
älähän mene sanomaan ainakaan tuota "toisella kerralla sitten" sitä toista kertaa kun alkaa helposti jännittämään ja miettimään liikaa ja lopulta paine on niin kova (väärässä päässä), ettei siitä enää tule mitään..
tulee kierre josta on joka kerta hankalampi päästä irti koska tuntee tavallaan myös toisen odotusten kasvavan, samalla omat paineet kasvaa ja ongelmaa työnnetään kokoajan eteenpäin tekemättä asialle oikeasti yhtään mitään.. (pahentamista ei lasketa)
tää asia naisilla ei ole varmasti mielessä aina (ukko taitaa olla impotentti) vaan tosiaan "katellaan seuraavalla kerralla" mut miehellä jolla tää ongelma on, sepä joutuu elämään sen kanssa kyllä ihan 24/7 ilman taukoja, melkoisessa tilanteessa jota naiset tuskin pystyy edes käsittämään kun eihän me paljoa näistä kuitenkaan viititä edes puhua .. (syy harvoin naisessa)
mitään sääliä/paapomista miehet EI kaipaa, taitaa ruveta vituttaan kahta enemmän (tässä syy haluttomuuteen edes puhua asiasta, ei me todellakaan uskota jos "ei se mitään" "olen tyytyväinen näinkin") ainut mitä tää tekee on korkeintaan sen, ettei mies tajua hakea apua! sitä tuskin haluat.
siniset napit?
kannattaa aloittaa mun mielestä vahvimmalla mahdollisella lääkkeellä että tollanen velttoilu loppuu heti! sen jälkeen kun itseluottamusta on tullut enemmän voi samalla alkaa testailla vaikka luontaistuotteita. useissa tapauksissa tuntuu auttavan nekin, mutta vaativat paljon enemmän kärsivällisyyttä!
nää oli mun mielipiteitä, itse taidan alkaa olemaan jo voitonpuolella ja nyt asiasta on ihan helppo puhua.
ei tälläisen asian kanssa tarvi kenenkään kärsiä kunhan vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja menee lääkäriin! (riittää kun menee ihan yläpää pystyssä eikä pää polvien välissä)
kun apu on saatu, sun on paljon helpompi jutella asiasta miehesi kanssa, koska sen ei tarvii sitä enää hävetä ja näin pystyy ehkä ihan pelkällä puheellakin aukaisemaan aika monta solmua!
eiköhän siitä vielä ihan panomies tule oikealla hoidolla :)
.. vielä sen verran, että toisaalta tekee pahaa nähdä, miten mies syyttää jatkuvasti itseään tuosta ongelmasta. Hän sanoi joka kerta, kun vähän pääsi erektio heikkenemään, että muistathan ettei tämä johdu sinusta mitenkään. Suurimmat odotukset tuntuvat olevan miehellä itsellään. Mä olen vielä nuori, ja mulla on aikaa odottaa. Vaikka fyysisyys onkin tärkeää, se ei sellaisenaan ole itseisarvo minulle. Toki haluan seksiä, paljonkin, mutta en halua sillä luoda paineita miehelle.
Tuosta puhumisesta. Miehellä on tapana heittää vähän harmittavalla tavalla kaikki jutut vitseiksi, vaikka tahtoisinkin erilaisempaa keskustelua. Onko puhuminen aina hyvä juttu? Edellinen suhteeni kesti 6 vuotta, jonka aikana puhuminen oli kyllä todella tärkeä osa jokapäiväist elämää. Juteltiin niin työasioista kun kaikesta muustakin, mitään erikoisempia salaisuuksia ei ollut. Ehkä tuon asian takia suhde sitten arkipäiväistyikin liikaa (en tiedä voinko noin edes sanoa) ja tuntui, että meistä tuli ennemminkin tiimi, joka ystävinä yritti päästä kaikkien ongelmien ylitse. Loppuajasta tuntui, että olemme paremminkin jokin ihmeen tulosyksikkö, jonka tarkoituksena on hankkia oma asunto, "hieno" auto ja pari ulkomaanmatkaa vuodessa. .. kaikkipa nuo lopulta saatiinkin, mutta se rakkaus muuttui joksikin muuksi kuin rakkaudeksi.
Tässä suhteessa myös minulle tuli jokin erektiohäiriötä vastaava "tauti". Seksi ei tuntunut mukavalta ja luonnolliselta, vaan jotenkin väkinäiseltä suorittamiselta, vaikka mies olikin hellä ja huomioonottava, ja tahtoi että minullakin oli kivaa.
Sinisillä napeilla mies kaiketi viittasi viagraan (?)
Kuinka yleisiä psyykkisistä jutuista johtuvat erektiohäiriöt ovat? Kun häiriö on tuollatavoin osittainen, minusta tuntuu että se ei ole ainakaan fyysisistä ongelmista johtuva. Taustoista sen verran, että nykyinen mieheni on omasta mielestään vaativassa työssä, johon on vain jotenkin tahtomattaan joutunut. Edellinen suhde kariutui noin 5 vuotta sitten, jonka jälkeen hän ei ole seksiä harrastanut kuin minun kanssani. Luulen, että pitkän tauonkin takia seksiin liittyy hänen puoleltaan liikaa paineita.
.. "tilanne" on tullut vasta muutaman kerran vastaan, ja olen itse pyrkinyt olemaan, kuin mitään ongelmaa ei olisikaan. Toisaalta en kyllä itse edes koe tilannetta ongelmaksi, mutta tuntuu todella pahalta nähdä, miten miestä harmittaa kyvyttömyytensä. Ja olen miettinyt tuota "lohduttamista" että se ei välttämättä ole se oikea tapa hoitaa juttua. Miehellä on hyvä huumorintaju, ja hän kyllä jatkuvasti vitsailee "pienistä sinisistä napeista" mutta en tiedä kuinka tosissaan hän on niiden suhteen.
Tuo hyvänäpitäminen ja lähelläolo ovat sellaisia asioita, mistä pidän muutenkin. Niitä ei suhteesta puutu, jos vain on aikaa olla yhdessä ja nautiskella. Toisaalta tuntuu tyhmältä täällä kysellä asioista, kun mitään ongelmaa ei (vielä) ole, mutta haluan oikeasti tietää asioista, koska rakastan sitä miestä :)
silloin kun menette sänkyyn niin omata miehesi roolis eli rupea hyväilemään, suukottelemaan, kaiva´maan munaa esiin,ime sitä jne kyllä pitäisi seisoa sillä tempuilla. naiset vaan yleisesti makoilee ja miehen täytyy ensin saattaa nainen sellaiseen tilaan että on housut märkinä ja nänninpäät kovina sitten pitäisi itse kylmiltään olla valmis panemaan kun nainen sattuu sitä haluamaan...
.. vielä niin (fyysisen) suhteen alkuvaiheessa, että kyllä aloite on tähän asti tullut joka kerta minulta. Luulen, että miehelläni on jotenkin niin syvällä alitajunnassa tuo erektiohäiriön tiedostaminen, ettei edes sen takia välttämättä uskalla haluta yhdyntää.
Taustasta sen verran, että olemme aikaisemmin tunteneet useita vuosia toisemme todella hyvin. Kaiken maailman ilot ja surut on jaettu ystävinä, vaikka molemmat seurustelimme tahoillamme. Toisaalta suhteemme on aina ollut enemmän kuin ystävyyttä, vaikka fyysistä puolta ei olekaan tätä ennen ollut onnitteluhalauksia sun muita lukuunottamatta.
Moi,
Elikkä juu,toivottavasti tää viesti ei kauheesti lannista sinua :0)
Elikkä,olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein 1,5 vuotta ja meillä on EDELLEE tuo sama ongelma. Kaikki on loistavasti esileikin aikana jne, kummatkin aktiivisia ja rohkeita ja puhutaan suoraan toiveista ja kaikesta, joten ongelma ei johdu näistä. Siinä vaiheessa kun mieheni nousee päälleni tai minä hänen niin yhtäkkiä, täysi "OFF-tila". Se on aivan käsittämätöntä nimenomaan siksi, että se tapahtuu aina tuossa samassa vaiheessa, mikä sulkee pois vaihtoehdot huonosta esileikistä tai ettei minun ulkonäköni miellyttäisi tms.
Mieheni on todella pettynyt tästä asiasta ja miettinyt jos se johtuisi siitä, että hän ei itse ole tyytyväinen vartaloonsa,mikä on kuin brad pittin ja olen osoittanut sen toistuvasti. Tämän takia, niin julmalta kuin se tuntuukin, olen alkanut ajattelemaan, että se ei ehkä johdukaan mistään vaan on korjaamaton, jokin "rakenteellinen", asia. Ongelma on ollut siis koko 1,5 vuotta ja ilmenee noin 90% kaikista kerroista ja syö omaa mielihaluani aika urakalla ja se vaikuttaa taas moneen muuhun asiaan parisuhteessamme. (Näitä asioita en tietenkään ole hänelle sanonut). Joku voi pitää minua todella itsekkäänä ihmisenä, mutta olen miettinyt useasti voinko elää näin loppuelämääni. Seksi on mielestäni äärettömän tärkeä osa parisuhdetta ja jos se toimii niin kuin "kuuluu" noin kerran kahdessa kuukaudessa niin kyllä se rassaa. Rakastan miestäni kyllä, mutta se tyhjyyden ja "yksinäisyyden" tunne mikä minulle jää jokaisen epäonnisen kerran jälkeen on niin valtava, ettei sellaista kukaan jaksa loputtomiin. Omaa itsetuntoa rasittaa myös kovasti vaikka uskonkin ettei vika minussa ole.
On hyvä kysymys tuo, miten tähän pitäisi suhtautua. On selvää ettei saa paapoa ja sääliä tai olla yliymmärtäväinen vaan keskustella asioista ja osoittaa ettei maailma siihen kaadu ja olla välittämättä sen kummemmin. Välillä se on vaan äärimmäisen vaikeaa.
Mieheni itse on sitä mieltä ettei ongelma haittaa, jos se ei onnistu ekalla yrittämällä niin sitten toisella, mutta hän ei tunnu ymmärtävän että kun minä huomaan että ei onnistu niin minulla ei ole enää mitään mielenkiintoa jatkaa yrittämistä sillä samalla kerralla.
Kehotan vaan juttelemaan avoimesti, sinun tulee kertoa miltä asia susta tuntuu ja miten se vaikuttaa ja kysyt samaa poikaystävältäsi. Todennäköisesti teillä kyse on vain jännittämisestä ja ns.suorituspaineista, ette vielä ole oppineet olemaan täysin "alasti niin henkisesti kuin fyysisestikin" toistenne lähellä.
...meidänkin kohdalla mieheni seurustelun alkuvaiheessa, kun ongelma tuli esille, alkoi ensin välttelemään seksiä kanssani mikä vain pahensi asiaa. Siihen auttoi se, että nimenomaan aloin puhua hänelle suoraan ja tein aloitteita ja osoitin, että haluan häntä kaikesta huolimatta. No meidän kohdalla itse ongelma siis ei kadonnut, mutta enää mieheni ei häpeile niin asiaa ja tavallaan vetäydy.